Lue keskustelun säännöt.
Miks mun lapset ei ole koskaan uhmanneet?
03.03.2015 |
Siis kaikenlaista he haluavat, eivätkä aina samaa kuin minä. Mutta ei heillä ole sitä oikein ollut, että he olisivat alkaneet uhmata jotain sääntöä ihan vain uhmaamisen ilosta. Että pitää istua ja he olisivat just siksi vain seisseet. Joo, ovat saattaneet nousta seisomaan, koska ovat vilkkaita ja ei se istuminen ole niin kivaa - mutta ei se musta uhmaa ole ollut. Kyllä he ovat yrittäneet kiertää sääntöjä, neuvotella ja taivutella asiat omaksi hyväkseen, mutta sitä kaikki tekevät! Minäkin.
Lampaita he eivät ole koskaan olleet, mutta minusta kauhean järkeviä ja kivoja, aina. Jos ovat käyttäytyneet huonosti, ovat tunteneet itsensä silloin väärin kohdelluiksi tai ovat olleet liian väsyneitä tai nälkäisiä.
Kommentit (77)
Mitkä sitten on kohtuuttomia rajoja? Kyllä meillä jo alle kaksivuotias osallistuu iltaisin lelujen keräämiseen. Jos lapsi on selvästi väsynyt, kerään itse suurimman osan, mutta oletan kyllä lapsenkin keräävän vähintään yhden palikan. Asia ei tule lapselle yllätyksenä, sillä lelut kerätään joka ilta ja sanon aina ennakolta pari kertaa, että hetken päästä loppuu leikit ja mennään iltapalalle. Yleensä asiassa ei ole ongelmaa, mutta kerran ole kyllä joutunut nostamaan lapsen lelujen luokse ja laittamaan sen palikan lapsen pikku kätöseen. Mutta olen kyllä myös lohduttamaan lasta, ottanut syliin ja kertonut, että leikin lopettaminen harmittaa ja on ihan sallittua olla vihainen, mutta välillä vaan joutuu tekemään asioita jotka eivät niin huvita. Meillä on ylipäänsä kasvatuksessa se ajatus, että kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta käytöksellä on tietyt rajat.
Vaatimusten vastapainoksi annan lapselle myös vapautta tehdä valintoja. Käveletkö itse vai istutko pulkkaan, laitetaanko punaiset vai siniset sukat, syötkö ennemmin omenan vai päärynän jne. Mutta jossain vaiheessa meillä on uhmaikä tai miksi sitä halutaankin kutsua näyttäytynyt niin, että lapsi on sanonut ihan kaikkeen ei. Lapsi ei siis halua kävellä eikä istua pulkassa, lapsi ei kelpuuta mitään sukkia, lapsi ei halua syödä mitään hedelmää vaikka on selvästi nälkäinen. Usein tuohon kieltäytymiseen liittyy vielä ilkikurinen nauru, kun lapsi selvästi nauttii siitä, että pääsee osoittamaan oman valtansa kieltäytyä. Useimmiten sitten nauramme yhdessä ja selitän lapselle, että taitaa olla kivaa sanoa ei, mutta mitenkäs me sitten päästään kotiin jos et kävele tai istu pulkkaan, tai mitenkäs jalat pysyy lämpiminä jos et ota mitään sukkia. Yleensä lapsi sitten siinä vaiheessa on aika luova ehdottamaan jotain ratkaisua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 14:03"]
Tästä ketjusta tulee joiltain osin mieleen se legendaarinen "tarvitseeko parisuhteessa tehdä töitä" -ketju. Jotkut ovat päättäneet, että uhma on ruma sana, ja niinpä heillä ei uhmata. Se on aina nälkää tai väsymystä tai vanhemman tilannetajuttomuutta. No sanokaa sitä miksi haluatte, kunhan ymmärrätte, että terveille lapsille se-mille-ei-ole-nimeä tulee jossakin muodossaan ja on ihan hyvä asia.
Toki on temperamenttieroja, ja omat lapseni ainakin ovat olleet pikkuisen nokkelampia kuin monet tämän ketjun esimerkkitapaukset. Aina vähän hymyilyttävät nuo "anna yksi kaappi, jota saa tutkia ja anna valita kahdesta paidasta" -neuvot. Daa. Meillä jo puolitoistavuotiaat ovat osanneet huutaa "eieiei" niille kahdelle paidalle ja valita kolmannen likapyykkikorista. Mutta kiva jos jossain perheessä päästään noin helpoilla hämäyksillä.
[/quote]
Mun lapsille ei ole koskaan "tullut jotain", vaan he ovat tuntuneet aina tahtovan jotain, ihan tasaisesti. Pyykkikorista eivät ole menneet penkomaan, vaan ovat käyneet pukemassa omasta kaapista vaatteet. On menty päiväkotiinkin sitten kaikenlaisissa rooliasuissa. Se onnistuu mm. siksi, että siellä se on tervetullutta. Vaihtavat sitten sopivampaan, kun menevät ulos. Siellä siis on roolivaatteet koko ajan lasten saatavilla, eli joka päivä saa pukeutua, vaikka ei olisi omia kamoja mukana.
Meilläkään eivät ole tyytyneet johonkin mun osoittamaan koppaan, mutta ei se ole ollut mikään "vaihe". Ei ole ollut sellaista selkeää "nyt meillä on lapsi,joka tekee kaikessa kuin äiti sanoo" ja "nyt meillä on lapsi, joka ei tee mitään miten äiti sanoo". On ollut lapsia, jolla on siitä 4kk iästä lähtien ainakin kovia yrityksiä tuoda jotenkin ilmaisuaan esille.
Olen odottanut sellaista selvää hetkeä, että NYT se alkoi, lapsi sanoo kaikkeen EI! Mutta ei ole näkynyt. On ne sanoneet aina ei ja kyllä. Molempia.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 14:21"]Pojilla, etenkin kuopuksella, kiukku ja uhma tulivat heti täydellä voluumilla. Uhmäiässä oleva kuopukseni parahtaa heti valtavaan huutoon. Jos suuttuu vaatteita pukiessaan kun on hänen mielestään laitettu vääränlainen sukka esiin, hän nostattaa sen raivon pintaan sekunnissa, hyppää pystyyn (usein satuttaa tässä vaiheessa itsensä kun suuttuu eikä lainkaan kykene hillitsemään omaa käytöstään), rynnistää eteenpäin ja heittäytyy lattialle potkimaan, sätkimään ja pyörimään. Siinä ei ehdi tehdä yhtään mitään.Vaikka miten ennakoisin ja yritäisin valita mieleisen sukan, totuus on, ettei niitä lemppari Batman-sukkia voi joka päivä laittaa jalkaan.
[/quote]
Meillä ehkä nää eivät ole sen takia kieriskelleet ton asian takia, että ovat puhuneet niin paljon ja vain inttäneet sitten toista sukkaa. Sitten on etsitty se toinen, parempi sukka, koska lempisukka meni pesuun. Tai minä en ole etsinyt, vaan laittanut sukkakorin eteen ja sanonut, että katopa tosta.
Eihän tämä kaikilla onnistu, mutta jostain syystä meillä onnistuu.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 15:26"]
Mitkä sitten on kohtuuttomia rajoja? Kyllä meillä jo alle kaksivuotias osallistuu iltaisin lelujen keräämiseen. Jos lapsi on selvästi väsynyt, kerään itse suurimman osan, mutta oletan kyllä lapsenkin keräävän vähintään yhden palikan. Asia ei tule lapselle yllätyksenä, sillä lelut kerätään joka ilta ja sanon aina ennakolta pari kertaa, että hetken päästä loppuu leikit ja mennään iltapalalle.
[/quote]
Meillä ei aikuisetkaan aina jaksa kerätä ns lelujaan illalla. Siivotaan usein kimpassa. No ei meillä olekaan mitään käytöstapoja, siivotaan kun huvittaa, ei joka leikin jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 23:05"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:53"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:50"]
Minä olen aina pitänyt uhmaavia lapsia jotenkin tyhminä. Huutavat huutamisen ilosta ja tekevät oman elämänsä hankalaksi. Pidän enemmän lapsista, joilla jo pienestä pitäen on tilannetajua ja selkeä käsitys siitä, mitä kulloinkin kannattaa tehdä. He menestyvät elämässä myöhemminkin eli ovat suosittuja ja kivoja kavereita, oikeudenmukaisia ja muita huomioivia. Mitä pahempi uhmaikä, sen ikävämpiä ovat aikuisina. Uhmaaja kun jää jumiin siihen omaan toimintaansa.
[/quote]
Itse asiassa se menee just toisin. Jos uhmaiän kehitystehtäviä ei käy läpi, ne tulevat vastaan murrosiässä, kolmenkympin kriisissä jne. Paljon fiksumpaa opetella oman tahdon käyttö kaksivuotiaana rakastavien vanhempien kanssa kuin aikuisena maailmaa vastaan.
[/quote]
Oman tahdon käyttö ei ole uhmaamista. Kyllä se 2v sen oppii ihan sillä, että saa valita vaatteensa, ruokansa, leikkinsä. Uhmalla ja tahdolla on kovin vähän tekemistä toistensa kanssa. Fiksu lapsi tietää, että lattialla makaamalla ei saa tahtoaan läpi. Jotkut yrittävät sitä vielä 30v iässä, koska se 2v iässä oli käyttökelpoinen keino heille.
[/quote]
Uhmassa ei olekaan kysymys järjestä vaan tunteista. Mutta kaikille ei tule uhmaa, ja se on ok. Se on sen sijaan vähän surullista, jos aikuinen odottaa kaksivuotiaalta täyttä rationaalisuutta tai tämä on "tyhmä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 08:13"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 23:05"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:53"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:50"]
Minä olen aina pitänyt uhmaavia lapsia jotenkin tyhminä. Huutavat huutamisen ilosta ja tekevät oman elämänsä hankalaksi. Pidän enemmän lapsista, joilla jo pienestä pitäen on tilannetajua ja selkeä käsitys siitä, mitä kulloinkin kannattaa tehdä. He menestyvät elämässä myöhemminkin eli ovat suosittuja ja kivoja kavereita, oikeudenmukaisia ja muita huomioivia. Mitä pahempi uhmaikä, sen ikävämpiä ovat aikuisina. Uhmaaja kun jää jumiin siihen omaan toimintaansa.
[/quote]
Itse asiassa se menee just toisin. Jos uhmaiän kehitystehtäviä ei käy läpi, ne tulevat vastaan murrosiässä, kolmenkympin kriisissä jne. Paljon fiksumpaa opetella oman tahdon käyttö kaksivuotiaana rakastavien vanhempien kanssa kuin aikuisena maailmaa vastaan.
[/quote]
Oman tahdon käyttö ei ole uhmaamista. Kyllä se 2v sen oppii ihan sillä, että saa valita vaatteensa, ruokansa, leikkinsä. Uhmalla ja tahdolla on kovin vähän tekemistä toistensa kanssa. Fiksu lapsi tietää, että lattialla makaamalla ei saa tahtoaan läpi. Jotkut yrittävät sitä vielä 30v iässä, koska se 2v iässä oli käyttökelpoinen keino heille.
[/quote]
Uhmassa ei olekaan kysymys järjestä vaan tunteista. Mutta kaikille ei tule uhmaa, ja se on ok. Se on sen sijaan vähän surullista, jos aikuinen odottaa kaksivuotiaalta täyttä rationaalisuutta tai tämä on "tyhmä".
[/quote]
Sinustako oman tahdon käyttö on tunteita? Tuossa edellä kun kirjoitettiin, että 2v opettelee oman tahdon käyttöä.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 23:15"]
No entäs kun 1,5 v laittaa tiskikoneen päälle ja kiukuttelee kun laitan kiinni...llaittaa taas ja sama homma. Tai heittää ruokalautasen sisällön lattialle vaikka otan lautasen pois. Kiipeää pöydälle ja heittää lasit ja kaikki muutkin lattialle ja vielä vihoissaan ärhentelee. Potkii jalkaa ja itkee kun ei saa syödä kolmatta . ...tämän ikäisen uhma on vielä onneksi herttaista. Lohdutan sylissä ja yritetään päästä yli siitä ettei sitä kahvia saanutkaan maistaa. En usko että olen nuorimman kanssa tehnyt vielä yhtään virhettä. Imetinkin pitkään. 4 veen uhma on taas ollut sitä että jos ei saa tahtoaan periksi huutaa, kiljuu, raivoaa, sylkee. Kun oli 3 ei suostunut pukemaan päällensä uutta kevätpukua koska se ei Ollut haalari. Oli mahdotonta laittaa väkisinkään. Suostui seuraavana päivänä. Nyt 4v ei suostunut muihin kenkiin kun täysin samanlaisiin kun aikaisempana vuonna. Huusi ja raivosi kun pistin mukaan kengät joita ei halunnut. Seuraavana päivänä kengät oli sittenkin tosi kivat.
[/quote]
Teillä ei ole uhmaa, teillä on totaalista kasvattamattomuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 14:21"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 08:37"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:59"]
Mun lapset ovat itsepäisiä kuten vanhempansakin, mutta mitään kauheita uhmaikiä ei ole ollut, eikä esikoisella ollut mitenkään erikoinen murrosikäkään, vähän enemmän paiskoi oveaan ja itkeskeli huoneessaan, kuten minäkin siinä iässä. Ehkä kyse on siitä kasvatuksesta joka mulla on ollut, rajat on olleet aina, mutta ei mitään nipotusta, ei turhia sääntöjä, vaan mennään tilanteiden mukaan, kun on lapsi kurissa lapsena, on sitä myös murkkuna, lapsi ei tarvi mitään älytöntä kapinaa jos saa omaan tahtiinsa itsenäistyä ja irrottautua vanhemmista. Tuntuu että joillakin ei ole kuria ollenkaan, ja toisilla sitä on liikaa, siinä tilanteessa on vähän pakko kapinoida sitä vastaan, testataan niitä rajoja, että onko niitä missään tai että miten niistä kahleista pääsisi edes vähän irti.
[/quote]
Meillä toimitaan samoin. Jo pienen lapsen kanssa voi keskustella ja antaa lapsen tehdä itse päätöksiä. Lisäksi huolehdittiin päivärytmistä, ettei tarvitse nälän ja väsymyksen takia kiukutella. Ei lasta kannata ajaa nurkkaan minkään ikäisenä. Jotkut asiat on itsestäänselvyyksiä. syöminen, nukkuminen, kohtuullinen käytös. Ei tarvinnut koskaan melskata vaan tehtiin hyvällä mielellä asioita. Joku ihan yksittäinen raivari tuli uhmaiässä pojalleni ja silloin tarkistin omaa käytöstäni, ettei sitä tapahtuisi toista kertaa. Esim. ruokailu tuli liian myöhään tai päiväkotiin lähdettiin kiireellä ja pahalla mielellä. Seuraavalla kerralla osasin toimia paremmin ja lapsen ei tarvinnut enää umhata.
Teini-ikä sujuu samalla mallilla. Juurikin samaa itkeskelyä ym oli. En kannata rangaistuksia. Rajat on muutenkin ja lapsi saa kasvaa rauhasa. Toimii hyvi, molemmat teinini on erittäin vastuullisia ja sopuisia. En vältä, ellei jokaista vähäistä pyyntöäni heti riennetä toteuttamaan. En itsekään tykkää käskemisestä. Se saa karvat pystyyn ja uhmaa aikaan kenessä tahansa
[/quote]
Jotenkin hirveän herttaista. Voisinpa ajatella itsestänikin niin, että tarkistamalla omaa käytöstäni, voisin kokonaan lakaista uhmaikäiseni temppuilut maton alle. Mutta en usko, että se menee niin. Jos lapsella on kova tahto, se näkyy ulospäin. Se näkyy etenkin uhmaiässä, jolloin oma tahto alkaa lapselle valjeta ja hän harjoittelee sen rajoja. Itsepäisyys ei vain voi olla näkymättä tuossa iässä ulospäin. Myös pettymysten sietokyky vaihtelee lapsilla.
Uhmaakin on erilaista. Tyttäreni meni hiljaa itkemään jonnekin nurkkaan. Pojilla, etenkin kuopuksella, kiukku ja uhma tulivat heti täydellä voluumilla. Uhmäiässä oleva kuopukseni parahtaa heti valtavaan huutoon. Jos suuttuu vaatteita pukiessaan kun on hänen mielestään laitettu vääränlainen sukka esiin, hän nostattaa sen raivon pintaan sekunnissa, hyppää pystyyn (usein satuttaa tässä vaiheessa itsensä kun suuttuu eikä lainkaan kykene hillitsemään omaa käytöstään), rynnistää eteenpäin ja heittäytyy lattialle potkimaan, sätkimään ja pyörimään. Siinä ei ehdi tehdä yhtään mitään.Vaikka miten ennakoisin ja yritäisin valita mieleisen sukan, totuus on, ettei niitä lemppari Batman-sukkia voi joka päivä laittaa jalkaan.
Toisaalta hyvää on se, että kyseisestä lapsesta huokuu itsevarmuus, lujapäisyys, kova tahto ja riippumattomuus. Jotenkin tämän lapsen kohdalla ajattelen, ettei minun tarvitse huolehtia pärjääkö hän kovassa maailmassa. Hän kyllä mennä porskuttaa eteenpäin.
[/quote]
Näin pitkälle päästiin ennenkuin jonkun piti alkaa ilkeäksi
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 08:16"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 08:13"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 23:05"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:53"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:50"]
Minä olen aina pitänyt uhmaavia lapsia jotenkin tyhminä. Huutavat huutamisen ilosta ja tekevät oman elämänsä hankalaksi. Pidän enemmän lapsista, joilla jo pienestä pitäen on tilannetajua ja selkeä käsitys siitä, mitä kulloinkin kannattaa tehdä. He menestyvät elämässä myöhemminkin eli ovat suosittuja ja kivoja kavereita, oikeudenmukaisia ja muita huomioivia. Mitä pahempi uhmaikä, sen ikävämpiä ovat aikuisina. Uhmaaja kun jää jumiin siihen omaan toimintaansa.
[/quote]
Itse asiassa se menee just toisin. Jos uhmaiän kehitystehtäviä ei käy läpi, ne tulevat vastaan murrosiässä, kolmenkympin kriisissä jne. Paljon fiksumpaa opetella oman tahdon käyttö kaksivuotiaana rakastavien vanhempien kanssa kuin aikuisena maailmaa vastaan.
[/quote]
Oman tahdon käyttö ei ole uhmaamista. Kyllä se 2v sen oppii ihan sillä, että saa valita vaatteensa, ruokansa, leikkinsä. Uhmalla ja tahdolla on kovin vähän tekemistä toistensa kanssa. Fiksu lapsi tietää, että lattialla makaamalla ei saa tahtoaan läpi. Jotkut yrittävät sitä vielä 30v iässä, koska se 2v iässä oli käyttökelpoinen keino heille.
[/quote]
Uhmassa ei olekaan kysymys järjestä vaan tunteista. Mutta kaikille ei tule uhmaa, ja se on ok. Se on sen sijaan vähän surullista, jos aikuinen odottaa kaksivuotiaalta täyttä rationaalisuutta tai tämä on "tyhmä".
[/quote]
Sinustako oman tahdon käyttö on tunteita? Tuossa edellä kun kirjoitettiin, että 2v opettelee oman tahdon käyttöä.
[/quote]
Uhma on yksi ihmiselämän kriiseistä. Siinä käsitellään omaa tahtoa suhteessa maailmaan, oma pienuus suhteessa maailmaan alkaa hahmottua. Isoja tunteita. Tietysti on myös ihmisiä, joille kaksivuotiaat ovat kieroja ja manipuloiva pikku aikuisia, ja heille on ehkä turha enempää rautalangasta vääntää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:59"]
Mun lapset ovat itsepäisiä kuten vanhempansakin, mutta mitään kauheita uhmaikiä ei ole ollut, eikä esikoisella ollut mitenkään erikoinen murrosikäkään, vähän enemmän paiskoi oveaan ja itkeskeli huoneessaan, kuten minäkin siinä iässä. Ehkä kyse on siitä kasvatuksesta joka mulla on ollut, rajat on olleet aina, mutta ei mitään nipotusta, ei turhia sääntöjä, vaan mennään tilanteiden mukaan, kun on lapsi kurissa lapsena, on sitä myös murkkuna, lapsi ei tarvi mitään älytöntä kapinaa jos saa omaan tahtiinsa itsenäistyä ja irrottautua vanhemmista. Tuntuu että joillakin ei ole kuria ollenkaan, ja toisilla sitä on liikaa, siinä tilanteessa on vähän pakko kapinoida sitä vastaan, testataan niitä rajoja, että onko niitä missään tai että miten niistä kahleista pääsisi edes vähän irti.
[/quote]
Meillä toimitaan samoin. Jo pienen lapsen kanssa voi keskustella ja antaa lapsen tehdä itse päätöksiä. Lisäksi huolehdittiin päivärytmistä, ettei tarvitse nälän ja väsymyksen takia kiukutella. Ei lasta kannata ajaa nurkkaan minkään ikäisenä. Jotkut asiat on itsestäänselvyyksiä. syöminen, nukkuminen, kohtuullinen käytös. Ei tarvinnut koskaan melskata vaan tehtiin hyvällä mielellä asioita. Joku ihan yksittäinen raivari tuli uhmaiässä pojalleni ja silloin tarkistin omaa käytöstäni, ettei sitä tapahtuisi toista kertaa. Esim. ruokailu tuli liian myöhään tai päiväkotiin lähdettiin kiireellä ja pahalla mielellä. Seuraavalla kerralla osasin toimia paremmin ja lapsen ei tarvinnut enää umhata.
Teini-ikä sujuu samalla mallilla. Juurikin samaa itkeskelyä ym oli. En kannata rangaistuksia. Rajat on muutenkin ja lapsi saa kasvaa rauhasa. Toimii hyvi, molemmat teinini on erittäin vastuullisia ja sopuisia. En vältä, ellei jokaista vähäistä pyyntöäni heti riennetä toteuttamaan. En itsekään tykkää käskemisestä. Se saa karvat pystyyn ja uhmaa aikaan kenessä tahansa
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 08:37"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:59"]
Mun lapset ovat itsepäisiä kuten vanhempansakin, mutta mitään kauheita uhmaikiä ei ole ollut, eikä esikoisella ollut mitenkään erikoinen murrosikäkään, vähän enemmän paiskoi oveaan ja itkeskeli huoneessaan, kuten minäkin siinä iässä. Ehkä kyse on siitä kasvatuksesta joka mulla on ollut, rajat on olleet aina, mutta ei mitään nipotusta, ei turhia sääntöjä, vaan mennään tilanteiden mukaan, kun on lapsi kurissa lapsena, on sitä myös murkkuna, lapsi ei tarvi mitään älytöntä kapinaa jos saa omaan tahtiinsa itsenäistyä ja irrottautua vanhemmista. Tuntuu että joillakin ei ole kuria ollenkaan, ja toisilla sitä on liikaa, siinä tilanteessa on vähän pakko kapinoida sitä vastaan, testataan niitä rajoja, että onko niitä missään tai että miten niistä kahleista pääsisi edes vähän irti.
[/quote]
Meillä toimitaan samoin. Jo pienen lapsen kanssa voi keskustella ja antaa lapsen tehdä itse päätöksiä. Lisäksi huolehdittiin päivärytmistä, ettei tarvitse nälän ja väsymyksen takia kiukutella. Ei lasta kannata ajaa nurkkaan minkään ikäisenä. Jotkut asiat on itsestäänselvyyksiä. syöminen, nukkuminen, kohtuullinen käytös. Ei tarvinnut koskaan melskata vaan tehtiin hyvällä mielellä asioita. Joku ihan yksittäinen raivari tuli uhmaiässä pojalleni ja silloin tarkistin omaa käytöstäni, ettei sitä tapahtuisi toista kertaa. Esim. ruokailu tuli liian myöhään tai päiväkotiin lähdettiin kiireellä ja pahalla mielellä. Seuraavalla kerralla osasin toimia paremmin ja lapsen ei tarvinnut enää umhata.
Teini-ikä sujuu samalla mallilla. Juurikin samaa itkeskelyä ym oli. En kannata rangaistuksia. Rajat on muutenkin ja lapsi saa kasvaa rauhasa. Toimii hyvi, molemmat teinini on erittäin vastuullisia ja sopuisia. En vältä, ellei jokaista vähäistä pyyntöäni heti riennetä toteuttamaan. En itsekään tykkää käskemisestä. Se saa karvat pystyyn ja uhmaa aikaan kenessä tahansa
[/quote]
Korjaan vielä, kun luin tuon 1.5 va ja 4 v saakka imetetyn viestin. Meillä vaan ei koskaan olisi ollut mahdollista että 1,5 laittaa tiskikoneen päälle. Se oli EI. Sen sijaan sai vaikka tyhjentää muoviastiakaapin. Siirsin ajatukset muualle hyvällä mielellä. Vaatteista sai valita kahden välillä ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 08:37"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:59"]
Mun lapset ovat itsepäisiä kuten vanhempansakin, mutta mitään kauheita uhmaikiä ei ole ollut, eikä esikoisella ollut mitenkään erikoinen murrosikäkään, vähän enemmän paiskoi oveaan ja itkeskeli huoneessaan, kuten minäkin siinä iässä. Ehkä kyse on siitä kasvatuksesta joka mulla on ollut, rajat on olleet aina, mutta ei mitään nipotusta, ei turhia sääntöjä, vaan mennään tilanteiden mukaan, kun on lapsi kurissa lapsena, on sitä myös murkkuna, lapsi ei tarvi mitään älytöntä kapinaa jos saa omaan tahtiinsa itsenäistyä ja irrottautua vanhemmista. Tuntuu että joillakin ei ole kuria ollenkaan, ja toisilla sitä on liikaa, siinä tilanteessa on vähän pakko kapinoida sitä vastaan, testataan niitä rajoja, että onko niitä missään tai että miten niistä kahleista pääsisi edes vähän irti.
[/quote]
Meillä toimitaan samoin. Jo pienen lapsen kanssa voi keskustella ja antaa lapsen tehdä itse päätöksiä. Lisäksi huolehdittiin päivärytmistä, ettei tarvitse nälän ja väsymyksen takia kiukutella. Ei lasta kannata ajaa nurkkaan minkään ikäisenä. Jotkut asiat on itsestäänselvyyksiä. syöminen, nukkuminen, kohtuullinen käytös. Ei tarvinnut koskaan melskata vaan tehtiin hyvällä mielellä asioita. Joku ihan yksittäinen raivari tuli uhmaiässä pojalleni ja silloin tarkistin omaa käytöstäni, ettei sitä tapahtuisi toista kertaa. Esim. ruokailu tuli liian myöhään tai päiväkotiin lähdettiin kiireellä ja pahalla mielellä. Seuraavalla kerralla osasin toimia paremmin ja lapsen ei tarvinnut enää umhata.
Teini-ikä sujuu samalla mallilla. Juurikin samaa itkeskelyä ym oli. En kannata rangaistuksia. Rajat on muutenkin ja lapsi saa kasvaa rauhasa. Toimii hyvi, molemmat teinini on erittäin vastuullisia ja sopuisia. En vältä, ellei jokaista vähäistä pyyntöäni heti riennetä toteuttamaan. En itsekään tykkää käskemisestä. Se saa karvat pystyyn ja uhmaa aikaan kenessä tahansa
[/quote]
Paljon hyviä neuvoja. Mutta jotenkin tuntuu, että sinä ja lainaamasi ihminen ajattelette kaiken olevan kiinni vanhemmista ja hedän tekemisistään. Kuten täälläkin on kirjoitettu, täysin samalla (hyvällä) kasvatuksella yksi sisarus uhmaa kauheasti ja toinen ei.
En ole tuo yllä lainattu, mutta ei se ole ilkeilyä, jos hymähtää vähän näille "uhmaa ei ole, vaan vanhemman pitää tarkistaa omaa käytöstään" -tyypeille.
Itsekin esikoisen kohdalla käänsin ja väänsin omaa käytöstäni niin että sain melkein kaikki kohtaukset vältettyä. No niitä kohtauksenaiheita alkoi tulla aina vain pienemmistä asioista. Jossain vaiheessa aloin miettiä, että mitä tässä oikein maailmasta opetankaan.
Sitten syntyi toinen lapsi, ja arkeen oli pakko lyödä struktuuri. Voi sitä huutoa. Niistä kasvoi ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 08:41"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 08:37"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:59"]
Mun lapset ovat itsepäisiä kuten vanhempansakin, mutta mitään kauheita uhmaikiä ei ole ollut, eikä esikoisella ollut mitenkään erikoinen murrosikäkään, vähän enemmän paiskoi oveaan ja itkeskeli huoneessaan, kuten minäkin siinä iässä. Ehkä kyse on siitä kasvatuksesta joka mulla on ollut, rajat on olleet aina, mutta ei mitään nipotusta, ei turhia sääntöjä, vaan mennään tilanteiden mukaan, kun on lapsi kurissa lapsena, on sitä myös murkkuna, lapsi ei tarvi mitään älytöntä kapinaa jos saa omaan tahtiinsa itsenäistyä ja irrottautua vanhemmista. Tuntuu että joillakin ei ole kuria ollenkaan, ja toisilla sitä on liikaa, siinä tilanteessa on vähän pakko kapinoida sitä vastaan, testataan niitä rajoja, että onko niitä missään tai että miten niistä kahleista pääsisi edes vähän irti.
[/quote]
Meillä toimitaan samoin. Jo pienen lapsen kanssa voi keskustella ja antaa lapsen tehdä itse päätöksiä. Lisäksi huolehdittiin päivärytmistä, ettei tarvitse nälän ja väsymyksen takia kiukutella. Ei lasta kannata ajaa nurkkaan minkään ikäisenä. Jotkut asiat on itsestäänselvyyksiä. syöminen, nukkuminen, kohtuullinen käytös. Ei tarvinnut koskaan melskata vaan tehtiin hyvällä mielellä asioita. Joku ihan yksittäinen raivari tuli uhmaiässä pojalleni ja silloin tarkistin omaa käytöstäni, ettei sitä tapahtuisi toista kertaa. Esim. ruokailu tuli liian myöhään tai päiväkotiin lähdettiin kiireellä ja pahalla mielellä. Seuraavalla kerralla osasin toimia paremmin ja lapsen ei tarvinnut enää umhata.
Teini-ikä sujuu samalla mallilla. Juurikin samaa itkeskelyä ym oli. En kannata rangaistuksia. Rajat on muutenkin ja lapsi saa kasvaa rauhasa. Toimii hyvi, molemmat teinini on erittäin vastuullisia ja sopuisia. En vältä, ellei jokaista vähäistä pyyntöäni heti riennetä toteuttamaan. En itsekään tykkää käskemisestä. Se saa karvat pystyyn ja uhmaa aikaan kenessä tahansa
[/quote]
Korjaan vielä, kun luin tuon 1.5 va ja 4 v saakka imetetyn viestin. Meillä vaan ei koskaan olisi ollut mahdollista että 1,5 laittaa tiskikoneen päälle. Se oli EI. Sen sijaan sai vaikka tyhjentää muoviastiakaapin. Siirsin ajatukset muualle hyvällä mielellä. Vaatteista sai valita kahden välillä ym.
[/quote]
Uhmaiässä on kysymys juuri siitä, yritetään tehdä, vaika EI. Olen itse nostellut lapsiani kuukausikaupalla tiskikoneen ja hellan kimpusta, vaikka muoviastiakaappi on ollut siinä vieressä. Ihan tavallista elämää.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:30"]
Minulla ei ole koskaan ollut uhmaikää, ja tästä äitini on mahdottoman ylpeä. Noh, teininä kapinoin aika paljon ja nyt aikuisena olen edelleen jonkin sortin kynnysmatto. Yritän olla hajuton ja mauton, pelkään esiintymistä, pelkään esittää vahvoja mielipiteitä muussa kuin läheisten ystävien porukassa, minulta kesti pitkään irtautua huonosta parisuhteesta jne... Olen viime aikoina pohtinut asiaa paljon, ja löydän käytökseeni monia syitä lapsuudestani ja kasvatuksestani.
En väitä, että ap:lla on näin, tuli vain mieleen. Jotenkin jopa huvittaa äitini riemu siitä, että en uhmannut.
[/quote]
Minä olin myös uhmaton ja minusta tuli pitkäaikaistyötön ja naiseton mies, jolla ei ole mitään kiinnostavaa kerrottavaa, koska en uskalla kertoa. Häpeän kaikkia mielipiteitäni. Minulle tulee adrenaliinia siitä, jos kerron jollekin ihmiselle, että mitä harrastan.
Isä laittoi minut aina heti ruotuun huutamalla, kun yritin lapsena tuoda ilmi omia mielipiteitä. Meni sitten aika nopeasti siihen, että en uskaltanut sanoa enää mitään.
Minä muistan uhmanneeni koko lapsuuden. Olen edelleen aika 'uhmakas' ja olen yleensä vaatimassa mm. parempia työoloja aikuisille ja parempaa päivähoitoa lapsille. Minulla on mielipiteitä ja yritän muuttaa asioita. Uhmani on valjastettu lapsena hyvään, puolustan minulle tärkeitä asioita, oli se sitten luonto, lapset tai, perheet tai vanhukset. Minulla on myös syntymäuhmakas poika joka kyseenalaistaa ja testaa jatkuvasti (4v). Minun tehtäväni on valjastaa tämä Tarmo ja kritiikki hyvään kasvatuksella. Mutta sen tiedän, ettei minun tämän lapsen pärjäämisestä tarvitse olla huolissani. Uskon, että hänkin tuolla uhmakkuudella pyrkii muuttamaan maailmaa parempaan eikä tyydy elämään omassa kuplassaan aikuisuudessa :)
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 08:42"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 08:37"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:59"]
Mun lapset ovat itsepäisiä kuten vanhempansakin, mutta mitään kauheita uhmaikiä ei ole ollut, eikä esikoisella ollut mitenkään erikoinen murrosikäkään, vähän enemmän paiskoi oveaan ja itkeskeli huoneessaan, kuten minäkin siinä iässä. Ehkä kyse on siitä kasvatuksesta joka mulla on ollut, rajat on olleet aina, mutta ei mitään nipotusta, ei turhia sääntöjä, vaan mennään tilanteiden mukaan, kun on lapsi kurissa lapsena, on sitä myös murkkuna, lapsi ei tarvi mitään älytöntä kapinaa jos saa omaan tahtiinsa itsenäistyä ja irrottautua vanhemmista. Tuntuu että joillakin ei ole kuria ollenkaan, ja toisilla sitä on liikaa, siinä tilanteessa on vähän pakko kapinoida sitä vastaan, testataan niitä rajoja, että onko niitä missään tai että miten niistä kahleista pääsisi edes vähän irti.
[/quote]
Meillä toimitaan samoin. Jo pienen lapsen kanssa voi keskustella ja antaa lapsen tehdä itse päätöksiä. Lisäksi huolehdittiin päivärytmistä, ettei tarvitse nälän ja väsymyksen takia kiukutella. Ei lasta kannata ajaa nurkkaan minkään ikäisenä. Jotkut asiat on itsestäänselvyyksiä. syöminen, nukkuminen, kohtuullinen käytös. Ei tarvinnut koskaan melskata vaan tehtiin hyvällä mielellä asioita. Joku ihan yksittäinen raivari tuli uhmaiässä pojalleni ja silloin tarkistin omaa käytöstäni, ettei sitä tapahtuisi toista kertaa. Esim. ruokailu tuli liian myöhään tai päiväkotiin lähdettiin kiireellä ja pahalla mielellä. Seuraavalla kerralla osasin toimia paremmin ja lapsen ei tarvinnut enää umhata.
Teini-ikä sujuu samalla mallilla. Juurikin samaa itkeskelyä ym oli. En kannata rangaistuksia. Rajat on muutenkin ja lapsi saa kasvaa rauhasa. Toimii hyvi, molemmat teinini on erittäin vastuullisia ja sopuisia. En vältä, ellei jokaista vähäistä pyyntöäni heti riennetä toteuttamaan. En itsekään tykkää käskemisestä. Se saa karvat pystyyn ja uhmaa aikaan kenessä tahansa
[/quote]
Paljon hyviä neuvoja. Mutta jotenkin tuntuu, että sinä ja lainaamasi ihminen ajattelette kaiken olevan kiinni vanhemmista ja hedän tekemisistään. Kuten täälläkin on kirjoitettu, täysin samalla (hyvällä) kasvatuksella yksi sisarus uhmaa kauheasti ja toinen ei.
[/quote]
Ymmärrä kyllä tämän ja olen kiitollinen, ettei meillä ole ollut mitään tarkkaavaisuushäiriöitä ym. Siinä olisi hyvä tahto koetuksella... Uskon kyllä, että kaikissa tilanteissa päästään parempaan lopputulokseen, jos itse hallitsee omaa käytöstään ja pyrkii ymmärtämään lapsen tarpeita.
Samassa perheessä lapsia ei aina kohdella samalla tavalla. Vanhemmat ei sitä aina itse huomaa.
Itselläni oli ylivilkas veli ja sen vuoksi minä olin aina helppo. Vanhempani eivät osanneet oikealla tavalla käsitellä veljeni karmeaa käytöstä, vaan se paheni kokoajan. Eikä päättynyt hyvin.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 08:54"]Minä muistan uhmanneeni koko lapsuuden. Olen edelleen aika 'uhmakas' ja olen yleensä vaatimassa mm. parempia työoloja aikuisille ja parempaa päivähoitoa lapsille. Minulla on mielipiteitä ja yritän muuttaa asioita. Uhmani on valjastettu lapsena hyvään, puolustan minulle tärkeitä asioita, oli se sitten luonto, lapset tai, perheet tai vanhukset. Minulla on myös syntymäuhmakas poika joka kyseenalaistaa ja testaa jatkuvasti (4v). Minun tehtäväni on valjastaa tämä Tarmo ja kritiikki hyvään kasvatuksella. Mutta sen tiedän, ettei minun tämän lapsen pärjäämisestä tarvitse olla huolissani. Uskon, että hänkin tuolla uhmakkuudella pyrkii muuttamaan maailmaa parempaan eikä tyydy elämään omassa kuplassaan aikuisuudessa :)
[/quote][quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 08:54"]Minä muistan uhmanneeni koko lapsuuden. Olen edelleen aika 'uhmakas' ja olen yleensä vaatimassa mm. parempia työoloja aikuisille ja parempaa päivähoitoa lapsille. Minulla on mielipiteitä ja yritän muuttaa asioita. Uhmani on valjastettu lapsena hyvään, puolustan minulle tärkeitä asioita, oli se sitten luonto, lapset tai, perheet tai vanhukset. Minulla on myös syntymäuhmakas poika joka kyseenalaistaa ja testaa jatkuvasti (4v). Minun tehtäväni on valjastaa tämä Tarmo ja kritiikki hyvään kasvatuksella. Mutta sen tiedän, ettei minun tämän lapsen pärjäämisestä tarvitse olla huolissani. Uskon, että hänkin tuolla uhmakkuudella pyrkii muuttamaan maailmaa parempaan eikä tyydy elämään omassa kuplassaan aikuisuudessa :)
[/quote]
Ja kyllä, arki on ajoittain erittäin raskasta kun lapsi on kovapäinen ja todellakin Uhmaa vanhempiaan. Pidän sitä ihan hyvänä kunhan saa kasvatuksen perille. Lapsen ei tarvitse olla myötäilevä ja uhmaton, minusta se olisi outoa koska itse en tosiaan ole sellainen ollut.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 14:50"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 14:21"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 08:37"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 22:59"]
Mun lapset ovat itsepäisiä kuten vanhempansakin, mutta mitään kauheita uhmaikiä ei ole ollut, eikä esikoisella ollut mitenkään erikoinen murrosikäkään, vähän enemmän paiskoi oveaan ja itkeskeli huoneessaan, kuten minäkin siinä iässä. Ehkä kyse on siitä kasvatuksesta joka mulla on ollut, rajat on olleet aina, mutta ei mitään nipotusta, ei turhia sääntöjä, vaan mennään tilanteiden mukaan, kun on lapsi kurissa lapsena, on sitä myös murkkuna, lapsi ei tarvi mitään älytöntä kapinaa jos saa omaan tahtiinsa itsenäistyä ja irrottautua vanhemmista. Tuntuu että joillakin ei ole kuria ollenkaan, ja toisilla sitä on liikaa, siinä tilanteessa on vähän pakko kapinoida sitä vastaan, testataan niitä rajoja, että onko niitä missään tai että miten niistä kahleista pääsisi edes vähän irti.
[/quote]
Meillä toimitaan samoin. Jo pienen lapsen kanssa voi keskustella ja antaa lapsen tehdä itse päätöksiä. Lisäksi huolehdittiin päivärytmistä, ettei tarvitse nälän ja väsymyksen takia kiukutella. Ei lasta kannata ajaa nurkkaan minkään ikäisenä. Jotkut asiat on itsestäänselvyyksiä. syöminen, nukkuminen, kohtuullinen käytös. Ei tarvinnut koskaan melskata vaan tehtiin hyvällä mielellä asioita. Joku ihan yksittäinen raivari tuli uhmaiässä pojalleni ja silloin tarkistin omaa käytöstäni, ettei sitä tapahtuisi toista kertaa. Esim. ruokailu tuli liian myöhään tai päiväkotiin lähdettiin kiireellä ja pahalla mielellä. Seuraavalla kerralla osasin toimia paremmin ja lapsen ei tarvinnut enää umhata.
Teini-ikä sujuu samalla mallilla. Juurikin samaa itkeskelyä ym oli. En kannata rangaistuksia. Rajat on muutenkin ja lapsi saa kasvaa rauhasa. Toimii hyvi, molemmat teinini on erittäin vastuullisia ja sopuisia. En vältä, ellei jokaista vähäistä pyyntöäni heti riennetä toteuttamaan. En itsekään tykkää käskemisestä. Se saa karvat pystyyn ja uhmaa aikaan kenessä tahansa
[/quote]
Jotenkin hirveän herttaista. Voisinpa ajatella itsestänikin niin, että tarkistamalla omaa käytöstäni, voisin kokonaan lakaista uhmaikäiseni temppuilut maton alle. Mutta en usko, että se menee niin. Jos lapsella on kova tahto, se näkyy ulospäin. Se näkyy etenkin uhmaiässä, jolloin oma tahto alkaa lapselle valjeta ja hän harjoittelee sen rajoja. Itsepäisyys ei vain voi olla näkymättä tuossa iässä ulospäin. Myös pettymysten sietokyky vaihtelee lapsilla.
Uhmaakin on erilaista. Tyttäreni meni hiljaa itkemään jonnekin nurkkaan. Pojilla, etenkin kuopuksella, kiukku ja uhma tulivat heti täydellä voluumilla. Uhmäiässä oleva kuopukseni parahtaa heti valtavaan huutoon. Jos suuttuu vaatteita pukiessaan kun on hänen mielestään laitettu vääränlainen sukka esiin, hän nostattaa sen raivon pintaan sekunnissa, hyppää pystyyn (usein satuttaa tässä vaiheessa itsensä kun suuttuu eikä lainkaan kykene hillitsemään omaa käytöstään), rynnistää eteenpäin ja heittäytyy lattialle potkimaan, sätkimään ja pyörimään. Siinä ei ehdi tehdä yhtään mitään.Vaikka miten ennakoisin ja yritäisin valita mieleisen sukan, totuus on, ettei niitä lemppari Batman-sukkia voi joka päivä laittaa jalkaan.
Toisaalta hyvää on se, että kyseisestä lapsesta huokuu itsevarmuus, lujapäisyys, kova tahto ja riippumattomuus. Jotenkin tämän lapsen kohdalla ajattelen, ettei minun tarvitse huolehtia pärjääkö hän kovassa maailmassa. Hän kyllä mennä porskuttaa eteenpäin.
[/quote]
Viis siitä, ettei kunioita muita. Pääasia, että mennä porskuttaa eteenpäin. Näkee mistä malli tulee.
[/quote]
Lapselta selvästi puuttuu kunnioitus sukkiaan kohtaan!