Kuopion lapsisurmaaja oli pohtinut tekoa useita viikkoja!
Savon Sanomien sivuilta:
"Poliisi epäilee kuopiolaista 40-vuotiasta naista kahdesta murhasta, koska uhrit, hänen kaksi pientä lastaan, olivat täysin puolustuskyvyttömiä ja äiti oli ehtinyt miettiä tekoa.
Äiti on alustavasti kertonut kuulusteluissa, että päätös lasten surmaamisesta vahvistui viime viikkojen aikana. Poliisin tämänhetkisen käsityksen mukaan nainen oli ajatellut asiaa ja päättänyt toimia niin kuin toimi.
Poliisi epäilee naisen miettineen asiaa siis jo jonkin aikaa ja surmanneen lapset lauantai-iltana, kun perheenisä poistui illalla ulos kotoa.
Poliisi selvittää vielä esitutkinnassa tarkemmin, mikä on johtanut koko ajatukseen.
Nainen myönsi teot kuulusteluissa ja on selvittänyt tapausta poliisille yhteistyöhaluisesti.
Nainen on vangittuna, mutta edelleen terveydenhoidon tarkkailussa vakavan ja kaikkia järkyttäneen teon jälkeen.
Poliisi kertoi keskiviikkona, että myös perheen isä on kuulusteltu. Hän on todella järkyttynyt tapauksesta.
Kuulustelut ja tietojen kirjaaminen jatkuu. Esitutkinnan on tarkoitus valmistua ja siirtyä syyttäjälle viimeistään ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä."
Kommentit (366)
Nainen voi olla paha siinä ihan missä mieskin. Ei muuta sanottavaa.
Te ulkopuoliset näköjään tiedätte kaiken tämän äidin elämästä parin lauseen takia jota lehdessä lukenut.
Olisitte edes rehellisiä itsellenne, miksi haluatte noin kovasti tuomita tuntemattoman henkilön, josta ihan oikeasti ette tiedä yhtään mitään.
Tämä on sairasta, vihansyövyttämää hekumointia, josta nautitte syvällä sisimmässänne. Haluatte syntipukin, johon kaataa kaikki oman elämänne vihan.
Feministit syyttivät miestä poissaolosta tekohetkellä vaikka tosiasiassa hullu ämmä oli odottanut hetkeä, jolloin jäisi keskenään puolustuskyvyttömien lasten kanssa!
Perkele. Tämä äiti ei ole mikään uhri. Hän on yksinkertaisesti murhaaja, joka ei sääliä kaipaa eikä tarvitse !
toivottavasti näillä tämän naisen puolustelijoilla ei ole omia lapsia
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:12"]Synnytyksen jälkeinen psykoosi, ei kukaan terve äiti tapa omia lapsiaan.
[/quote] Kyllä tappaa. Uskokaa nyt jo, että naisetkin voivat olla pahoja. Ihan vain pahoja, ilman mitään lieventäviä asianhaaroja.
Kertokaas että jos ei ollut kerran sairas vaan suunnitteli kylmäverisesti tämän, niin miksi ei vaan ottanut ja lähtenyt? Miksi halusi linnaan?
Noni...En puolustele äitiä enää. Anteeksi, että syyllistin isää turhaan.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:25"]
Kyllä vain aivan terveet vanhemmat laimilyövät, pahoinpitelevät ja jopa surmaavat omia lapsiaan.
[/quote]
EI. Terveet ihmiset eivät laiminlyö, pahoinpitele tai surmaa omia lapsiaan. piste. Sairaat ihmiset (psykopaatit tms) ylipäätään mieleltään vakavasti sairastuneet kykenevät surmaamaan harkitusti lapsia.
Ehkä sitä diagnoosia ei nyt kannata ruveta arvuuttelemaan, se vaatii pidemmät tutkimukset? Joku "sairaskohtaus" hänellä kumminkin oli, vääristynyt todellisuudentaju, kuvitteli pelastavansa lapset sairaalta äidiltään?
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:32"]
Kertokaas että jos ei ollut kerran sairas vaan suunnitteli kylmäverisesti tämän, niin miksi ei vaan ottanut ja lähtenyt? Miksi halusi linnaan?
[/quote]
miksi tuhannet psykopaatit murhaavat ja tappavat ja todennäköisesti istuvat linnassa? kysy niiltä.
Ihan OT, tiedän, että lapsivuodepsykoosissakin voi suunnitella asioita... ei ne iske ihan *pim* ne pahimmat puolet...
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:18"]
Psykoosissa ei tehdä mitään suunnitelmallisesti. Tässä nainen on täysin kylmäverisesti murhannut raa'asti lapsensa. Turha asiaa on selitellä millään sairaudella. Teko on ollut harkittu ja tarkoituksellinen. Tavoitteena murha.
[/quote]
Onkohan tässäkin motiivina jonkin asian kostaminen isälle tappamalla lapset?
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:31"]Lapsivuodepsykoosi.
[/quote]
Sepä hyvinkin.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00381
"Vastasyntyneen surmaamiset, jotka onneksi ovat erittäin harvinaisia, tapahtuvat usein komentavien ääniharhojen tai erilaisten harhaluulojen vallassa."
"Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla naisilla on suuri riski sairastua lapsivuodepsykoosiin."
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:34"][quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:32"]Kertokaas että jos ei ollut kerran sairas vaan suunnitteli kylmäverisesti tämän, niin miksi ei vaan ottanut ja lähtenyt? Miksi halusi linnaan?[/quote]
miksi tuhannet psykopaatit murhaavat ja tappavat ja todennäköisesti istuvat linnassa? kysy niiltä.
[/quote] Ne ei yleensä suunnittele viikkoja mitään tällaista.
Synnytyksen jälkeinen psykoosi. :D Oletteko te jotain Keravan amiksesta valmistuneita sossumammoja, kun on noin tiukat diagnoosit valmiina, vaikka ette ole koko murhaajaa eläessänne tavanneetkaan? :D
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:32"]
Kertokaas että jos ei ollut kerran sairas vaan suunnitteli kylmäverisesti tämän, niin miksi ei vaan ottanut ja lähtenyt? Miksi halusi linnaan?
[/quote]
Ehkäpä halusi ennen sitä näpäyttää lasten isää. Kunnianhimoinen nainen joka teki kaiken perusteellisesti.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:32"]
Kertokaas että jos ei ollut kerran sairas vaan suunnitteli kylmäverisesti tämän, niin miksi ei vaan ottanut ja lähtenyt? Miksi halusi linnaan?
[/quote]
Ei se linnaan joudu..luulen että menee mielisairaalaan
Anteeksi välit hävisi jonnekin.
Linkki http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/%C3%A4iti-oli-pohtinut-tekoa-jopa-viikkoja/1940459