Onko sisarusten pieni ikäero sinusta tärkeä?

Meillä ikäeroa 1v2kk ja ei voitais olla tyytyväisempiä. Loistavasti ok sujunut, olin PALJON väsyneempi kun esikoinen oli juuri syntynyt. Toisaalta meillä on rauhalliset lapset ja kuopuksella ei ollut koliikkia tai muuta. Rutiineilla ollaan pärjätty ja lapsilla on heti alusta saakka ollut todella hyvä side keskenään, yllätyin kovasti. Varmasti niitä tappeluitakin tulee joskus kuten lähes kaikilla sisaruksilla.

Enkä allekirjoita ettei isompi saisi olla vauva tarpeeksi kauan. Emme ole koskaan vaatineet häneltä enempää kuin mihin hän pystyy. Jos hän haluaa koittaa jotain itse ja nauttii siitä niin saa tehdä ja yrittää mutta siihen ei vaikuta sisaruksen läsnäolo. Vanhempi(kaan) ei jää yksin selviytymään mistään tilanteesta jossa olisi hyvä olla vanhempi paikalla eikä ole jäänyt hellittely ja huolenpitokaan vähemmälle. Esikoinen saa yhteistä aikaa molemmilta vanhemmilta myös ilman kuopusta.

Ihmettelen kovasti miksi sanotaan ettei isompi saa olla vauva tai ainoa lapsi tarpeeksi kauan jos lapset on pienellä ikäerolla. Mitenkä monikkolapset (kuten itse olen) ja nuoremmat lapset esikoisen jälkeen ikinä selviytyvät täysjärkisenä aikuisuuteen? Sen ymmärrän että kaikilla ei ole halua ja voimavaroja pieneen ikäeroon tai edes useampaan lapseen mutta tuota perustelua en käsitä.

Meillä on ekan ja toisen lapsen välillä ikäeroa 1min ja toisen ja kolmannen välillä 2min.

Joskus tuntuu että vähän pidempi ikäero olisi saattanut olla helpompi vaihtoehto. Toisaalta nyt pääsee nopeasti vaiheesta toiseen. Eroon yösyötöistä, vaipoista, pottaopettelusta, päiväkotiin tutustumisesta jne.

Toisaalta tavaroita ja vaatteita joutuu ostamaan paljon, kun ei voi kierrättää lapselta toiselle, kun kaikki käyttävät samaa kokoa.

No, meillä kaks vanhinta lasta 1,5vuoden ikäeroll ja sit 4 vuotta 4kuukautta väliä kolmanteen. Oli PALJON helpompaa kahden pienen kanssa, vaikka keskimmäinenkin olikin koliikkilaps kuin nyt kun on vauva talossa pitkän tauon jälkeen. Juuri kun minulla alkoi olla omaa aikaa ja lapset osaavat itsenäisesti kaiken on taas pieni, joka on täysin minun hoidettavana. 

Oli elämäni tähän asti suurin virhe tehdä tuo kolmas lapsi.

Meillä kolme lasta runsaassa kolmessa vuodessa, ei kaksosia.  Omassa tapauksessa vanhempien ikä olisi tullut vastaan, jos ikäerot olisivat olleet useita vuosia.  Olin jo 30v. kun sain esikoisen.

Meillä ei mitään sumua ole ollut, vaan molemmat vanhemmat ovat osallistuneet lasten hoitoon ja kasvatukseen, vauva-aikana yhdessä ja sitten myöhemmin vuorotellen. Kaikki lapset on hoidettu kotona vanhempien toimesta.  Ei olisi tullut kuuloonkaan, että jompi kumpi vanhemmista olisi ollut 10 vuotta putkeen kotona lasten kanssa.

Nyt lapset jo teinejä ja ovat hyviä kavereita keskenään.  Myöskään ei ole ollut mustasukkaisuutta, koska esikoinen ei edes muista olleensa koskaan ainokainen. 

Nämä asiat nyt vaan ovat sellaisia, että jokaisessa perheessä täytyy miettiä tilanne itse, vinkkejä voi toki kysellä.

[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 22:12"]Meillä ikäeroa 1v2kk ja ei voitais olla tyytyväisempiä. Loistavasti ok sujunut, olin PALJON väsyneempi kun esikoinen oli juuri syntynyt. Toisaalta meillä on rauhalliset lapset ja kuopuksella ei ollut koliikkia tai muuta. Rutiineilla ollaan pärjätty ja lapsilla on heti alusta saakka ollut todella hyvä side keskenään, yllätyin kovasti. Varmasti niitä tappeluitakin tulee joskus kuten lähes kaikilla sisaruksilla.

Enkä allekirjoita ettei isompi saisi olla vauva tarpeeksi kauan. Emme ole koskaan vaatineet häneltä enempää kuin mihin hän pystyy. Jos hän haluaa koittaa jotain itse ja nauttii siitä niin saa tehdä ja yrittää mutta siihen ei vaikuta sisaruksen läsnäolo. Vanhempi(kaan) ei jää yksin selviytymään mistään tilanteesta jossa olisi hyvä olla vanhempi paikalla eikä ole jäänyt hellittely ja huolenpitokaan vähemmälle. Esikoinen saa yhteistä aikaa molemmilta vanhemmilta myös ilman kuopusta.

Ihmettelen kovasti miksi sanotaan ettei isompi saa olla vauva tai ainoa lapsi tarpeeksi kauan jos lapset on pienellä ikäerolla. Mitenkä monikkolapset (kuten itse olen) ja nuoremmat lapset esikoisen jälkeen ikinä selviytyvät täysjärkisenä aikuisuuteen? Sen ymmärrän että kaikilla ei ole halua ja voimavaroja pieneen ikäeroon tai edes useampaan lapseen mutta tuota perustelua en käsitä.

[/quote]

Ja leikkikaveriasiasta, lapsillamme on paljon serkkuja ja puistokavereita, emme "tehneet" lapsia vain leikkikaveriksi.

Ja komppaan aiempia, toisille sopii isompi ja toisille pienempi ikäero. Tunnen että tähän mahtuisi kolmaskin pienellä ikäerolla, mutta käytännön syistä päätimme odottaa. Ei ole mikään vakio että pieni ikäero on yhtä kuin onnettomat, väsyneet vanhemmat sen enempää kuin sekään ettei isolla ikäerolla voisi olla lämpimät välit sisarusten kesken. Itselläni on kaksoissisar ja 6v vanhempi sisar. Molempien kanssa on läheiset välit. Ja mieheni ja minun suhde ei ole ollut tauolla, meillä on yhteistä aikaa aina silloin kun lapset nukkuvat. Ja se käytetään hyödyksi lähes päivittäin.

On. 1-3 vuotta on hyvä ikäero.

Meillä 2v5kk ikäeroa. Pieni ikäero helpottaa lyllänihan käytännön jutuissa, suurin piirtein samat asiat kiinnostaa. En ala yleistään, mutta työssäni törmään paljon näihin 6v kullannuppuihin, jotka ovat sen 6v saaneet olla ainokaisia. Itsekkäitä tuntuvat olevan..:(

Kummassakin on puolensa, isossa ja pienessä ikäerossa. Itse kallistun mielummin vähän pidempään ikäeroon. Kaikki äidit jotka tunnen joilla on ollut lapsia parin vuoden tai sitä pienemmällä ikäerolla ovat olleet niin väsyneitä, että lapsista tuskin on pystynyt nauttimaan. Lisäksi pienellä ikäerolla olevat sisarukset näyttää tappelevan keskenään todella paljon.

Omilla lapsillani on ikäeroa 3,5 vuotta ja sekin tuntui liian vähältä kun pienempi oli vauva. Vanhempi lapsi jäi aivan liian vähälle huomiolle.

Itselle lasten pieni ikäero on todella tärkeä asia ja kaikki lapset ovatkin pienellä ikäerolla. Lapsuudessani veljelläni ja minulla ei ollut koskaan mitään yhteistä kun ikäero oli niin iso ja sama jatkuu näin aikuisiällä, sama miehelläni, hänelläkään ei ole läheistä suhdetta sisareensa.

Mulla lapset on jo nyt tosi läheisiä ja toivon että näin jatkuu. Toki väsyneitä oltiin mutta pari vuotta on kuitenki lyhyt aika.

[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 13:26"]Itselle lasten pieni ikäero on todella tärkeä asia ja kaikki lapset ovatkin pienellä ikäerolla. Lapsuudessani veljelläni ja minulla ei ollut koskaan mitään yhteistä kun ikäero oli niin iso ja sama jatkuu näin aikuisiällä, sama miehelläni, hänelläkään ei ole läheistä suhdetta sisareensa.

Mulla lapset on jo nyt tosi läheisiä ja toivon että näin jatkuu. Toki väsyneitä oltiin mutta pari vuotta on kuitenki lyhyt aika.

[/quote]

Tuo sisarusten läheisyys ei riipu iästä. Itselläni on kymmenen vuotta vanhempi sisko ja vuoden nuorempi sisko. Olen läheisempi vanhemman kanssa. Riippuu persoonasta.

Minusta ikäeroa pitäisi olla vähintään se 3 vuotta. Haluan nauttia molempien lasten vauva-ajasta ja se ei onnistu jos lapset tehdään todella pienellä ikäerolla. Sitten kun vanhempi osaa pukea, käydä vessassa ja syödä itse, on aika tehdä seuraava jolle voikin sitten antaa suuremman osan huomiosta.

[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 13:29"]

[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 13:26"]Itselle lasten pieni ikäero on todella tärkeä asia ja kaikki lapset ovatkin pienellä ikäerolla. Lapsuudessani veljelläni ja minulla ei ollut koskaan mitään yhteistä kun ikäero oli niin iso ja sama jatkuu näin aikuisiällä, sama miehelläni, hänelläkään ei ole läheistä suhdetta sisareensa.

Mulla lapset on jo nyt tosi läheisiä ja toivon että näin jatkuu. Toki väsyneitä oltiin mutta pari vuotta on kuitenki lyhyt aika.

[/quote]

Tuo sisarusten läheisyys ei riipu iästä. Itselläni on kymmenen vuotta vanhempi sisko ja vuoden nuorempi sisko. Olen läheisempi vanhemman kanssa. Riippuu persoonasta.

[/quote]

Niinpä. Ja helpommin ne läheiset välit on saman sukupuolen sisarukseen oli sitten ikäeroa vähän tai paljon. Jos kolmosen sisarus olisi sisko, niin voisi olla aivan eri välit nyt kuin veljen kanssa. Niin se vaan usein menee...

[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 13:17"]

Kummassakin on puolensa, isossa ja pienessä ikäerossa. Itse kallistun mielummin vähän pidempään ikäeroon. Kaikki äidit jotka tunnen joilla on ollut lapsia parin vuoden tai sitä pienemmällä ikäerolla ovat olleet niin väsyneitä, että lapsista tuskin on pystynyt nauttimaan. Lisäksi pienellä ikäerolla olevat sisarukset näyttää tappelevan keskenään todella paljon.

Omilla lapsillani on ikäeroa 3,5 vuotta ja sekin tuntui liian vähältä kun pienempi oli vauva. Vanhempi lapsi jäi aivan liian vähälle huomiolle.

[/quote]  Jokainen päättää asian itse. Mutta minulla on sisareeni 8 vuotta ikäeroa ja olemme tapelleet verisesti alusta asti ja nykyään emme ole missään tekemisissä keskenään. Joten ei se pitkä ikäero takaa mitään sisarusten hyviä välejä

Me emme taas halunneet lapsia pienellä ikäerolla. Lapsilla on ikäeroa melkein 5 vuotta ja täytyy myöntää että olen päässyt helpolla ja molemmat lapset ovat saaneet olla vauvoja ja taaperoita kaikessa rauhassa.

Nyt lapset ovat jo teinejä ja ovat aina tulleet hyvin toimeen keskenään eikä ole ollut riitoja tai mustasukkaisuutta ja ovat kyllä muutenkin rauhallisia molemmat. Vanhempi lapsi on tyttö ja nuorempi poika.

Mulla on 6v nuorempi sisko ja miehellä 6½v vanhempi veli. Kummallakaan ei ole ollut iloa sisaruksesta leikkikaverina.

Omat lapset tehty ikäeroilla 1v 7kk ja 1v 10kk. Pikkulapsi-aika oli tosi rankkaa, että eipä olisi ollut kivaa sekään, että juuri kun saat edellisen sen ikäiseksi, että sen voi päästää vähän liikkumaan yksikseen (6-7v) niin aloitat koko rumban alusta.

Nyt ovat teinejä ja hyödyt tulevat: esim. lukion kirjoista suurin osa käy seuraavalle. Jos ikäero olisi 6-7v, niin eipä kävisi. Muutenkin heillä on paljon yhteistä, kun ovat kaikki syntyneet 3½v sisällä.

[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 13:44"]

Mulla on 6v nuorempi sisko ja miehellä 6½v vanhempi veli. Kummallakaan ei ole ollut iloa sisaruksesta leikkikaverina.

Omat lapset tehty ikäeroilla 1v 7kk ja 1v 10kk. Pikkulapsi-aika oli tosi rankkaa, että eipä olisi ollut kivaa sekään, että juuri kun saat edellisen sen ikäiseksi, että sen voi päästää vähän liikkumaan yksikseen (6-7v) niin aloitat koko rumban alusta.

Nyt ovat teinejä ja hyödyt tulevat: esim. lukion kirjoista suurin osa käy seuraavalle. Jos ikäero olisi 6-7v, niin eipä kävisi. Muutenkin heillä on paljon yhteistä, kun ovat kaikki syntyneet 3½v sisällä.

[/quote]  Meillä vähän sama homma. Ajattelen kuitenkin läheisten ja hyvien välien johtuvan siitä, että kaikki olivat kotihoidossa, eikä isompia siirretty ammattikasvattajille. Eli heillä on yhteinen lapsuus ja siinä liimautuivat yhteen. Nyt aikuisinakin pitävät toisiinsa paljon yhteyttä ja ovat hyvissä väleissä.

On se minusta. Sitten ei sisaruksilla ole niin yksinäinen olo. 3-vuotiaan ja 10-vuotiaan on hankala leikkiä yhdessä.

Ei ole tärkeä vaan nimenomaan päinvastoin. Minun lapsuudenperheessäni ja miehen lapsuudenperheessä on isoja ikäeroja (miehellä on 4v ja 6v, minulla 5v ikäeroa). Eritysesti mies on ollut todella läheinen molempien siskojensa kanssa ja nyt aikuisena toisen kanssa edelleen erittäin läheinen, nuorimman kanssa han ok välit. Minulla ja siskollani on edelleen hyvät välit niin kuin oli lapsenakin, vaikka välillä tappelimmekin.

Miehen sisko ja paras ystäväni tekivät lapset lyhyellä ikäerolla, ja kyllähän se oli aikamoista seurattavaa. Erityisesti naiset olivat ihan hajalla mutta muistan useita kertoja, jolloin illanvietossa jommankumman mies nukahti tuoliinsa. Jatkuvasti myös tiuskittiin, hermostuttiin ns. turhasta ja vedettiin ylimääräistä draamaa, kun ei aivot kyenneet reagoimaan kuin paniikissa. Jälkeenpäin kumpikaan naisista ei muista noista vuosista juuri mitään.

Mitä järkeä? Miksi omien lasten vauvavuodet pitäisi kulkea sumussa vain, jotta voisi yrittää tehdä lapsista toistensa parhaita kavereita? Aina ei luonteet edes sovi yhteen ja monesti saatetaan vanhempien huomiosta tapella koko lapsuuden. Jos hyvä tuuri kävisi ja lapsista tulisikin parhaita kavereita, niin se ei takaa vielä mitään aikuisiässä. Oma äitini oli siskonsa kanssa läheinen lapsena (vuosi ikäeroa) ja nyt aikuisena hyvä kun puhuvat toisilleen. Äitini myös kertoo lapsuudestaan jatkuvasti tarinoita, jolloin siskoa suosittiin, kun oli nuorin ja hän joutui aina olemaan se vanha ja vastuullinen, kun oli vuoden vanhempi. Aina piti olla aikuisempi kuin sisko samanikäisenä. Vielä aikuisenakin sisko oletti, että äiti tekee asioita hänen eteensä esim. lainaa rahaa, kuskaa ympäriinsä jne. ja vanhemmat vihaisina, jos ei suostu pikkusiskoaan auttamaan.

Sisarussuhteita ei saisi "tehtailla" sen mukaan, miten olettaa heidän toimivan isompina tai aikuisina. Kyse on yksilöistä ja harvoinpa pienten ikäerojen vanhemmat jaksavat lapsiaan kohdella yksilöinä. Monesti vaipat pois samaan aikaan, kännykät yhtäaikaa, nukkumaan samaan aikaan, kotiintuloaika samaan aikaan jne. Isomman on pihalla valvottava pienempiä,, vaikka oikeasti on lapsi itsekin. Pienempi saa kaiken kivan samaan aikaan kuin isompi mutta ei joudu kantamaan mitään vastuuta tai velvollisuutta, kun se on isomman rooli. Huomaamattaan vanhemmat luovat epäreiluja rakenteita vääntämällä lapsensa samanlaisiksi ja samanikäisiksi välittämättä yksilöllisistä eroista. Ja miten yksilöllisesti voisikaan ottaa lapset huomioon, kun ovat lähes samoissa vaiheissa yhtäaikaa ja samankaltaiset tarpeet, joita pitäisi huomoida?

Ehdottomasti kannatan isompaa ikäeroa, vähintään tuo kolme vuotta tai ainakin sen verran, ettei tarvitse huokailla vauvavuoden menneen sumussa tai että pikkulapsiaika rykäistiin kerralla pois tai pari vuottahan vaan sitä kärvisteltiin. Siinä kärvistelyssä kun eivät ole vain vanhemmat vaan myös ne lapset, jotka vanhempien väsymyksen takia jäävät paitsi yksilöllisestä hoidosta ja huomiosta.

Eli tästä voisi päätellä, että jos perheessä on enemmän kuin kaksi lasta, niin ensimmäinen ja viimeinen eivät ole hyvissä väleissä..?

Meidän esikoisella ja kuopuksella on ikäeroa kahta kuukautta vajaa 6v. Kummasti he ovat siltikin läheisiä ja ovat aina viihtyneet toistensa seurassa. Ei se pelkkä ikäero kaikkea ratkaisi. Niihin hyviin ja läheisiin väleihin vaikuttaa niin moni muukin asia kuin vain syntymävuodet. Lähipiiriä seuratessani olen huomannut, että suurimpia tekijöitä on vanhempien asenne ja kannustus. Jos vanhemmat asennoituu siihen, että esim. joku 6v ei voi olla perheen pienimmän kanssa, se vauva  haetaan aina pois "häiritsemästä" jne., niin eihän siinä pääse läheisiä välejä syntymään. Eikä sen ikäeron tarvi olla aina edes isokaan, että vanhemmat tuota harrastaa. Riittää, että toinen on tyttö ja toinen poika. "Tulepas Pekka nyt sieltä häiritsemästä Minnan nukkeleikkejä. Täällä on sinulle nämä pikkuautot". Miksi se Pekka ei voi mennä sinne Minnan kanssa leikkimään? Tuota tapahtuu tosi paljon tuttavieni perheissä ja nyt lasten ollessa vähän isompia, niin huomaa miten eivät vielä aikaa keskenään. Meillä on aina sanottu, että siskoja ja veljiä ei jätetä ulkopuolelle ja nyt he ovatkin sellainen tiivis ryhmärämä, ettei siinä paljon esikoisen ja kuopuksenkaan useamman vuoden ikäero näy.

Pidempi ikäero on todella hyvä, kyllä ne jotka tekevät peräkkäin lapsia ovat kaikki olleet tosi kovilla. Itselläni on kaksoset, ja oli sekin aluksi rankkaa, mutta toisaalta noiden kanssa on helpompaa kun ovat saman ikäisiä, ovat kehitysvaiheissa aina suurinpiirtein samoissa, eli tappelua ja mustasukkaisuutta on vähemmän.

Minulla ja sisaruksillani on kaikilla 4-6 vuotta ikäeroa, eli kaikki ovat saaneet olla tarpeeksi kauan perheen "vauvoja" ja nyt aikuisena välit on hyvät kaikilla, kun ollaan kaikki koolla perheineen, on tunnelma aina mahtava, nauretaan paljon ym.