Raivosin kuin hullu 3-vuotiaalle

up

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 21:23"]Pyydät anteeksi ja selität tehneesi väärin eikä se ole lapsen syy.
[/quote]
Oli se lapsen syy kun se kakara ei totellut!

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 00:19"][quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 23:59"][quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 22:25"][quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 22:22"]Tuo sinun raivoaminen kumpuaa jostain muusta kuin lapsesi käytöksestä. Jostain syystä sinulla on paha olla, se purkautuu tuolla tavoin asiattomasti.

Esitätkö muille aikuisille kilttiä ja olet aina saamaa mieltä?

Tiedät itsekin, että kaadoit puolustuskyvyttömän lapsen niskaan jotain mikä ei sinne kuulu.

[/quote]

Totta. AP, seuraavan kerran kun joku aikuinen ei toimi kuten haluat, niin muistathan huutaa ja raivota sille.

Vai onko niin että purat raivoa vain puolustuskyvyttömiin pikkulapsiin, jotka ovat täysin riippuvaisia sinusta?
[/quote]

AP huudatko ja raivoatki tosiaan aikuisillekin esimerkiksi töissä kun tulee konflikti? No he ovat kuitenkin aikuisia ja osaavat suhtautua raivoosi.

Jos kuitenkaan et aikuisille raivoa ja huuda, niin jotain on pielessä ja pahasti.

Huudat ja raivoat lapselle?

Mikä sinussa antaa oikeutuksen huutaa ja raivota 3 vuotiaalle? Mieti. Huudat sille, joka on täysin puolustuskyvytön.

Meneppä kuule raivoamaan ihan itsesi kokoisille ja ikäisille. Sen jälkeen menet kotiin ja huolehdit lapsestasi.
[/quote]

Itse olen yksin kasvattanut kaksi poikaa ja koskaan en ole huutanut. Miksi olisin huutanut lapsilleni?

Ihan normaalilla äänellä kannoin kiukuttelevan kolmevuotiaan kaupasta kainalossa, toisessa kädessä kauppakassi.

Lapselle raivoaminen on heikkoutta.
[/quote]

Veit sanat suustani, näin meilläkin tehtiin, nyt kaksi aikuista ihanaa naista arvostavaa fiksua nuorta miestä. Juuri vähän aikaa sitten muistelivat ettei äiti ikinä huutanut meille, ovat nähneet tätä äitien huutamista julkisilla paikoilla, vanhempi poika oli kerran jopa huomauttanut tästä jollekin äidille, että tuo on pahoinpitelyä siinä kuin hakkaaminenkin.

Ennen vanhaan oli paljon helpompaa kun ei tarvinnut kuin vitsalla uhkailla niin lapset tottelivat.

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 12:29"]Ennen vanhaan oli paljon helpompaa kun ei tarvinnut kuin vitsalla uhkailla niin lapset tottelivat.
[/quote]

Ei kaikissa perheissä silloinkaan, en ole saanut piiskaa, tukkapöllyä, ei ole huudettu, ikää yli 50 v, enkä ole huutanut enkä piiskannut omia lapsianikaan äiti viesti 89

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 21:22"]

Pyysin anteeksi. Ei suostunut kävelemään, pitämään kädestä, makasi maassa, huusi ja raivosi, jouduin kantamaan kotiin ja sillonkin potki ja huusi. Lopulta naksahti ja kiroilin ja huusin helvetin vitun kakara. Ei noussut seisomaan edes hissiin mentäessä (ja huusin sillon niin kovaa kun kurkusta lähtee nouse ylös) vaan jouduin nostamaan hänet siihen makaamaan hissin lattialle.-ap

[/quote]

Tuossa tilanteessa minä olisin karjunut vielä kovempaa ja olisin repinyt sen kakaran vaatteista kiinni pitäen hissiin. Minulle pennut eivät lyö hanttiin.

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 12:42"][quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 21:22"]

Pyysin anteeksi. Ei suostunut kävelemään, pitämään kädestä, makasi maassa, huusi ja raivosi, jouduin kantamaan kotiin ja sillonkin potki ja huusi. Lopulta naksahti ja kiroilin ja huusin helvetin vitun kakara. Ei noussut seisomaan edes hissiin mentäessä (ja huusin sillon niin kovaa kun kurkusta lähtee nouse ylös) vaan jouduin nostamaan hänet siihen makaamaan hissin lattialle.-ap

[/quote]

Tuossa tilanteessa minä olisin karjunut vielä kovempaa ja olisin repinyt sen kakaran vaatteista kiinni pitäen hissiin. Minulle pennut eivät lyö hanttiin.
[/quote]

Ei varmaan niin. Sun pennuista kasvaa möliseviä ja aggressiivisia simpansseja kuten vanhempansakin. Mut joo, kasvatustehtävä voi olla ylivoimainen, jos omakin kehitys on kesken.

Nykytutkimuksen valossa verbaalinen väkivalta (huutaminen, kiroilu, solvaaminen) aiheuttaa lapselle aivan samanlaisia ja jopa yhtä vakavia mielenterveysongelmia, kuin fyysinen tai seksuaalinen väkivalta.

Juu ja helpotusta ei ole tiedossa, nyt 6v tyttöni on alkanut jumpittaa joka asiasta, kuuluu kai ikään, mutta kaikki on aina päin persettä näin rumasti sanottuna hänellä,mikään ei onnistu ja on aivan pakko joka pävä niistä samoista asioista kiukutella ja käydä läpi. "Ei, sinä laitat ne ulkohousut koska siellä on kylmä,tuulista ja märkää, täytyykö tästä samasta asiasta tapella joka ikinen päivä? äiti kyllä kertoo kun tulee niin lämmin,että voi lähteä pelkillä sortseilla" HOHOIJAA! Tytölle on tullut myös tälläinen vaihe jossa hakee harmi tullessa valtavasti huomiota ja ikäänkuin turvaa..tunteiden myllerrystä. Ei osaa itse rauhoittua,huutaa aina "et varmaan halua lohduttaa minua, miksi kukaan ei lohduta" Jos en salamana ole mennyt paikalle kuten en yleensä menekkään. Kiukuttelee ja sitten pitää lohduttaa..mutta pussata et saa,et silittää,halata tietystä asennosta tyyliin..tälläistä täällä,voitte kuvitella miten on hermo tiukassa,joskus räjähtää täälläkin ja jumalauta nyt loppuu raikaa.

Hyvä ketju vaikka rankasta aiheesta.
Tuttua kuitenkin ihan varmasti tosi monelle.

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 22:07"]Jos noi kilahtamiset on uutta ja jatkuvat tai pahenevat, käy varmistamassa kilpirauhasarvosi. Ne saattavat saada ihmisen ihan tolaltaan ja ihmettelemään itsekin omia tekojaan.

Musta on arvokasta, että haluat tsempata ja parantaa suoritustasi. 

Koirien kouluttamisessa on tärkeää, että eläin saadaan tekemään jotain itse. Eli ei esim. kulkemaan hihna kireällä vieressä vaan hina löysällä. Tai tiputtamaan lelu tai luu itse lattialle eikä repimällä se sen suusta. Siinä ainoa keino on hyvä eläimen ja ihmisen välinen turvallinen vuorovaikutus ja luottamus. Ja sitten sen kehittyneemmän osapuolen vastulla kasvattajana on ottaa huomioon sen ohjailtavan puolen ominaisuudet, kyvyt ja luonne ja muovata vaatimukset ja kasvattaminen niiden mukaisesti. Se on alkuun tosi työlästä, mutta kantaa sitten ihan mahtavaa hedelmää. 
[/quote]
AINA joku koiraihminen on sanomassa että "Koirien ja lasten kasvattaminen on ihan samanlaista.". Kyllä ei ole.

Minusta ap:ssä on ainesta hyväksi äidiksi, hän on pahoillaan ja haluaa kehittyä, mutta jotenkin häneltä puuttuu täysin samastuminen lapsen maailmaan. Aika jäykkiä nämä käsitykset siitä että lapsen "pitää" osata tehdä sitä ja tätä ja totella käskyjä kuin pieni robotti napista painamalla. Kolmivuotias on vielä aika pieni:

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=kot00113

Ensinnäkin lapsi ei osaa hahmottaa aikaa kuten aikuiset, hän varmaan kokee että puettuaan ihan itse pyjaman, hän on tehnyt oikein ja kuten äiti sanoi - ei hän katso kellosta aikaa eikä tajua onko mennyt 3 vai 30 minuuttia. Lapsi, joka on vähän sisäänpäinkääntynyt on usein kiinnostunut jostain leikistä sillä hetkellä kun "käsky käy", joten hänen aivonsa askartelevat vielä pitkään tuon leikin tai lelun pauloissa. Lapsen tärkeysjärjestys on hänen omansa, eikä hän hahmota mikä on äidin aikataulu ja pyrkimys.

Jos pukeutuminen on joka tilanteessa vaikeaa ja lapsi laittaa aktiivisesti hanttiin, se vaikuttaa valtataistelulta. AP on ikään kuin tehnyt pukemisesta häntä ja lasta erottavan jutun, eikä yhdistävän.

Tarkoitan tällä sitä, että jos vähän menee mukaan lapsen maailmaan, tajuaa mikä lapselle on tärkeää, häntä on helpompi ohjailla hyvässä yhteisymmärryksessä.

Tuossa pyjamakeississä ap toimii kuten kersantti armeijassa, lapsi on taas kuin hajamielinen professori. Lopputulos on taattu, kersantti puhkuu raivoa kun hänen käskyään ei totella pikapikaa, kun hajamielinen proffa on saanut pyjaman päälle omassa aikataulussaan, hän ihmettelee kersantin punaista naamaa, ei tajua mikä meni väärin.

Jos lapsen ongelma on tuollainen jääminen omiin leikkeihin ja ajatuksiin, kokeilisin ap:nä seuraavaa: valmista lastan- 30 min etukäteen, että "voit leikkiä nyt vähän aikaa, kohta sitten laitetaan pyjama ja mennään nukkumaan." Sano se niin, että lapsi katsoo sinua silmiin. Sitten 15 minuutin kuluttua käyt ottamassa pyjaman esiin sängylle, kyykistyt lapsen tasalle, että saat häneen taas katsekontaktin ja sanot, että "katso tässä on pyjama, riisutaan vaatteet pois ja puetaan pyjama, sitten luetaan iltasatu. Laitatko lelut pois?" Auta lasta keräämän lelut lelulaatikkoon. Jos lapsi takertuu leikkiinsä, hämää häntä jollain kivalla, esim. "Katsopas, mikä eläin pyjamassa on?" Näytä kuvaa? Kun lapsi kiinnittää huomionsa kuvaan ja sanoo vaikkapa "Kettu", auta lasta riisumaan ja pukemaan pyjamaa ja kiinnitä hänen huomionsa siihen minkävärinen kettu on, kysele mikä toinen eläin pyjamassa on jne... Kun pukeminen alkaa olla loppusuoralla, ota lapseen katsekontaki ja muistuta iltasadusta: "Mikäpäs kirja luetaan?" jne...

Sun pitää auttaa lasta, anna hänen harjoitella pukemista itse, mutta sinä avustat ja valvot. Veikkaan että 3-vuotiaalla pyjaman yläosan pukeminen ei onnistu yksin helposti. Auta sinä ja muista hauskuus ja huumori. "Missä sun pää on? Ai se meni hihaan? Apua se on liian iso?" tms.

Ulkovaatteiisin pukemista varten hanki vaikka sellainen nalle, jolla on useampi vaate, jonka voi pukea ja riisua. Auta sinä lasta pukemaan ja anna hänen pukea nallea. Tee pukemisesta hauska juttu: pidä nalle hattuhyllyllä ja anna lapsen ottaa se esiin vain kun puetaan/riisutaan. "Otapa nallelta takki pois", ja kun lapsi riisu nallen takin, auta sinä lasta, "Otetaan sinultakin takki pois" jne..

Tähän voi mennä alussa vähän aikaa, mutta pian voit siirtää leikin siihen että lapsi riisu itse omia vaatteitaan ensin ja sitten nallen riisuminen odottaa palkintona sitä että omat vaatteet on saatu pois. "Nyt saat auttaa nallea" jne..

Lapset haluavat oppia uusia asioita ja kilpailla, joten jos ulkona kävellä löntystää, keksi joku leikki tai kiinnostuksen kohde. "Hei osaatko harppoa näin?" Tee sinä ensin isoja askelia, ja lapsi alkaa seurata perässä. Tai sitten huomauta, että "hei katsopa tuolla kadunkulmassa on kiva koira!" Rappukäytävässä älä käske laste menemään hissiin vaan tee kilpailu siitä kumpi on ensin hississä. jne...

Muistuta kävelyn loppuvaiheessa ja uudelleen hississä, että kun tullaan kotiin, riisutaan taas ulkovaatteet sinulta, ja sinä saat riisua nallelta. Sitten tehdään sitä ja tätä. Eli kerro aina useamman kerran mikä ohjelma on tulossa etukäteen.

Koita pitää koko ajan lapsen huomio, katso häntä ja keskustele hänen kanssan. Koita hahmottaa mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä. Jos lapsi esim. tykkää kissoista, hanki vaikkapa puurolautanen, jossa on kissan kuva pohjassa, joten puuron syöminen sujuu sutjakkaasti kun kannustat lasta ottamaan lusikallisia tyyliin "kohta kissa näkyy!" "Näkyykö jo kissan häntä?" jne.. Tylsalla katuosuudella kävellessä, kysele vaikka talojen värejä ja kehu lasta oikeista vastauksista.

Lapselle asiat pitää myös tehdä helpoksi ja selkeäksi. Älä sano "laittaudu valmiiksi nukkumaanmenoa varten" vaan "Ota sukat jalasta", "Nyt riisu housut" (yksi asia kerrallaan). Tai ajasta, älä sano, että "15 minuutin päästä tehdään sitä ja tätä" vaan "ensin puetaan pyjama, sitten luetaan satu". Osallista lapsi tekemiseen: "Käy valitsemassa iltasatukirja".

Idea on siis tehdä arjen rutiineista lapselle kivoja, sellaisia, joissa häntä kiinostavia osia, ja joissa hänen roolinsa on oppiva, hän etenee vaiheesta toiseen. Muista kertoa tästä hänelle esim. "Sinäpä osaat pukea pyjaman hienosti itse". Osallista lapsi pikkutehtäviin kotona, kuten omien lelujen keräämiseen lelulaatikkoon. Älä siinäkään mene kersanttimaisesti käskemään "laita lelut laatikkoon heti!" vaan sano vaikka "Nyt lelut ovat tosi väsyneitä, viedään ne laatikkoon nukkumaan", hauskuutta lasta tekemällä lelujen kuorsausääniä kun laitat ensimmäisen lelun sinne. Takuuvarmasti lapsi haluaa itse tuoda lattialta lelut laatikkoon, katsomaan kuorsaavatko nekin.

Eli unohda se armeijakomento ja tee lapsen kanssa olosta sullekin hauskaa. Ota kaikkeen vähän enemmän aikaa kun tarvitset, jotta voit antaa tilaa lapsen hitaammalle aikataululle, ettet stressaa itse.

Jos pinnasi alkaa jossain tilanteessa kiristyä, mieti mikä on tärkeämpää: Se että olette kolmessa minuutissa hissisä se että sulla ja lapsella on mukava olla yhdessä? Onko tärkemäpää että lapsi tottelee sillä sekunnilla kun käsket pukea pyjaman vai se että hän menee sänkyyn 15 minuuttia myöhässä mutta rauhallisena ja saa hyvät yöunet?

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:33"][quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 22:07"]Jos noi kilahtamiset on uutta ja jatkuvat tai pahenevat, käy varmistamassa kilpirauhasarvosi. Ne saattavat saada ihmisen ihan tolaltaan ja ihmettelemään itsekin omia tekojaan.

Musta on arvokasta, että haluat tsempata ja parantaa suoritustasi. 

Koirien kouluttamisessa on tärkeää, että eläin saadaan tekemään jotain itse. Eli ei esim. kulkemaan hihna kireällä vieressä vaan hina löysällä. Tai tiputtamaan lelu tai luu itse lattialle eikä repimällä se sen suusta. Siinä ainoa keino on hyvä eläimen ja ihmisen välinen turvallinen vuorovaikutus ja luottamus. Ja sitten sen kehittyneemmän osapuolen vastulla kasvattajana on ottaa huomioon sen ohjailtavan puolen ominaisuudet, kyvyt ja luonne ja muovata vaatimukset ja kasvattaminen niiden mukaisesti. Se on alkuun tosi työlästä, mutta kantaa sitten ihan mahtavaa hedelmää. 
[/quote]
AINA joku koiraihminen on sanomassa että "Koirien ja lasten kasvattaminen on ihan samanlaista.". Kyllä ei ole.
[/quote]

No siis se asettaa minimin sille, mitä ihmisen kasvatus pitäisi olla, mutta tässä mentiin jopa koirankoulutuksen alapuolella. Ja 95 kuulostaa ihan hirveältä perheenjäseneltä. Ei ihmekään, että lapsi venkuroi.

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 21:17"]Mietippä miltä lapsesta tuntui.
[/quote]

Luultavasti ap tietää kyllä. Ja ei ole kivaa, mutta ihmisiähän tässä vaan ollaan kaikki rajallisine voiminemme ja toisinaan vajavaisine kykyinemme. On lapset pahempaakin kokeneet kuin suuttuneen vanhemman.

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 12:12"]

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 21:23"]Pyydät anteeksi ja selität tehneesi väärin eikä se ole lapsen syy. [/quote] Oli se lapsen syy kun se kakara ei totellut!

[/quote]

Mutta miksi lapsi ei totellut?

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:28"]

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 21:17"]Mietippä miltä lapsesta tuntui. [/quote] Luultavasti ap tietää kyllä. Ja ei ole kivaa, mutta ihmisiähän tässä vaan ollaan kaikki rajallisine voiminemme ja toisinaan vajavaisine kykyinemme. On lapset pahempaakin kokeneet kuin suuttuneen vanhemman.

[/quote]

Kuten mitä?

103 vielä, luin loppuun ja huomasin että yksi ongelmaesimerkki ap:lla oli juuri tuosta riisumisesta/pukemisesta.

Meillä siis kyllä tuo 6 v. tekee välillä sitä, että unohtuu leikkimään jne. Ja onhan se ärsyttävää, mutta se on erityisen ärsyttävää silloin kun on "lähettänyt lapsen tekemään" ja joutuu sitten menemään perässä monta kertaa muistuttelemaan. Älä ala siihen ollenkaan, älä lähetä kolmevuotiasta yksin omaan huoneeseen (lelujen luo!) tekemään jotain, joka lapsen mielessä johtaa joko a) tylsään nukkumiseen mitä nopeammin homman hoitaa tai b) vihaiseen äitiin. Ja huom., kolmivuotiaan käsityskyky ei varmasti riitä ymmärtämään miksi tarkalleen ottaen äiti on vihainen, kolmivuotias ei todella ajattele että äitikin on varmaan väsynyt ja ajattelee huomisaamua että saanko tarpeeksi unta ja kun olen jo näin iso niin äiti jo odottaa että minä itse osaan ja hän miettii että joutuuko seuraavat 15 vuotta minua vielä käskemään joka ilta ja äitiä ehkä ärsyttää tämä tilanne kun häneltä on lapsena edellytetty omatoimisuutta ja nyt äiti kokee epäonnistumista kasvattajana kun en toteuta hänen visiotaan. Eihän se tietenkään innokkaasti siellä pue yövaatteita yksinään, miksi pukisi, vaikka osaisikin.

Jos haluat motivoida lasta tekemään jotain, tee siitä tekemisestä hauskaa ja yhdessäoloa, lapset haluaa yleensä sitä. Jos on joku asia, joka kilpailee lapsen huomiosta, joko poista se kilpaileva asia tai jos et voi, ota se mukaan tekemiseen palkkiona, tyyliin kun otat housut pois niin saat valita ekan unilelun ja peitellä sen sänkyyn, kun otat paidan pois saat ottaa toisen (tai mitä nyt ikinä keksitkin, tuo oli ehkä tyhmä).

Pyysitkä anteeksi? Kannattaa pyytää. Mäkin aina kilahdan välillä. Mitä tapahtui?

Mietippä miltä lapsesta tuntui.

Voisitko avata tilannetta vähän?