salaa onnelliset!

Ehkä olen salaa onnellinen, koska kukaan ei oikein uskoisi että voisin sitä olla, kun ei ole miestä eikä lapsia, ei omistusasuntoa, ei ystäviä eikä kavereita, ei hienoa uraa, koulutustakaan en käynyt loppuun koskaan. Mutta minä olen pienessä tavallisessa cityerakon elämässäni tosi onnellinen. Se on juuri minun luonteelleni sopivaa elämää.

Olen ruma ja lihava, silti minulla on kertakaikkisen ihana mies! Rakastava, uskollinen, hellä, tasa-arvoinen, hyvä isä lapsille, siivoaa, huippukokki, hoitaa lapsia, rakastaa eläimiä, lukenut ja sivistynyt, keskusteleva, miehekäs, osaa remontoida, ja ns. miesten perinteisiä töitäkin. Ei juokse kapakoissa, ei vilkuile muita naisia, luotettava, ei tuhluroi, ei pelaa (ei edes ole kiinnostunut pelaamisesta), ei harrasta vedonlyöntiä tms. Käy töissä ja on kunnianhimoinen omassa työssään, ennenkaikkea mieheni on oikea kotihiiri, aina kotona, on itse sanonut, että arki on parasta elämää lasten kanssa. Oikeasti, ainoa miinus mitä miehestäni keksin, on se että ei ole ns. luontoihmisiä, en saa häntä houkuteltua esim. vaellukselle. Täällä AV:llahan ei kukaan tietenkään usko, koska en ole hoikka, isotissinen, gasellisäärinen, kostekatseinen seksipommi, vaan tavallinen, suomalainen, lihava nainen. Olen siis salaa onnellinen avioliitossani. En jaksa edes sheivata, ja mies on itse sanonut, että hänelle ei merkitse se, onko karvakolmio missä mallissa, kun silti tekee mieli aina, olipa se oman naisen tuhvero missä karvassa tahansa, ainoa että hän ei tykkää karvattomasta, kun se on ihan kuin lapsen pimppa, ja siitä menee halut.