Uudelleen traumatisoituminen terapiassa

[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 14:38"]

[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 13:37"]

[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 12:05"]

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:41"]

Minullekin kävi noin. Terapeutti kuvitteli kannattelevansa mutta kannattelu ei kantanutkaan minua tarpeeksi. Lopulta jätin terapian kahden vuoden jälkeen kesken ja kieltäydyin toistamasta muita traumoja koska tiesin jääväni yksin taas. Ei ole terapiasta kovin paljon hyvää sanottavaa.

[/quote]

Vähän sama täällä. Kävin terapiassa puoli vuotta. Tiivistetysti, sen ainoan kerran kun uskaltauduin näyttää ns. todelliset tunteeni (johon terapeutti jatkuvasti kannusti), ei terapeutti kestänytkään sitä vaan selkeästi loukkaantui ja sitten halusi lopettaa terapian. Enkä siis tehnyt sen kummempaa kuin että itkin, ja huusin että minusta tuntuu että hänkin vain kiusaa minua ja yrittää uhalla saada minussa aikaan hillitsemättömän tunnereaktion, ja sen jälkeen poistuin hänen luotaan itkien.

Tämä tapahtui tilanteessa jossa terapeutti alkoi vain tuijottaa minua, eikä sanonut mitään vaikka sanoin hänellä useaan kertaan että tilanne tuntuu minusta todella epämukavalta, voitko sanoa jotain etkä vain tuijottaa. Tilanne tuntui todella pahalta, koska juuri tuolla lailla esim. vanhempani oli minua lapsena kiusannut.

Seuraavalla kerralla terapeutti sitten sanoi että ei voi auttaa minua, ja että hän "pelästyi" kun poistuin. Hän sai minut tuntemaan itseni todella lapselliseksi, ja ihan kuin minulla ei olisi ollut mitään syytä reagoida johonkin joka minusta oli selkeästi kiusaamista. Ja ihan kuin minulla asiakkaana olisi jokin velvollisuus koko ajan ajatella miltä terapeutista minun tunnereaktioni tuntuvat.

Toisaalta tuon jälkeen oli helpotus että terapeutti itse halusi lopettaa suhteen, koska noista sopimuksistahan on todella hankala päästä kesken jakson irti. Ei minulla ollut enää tippaakaan luottamusta ko. ihmiseen, joka uhalla provosoi minusta irti reaktion ja sitten "antoi minun tippua" ja vielä syytti minua siitä tippumisesta ja hänen mielensä pahoittamisesta! Sinnepä meni puoli vuotta ja á 65 euroa rahaa lähes hukkaan. Toista kertaa en moiseen lähde, mieluummin käytän kirjallisuutta ja terapioin sen avulla "itse itseäni" :).

[/quote]

Tuosta tuijotuksesta tuli mieleen myös oma terapeuttini. Siis tietynlainen reagoimattomuus. Koin jälleen olevani äitini kanssa, joka samalla tavalla vain kylmästi kuunteli eikä osannut myötäelää kanssani. Tosin arvelin tästä että psykologin ei kuulukaan toimia esimerkkinä terveestä ihmissuhteesta vaan olla jokin ulkopuolinen hahmo. Mutta minulle tämä oli vaikea kokemus koska en saanut kontaktia kehenkään(taaskaan). Ajattelen että vika on minussa koska en ymmärtänyt mitä psykologin työhön kuuluu ja mitä ei. Minäkään en enää haluasi uhrata itseäni kenekään terapeutin alttarille, ellen ole jo jollain tavalla itse hallinnassa tilanteesta. ap

[/quote]

Terapeutin kylmyydestä:

Karrikoidusti sanotaan, että koko ulkopuolinen elämä on sisäisemme elämämme heijastumaa. Siksi ihmiset näkevät saman asian niin eri tavalla, koska olemme sisäisesti erilaisia. Eli on mahdollista, ettei psykologi ollutkaan kylmä, mutta sinä koit hänet niin. Minä en ehkä olisi kokenut. Näin esimerkkinä.

Tai kyse voi olla transferenssistä. Ihminen siirtää aina auktoriteettiin (esimies, opettaja, terapeutti) samat tunteet kuin oli suhteessa omiin vanhempiin/huoltajiin. Hyvin yleinen psykologinen ilmiö. Koetko helposti muut auktoriteettiasemassa olevat ihmiset kylmiksi?

[/quote]

Olet oikeassa että kokemus on yksilöllinen. Mutta tässä kohtaa uskonkin että psykologin taidot tai niiden puute tulee esille. Minun tapauksessani mitä yritin ymmärtää häntä jotta hän vastavuoroisesti ymmärtäisi minua, vaikka tämä rooli oletettavasti kuuluisi hänelle. Minä jopa uskallan sanoa että hän ei ollut samanlainen ihminen kuin äitini, enhän minä olisi muuten luottanut häneen, mutta hänen toimintansa ei poikennut äitini käytöksestä. Tai oletan että hän ei ymmärtänyt oman hoitotekniikkansa olevan sopimaton enkä minäkään(paitsi vasta sitten kun olin "analysoinut" hänen toimintatapansa loppuun). Hän ei myöskän ottanut huomioon sen hetkistä elämäntilannettani joka myös osaltaan toi painetta tapaamisiin. Ja tuo transferssi on usein aika välttämätön syvällisessä psykoterapia suhteessa. Olenpas minä miettinyt asiaa paljon. ap

No mun terapeutti kun olin 13v ja aloin juomaan alkoholia ahdistukseen ja masennukseen, niin terapeutti sanoi ettei voi mitään, ei voi auttaa asiassa vaikka yritin "huutaa apua" kertomalla että juon kun on niin paha olla =( Sitten toinen terapeutti neuvoi vanhempiani ostamaan mulle viikonloppuisin alkoholia kun olin 15. Että kyllä aika outoja muistoja noista terapeuteista... Ja kela vielä rahottaa/rahoitti noita, en tiedä tekeekö noi samaa työtä vieläkin. 

Tai onko kenellekään ylipäätään negatiivisia terapia kokemuksia? AP

Olen kuullut. En tiedä asiasta enempää.  Toivon, että saat asiallisia vastauksia!

Joo, kävi noin, että kävin lyhytterapian tyyppisessä yths:ssä. Olin todella kertonut kipeimmät asiat ja viimeisellä kerralla tyyppi sanoi, että pidä vaan rauhassa ongelmasi. Senkun pidät vaan.
Ja tuo oli ollut hyvinkin "utelias" ja sai avautumaan.

Itse menin terpiassa psykoosiin, enkä ole palautunut enää sen jälkeen ennalleni. Tekisin mitä vaan jos saisin palata ajassa taaksepäin ja olla oma entinen fiksu itseni. Ennen mulla leikkasi nopeasti, nykyään ei, ja muutenkin elämä on kuin jossain puoliunessa ois.

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:34"]

Itse menin terpiassa psykoosiin, enkä ole palautunut enää sen jälkeen ennalleni. 

[/quote]

Jos ihminen on psykoosiin mennäkseen, se menee siihen ihan missä vaan, vaikka kaupan kassalla. Ihan sattumaa, jos menit terapiassa psykoosiin.

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:36"]

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:34"]

Itse menin terpiassa psykoosiin, enkä ole palautunut enää sen jälkeen ennalleni. 

[/quote]

Jos ihminen on psykoosiin mennäkseen, se menee siihen ihan missä vaan, vaikka kaupan kassalla. Ihan sattumaa, jos menit terapiassa psykoosiin.

[/quote]

No aika kummallista jos selviää kolmikymppiseksi ilman psykoosia, sitten käy reilu kolme vuotta terapiassa pelkän masennuksen takia(jota mulla ei mielestäni edes ollut) ja menee psykoosin...Olen 100% varma että noin ei ois käynyt ilman terapiaa.

-6

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:36"]

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:34"]

Itse menin terpiassa psykoosiin, enkä ole palautunut enää sen jälkeen ennalleni. 

[/quote]

Jos ihminen on psykoosiin mennäkseen, se menee siihen ihan missä vaan, vaikka kaupan kassalla. Ihan sattumaa, jos menit terapiassa psykoosiin.

[/quote]

Vaikea sanoa. Psykoosihan kuulemma voi tulla suuresta stressikuormasta ja minulle ainakin tuo uudelleentraumatisoituminen oli aikamoinen paine. AP

Minullekin kävi noin. Terapeutti kuvitteli kannattelevansa mutta kannattelu ei kantanutkaan minua tarpeeksi. Lopulta jätin terapian kahden vuoden jälkeen kesken ja kieltäydyin toistamasta muita traumoja koska tiesin jääväni yksin taas. Ei ole terapiasta kovin paljon hyvää sanottavaa.

Minäkin olen lukenut tuosta. Enkä ole sellaisten terapiamuotojen kannalla, joissa tarkoituksellisesti kaivellaan vanhoja. On vaikea, lähes mahdotonta nähdä koituvan mitään hyvää siitä, että vanhat traumat revitään uudestaan ja uudestaan auki. Onneksi on muunkinlaisia muotoja, kuten esim. kognitiivinen terapia.

Onko näillä terapeuteilla muuten mitään vastuuta tästä? Että aiheuttaa uudelleen trauman ja vielä vaikeamman solmun? Vai onko se "hups, tässä kävikin näin"-juttu. Saattaa vaikuttaa aika paljonkin luottamussuhteeseen.

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:34"]

Itse menin terpiassa psykoosiin, enkä ole palautunut enää sen jälkeen ennalleni. Tekisin mitä vaan jos saisin palata ajassa taaksepäin ja olla oma entinen fiksu itseni. Ennen mulla leikkasi nopeasti, nykyään ei, ja muutenkin elämä on kuin jossain puoliunessa ois.

[/quote]

Oikeastaan tähän liittyen voisin paljastaa omia tuntemuksiani myös. En tiedä olenko ollut psykoosissa, mutta oletan että en. Mutta minullakin on sellainen sumussa oleva olo. Siitä asti kun trauma triggeröityi uudestaan niin minun verenpaineeni on jatkuvasti ollut koholla ja olen vähän niin kuin peloissani jatkuvasti. Olin niin herkässä vaiheessa ja isku oli kova. Muistot ovat myöskin hajanaisia enkä ole varma niiden järjestyksestä. Tuntui kuin minut olisi giljotiinilla irroitettu menneisyydestäni ja tämä nykyinen vääristynyt minä syntyi siellä terapiassa. Tulipa purettua vähän. AP

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:40"][quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:36"]

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:34"]

Itse menin terpiassa psykoosiin, enkä ole palautunut enää sen jälkeen ennalleni. 

[/quote]

Jos ihminen on psykoosiin mennäkseen, se menee siihen ihan missä vaan, vaikka kaupan kassalla. Ihan sattumaa, jos menit terapiassa psykoosiin.

[/quote]

Vaikea sanoa. Psykoosihan kuulemma voi tulla suuresta stressikuormasta ja minulle ainakin tuo uudelleentraumatisoituminen oli aikamoinen paine. AP
[/quote]

Tottakai ne tunteet koetaan ja jos ne on pantattu sisälle, ne voivat pulpahtaa.
Ei siihen kuole.

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:56"]

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:34"]

Itse menin terpiassa psykoosiin, enkä ole palautunut enää sen jälkeen ennalleni. Tekisin mitä vaan jos saisin palata ajassa taaksepäin ja olla oma entinen fiksu itseni. Ennen mulla leikkasi nopeasti, nykyään ei, ja muutenkin elämä on kuin jossain puoliunessa ois.

[/quote]

Oikeastaan tähän liittyen voisin paljastaa omia tuntemuksiani myös. En tiedä olenko ollut psykoosissa, mutta oletan että en. Mutta minullakin on sellainen sumussa oleva olo. Siitä asti kun trauma triggeröityi uudestaan niin minun verenpaineeni on jatkuvasti ollut koholla ja olen vähän niin kuin peloissani jatkuvasti. Olin niin herkässä vaiheessa ja isku oli kova. Muistot ovat myöskin hajanaisia enkä ole varma niiden järjestyksestä. Tuntui kuin minut olisi giljotiinilla irroitettu menneisyydestäni ja tämä nykyinen vääristynyt minä syntyi siellä terapiassa. Tulipa purettua vähän. AP

[/quote]

Mullakin on vähän sellainen olo koko ajan että olen joku eri minä nykyään, mutta ei todellakaan positiivisessa mielessä eri. Elämä vaan lipuu ohi kun olen jossain ihme tilassa, josta en enää herää oikeaksi minäksi. En oo oikein läsnä missään enkä koe asioita kuten ennen, tunnekokemus kaiken suhteen on tosi lattea eikä mulle ominainen, asiat jää älyämättä. Kukaan ei tiedä mikä mun ongelman nimi on
-6

[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 13:37"]

[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 12:05"]

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:41"]

Minullekin kävi noin. Terapeutti kuvitteli kannattelevansa mutta kannattelu ei kantanutkaan minua tarpeeksi. Lopulta jätin terapian kahden vuoden jälkeen kesken ja kieltäydyin toistamasta muita traumoja koska tiesin jääväni yksin taas. Ei ole terapiasta kovin paljon hyvää sanottavaa.

[/quote]

Vähän sama täällä. Kävin terapiassa puoli vuotta. Tiivistetysti, sen ainoan kerran kun uskaltauduin näyttää ns. todelliset tunteeni (johon terapeutti jatkuvasti kannusti), ei terapeutti kestänytkään sitä vaan selkeästi loukkaantui ja sitten halusi lopettaa terapian. Enkä siis tehnyt sen kummempaa kuin että itkin, ja huusin että minusta tuntuu että hänkin vain kiusaa minua ja yrittää uhalla saada minussa aikaan hillitsemättömän tunnereaktion, ja sen jälkeen poistuin hänen luotaan itkien.

Tämä tapahtui tilanteessa jossa terapeutti alkoi vain tuijottaa minua, eikä sanonut mitään vaikka sanoin hänellä useaan kertaan että tilanne tuntuu minusta todella epämukavalta, voitko sanoa jotain etkä vain tuijottaa. Tilanne tuntui todella pahalta, koska juuri tuolla lailla esim. vanhempani oli minua lapsena kiusannut.

Seuraavalla kerralla terapeutti sitten sanoi että ei voi auttaa minua, ja että hän "pelästyi" kun poistuin. Hän sai minut tuntemaan itseni todella lapselliseksi, ja ihan kuin minulla ei olisi ollut mitään syytä reagoida johonkin joka minusta oli selkeästi kiusaamista. Ja ihan kuin minulla asiakkaana olisi jokin velvollisuus koko ajan ajatella miltä terapeutista minun tunnereaktioni tuntuvat.

Toisaalta tuon jälkeen oli helpotus että terapeutti itse halusi lopettaa suhteen, koska noista sopimuksistahan on todella hankala päästä kesken jakson irti. Ei minulla ollut enää tippaakaan luottamusta ko. ihmiseen, joka uhalla provosoi minusta irti reaktion ja sitten "antoi minun tippua" ja vielä syytti minua siitä tippumisesta ja hänen mielensä pahoittamisesta! Sinnepä meni puoli vuotta ja á 65 euroa rahaa lähes hukkaan. Toista kertaa en moiseen lähde, mieluummin käytän kirjallisuutta ja terapioin sen avulla "itse itseäni" :).

[/quote]

Tuosta tuijotuksesta tuli mieleen myös oma terapeuttini. Siis tietynlainen reagoimattomuus. Koin jälleen olevani äitini kanssa, joka samalla tavalla vain kylmästi kuunteli eikä osannut myötäelää kanssani. Tosin arvelin tästä että psykologin ei kuulukaan toimia esimerkkinä terveestä ihmissuhteesta vaan olla jokin ulkopuolinen hahmo. Mutta minulle tämä oli vaikea kokemus koska en saanut kontaktia kehenkään(taaskaan). Ajattelen että vika on minussa koska en ymmärtänyt mitä psykologin työhön kuuluu ja mitä ei. Minäkään en enää haluasi uhrata itseäni kenekään terapeutin alttarille, ellen ole jo jollain tavalla itse hallinnassa tilanteesta. ap

[/quote]

Terapeutin kylmyydestä:

Karrikoidusti sanotaan, että koko ulkopuolinen elämä on sisäisemme elämämme heijastumaa. Siksi ihmiset näkevät saman asian niin eri tavalla, koska olemme sisäisesti erilaisia. Eli on mahdollista, ettei psykologi ollutkaan kylmä, mutta sinä koit hänet niin. Minä en ehkä olisi kokenut. Näin esimerkkinä.

Tai kyse voi olla transferenssistä. Ihminen siirtää aina auktoriteettiin (esimies, opettaja, terapeutti) samat tunteet kuin oli suhteessa omiin vanhempiin/huoltajiin. Hyvin yleinen psykologinen ilmiö. Koetko helposti muut auktoriteettiasemassa olevat ihmiset kylmiksi?

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:03"]

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:40"][quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:36"] [quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:34"] Itse menin terpiassa psykoosiin, enkä ole palautunut enää sen jälkeen ennalleni.  [/quote] Jos ihminen on psykoosiin mennäkseen, se menee siihen ihan missä vaan, vaikka kaupan kassalla. Ihan sattumaa, jos menit terapiassa psykoosiin. [/quote] Vaikea sanoa. Psykoosihan kuulemma voi tulla suuresta stressikuormasta ja minulle ainakin tuo uudelleentraumatisoituminen oli aikamoinen paine. AP [/quote] Tottakai ne tunteet koetaan ja jos ne on pantattu sisälle, ne voivat pulpahtaa. Ei siihen kuole.

[/quote]

Ne tunteet ovat kuitenkin osa yksityisyyttä eivätkä ne kuulu kaikille. Oikeastaan olemme heikoimmillamme mieluiten vain rakkaiden ja tärkeiden ihmisten kanssa, koska heillä on suuri vaikutus meihin. Siksi terapeutti, kuten kuka tahansa joka pääsee tälle alueelle, voi väärinkäyttää sitä tunnesidettä ja luottamusta. Ja saada ihmisen tuntemaan itsensä huonoksi jne. Eli ne tunteet saavat väärän vastakaiun.AP

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:05"]

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:56"]

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:34"]

Itse menin terpiassa psykoosiin, enkä ole palautunut enää sen jälkeen ennalleni. Tekisin mitä vaan jos saisin palata ajassa taaksepäin ja olla oma entinen fiksu itseni. Ennen mulla leikkasi nopeasti, nykyään ei, ja muutenkin elämä on kuin jossain puoliunessa ois.

[/quote]

Oikeastaan tähän liittyen voisin paljastaa omia tuntemuksiani myös. En tiedä olenko ollut psykoosissa, mutta oletan että en. Mutta minullakin on sellainen sumussa oleva olo. Siitä asti kun trauma triggeröityi uudestaan niin minun verenpaineeni on jatkuvasti ollut koholla ja olen vähän niin kuin peloissani jatkuvasti. Olin niin herkässä vaiheessa ja isku oli kova. Muistot ovat myöskin hajanaisia enkä ole varma niiden järjestyksestä. Tuntui kuin minut olisi giljotiinilla irroitettu menneisyydestäni ja tämä nykyinen vääristynyt minä syntyi siellä terapiassa. Tulipa purettua vähän. AP

[/quote]

Mullakin on vähän sellainen olo koko ajan että olen joku eri minä nykyään, mutta ei todellakaan positiivisessa mielessä eri. Elämä vaan lipuu ohi kun olen jossain ihme tilassa, josta en enää herää oikeaksi minäksi. En oo oikein läsnä missään enkä koe asioita kuten ennen, tunnekokemus kaiken suhteen on tosi lattea eikä mulle ominainen, asiat jää älyämättä. Kukaan ei tiedä mikä mun ongelman nimi on
-6

[/quote]

Minulla on diagnosoitu PTSD. En ole kuitenkaan uskaltanut kertoa tai oletan että kukaan ei ehkä usko, jos kerron että huono terapeuttisuhde on aiheuttanut nykyiset ongelmani. 

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:14"][quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:03"]

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:40"][quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:36"] [quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:34"] Itse menin terpiassa psykoosiin, enkä ole palautunut enää sen jälkeen ennalleni.  [/quote] Jos ihminen on psykoosiin mennäkseen, se menee siihen ihan missä vaan, vaikka kaupan kassalla. Ihan sattumaa, jos menit terapiassa psykoosiin. [/quote] Vaikea sanoa. Psykoosihan kuulemma voi tulla suuresta stressikuormasta ja minulle ainakin tuo uudelleentraumatisoituminen oli aikamoinen paine. AP [/quote] Tottakai ne tunteet koetaan ja jos ne on pantattu sisälle, ne voivat pulpahtaa. Ei siihen kuole.

[/quote]

Ne tunteet ovat kuitenkin osa yksityisyyttä eivätkä ne kuulu kaikille. Oikeastaan olemme heikoimmillamme mieluiten vain rakkaiden ja tärkeiden ihmisten kanssa, koska heillä on suuri vaikutus meihin. Siksi terapeutti, kuten kuka tahansa joka pääsee tälle alueelle, voi väärinkäyttää sitä tunnesidettä ja luottamusta. Ja saada ihmisen tuntemaan itsensä huonoksi jne. Eli ne tunteet saavat väärän vastakaiun.AP

 
[/quote]

Puhut nyt jostain muusta kuin minä.

Se riippuu ihan terapeuttista! Ihan milta tuntuu. Ei kannattaa ihan heti hurahtua. Minulle auttoi enemmään kun kävin Seurakunnan papin luona juttelemassa,noin pari vuotta kävin, koska koin ettei tavallinen terkkarin psykiatrinen sairanhoitaja tiedä mitään. Pappi oli mukava ja sain valtavasti apua-löysin hänessä tervehenkisen ja hyvän juttukaverin. En tykänyt että psykologi kokoajan nyökkäsi mulle ja kysyi -"Ymmärrän ja milta se sinusta tuntuu" -välinpiittämättömästi. Se oli oksettava ja raivostuttava-tuntui että pohuisi seinille. Niin siis sitten sattumalta sain hyvän terapeutin jonkun luona kävikiin lisää,koska pappia siirrettiin toisen paikkakuntaan, olisin voinut käydä sielläkiin mutta sitte terkkarista löytyi toosi hyvä psykologi :).