Lue keskustelun säännöt.
Avioliitto vetelee kai viimisiään, mitä teen väärin :(
20.03.2015 |
Meillä on takana melkein yhdeksän yhteistä vuotta, kuudes hääpäivä lähestyy. Välillä on ollut huonompia aikoja, jolloin olemme olleet etäisiä, mutta ollaan sitten lähennytty aina uudelleen.
Jatkuvana ongelmana olen itse kokenut miehen kyvyttömyyden keskustella asioista, niistä arkipäiväisistäkin. Välillä olen yrittänyt korostaa puhumisen tärkeyttä ja sitten toisinaan hiljaa hyväksynyt miehen puhumattomuuden, eihän toista voi väkisin muuttaa.
Meillä oli vajaa vuosi sitten isompi riita, jonka seurauksena mies otti eron esille tyyliin "kyllä minä eropaperit voin kirjoittaa jos haluat, mutta sinä toimitat ne eteenpäin". Keskustelu loppui lyhyeen kun en itkultani saanut mitään sanottua ja hän lupasi että keskustellaan asiat selviksi myöhemmin ja katsotaan mihin päädytään. Sitä keskustelua ei koskaan käyty uudestaan, enkä sitä vaatinut kun en halunnut painostaa miestä puhumaan, odotin että puhuu kyllä jos siltä tuntuu.
Asiat lähtivät kuitenkin taas parempaan suuntaan ja kaikki tuntui olevan hyvin. Mies alkoi puhua neljännestä lapsesta. Minun mielipiteeni oli että kolme riittää, mutta tiesin kyllä miehen haavrilevan neljännestä. Aiheesta ihme kyllä saatiin tiivis keskustelu aikaan ja päätin suostua miehen toiveeseen. Omana toiveenani esitin, että hän yrittäisi olla raskausajan enemmän läsnä ja henkisenä tukena minulle (kolmatta odottaessa koin jääväni ihan yksin ja tunne oli ahdistava), mies lupasi yrittää.
Nyt odotan meille neljättä lasta. Mies on etäinen, kylmäkiskoinen, pahantuulinen ja välinpitämätön. Minä tunnen itseni pelokkaaksi, ahdistuneeksi, hylätyksi ja huonoksi kun en kelpaa. Saatan olla päivällä ihan hyvällä tuulella lasten kanssa, mutta miehen tullessa töistä, mieliala vaihtuu varautuneeksi ja kiukkuiseksi, koska mies on niin pahalla tuulella tullessaan kotiin.
Olen yrittänyt kysyä syytä miehen pahantuulisuuteen saamatta vastausta. Ainut asia jonka hän on maininnut on että seksin puute kiukuttaa häntä. Kerroin että haluan kyllä seksiä, mutta päästäkseni oikeaan mielentilaan, kaipaisin ensin huomiota, hyväilyä, hellyyttä, kosketusta.. Pari kertaa olen suostunut seksiin vain koska mies on sitä niin kovasti halunnut ja tarvinnut. Molemmilla kerroilla olen tuntenut fyysistä ja henkistä kipua, minkä mies on huomannut ja jatkanut siitä huolimatta. Tämä on vähentänyt halujani entisestään.
Kaikesta tästä johtuen minulla on riittämätön olo. Koen tarvitsevani hyväksyntää ja arvostusta, huomiota ja kosketusta ilman taka-ajatuksia. Tunnen olevani yksin ja minua pelottaa.
Kommentit (144)
Voiko tää olla totta?! Millainen mies panee raskaana olevaa kivusta itkevää vaimoa!?? Oon ihan järkyttynyt!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli mieleen tätä ketjua lukiessa, että haluaakohan miehet lisää lapsia sen takia että sillon pitää ahkerasti harrastaa seksiä??
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 11:01"]
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 09:15"]
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 07:56"]
Klassinen dilemma. Mies haluaisi sellaista seksiä jossa tuntisi että sinäkin haluat sitä. Toisaalta sinä et siihen pysty koska koet ettei miehesi huomioi tunteitasi tarpeeksi. Mies taas ei pysty siihen, koska häntä haluttaa liikaa, ja aina kun hän lähestyy sinua, niin tietenkin tunnet sen halun ja sitten ajattelet että on taka-ajatuksia. Mies ei taas mitenkään pysty olemaan lähellä olematta ajattelematta seksiä koska on puutteessa.
Jomman kumman pitäisi katkaista tämä kierre. Koska miehesi ei palstaa varmaan lue, niin se jää sinun tehtäväksesi. Koeta vähitellen muuttaa mieltäsi siten että olet seksikäs ja halukas vaikkei se alkuun varmastikaan helppoa ole. Tällä tavalla osoitat miehellesi kuinka paljon häntä rakastat, niin se on että miehet ajattelevat vain sitä yhtä asiaa, mutta olen täysin varma että miehesi ajattelee ja haluaa vain sinua. Koeta arvostaa sitä ja koeta löytää tunteesi miestä kohtaan uudestaan, ajattele vaikka menneitä hyviä aikojanne, elä niissä hetken aikaa. Mies ei todennäköisesti tarvitse kovin pitkää jaksoa seksikästä avioelämää, jotta hän taas pystyy huomioimaan sinua ihan eri tavalla ja olemaan hyväntuulinen.
Onnea matkaan!
[/quote]
Toisaalta allekirjoitan tämän, ja olemme olleen samassa tilanteessa aiemminkin.
Olen yrittänyt tuota mitä ehdotit, ja joskus se toimikin, hetkellisesti.
Viimeisimmillä kerroilla kun meillä on seksiä ollut, ainakin yksi kerroista tapahtui omasta aloitteestani ja kaikki alkoi hyvin, kunnes minuun alkoi sattua. Mies ei huomioinut sitä vaan jatkoi kivuistani huolimatta, jolloin tunsin itseni todella loukatuksi, itkin suorituksen loppuun ja sulkeuduin. Seuraavalla kerralla jo ajatuskin ahdisti, sanoin suoraan miehelle etten suostu jos hän ei lopeta vaikka minuun sattuu, se kerta jäikin sitten kesken.
Koen että miehen pitäisi tehdä jotakin sen eteen, ettei minuun satu. Vaikka esileikki tai liukaste, mutta tuntuu ettei hän näe omaa haluaan pidemmälle, eikä kykene ajattelemaan minun tarpeitani ollenkaan.
-ap
[/quote]
Jaha. Kuulostaa siltä, että jätät seksissäkin kaiken miehen vastuulle. Miksi et voi itse sitä liukastetta laittaa? Esileikinkin "saaminen" on myös sinusta itsestäsi kiinni. Jos annat, voit myös pyytää ja ohjata.
AP, kuulostat minulta sellaiselta ihmiseltä, joka ulkoistaa elämänsä kaikki asiat jollekin muulle, tässä tapauksessa miehelle. En ihmettele, jos miehesi on pahalla tuulella.
Mikäli parisuhteessa haluaa jotain muutosta, on se muutos aloitettava aina omasta itsestä, eikä sysätä sitä vain toisen vastuulle.
[/quote]
Totta, voin levittää itse liukasteeni, mutta se ei poista sitä henkistä kipua, kipua siitä että toinen ei halua huomioida tarpeitani ja tunteitani.
Miehen kanssa keskustellessa (tai minun keskustellessa ja hänen ehkä joskus kuunnellessa), olen yrittänyt esittää asiat niin että miltä minusta tuntuu ja mitä minä tarvitsen, sen sijaan että syyttelisin häntä siitä millainen hän ei ole tai mitä hän ei tee. Olen myös yrittänyt kysyä että miltä hänestä tuntuu ja mitä hän tarvitsee, mutta en voi pakottaa puhumaan, joskus tuntuu ettei hän tiedä itsekään.
Juu, läheisyyden puutteessa voi halailla tyynyä ja silitellä itseään, vähän enemmänkin. Tunnekylmän miehen kanssa seksiin se ei kyllä innosta, mutta helpottaa hetkellisesti omia haluja...
Olen vain umpikujassa siinä, että mitä minä vielä voisin muuttaa, mitä voisin tehdä enemmän tämän parisuhteen eteen. Mikä minussa on se vika ja mitä teen väärin. Tekstini ehkä kuulostavat siltä että luettelen vain miehen vikoja ja toivon hänen muuttuvan, mutta pakkohan minun on jutun taustoja valottaa että ymmärtäisitte mistä paha oloni johtuu. Tunnen oikeasti yrittäneeni muuttaa myös itseäni ja omaa käytöstäni enkä väkisin muuttamaan miestäni.
Mies on aika hetkessä elävä tyyppi. Jos viikko menee hyvin, niin hän ei näe tarvetta hoitaa suhdetta tai tehdä mitään, koska ongelmaahan ei ole. Jos pari viikkoa kuluu ilman seksiä, niin meillä ei ole seksielämää ollenkaan ja asiat on pahasti pielessä. Jos on joutunut nukkumaan viikon sohvalla niin saan halauksen pari, jotta pääsisi takaisin sänkyyn nukkumaan ja ongelma on ratkaistu. Hän ei tunnu näkevän näitä asioita pitkällä tähtäimellä ja miten samat ongelmat toistavat itseään, ja ne ongelmat tuntuvat johtuvan aina siitä että minusta tuntuu ettei minua arvosteta, eikä kunnioiteta, ei sängyssä, ei ihmisenä, ei ulkonäöllisesti. Tunnen itseni laiminlyödyksi. Minua ei kuunnella, asioistani ei olla kiinnostuneita, olen yhdentekevä ja turha, itsestäänselvyys.
Olen koittanut kohentaa omaa oloani esimerkiksi harrastuksilla, mutta mies kiukuttelee kun olisi minun vuoroni harrastaa. Huutaa lapsille niin että minua pelottaa lähteä, tai jättää heidät ilman päivällistä ollessani uimahallissa niin että seuraavan kerran lähteminen on entistä vaikeampaa.
-ap
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 09:35"]
Olen kyllä ollut pitkään tekemään melkein mitä tahansa suhteemme eteen, en kuitenkaan mitään harkitsematonta. Olen kertonut sen myös miehelleni ja sanonut myös, että en saa yksin suhdettamme toimimaan ja ongelmia ratkottua, että hänen pitää haluta sitä myös ja tehdä töitä sen eteen. Joskus sanoi kokevansa että tekee mitä tahansa niin se on aina väärin ja että ei osaa toimia toisin. Olen kuitenkin nähnyt, että yritystä löytyy jos hän vain haluaa sitä tarpeeksi, pysyvää muutosta ei vaan ole tapahtunut. Siksi minusta tuntuukin usein siltä, ettei kyse ole siitä ettei hän osaisi tehdä asioille mitään, hän ei vaan halua ymmärtää minua ja tarpeitani, tai ei välitä minusta tarpeeksi (vaan enemmän itsestään) siirtääkseen omat tarpeensa taka-alalle ja muuttaakseen tapaansa toimia.
Kysyin häneltä eräänä päivänä, että muistaako hän kolmea asiaa, joita on sanonut ääneen minuun liittyen ja että ovatko ne olleet kehuja (joita etenkin raskaana ollessani kaipaisin kuulla) vai jotakin negatiivista. Hän ei muistanut, joten kerroin ne hänelle.
1.Onpas mahasi turvonnut! (no yllätys...)
2.Kyllä sinä haiset, et vaan itse huomaa sitä.. (pääsisinkin tarpeeksi usein rauhassa suihkuun)
3.Onhan sentään jonkun täällä pidettävä ulkonäöstään huolta kun sinä et sitä tee.
Tuohon listaan mies kommentoi, että kun tälläydyn aina lähtiessäni kavereideni kanssa ulos, mutta en koskaan häntä varten. Muistutin, etten ole ikinä, edes alkuaikoinamme meikannut kotona ollessani, ja olen hänelle kelvannut tällaisena. Ja että laittaudun myös joka kerta kun lähden hänen kanssaan ulos, mitä tapahtuu liian harvoin, eikä hän huomioi sitä millään tavalla.
Hänen kommenttinsa loukkaavat, eikä hänellä ole yleensä ollut tapana loukata minua noin henkilökohtaisesti, etenkään kun ei ole kyse riidan aikana sanotuista asioista. Harvoin muutenkaan riitelemme ääneen, ehkä se voisi jopa puhdistaa ilmaa.
-ap
[/quote]
Eihän nuo mukavalta kuulosta, mutta tuskin asia on näin yksipuolinen kuin annat ymmärtää. Oletkohan AP itse tullut kommentoineeksi miehesi ulkonäköä, hajua kun hän ei ole ehtinyt peseytyä tai kenties sitä miten sinun pitää aina siivota/tiskata/pyykätä, kun muut ei sitä tee?
Ihan hyvä, jos olet aina voinut olla kotona luonnollinen. Mutta ymmärrätkö yhtään miehen näkökulmaa? Jos laittaidut vain ulos mennessäsi ja te käytte vain harvoin ulkona, tuntuu miehestä helposti, että haluat näyttää hyvältä muita varten, mutta häntä varten et vaivaudu. Tuo vähäinen yhdessä ulkona käyminen on ongelma sinänsä. Miten sinä huomioit sen, että te käytte yhdessä ulkona liian harvoin? Vai odotatko vain että miehesi hoitaa asian kuntoon?
40: en alennu kommentoimaan mieheni ulkonäköä negatiivisesti, minusta hän on yhä komea ja hyväkroppainen, ehkä pitäisi sanoa se useammin ääneen.
Kotitöistä en ole juurikaan viimeaikoina valittanut, päinvastoin olen yrittänyt kiitellä häntä siitä mitä tekee, koska raskaudentuoman väsymyksen ja pahoinvoinnin myötä hän on hoitanut ison osan kotitöistä ja jos jotain onkin jäänyt hoitamatta niin annan olla.
Yhteisen ajan puute on johtunut lasten hoitajien puutteista ja me molemmat olemme yrittäneet yhteistä aikaa järjestää. Se ettei yhteistä aikaa ole, tuntuu rasittavan meitä molempia yhtälailla enkä mielestäni ole häntä tästä syyllistänyt. Ehkä hän syyttää itseään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on kyllä AP ihan itse soppansa keittänyt kun miehen haaveita lähtee toteuttamaan hankkiutumalla raskaaksi vaikka ei varsinaisesti ole itse halunnut. Sori nyt vaan, mutta olet AP hieman säälittävä Et voi syyttää miestä siitä, ettei enää olekkaan fiiliksissä raskaudesta, itse olet siihen suostunut vasten tahtoasi, itseäsi saat syyttää.
Minä toivoin toisen lapsen jälkeen kolmatta, mutta olisin ollut tyytyväinen näihin kahteen ihanaan lapseen jotka meille on suotu jos mies ei olisi halunnut kolmatta. Kun mieheni kysyi haluaisinko kolmannen, vastasin, että kyllä toivoisin, mutta en todellakaan vaadi jos mies on tyytyväinen kahteen. Mieheni onneksi myös toivoi kolmatta jos sellainen meille suodaan.
Nyt on AP vähän myöhäistä alkaa itkemään. Et voi muuta kuin hoitaa lapset kunnialla ja jättää miehen omaan arvoonsa jos ei käytös muutu.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 11:49"]
Totta, voin levittää itse liukasteeni, mutta se ei poista sitä henkistä kipua, kipua siitä että toinen ei halua huomioida tarpeitani ja tunteitani.
Miehen kanssa keskustellessa (tai minun keskustellessa ja hänen ehkä joskus kuunnellessa), olen yrittänyt esittää asiat niin että miltä minusta tuntuu ja mitä minä tarvitsen, sen sijaan että syyttelisin häntä siitä millainen hän ei ole tai mitä hän ei tee. Olen myös yrittänyt kysyä että miltä hänestä tuntuu ja mitä hän tarvitsee, mutta en voi pakottaa puhumaan, joskus tuntuu ettei hän tiedä itsekään.
Juu, läheisyyden puutteessa voi halailla tyynyä ja silitellä itseään, vähän enemmänkin. Tunnekylmän miehen kanssa seksiin se ei kyllä innosta, mutta helpottaa hetkellisesti omia haluja...
Olen vain umpikujassa siinä, että mitä minä vielä voisin muuttaa, mitä voisin tehdä enemmän tämän parisuhteen eteen. Mikä minussa on se vika ja mitä teen väärin. Tekstini ehkä kuulostavat siltä että luettelen vain miehen vikoja ja toivon hänen muuttuvan, mutta pakkohan minun on jutun taustoja valottaa että ymmärtäisitte mistä paha oloni johtuu. Tunnen oikeasti yrittäneeni muuttaa myös itseäni ja omaa käytöstäni enkä väkisin muuttamaan miestäni.
Mies on aika hetkessä elävä tyyppi. Jos viikko menee hyvin, niin hän ei näe tarvetta hoitaa suhdetta tai tehdä mitään, koska ongelmaahan ei ole. Jos pari viikkoa kuluu ilman seksiä, niin meillä ei ole seksielämää ollenkaan ja asiat on pahasti pielessä. Jos on joutunut nukkumaan viikon sohvalla niin saan halauksen pari, jotta pääsisi takaisin sänkyyn nukkumaan ja ongelma on ratkaistu. Hän ei tunnu näkevän näitä asioita pitkällä tähtäimellä ja miten samat ongelmat toistavat itseään, ja ne ongelmat tuntuvat johtuvan aina siitä että minusta tuntuu ettei minua arvosteta, eikä kunnioiteta, ei sängyssä, ei ihmisenä, ei ulkonäöllisesti. Tunnen itseni laiminlyödyksi. Minua ei kuunnella, asioistani ei olla kiinnostuneita, olen yhdentekevä ja turha, itsestäänselvyys.
Olen koittanut kohentaa omaa oloani esimerkiksi harrastuksilla, mutta mies kiukuttelee kun olisi minun vuoroni harrastaa. Huutaa lapsille niin että minua pelottaa lähteä, tai jättää heidät ilman päivällistä ollessani uimahallissa niin että seuraavan kerran lähteminen on entistä vaikeampaa.
-ap
[/quote]
Eikä haluttaman silittely paljon miestä kiinnosta kun itse on niin puutteessa, että pienikin läheisyys saa seisokin päälle. Et ehkä ole haluton, mutta siltä miehen silmissä helposti vaikutat, jos kieltäydyt hänen aloitteistaan etkä itse niitä tee.
Miksi mies joutuu nukkumaan sohvalla? Minkälainen pirttihirmu sinä olet, jos et anna miehen edes nukkua omassa sängyssään? Todennäköisesti myös mies tuntee itsensä laiminlyödyksi ja turhaksi.
Jos teidän toiveenne ovat erilaiset, niin vain toisen toiveet tulevat kerrallaan huomioiduksi. Jotenkin teidän molempien tulisi pystyä unohtamaan kokemanne vääryydet ja päästä aloittamaan puhtaalta pöydältä. Ilman keskusteluja se on tietysti vaikeaa. Koittakaa keskittyä toistenne tekemiin hyviin asioihin ja jättää heikkoidet vähemmälle huomiolle. Ehkä siten voitte molemmat tulla askeleen vastaan ja löytää sen uuden onnen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta se on raiskaus, jos nainen itkee kivusta ja mies jatkaa loppuun. Olkoon vaikka kuinka alkanut yhteisestä ajatuksesta. Sellaisen jälkeen ei parisuhde voi olla enää ennallaan. Mies on julma.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 12:13"]Nyt on kyllä AP ihan itse soppansa keittänyt kun miehen haaveita lähtee toteuttamaan hankkiutumalla raskaaksi vaikka ei varsinaisesti ole itse halunnut. Sori nyt vaan, mutta olet AP hieman säälittävä Et voi syyttää miestä siitä, ettei enää olekkaan fiiliksissä raskaudesta, itse olet siihen suostunut vasten tahtoasi, itseäsi saat syyttää.
Minä toivoin toisen lapsen jälkeen kolmatta, mutta olisin ollut tyytyväinen näihin kahteen ihanaan lapseen jotka meille on suotu jos mies ei olisi halunnut kolmatta. Kun mieheni kysyi haluaisinko kolmannen, vastasin, että kyllä toivoisin, mutta en todellakaan vaadi jos mies on tyytyväinen kahteen. Mieheni onneksi myös toivoi kolmatta jos sellainen meille suodaan.
Nyt on AP vähän myöhäistä alkaa itkemään. Et voi muuta kuin hoitaa lapset kunnialla ja jättää miehen omaan arvoonsa jos ei käytös muutu.
[/quote]
En syytä miestä pelkästään siitä ettei ole fiiliksissä raskaudesta, vaikka kyllä se minua loukkaa ja lisää tätä pahaa oloa. Eniten kärsin tässä kokonaisvaltaisesta kaltoinkohtelusta, siitä ettei minua ja tunteitani huomioida, ettei jaksamisestani välitetä, ettei olla tukena ja turvana kun tarvitsen. Luulisin että miehellä itselläänkin olisi helpompaa olla jos minä voisin hyvin ja jaksaisin paremmin. En halua häntä yksin tästä syyttää vaan keksiä myös keinoja muuttua itse ja muuttaa tilannetta parempaan suuntaan. Nämä tunteeni olisivat samoja ilman raskauttakin, vaikka olenkin nyt vielä normaalia herkempi, joten kaikki tuntuu monin kerroin pahemmalta..
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 10:11"]
Miehen välinpitämättömyydestä kertoo myös se, että kun meille tuli aika ultraäänitutkimukseen, hän ei halunnut pyytää sitä päivää vapaaksi töistä. Uskotteli minulle viikon verran että pyystää kyllä vapaata, niin etten osannut järjestää itselleni tukihenkilöä sinne mukaan, ja viikonlopun tullessa (aika oli maanantaina), kertoi ettei aio pyytää vapaata. Sain kuin sainkin viikonlopun aikana järjestettyä lapsille hoitajan ja itselleni kaverin mukaan tutkimukseen, mutta sunnuntai-iltana mies soittikin yllättäen pomolleen ja pyysi aamupäivän vapaata, kuulemma vain siksi että mulle tuli niin paha mieli. Tässäkin meni vähän pieleen, eikö hänen olisi pitänyt haluta mukaan, koska kyse on hänen toivomastaan lapsesta kuitenkin. Ketäänhän ei tietenkään voi pakottaa haluamaan mitään..
-ap
[/quote]
Minusta tämä kertoo siitä että mies välittää tunteistasi. Kun hän viikonloppuna vihdoin tajusi että tämä on sulle iso juttu ja olet loukkaantunut kun hän ei tule mukaan, hän pyörsi päätöksensä ja hommasi töistä vapaata. Minusta tuo ei mennyt pieleen, ei ole niin että hänen "olisi pitänyt haluta" sinne ultraan. Se nyt vaan ei ole yleensä miehille sellainen juttu kuin naisille. Miehelle lapsi konkretisoituu vasta sitten kun se syntyy, sitä ennen koko asia on jotenkin abstrakti. Naisellehan tuo on ihan eri juttu, kun nainenkantaa sitä lasta kehossaan ja tuntee niin sanotusti nahoissaan sen kun vauva siellä kasvaa ja kehittyy. Minusta ap voisit hiukan tässä tapauksessa arvostaa sitä että mies halusi tulla sinne ultraan sinun takiasi.
Mutta, minusta te tarvitsisitte ehdottomasti pariterapiaa. Nyt varaat ajan, ja jos mies ei suostu mukaan niin menet sitten vaikka yksin.
Minusta kyllä mies kuulostaa ihan tunnekylmältä mulkulta. Kuka ihme panee itkevää raskaana olevaa vaimoa, vaikka häneen sattuu??? Sairasta. Jos ei ukko pysty asioista keskustelemaan rakentavasti, niin mikään ei tule koskaan muuttumaan. Kuulostaa siltä, että ajattelee vain itseään ja omia tarpeitaan, eikä koskaan ole tyytyväinen. Ap yrittää miellyttää ja muuttaa omaa käytöstään jatkuvasti, mutta mikään ei riitä. Eiköhän nyt olisi aika jo alkaa ajatella itseään ja omia tarpeitaan. Kannattaa varmaan mennä vaikka itse sinne terapiaan hakemaan ulkopuolista mielipidettä tuosta tilanteesta. Tsemppiä ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 12:20"][quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 11:49"]
Totta, voin levittää itse liukasteeni, mutta se ei poista sitä henkistä kipua, kipua siitä että toinen ei halua huomioida tarpeitani ja tunteitani.
Miehen kanssa keskustellessa (tai minun keskustellessa ja hänen ehkä joskus kuunnellessa), olen yrittänyt esittää asiat niin että miltä minusta tuntuu ja mitä minä tarvitsen, sen sijaan että syyttelisin häntä siitä millainen hän ei ole tai mitä hän ei tee. Olen myös yrittänyt kysyä että miltä hänestä tuntuu ja mitä hän tarvitsee, mutta en voi pakottaa puhumaan, joskus tuntuu ettei hän tiedä itsekään.
Juu, läheisyyden puutteessa voi halailla tyynyä ja silitellä itseään, vähän enemmänkin. Tunnekylmän miehen kanssa seksiin se ei kyllä innosta, mutta helpottaa hetkellisesti omia haluja...
Olen vain umpikujassa siinä, että mitä minä vielä voisin muuttaa, mitä voisin tehdä enemmän tämän parisuhteen eteen. Mikä minussa on se vika ja mitä teen väärin. Tekstini ehkä kuulostavat siltä että luettelen vain miehen vikoja ja toivon hänen muuttuvan, mutta pakkohan minun on jutun taustoja valottaa että ymmärtäisitte mistä paha oloni johtuu. Tunnen oikeasti yrittäneeni muuttaa myös itseäni ja omaa käytöstäni enkä väkisin muuttamaan miestäni.
Mies on aika hetkessä elävä tyyppi. Jos viikko menee hyvin, niin hän ei näe tarvetta hoitaa suhdetta tai tehdä mitään, koska ongelmaahan ei ole. Jos pari viikkoa kuluu ilman seksiä, niin meillä ei ole seksielämää ollenkaan ja asiat on pahasti pielessä. Jos on joutunut nukkumaan viikon sohvalla niin saan halauksen pari, jotta pääsisi takaisin sänkyyn nukkumaan ja ongelma on ratkaistu. Hän ei tunnu näkevän näitä asioita pitkällä tähtäimellä ja miten samat ongelmat toistavat itseään, ja ne ongelmat tuntuvat johtuvan aina siitä että minusta tuntuu ettei minua arvosteta, eikä kunnioiteta, ei sängyssä, ei ihmisenä, ei ulkonäöllisesti. Tunnen itseni laiminlyödyksi. Minua ei kuunnella, asioistani ei olla kiinnostuneita, olen yhdentekevä ja turha, itsestäänselvyys.
Olen koittanut kohentaa omaa oloani esimerkiksi harrastuksilla, mutta mies kiukuttelee kun olisi minun vuoroni harrastaa. Huutaa lapsille niin että minua pelottaa lähteä, tai jättää heidät ilman päivällistä ollessani uimahallissa niin että seuraavan kerran lähteminen on entistä vaikeampaa.
-ap
[/quote]
Eikä haluttaman silittely paljon miestä kiinnosta kun itse on niin puutteessa, että pienikin läheisyys saa seisokin päälle. Et ehkä ole haluton, mutta siltä miehen silmissä helposti vaikutat, jos kieltäydyt hänen aloitteistaan etkä itse niitä tee.
Miksi mies joutuu nukkumaan sohvalla? Minkälainen pirttihirmu sinä olet, jos et anna miehen edes nukkua omassa sängyssään? Todennäköisesti myös mies tuntee itsensä laiminlyödyksi ja turhaksi.
Jos teidän toiveenne ovat erilaiset, niin vain toisen toiveet tulevat kerrallaan huomioiduksi. Jotenkin teidän molempien tulisi pystyä unohtamaan kokemanne vääryydet ja päästä aloittamaan puhtaalta pöydältä. Ilman keskusteluja se on tietysti vaikeaa. Koittakaa keskittyä toistenne tekemiin hyviin asioihin ja jättää heikkoidet vähemmälle huomiolle. Ehkä siten voitte molemmat tulla askeleen vastaan ja löytää sen uuden onnen.
[/quote]
Enimmäkseen mies on nukkunut sohvalla omasta tahdostaan, kuten viimeyönä. Heräsinkin siihen ettei hän ollut vieressä ja valvoin miettien mitä olen tehnyt väärin.
Joskus riidan päätteeksi olen vaatinut miestä nukkumaan sohvalla yhden yön (ja on itse jäänyt sinne viikoksi), koska olen kokenut oloni turvattomaksi ja ahdistuneeksi hänen lähellään.
Jos taas koen suuttuneeni turhasta tai osoitan mieltäni niin nukun siellä sohvalla ihan itse ja palaan sänkyyn kun asia on selvitetty, eli olen kertonut mistä mieleni pahoitin ja rauhoittunut tarpeeksi kyetäkseni olemaan taas normaali.
Ehkä olen pirttihirmu sitten, vaiko kuitenkin siellä tossun alla? Kummin tahansa, niin tarvitsen omaa tilaa ja turvaa edes jostain silloin kun mies on ollut ilkeä..
-ap
Sulle on kertynyt mieleen painolastia jo pitkältä ajalta. Nyt pitää avata suu ja kertoa rehellisesti mutta suoraan miehelle, mikä on sun näkökulma, kaikki nämä asiat. Ei voi lakaista maton alle, kuten nyt näyttää tapahtuvan. Luulen että osa miehen kylmyydestä johtuu siitä, että hän on umpikujassa: Tunteet solmussa, toisaalta ehkä häpeää omia törttöilyjään, mikä pistää pahemmin solmuun, varsinkin jos ei pysty myöntämään omia virheitään. Kissat pöydille, lapset siksi aikaa hoitoon, siltä varalta että tulee kunnon riita. Siihen on tuossa ainekset, riippuu teistä, miten pystytte asiat käsittelemään. Varsinkin jos mies ei lähde pariterapiaan mukaan, on sitten keskenään vaan puhuttava. Riitakin voi olla parempi kuin tuollainen loputon jäytävä pahantuulisuus. Ja sulla on oikeus harrastaa kerran viikossa. Vaikka lapset jää ilman illallista, se on sitten miehen häpeä kun ei osaa hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kyllä aika turhaa neuvoa Ap:tä keskustelemaan miehen kanssa, jos mies ei siihen suostu. Näistä kirjoituksista on ainakin saanut sen käsityksen, että mies ei puhu ja vaikka puhuisi, niin mikään ei silti muutu. Ihminen ei valitettavasti aina muutu, vaikka syytä olisi. Ehkä mies on jo kotoa saanut sellaisen mallin, että asioista ei puhuta. Eipä kyllä vaikuta muutenkaan mitenkään kovin rakastavalta mieheltä.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 13:14"]
On kyllä aika turhaa neuvoa Ap:tä keskustelemaan miehen kanssa, jos mies ei siihen suostu. Näistä kirjoituksista on ainakin saanut sen käsityksen, että mies ei puhu ja vaikka puhuisi, niin mikään ei silti muutu. Ihminen ei valitettavasti aina muutu, vaikka syytä olisi. Ehkä mies on jo kotoa saanut sellaisen mallin, että asioista ei puhuta. Eipä kyllä vaikuta muutenkaan mitenkään kovin rakastavalta mieheltä.
[/quote]
Siksi se pariterapia. Joko ap varasit ajan?
Minäpä kerron miksi se mies nukkui sohvalla. Koska se on puutteessa ja sitä panettaa, niin ei saa nukuttua jos sä oot siinä vieressä eikä seksiä kumminkaan ole tarjolla.
Joko sun miehesi on tunnekylmä raiskaava mulkku, tai sitten sussa ap saattaa olla passiivisaggressiivisuutta, joka luo välillenne "kylmän sodan".
Esim. tuon yhdynnän / raiskauksen? aikana, sanoitko selkeästi että sinuun sattuu ja haluat lopettaa? Vai aloitko itkeä hiljaa, jota miehesi ei ehkä edes huomannut? Oletko koskaan selkeästi ja vihaisesti osoittanut omia rajojasi ja vaatinut miestä kunnioittamaan niitä? Vai onko laiminlyödystä ja hyväksikäytetystä naisesta tullut sinulle rooli, ase, jota voit passiivisen vihamielisesti käyttää miestä vastaan, ja jossa alitajuisesti haluatkin pysytellä ja luoda / mahdollistaa tuota roolia ruokkivia tilanteita? Eräänlaista marttyyriutta siis, jolla kiillotetaan kruunua oman draamaelokuvan väärinkohdeltuna päätähtenä. Liittyy myös jonkun mainitsemaan vastuun sysäämiseen omasta hyvinvoinnista muille.
JOS kohdallasi on kyse tuosta, miehesi käytöksen voisi nähdä myös hiljaisena kapinana tuota uhriutumisen kautta suorittamaasi vallankäyttöä kohtaan. Karkeana rinnastuksena voisi antaa tilanteen, jossa joku draamakuningattaren piirteitä omaava henkilö kalastelee päämäärähakuisesti sääliä tai kehuja, ja toinen osapuoli tunteekin halua olla ilmaisematta normaalia empatiaa ja antamatta tuota kalasteltua huomiota, ihan vain siksi, että toisen manipulatiivinen käytös on niin räikeätä ja ilmiselvää.
Toisaalta en tahdo puolustella miehesi kammottavaa käytöstä, joka ainakin kertomasi perusteella on törkeätä. Pohdin vain, voiko taustalla olla tämänsuuntaista dynamiikkaa? Oletko miettinyt, miksi et yksinkertaisesti pidä oikeuksistasi jämäkästi kiinni kuin aikuinen ja ilmaise itseäsi selkeästi? Oletko kunnolla suuttunut miehellesi? Vai onko sinulla tarve tarttua murjotun reppanan rooliin, joka antaa sinulle moraalisen jalustan ja valtaa?
Toivottavasti pohdiskeluni ei loukkaa sinua. En tunne sinua kuin kirjoitustesi pohjalta, joten en väitä oikeasti tietäväni sinusta mitään ihmisenä. Lue kommenttini tästä näkökulmasta.
Jaahas again whitetrash tilittää =D & :) elämä on laiffii
Ero paras vaihtoehto.
Mies ei puhu eikä sitä voi pakottaa kommunikoimaan jos se ei itse sitä tajua opetella.
Siinä teidän ongelmien alku ja juuri ja ratkaisu jota ei ole.
Mä luen rivien välistä sun tekstistä että sä olet pohtinut asiaa paljon, tehnyt paljon, miettinyt omaa käytöstäsi ja varmasti muuttanutkin sitä, olet kokeillut selvittää ongelmaa ja pohtinut jatkoa. Mies ei sitten suostu edes suutaan avaamaan.
Enkä usko että ne ongelmat on poistuneet teidän hyvien aikojen aikana, ne on vaan nätisti lakaistu maton alle piiloon siksi aikaa ja molemmat leikkivät ettei niitä enää ole. No siellä ne oli ja joku päivä ne taas pompsahti esiin.
Teillä ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä tästä kun mies on noin vastuuton.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 08:06"]
Normaalisti sanon että avaa jalkoja useammin. Tässä tilanteessa itse napauttaisin sääret kiinni ja sanoisin että mitään ei heru jos ei muutosta tapahdu. Vaatisi terapiaa ja jos ei sitä niin perinpohjaista asioiden tuulettelua kaksin. Selität myös että sinuun sattuu ja miten. Ja 13... jos mies on niin pahasti puutteessa niin voi vetää muutaman kerran käteen jotta pystyy taas ajattelemaan muutakin
[/quote]
Ihan samalla tavalla se läheisyyden puutteessa oleva voi halata tyynyään ja silitellä itseään, jotta kykenisi seksiin.
Molemmat todennäköisesti haluvavat samoja asioita, mutta vain eri järjestyksessä. Ei ole olemassa mitään virallista oikeaa järjestystä, jokainen pari sopii itselleen sopivan järjestyksen. Ja näistä asioista tulisi sopia yhdessä eikä toisen ilmoitusmenettelyllä.