Lue keskustelun säännöt.
Kaukosuhteessa eläjät, miten jaksatte?
11.11.2014 |
Itselläni on "koukosuhde" 250km välillä. Näemme toisiamme säännöllisen epäsäännöllisesti molempien töiden vuoksi.
Näkemisen jälkeen itsellä iskee aivan järjetön ikävä. Esimerkkinä eilinen. Vietimme kokopäivän yhdessä, mutta kun illalla miehen piti lähteä alkoi minua jo siinä vaiheessa itkettämään. Itkuhan se vain paheni kun mies sulki ovensa perässää. Tähän aamuun heräsin turvonnein silmin. Ja edelleenkin olen hyvin itkuherkkä.
Palakurkussa kokoajan.
Miten Te muut koukosuhteessa eläjät jaksatte? Mikä auttaa jaksamaan?
Yms!
Kommentit (6)
Minusta tämä on ihanaa. Välimatkaa 450 km. Kun ollaan yhdessä, aika on ihanaa, kun ollaan erillään, saan vallata koko sängyn itselleni. Ja arki on kuitenkin töitä ja lasten kanssa oloa. Puhelin on keksitty ja skypekin.
ei olla mustasukkaisia luonteeltamme ja muutenkin luotetaan rakkauteen. Ei ole itsellä tarve katsella muita ja saman luottamuksen voi uskoa miehelleenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en pelkää uskottomuutta. Vaan tässä kalvaa juurikin se ikävä, joka on pahimmillaan muutaman ekanpäivän ajan näkemisen jälkeen. Se yhdessä vietetty aika on vain niin ihanaa <3
Mutta sen jälkeen tekisi mieli vain itkeä ikäväänsä.
ap
Jaksan sen ajatuksen voimalla, että mahdollisesti ensi vuoden aikana välimatka muuttuu vain muutamaksi kilometriksi. Kurjaahan tämä on, mutta yritän vain keksiä mahdollisimman paljon ohjelmaa töiden lisäksi niille päiville, jolloin emme ole yhdessä. Onneksi näemme yleensä joka viikko.
Meillä on takana yhteistä historiaa 15 v ennen tätä väliaikaista (vuosi) kaukovaihetta. Välimatkaa 3000 km, näemme 2-3 viikon välein. Ei oikeastaan ehdi edes tulla ikävä siinä välissä. Arki on kuitenkin täyttä työn, lasten, lasten harrastusten ja kaiken arjen pyörittämisestä. On toki mukavaa, kun puoliso sitten tulee kotiin, mutta ei me silloinkaan kyljekkäun nyhjätä, vaan ihan tavallista elämää eletään.
Kokopäivä, palakurkussa. Ihmettelen, että aivovammastasi huolimatta joku sinuakin nussii.
Mua helpottaa kummasti se jos saan pitää miehen vaatteita, esim paitaa nukkuessa :) ikävä on kyllä se pahin, siinä pitää vaan yrittää elää "omaa elämäänsä" silti normaalisti ja innolla odotella seuraava näkemistä. Voitko viettää aikaa enemmän kavereiden tai perheen kanssa? Eihän se tietty sitä kumppanin seuraa korvaa mutta helpottaa vähän :) tsemppiä!