Raivosin kuin hullu 3-vuotiaalle

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 23:59"][quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 22:25"][quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 22:22"]Tuo sinun raivoaminen kumpuaa jostain muusta kuin lapsesi käytöksestä. Jostain syystä sinulla on paha olla, se purkautuu tuolla tavoin asiattomasti.

Esitätkö muille aikuisille kilttiä ja olet aina saamaa mieltä?

Tiedät itsekin, että kaadoit puolustuskyvyttömän lapsen niskaan jotain mikä ei sinne kuulu.

[/quote]

Totta. AP, seuraavan kerran kun joku aikuinen ei toimi kuten haluat, niin muistathan huutaa ja raivota sille.

Vai onko niin että purat raivoa vain puolustuskyvyttömiin pikkulapsiin, jotka ovat täysin riippuvaisia sinusta?
[/quote]

AP huudatko ja raivoatki tosiaan aikuisillekin esimerkiksi töissä kun tulee konflikti? No he ovat kuitenkin aikuisia ja osaavat suhtautua raivoosi.

Jos kuitenkaan et aikuisille raivoa ja huuda, niin jotain on pielessä ja pahasti.

Huudat ja raivoat lapselle?

Mikä sinussa antaa oikeutuksen huutaa ja raivota 3 vuotiaalle? Mieti. Huudat sille, joka on täysin puolustuskyvytön.

Meneppä kuule raivoamaan ihan itsesi kokoisille ja ikäisille. Sen jälkeen menet kotiin ja huolehdit lapsestasi.
[/quote]

Itse olen yksin kasvattanut kaksi poikaa ja koskaan en ole huutanut. Miksi olisin huutanut lapsilleni?

Ihan normaalilla äänellä kannoin kiukuttelevan kolmevuotiaan kaupasta kainalossa, toisessa kädessä kauppakassi.

Lapselle raivoaminen on heikkoutta.

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 23:41"]

Tämmöisten asioiden takia juuri olen päättänyt pysyä lapsettomana.

[/quote]

Sama täällä. Minä saattaisin jopa lyödä lasta jos en olisi saanut nukkua ollenkaan ja lapsi vaan temppuilisi koko ajan.

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 23:23"]

Miten saan lapsen tekemään niinkuin haluan ilman että alan huutamaan? Kun ei tottele kun pyydän nätisti monta kertaa? En osaa muuta kuin huutaa.-ap

[/quote]

En ehdi nyt lukea koko ketjua loppuun, mutta omalla kokemuksella (6- ja 1,5-vuotiaat lapset) miettisin mitkä on niitä asioita mitä 3 veen nyt oikeasti sitten täytyy välttämättä tehdä. Sen ikäistä ja vanhempaakin lasta voi ihan hyvin auttaa ja tehdä asiat puolesta ihan kuin tekisi yksivuotiaallekin, silloin kun lapsi itse ei jaksa/osaa/halua/pysty/tee. Asioiden ei tarvitse olla niin, että aikuisen täytyy käskeä ja lapsen täytyy totella.

Joka asia arjessa on pikkulapselle sitä elämän opettelua, ja lapsihan oppii leikin kautta. Olisi parempi että lapsen kokemus arkisten asioiden itse tekemisestä olisi hyvällä mielellä ja onnistumisen elämyksiä saaden, eikä tyylillä "teet tai itket ja teet". Tai siis että aikuinen ensin pyytää nätisti (mutta tyypillisesti vähän ohimennen, ehkä eri huoneesta jopa), sitten käskee, käskee kovemmin, käskee vielä ja sitten raivoissaan ja kovakouraisesti tekee väkisin. Lapsi voi oppia siinä tottelemaan käskyjä tai sitten seuraavalla kerralla vastustaa entistä varhaisemmasta vaiheesta vaikka pukemista tai mistä sitten onkin kyse, mutta ei ainakaan opi tykkäämään pukemisesta.

Parempi olisi alunperinkin tehdä yhdessä hyvällä mielellä, lasta innostaen ja odottamatta lapselta omatoimisuutta, mutta antaa lapsen alkuun päästyä sitten tehdä itse ja vaikka kannustamalla nopeuskisaan tai laulellen tai kutitellen ja aina kehuen yrittämisestä. Jos alkaa näyttää vaikealta, voi koittaa kääntää lapsen huomiota muualle tai ihan suosiolla tehdä puolesta. Omaa käytöstä voi muuttaa sen mukaan, kun lapsi yrittää itse niin kehuu kovasti, kun itse tekee puolesta niin ei kehu mutta ei ole vihainenkaan. Koko hommasta jää kuitenkin paljon parempi mieli ja seuraavalla kerralla lapsella ei ole syytä hermostua jo etukäteen, kun saman asian tekeminen on taas edessä.

Pikkuhiljaa tietysti sellaiset asiat, joita lapsi on itse halunnut tehdä ja joiden tekemisestä on saanut kehuja ja kiitosta, muuttuvat arkipäiväisiksi eikä niistä enää niin kiitellä. Paranevista taidoista saa myös etuja joita pitää korostaa lapselle, esim. kun osaat pukea niin nopeasti, saat leikkiä vähän pidempään ennen kuin pitää tulla pukemaan tai saat mennä ulos odottamaan vähän aiemmin tai saat valita itse mitä puetaan. Välillä voi yllättää lapsen ja ihastella miten taitavaksi ja nopeaksi pukijaksi hän on tullut, onpa upeaa, ajatella että vielä viime syksynä piti kenkienkin kanssa aina auttaa ja nyt ne menee jo noin hyvin itse. Mutta sittenkin, jos "iso lapsi" alkaa kiukutella tms., niin voi ottaa syliin ja tehdä puolesta, ja silloin toki ei sitten enää saakaan niitä etuja mitä itse tehden on saanut, mutta saa syliä ja hoivaa. Sen "vauvailun" voi tilanteesta riippuen tehdä vähän vitsillä korostetun hoivaavasti, mutta ei tietysti lasta tarvitse nolata. Yleensä se sylissä olo ja "avuttomuus" voi olla sitä mitä juuri sillä hetkellä tarvitsee eikä siinä ole mitään vikaa, ei se isoksi kasvaminen lapsellekaan ole niin ihanaa aina, mutta nopeasti lapsi alkaa pitää sitä tylsänä ja haluaa taas tehdä itse ja olla itsenäisempi. Jos on vanhempia ja taitavampia lapsia esimerkkinä, se oma-aloitteisuus on yleensä kiinnostavampaa koska haluaa olla yhtä iso kuin ne muut, jos taas on ainoa lapsi tai vanhin, niin aikuisen pitää olla tarkempi keksimään lapsen kannalta hyviä syitä miksi kannattaisi yrittää itse eikä jättäytyä hoidettavaksi. Niitä syitä siis ei tarjoilla vastahakoiselle lapselle keinotekoisesti tai maanitellen, vaan annetaan hänen itse hoksata ne, näin edelleen kannustaen oma-aloitteisuuteen.