Talo asuntomessualueelle, mitä mieltä?
Kommentit (2)
Hyvä puoli voisi olla se että samaan aikaan rakentaisi iso määrä muitakin. Voisi säästää joissain työkalu- ja materiaalihankinnoissa (ehkä) jos yhteishenkeä löytyisi. Myös naapurusto syntyisi yhtä aikaa ja olisi helppo tutustua raksatyön merkeissä.
Mutta mä luulen että en pitäisi siitä paineesta mikä syntyisi siitä että olisi pakko ehtiä messuaikatauluun. Enkä tykkäisi siitä että omaa kotia arvosteltaisiin koko ajan. Meilä oli yksi ainoa talonäyttö kun tämä pakettitalo valmistui ja vaikka suurin osa tykkäsi, osa kommenteista suututti ja loukkasi. Talo myös hieman kuluu näytöissä, mikä voisi harmittaa (tosin varmaan vain vähän maalia päälle riittäisi). Toisaalta pakkoaikataulu varmistaisi sen, että talo ei jäisi keskeneräiseksi. Mutta se saattaisi merkitä myös pakkoraossa isoja kustannuksia, jos oli ajatellut itse tehdä jonkun, mutta se olisi aikataulujen takia pakko teettää.
Itse lähtisin tuohon vain, jos messualue olisi oikeasti hyvä ja sen arvoinen että olisin muutenkin rakentanut sinne. Joskushan ne ovat maaperältään surkeita ja syrjässä palveluista.
Hyvälle paikallehan asuntomessualueella asuntonsa saa. mutta asuntomessutalot ovat vieriviereen rakennettuja, joten itselle olisi ahdistavaa.