1v8kk poika pikkupomoilee rankasti

Varsinkin tuo reittien valinta aiheuttaa päänsärkyä. Pojalla aina " selkee mielikuva" minne ollaan menossa, jos mennään väärään suuntaa hänen mielestään alkaa huuto... tuonne!



Minä haluaisin tietää myös että mihin raja vedetään?! Kyseessä vielä ensimmäinen lapsi.

Lähtökohta on se, että sinä päätät mitä tehdään ja mitä käytävää kaupassa kuljetaan. Jos se ei pikkumiehelle käy, anna huutaa vaan, mutta päättäväisesti kuljetat häntä oikeaan suuntaan, vaikka kantaen tms. Nyt viimeistään on aika opettaa nämä asiat, kun uhmaikä alkaa nostaa päätään. Seuraava tilaisuus on sitten murrosiässä, ja silloin on kyllä vähän vaikeampaa... (kärjistäen!) Se, että annat lapsellesi selvät rajat, ei ole nujertamista. Pieneltä lapselta ei pidä vaatia suuria päätöksiä, vaan turvallinen aikuinen tekee ne hänen puolestaan. Toki lapsikin saa joskus päättää, esim. että haluaako tänään puuroonsa hilloa vai ei, mutta ei sitä että ostetaanko kaupasta hilloa vai ei. Se päätös on jo aikuisen tehtävä. Pikkuhiljaa kun pienokainen oppii, että asioita tapahtuu siitä huolimatta raivoaako hän vai ei, hän oppii, että siitä ei ole apua ja raivarit vähenevät. Toki tuntuu välillä pahalta katsoa, kun meidänkin voimakastahtoinen poika huutaa pää punaisena, mutta se kuuluu pienen lapsen elämään. Tsemppiä teidän perheelle!

-mutta ollut tällainen jo syntymästä asti! eikä meillä esikoinen ollut näin vaikea ja tahtovainen ollenkaan.

Olen huomannut, että neidin tahtopurkauksia on nyt viime aikoina auttanut, kun isä oli kotona viikon verran (hänelle ei kiukutellut niin paljon ennenkään) ja hän viikon ajan jaksoi olla määrätietoinen asioissa eli äiti oli aina välillä antanut helpommin periksi, kun ei jaksanut koko päivä huutoa. Nyt tyttö suopuu äidinkin tahtoon tai siis kieltoihin helpommin eikä huuda ainakaan niin pitkään ja hartaasti niitä vastaan. Joten kyllä se johdonmukaisuus on valttia, vaikka välillä tekisikin mieli antaa helpommin periksi. Mutta mistä se lapsi sit tietää milloin saa tehdä ja milloin ei sen saman/samantapaisen asian, jos logiikka pettää vanhemmilla? Ja tärkeää on, että molemmat vanhemmat toimii samalla tavalla! Eli ovat samoilla kielto-sallimislinjoilla. On se vaan väsyttävää aina vaan kieltää/ohjata ja otella pitkin päivää!

Täytyy kyllä myöntää että kysymys herää kenelle aiheutuu haittaa jos lapsi saa joskus valita reitin kaupassa ja tehdäänkin vähän pidempi sightseeing - voihan kauppareissuun joskus varata vähän enemmän aikaa. Tämä ei ole kategoriassa vaaralliset asiat tai pöytätavat yms joten en usko että tällaisessa tilanteessa olisi pakko päättäväisesti tehdä aina vain aikuisen mielen mukaan... voi olla että jos aina tämä lapsen halu valita reitti kielletään, haluaa enstistä enemmän kulkea eri teitä vanhempien kanssa.



Toisaalta ymmärrän jos lapsi juoksee koko ajan erisuuntaan täytyy lapsi ottaa vaikka huutavana syliin ja kantaa vanhemman valitsemaa reittiä.



Meillä 2 v pojalla uhmaa ja raivareita mutta rauhoittuu aika hyvin näillä keinoilla:



- tärkein periate on etttä kunnioitan hänta ja kohtelen häntä täysjärkisenä ihmisenä jolla on kyky ynmmärtää puhetta



- yritän kiinnittää hänen huomionsa johonkin muuhun asiaan, josta pitää



- kun kiellän ja perustelen pitkään niin jopa rauhoittuu kun saa hyvän selityksen miksi jokin asia on kielletty yms, pelkkä ei-sanan käyttö vaan pahentaa tilannetta



- otan huumorin käyttöön



- annan enemmän positiivista huomiota, otan syliin, kehun, leikin enemmän hänen kanssaan



- lupaan että saa valita jonkin asian toisessa tilanteessa eli lupaan hänelle että hänkin saa päätäntävaltaa joihinkin asioihin



- myös tilanteen pukeminen sanoiksi tyyliin: ymmärrän että olet vihainen kun et saa leikkiä äidin saksilla, mutta ne ovat vaaralliset ja siitä leikistä voi tulla helposti pipi yms...



Lapsi ei raivoa ärsyttääkseen vaan siksi että on tahtomis- ja itsenäistymiskehitysvaihe päällä, joten vanhempi ei saisi missään tilanteessa ottaa sitä valtataisteluna vaan pyrkiä asettamaan vaarallisissa yms asioissa rajat mutta antaa kuitenkin lapsen vapaasti osallistua muihin asioihin. Eli turhaa keltämistä ja rajoittamista tulisi välttää.

Tottakai lapselle voi antaa päätäntävaltaa pienissä asioissa (mieluiten kahden vaihtoehdon väliltä- kumpaa reittiä kaupassa mennään jne.), mutta periksi ei pitäisi antaa, jos on ehtinyt jotain sanoa, niin siitä pidetään kiinni. Pehmeän lapsen kanssa lipsuminen ei ole niin vaarallista ja pienestä " lepsuilusta" ei ole mitään haittaa, mutta tosiaan tuollaisen tahtokaverin kanssa pitäisin todella tarkkaan rajat, joista ei jousteta. Tällä kiljumisella lapsi juuri kokeilee rajoja ja jos aikuinen lipsuu niistä, niin seuraavalla kerralla kokeillaan vielä kovempaa. Ja ajanmyötä kun rajoista ei jousteta, niin lapsi oppii että aikuinen tarkoittaa mitä sanoo ja tietää missä rajat kulkevat.



Meillä on kaksi ensimmäistä lasta aika erilaiset. Ja juuri tuosta iästä muistan esikoisen (joka ei koskaan yleensä kiljunut 5minuuttia pidempään ja senkin harvoin) suht pehmeänä ja yhteistyöhaluisena kaverina, jolla ei haitannut vaikka välillä annoinkin periksi. Se ei tarkoittanut että olisi ottanut tavaksi sitä joustoa ja yrittänyt samaa ensi kerralla. No kakkonen oli erilainen ja todella vaati ja käytti hyväkseen pienenkin joustamiseni- se tarkoitti että ensi kerralla joustosta oli tullut tapa. Hänen kanssaan tuntui välillä naurettavalta kun en antanut periksi jossakin pienessä asiassa (minusta mitätön), mutta en halunnut antaa, sillä se olisi jatkanut vain huutoa seuraavasta asiasta ja sitä seuraavasta jne. Siitä olisi tullut helposti kierre. Tämä kakkonen oli kieltämättä huvittava kun välillä huusi, kiukkusi ja pomppi tasajalkaa kiukusta ja huudot kyllä kestivät pidempään kuin esikoisella (no silti kai maksimissaan siedettävät 0,5h, kun pahimmista lapsista olen kuullut että saattavat huutaa jopa 2h putkeen). No mutta kun en antanut periksi, kummasti huudot vähenivät ja uskoi että meillä tehdään näin.



Sitten ainakin meillä olen todennut toimiviksi huutojen ennaltaehkäisyssä ihan sellaiset perusjutut, kuin riittävä uni ja syöminen. Väsyneenä ja nälkäisenä huutoja tulee varmasti enemmän. Lisäksi jos lapsella on ollut liikaa " toimintaa" ja käy ylikierroksilla, eli päivälle riittävän vähän ärsykkeitä ja rauhoittumishetkiä väliin. Lisäksi jos näyttää että kiukku on tulossa (ei tule aina ihan yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta), niin tosiaan tuon ikäisellä voi vielä toimia kun kiinnittää huomion johonkin muuhun asiaan (lapsen vielä kasvettua tämä ei myöhemmin niinkään enää toimi) tai antaa lapsen valita kahdesta aikuisen hyväksymästä asiasta (siis tosiaan ollaan menossa leipäosastolle kaupassa, niin mennäänkö tätä reittiä vai tätä). Aina ei kiukun kiertely kuitenkaan onnistu ja silloin se on otettava vastaan. Tällöin meillä ei ainakaan ole auttanut kiukkuiselle lapselle selittely, vaan rauhoittelu/odottelu ja sitten kun lapsi taas on edes jotenkin vastaanottavaisempi, niin annettu lyhyt selitys lapsen ikätasolle sopiva, miksi asia oli kielletty. Samoin on yritetty muistaa nimetä lapsen tunne ja unohdettu kiukku ja jatkettu siitä eteenpäin.