Uudelleen traumatisoituminen terapiassa

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:16"]

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:14"][quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:03"] [quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:40"][quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:36"] [quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:34"] Itse menin terpiassa psykoosiin, enkä ole palautunut enää sen jälkeen ennalleni.  [/quote] Jos ihminen on psykoosiin mennäkseen, se menee siihen ihan missä vaan, vaikka kaupan kassalla. Ihan sattumaa, jos menit terapiassa psykoosiin. [/quote] Vaikea sanoa. Psykoosihan kuulemma voi tulla suuresta stressikuormasta ja minulle ainakin tuo uudelleentraumatisoituminen oli aikamoinen paine. AP [/quote] Tottakai ne tunteet koetaan ja jos ne on pantattu sisälle, ne voivat pulpahtaa. Ei siihen kuole. [/quote] Ne tunteet ovat kuitenkin osa yksityisyyttä eivätkä ne kuulu kaikille. Oikeastaan olemme heikoimmillamme mieluiten vain rakkaiden ja tärkeiden ihmisten kanssa, koska heillä on suuri vaikutus meihin. Siksi terapeutti, kuten kuka tahansa joka pääsee tälle alueelle, voi väärinkäyttää sitä tunnesidettä ja luottamusta. Ja saada ihmisen tuntemaan itsensä huonoksi jne. Eli ne tunteet saavat väärän vastakaiun.AP   [/quote] Puhut nyt jostain muusta kuin minä.

[/quote]

Pahoittelen. Menin liikaa tunteisiini. AP

Dissosiaatio! Googleta se. Luulen että siitä kyse. On ihan normaalia kun on paha trauma tms. Se on ihmisen suojamekanismi. Itselläkin se ja ihan diagnosoitu. Kokemukset samankaltaisia kun tässä keskustelussa tullut ilmi.

Niinpä. Mullakin on tunteita mutta osa on pakko säilöä kun ei ole sopivaa menetelmää niiden purkamiseen ja kuka ne vastaanottaa?
Psykiatrikaan ei ehkä tajua mitä voi olla ihmisellä.

Luulen, että yhdellä ystävällä kävi noin. Terapiassa kaiveltiin vanhoja ja ystävä masentui pahasti. Ei ole vielä monen vuoden jälkeenkään entisellään.

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:26"]

Niinpä. Mullakin on tunteita mutta osa on pakko säilöä kun ei ole sopivaa menetelmää niiden purkamiseen ja kuka ne vastaanottaa? Psykiatrikaan ei ehkä tajua mitä voi olla ihmisellä.

[/quote]

Samoja ajatuksia minullakin. Lohduttavaa kuulla etten ole ainoa joka pohtii näitä. 21, miten sinun dissosiaatiotasi hoidetaan vai hoidetaanko ollenkaan? AP

Traumaterapian pitäisi olla aivan erilaista kuin normaalia asioiden vatvomista. Itse allekirjoitan kaiken tässä valitetun asian mutta aivan onnenkantamoisella tajusin itse alkaa lähteä traumasuuntaan. TEin sen kirjan avulla, jonka nimi on "kun tiikeri herää". Siellä juurikin todetaan, että asioiden vatvominen ilman voimaannuttavaa kokemusta vain syventää traumaa ja tekee olosta huonomman. Terapian tulee tähdätä tämän kokemuksen tuottamiseen, ei traumatapahtuman vehvistamiseen. Suosittelen.

http://www.traumaterapiakeskus.com/tuotteet.html?id=0/5

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:29"][quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:26"]

Niinpä. Mullakin on tunteita mutta osa on pakko säilöä kun ei ole sopivaa menetelmää niiden purkamiseen ja kuka ne vastaanottaa? Psykiatrikaan ei ehkä tajua mitä voi olla ihmisellä.

[/quote]

Samoja ajatuksia minullakin. Lohduttavaa kuulla etten ole ainoa joka pohtii näitä. 21, miten sinun dissosiaatiotasi hoidetaan vai hoidetaanko ollenkaan? AP
[/quote]

Pelkään ettei lääkärini osaa diagnosoida mua oikein. Ptsd myös.
En ole 21.

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 20:53"]

olen jossakin hämärästi kuullut että epäonnistunut psykoterapia voi vähän niin kuin uudelleen traumatisoidan ihmisen. Tai jotenkin terapiassa ihminen alkaa avautumaan ja sitten kun on kaikista haavoittuvimmilaan tapahtuu jotain joka sulkee ihmisen vielä tiukemmin itseensä. Eli sen sijaan että saa käsiteltyä haavansa niin kokeekin sen trauman (siihen liittyvät tunteet) uudelleen ilman suojaa tai jotain. [/quote]

Hei ap! Sinulle on nyt ehkä jäänyt jonkun yksittäisen tapauksen kertomus kummittelemaan mieleesi. Tee mielessäsi ero, paljonko tällä "hämärästi kuullulla" on oikeasti kosketuspintaa oman elämäsi kokemukseen ja käymääsi terapiaan.

Olen käynyt kognitiivisessa psykoterapiassa useamman vuoden. Traumani käsittely osaavan terapeutin luona kävi lopulta sangen nopeasti mutta halusin jatkaa nostaakseni pintaan vaiettuja puheenaiheita menneisyydestä. Näissä keskusteluissa tunsin välillä todella kipeitä, ihan fyysisesti kivuliaita tunteita.

Kerroin myös terapeutille, kun en kokenut erään lähestymistavan toimivan ollenkaan - päinvastoin. Terapeutti otti sen heti hienosti huomioon ja muutti omia keinojaan, pääsimme paljon paremmin eteenpäin.

Tsemppiä, ap!

2

[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 01:55"]

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 20:53"]

olen jossakin hämärästi kuullut että epäonnistunut psykoterapia voi vähän niin kuin uudelleen traumatisoidan ihmisen. Tai jotenkin terapiassa ihminen alkaa avautumaan ja sitten kun on kaikista haavoittuvimmilaan tapahtuu jotain joka sulkee ihmisen vielä tiukemmin itseensä. Eli sen sijaan että saa käsiteltyä haavansa niin kokeekin sen trauman (siihen liittyvät tunteet) uudelleen ilman suojaa tai jotain. [/quote]

Hei ap! Sinulle on nyt ehkä jäänyt jonkun yksittäisen tapauksen kertomus kummittelemaan mieleesi. Tee mielessäsi ero, paljonko tällä "hämärästi kuullulla" on oikeasti kosketuspintaa oman elämäsi kokemukseen ja käymääsi terapiaan.

Olen käynyt kognitiivisessa psykoterapiassa useamman vuoden. Traumani käsittely osaavan terapeutin luona kävi lopulta sangen nopeasti mutta halusin jatkaa nostaakseni pintaan vaiettuja puheenaiheita menneisyydestä. Näissä keskusteluissa tunsin välillä todella kipeitä, ihan fyysisesti kivuliaita tunteita.

Kerroin myös terapeutille, kun en kokenut erään lähestymistavan toimivan ollenkaan - päinvastoin. Terapeutti otti sen heti hienosti huomioon ja muutti omia keinojaan, pääsimme paljon paremmin eteenpäin.

Tsemppiä, ap!

[/quote]

En ihan ymmärtänyt mitä tarkoitat "hämärästi kuullulla" kertomuksella. Olen toki saattanut lukea tästä jostain psykologian kirjasta, mutta pää-asiallisesti olen tunteideni pohjalta päätellyt tapahtumien kulkua. Tästä terapiastani on kulunut nyt 2 vuotta enkä ole enää kyseisen psykologin kanssa enää tekemisissä.ap

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:40"]

Traumaterapian pitäisi olla aivan erilaista kuin normaalia asioiden vatvomista. Itse allekirjoitan kaiken tässä valitetun asian mutta aivan onnenkantamoisella tajusin itse alkaa lähteä traumasuuntaan. TEin sen kirjan avulla, jonka nimi on "kun tiikeri herää". Siellä juurikin todetaan, että asioiden vatvominen ilman voimaannuttavaa kokemusta vain syventää traumaa ja tekee olosta huonomman. Terapian tulee tähdätä tämän kokemuksen tuottamiseen, ei traumatapahtuman vehvistamiseen. Suosittelen.

http://www.traumaterapiakeskus.com/tuotteet.html?id=0/5

[/quote]

Piti tarkistaa päiväyksestä että olenko itse kirjoittanut tämän. Joku tuolla kirjoitti että vanhojen traumojen aukirepimisestä ei ole mitään hyötyä, se ei pidä paikaansa vaan asia on juuri päinvastoin. Mutta kun perinteisessä terapiassa herkästi tehdään ihan vääriä asioita. Asioiden vatvominen järjen tasolla ei auta kun trauma on tarpeeksi sitkeää laatua. Sen vain pahentaa asiaa ja päätyy hyvin usein sellaiseen raastavaan tilaan, jossa mitään ei oikeasti käsitellä ja ihminen joutuu raastavien tunteiden valtaan ilman helpostusta. Kun traumaa käsitellään oikein, helpotus on suuri ja positiivinen vaikutus elämään selvä. Omasta kokemuksesta.

Ehkä kannattaa kokeilla terapeutin vaihtoa?
Kuulostaa kuitenkin normaalilta, että kun vaikeita asoita aletaan purkamaan, se aiheuttaa kovaa ahdistusta. Juuri siksi siellä terapiassa käydään, että asioita voidaan yhdessä purkaa ja käsitellä. Sitten pikkuhiljaa ja ajan kanssa alkaa helpottaa ja pystyt elämään asian kanssa.
Asioiden panttaaminen ei tilannetta ainakaan paranna, luultavasti ne on käytävä läpi jossakin vaiheessa. Muutoin tilanne voi kärjistyä todella pahaksi.

Eikö terapian pitäisi keskittyä ihmisen selviytymiseen ja ajatuksiin tällä hetkellä? Siihen mitä kulloinkin on mielen päällä? Siihen, että ihminen voi elää elämäänsä jostain muustakin kuin menneisyyden traumasta käsin? Menneisyyttä ei voi pyyhkiä pois, mutta ei sinne nyt kannata sukeltaakaan ihan vaan siitä revittelemisen ilosta että voi kauheeta miten väärin silloin tehtiin. Monestihan ihmiset joutuvat siksi hakemaan apua terapiasta, kun eivät pääse yli noista asioista vaan edelleen elävät niissä antaen niiden rajoittaa nykyistä elämäänsä niin pahasti. Miten terapia voi viedä ihmisen tuohon tilanteeseen takaisin, tai pahentaa sitä? Minkä suuntauksen terapiaa se oli?

Onko sinulla mitään lääkitystä terapian lisäksi ja jos on, niin miten se on toiminut?

[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 10:31"]

Menneisyyttä ei voi pyyhkiä pois, mutta ei sinne nyt kannata sukeltaakaan ihan vaan siitä revittelemisen ilosta että voi kauheeta miten väärin silloin tehtiin.

[/quote]

No tämä just on sitä väärään trauman käsittelyä. Kun traumaa käsitellään oikein, ei siinä ole kyse siitä kuka teki mitä ja miten väärin se oli, vaan siitä että ihmiseen padottu traumaenergia saadaan ulos rasittamasta systeemiä. Kun juttu on niin että siellä kehossa on ihan oikeasti varastoituna tavaraa joka on aikakaan runtattu tietoiselta mieleltä piiloon ja se vaivaa siellä kunnes se saadaan ulos. Tässä ei ole kyse muiden ihmisten tekemisten tai tekemättä jättämisten vatvomisesta, vaan tunteista ja kehollisista ilmiöistä. Tää kehopuoli varsinkin on perinteisesssä monologiterapiassa täysin laiminlyöty.

[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 10:31"]

Eikö terapian pitäisi keskittyä ihmisen selviytymiseen ja ajatuksiin tällä hetkellä? Siihen mitä kulloinkin on mielen päällä? Siihen, että ihminen voi elää elämäänsä jostain muustakin kuin menneisyyden traumasta käsin? Menneisyyttä ei voi pyyhkiä pois, mutta ei sinne nyt kannata sukeltaakaan ihan vaan siitä revittelemisen ilosta että voi kauheeta miten väärin silloin tehtiin. Monestihan ihmiset joutuvat siksi hakemaan apua terapiasta, kun eivät pääse yli noista asioista vaan edelleen elävät niissä antaen niiden rajoittaa nykyistä elämäänsä niin pahasti. Miten terapia voi viedä ihmisen tuohon tilanteeseen takaisin, tai pahentaa sitä? Minkä suuntauksen terapiaa se oli?

[/quote]

Kun minä lähdin terapiaan niin idea tosiaan oli että sillä kohennettaisiin myös käytännössä nykyistä elämääni. Olen aika käytännönläheinen ihminen. Ehkäpä osa terapian epäonnistumista olikin että niitä asioita käsiteltiin liian irrallisesti. Kun astuin psykologin vastaanotolle niin siellä oli joku oma maailmansa, vaikka se ongelmat heijastelivat ja tarvitsivat myös oikeassa elämässä korjausta. Astuessani ulos olin taas yksin ja suurempien tunteiden/kysymysten kanssa. Minä en tiedä minkäsuuntauksen terapia oli kyseessä, koska kävin vain yleispsykologilla. Uskon kuitenkin että kyse oli enemmänkin psykologin "sokeudesta" minua kohtaan kuin terapiasuuntauksesta. ap

[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 10:39"]

Onko sinulla mitään lääkitystä terapian lisäksi ja jos on, niin miten se on toiminut?

[/quote]

Ei. Silloin kun menin terapiaan, niin minulla oli vainu että mt-ongelmani juontuvat sellaisista asioista, jotka ihan loogisesti aiheuttavat normaalille ihmiselle oireita, joten en nähnyt syytä ottaa vastaan lääkitystä. ap

[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 10:47"]

[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 10:31"]

Eikö terapian pitäisi keskittyä ihmisen selviytymiseen ja ajatuksiin tällä hetkellä? Siihen mitä kulloinkin on mielen päällä? Siihen, että ihminen voi elää elämäänsä jostain muustakin kuin menneisyyden traumasta käsin? Menneisyyttä ei voi pyyhkiä pois, mutta ei sinne nyt kannata sukeltaakaan ihan vaan siitä revittelemisen ilosta että voi kauheeta miten väärin silloin tehtiin. Monestihan ihmiset joutuvat siksi hakemaan apua terapiasta, kun eivät pääse yli noista asioista vaan edelleen elävät niissä antaen niiden rajoittaa nykyistä elämäänsä niin pahasti. Miten terapia voi viedä ihmisen tuohon tilanteeseen takaisin, tai pahentaa sitä? Minkä suuntauksen terapiaa se oli?

[/quote]

Kun minä lähdin terapiaan niin idea tosiaan oli että sillä kohennettaisiin myös käytännössä nykyistä elämääni. Olen aika käytännönläheinen ihminen. Ehkäpä osa terapian epäonnistumista olikin että niitä asioita käsiteltiin liian irrallisesti. Kun astuin psykologin vastaanotolle niin siellä oli joku oma maailmansa, vaikka se ongelmat heijastelivat ja tarvitsivat myös oikeassa elämässä korjausta. Astuessani ulos olin taas yksin ja suurempien tunteiden/kysymysten kanssa. Minä en tiedä minkäsuuntauksen terapia oli kyseessä, koska kävin vain yleispsykologilla. Uskon kuitenkin että kyse oli enemmänkin psykologin "sokeudesta" minua kohtaan kuin terapiasuuntauksesta. ap

[/quote]

Yleispsykologi ei ole missän nimessä pätevä psykoterapeutti, joten tuskin voi puhua terapiasta sinun kohdallasi.

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:41"]

Minullekin kävi noin. Terapeutti kuvitteli kannattelevansa mutta kannattelu ei kantanutkaan minua tarpeeksi. Lopulta jätin terapian kahden vuoden jälkeen kesken ja kieltäydyin toistamasta muita traumoja koska tiesin jääväni yksin taas. Ei ole terapiasta kovin paljon hyvää sanottavaa.

[/quote]

Vähän sama täällä. Kävin terapiassa puoli vuotta. Tiivistetysti, sen ainoan kerran kun uskaltauduin näyttää ns. todelliset tunteeni (johon terapeutti jatkuvasti kannusti), ei terapeutti kestänytkään sitä vaan selkeästi loukkaantui ja sitten halusi lopettaa terapian. Enkä siis tehnyt sen kummempaa kuin että itkin, ja huusin että minusta tuntuu että hänkin vain kiusaa minua ja yrittää uhalla saada minussa aikaan hillitsemättömän tunnereaktion, ja sen jälkeen poistuin hänen luotaan itkien.

Tämä tapahtui tilanteessa jossa terapeutti alkoi vain tuijottaa minua, eikä sanonut mitään vaikka sanoin hänellä useaan kertaan että tilanne tuntuu minusta todella epämukavalta, voitko sanoa jotain etkä vain tuijottaa. Tilanne tuntui todella pahalta, koska juuri tuolla lailla esim. vanhempani oli minua lapsena kiusannut.

Seuraavalla kerralla terapeutti sitten sanoi että ei voi auttaa minua, ja että hän "pelästyi" kun poistuin. Hän sai minut tuntemaan itseni todella lapselliseksi, ja ihan kuin minulla ei olisi ollut mitään syytä reagoida johonkin joka minusta oli selkeästi kiusaamista. Ja ihan kuin minulla asiakkaana olisi jokin velvollisuus koko ajan ajatella miltä terapeutista minun tunnereaktioni tuntuvat.

Toisaalta tuon jälkeen oli helpotus että terapeutti itse halusi lopettaa suhteen, koska noista sopimuksistahan on todella hankala päästä kesken jakson irti. Ei minulla ollut enää tippaakaan luottamusta ko. ihmiseen, joka uhalla provosoi minusta irti reaktion ja sitten "antoi minun tippua" ja vielä syytti minua siitä tippumisesta ja hänen mielensä pahoittamisesta! Sinnepä meni puoli vuotta ja á 65 euroa rahaa lähes hukkaan. Toista kertaa en moiseen lähde, mieluummin käytän kirjallisuutta ja terapioin sen avulla "itse itseäni" :).

2! 2! KORJATKAA nyt tää!