Lue keskustelun säännöt.
Kaksi pientä lasta, miksi en osaa ottaa apua vastaan?
12.02.2014 |
Eli meillä on kaksi pientä lasta kahden vuoden ikäerolla (toinen vielä vauva). Nukkuvat huonosti ja arki välillä aika raskasta (molemmat kotihoidossa), mutta miksen osaa ottaa apua vastaan vaikka tarjotaan? Omalta äidiltä ehkä vielä pystyn, mutta hän pääsee auttamaan aika harvoin kun asuu hiukan kauempana ja on vielä työelämässä. Anoppi on eläkkeellä ja tarjoutunut hoitamaan lapsia, mutten jotenkin osaa antaa hoitoon. Koen, etten halua olla vaivaksi ja toisaalta pelkään että vaikutan laiskalta ja osaamattomalta. Tuntuu, että koska olen lapsia tehnyt, pitäisi minun pärjätäkin yksin, minkä tiedän olevan ihan tyhmä asenne. Kohtalotovereita?
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika monella äitiydestä tulee yksinsuorittamista. Ei ole kuitenkaan mitään järkeä kieltäytyä isovanhempien tarjoamasta avusta, jos he kykenevät lapsia hoitamaan. Mitä enemmän lapsen elämässä on rakkaita ja läheisiä ihmisiä sitä parempi. Eihän sitä tarvitse pieniä lapsia viikoksi passittaa mummun tai vaarin hoiviin, mutta on varmasti myös isovanhemmille tärkeää saada joskus viettää lastenlasten kanssa omaa aikaa.
Kyllä minäkin olen paininut samanlaisten ajatusten kanssa aikoinaan. Kun kuitenkin mietin omaa lapsuuttani niin olihan se aivan mahtavaa viettää aikaa mummulassa vaarin ja mummun kanssa. Tuskin heihin olisin yhtä hyvin tutustunut ilman satunnaisia yökyläreissuja ja olisin kyllä menettänyt paljon, jos niin olisi käynyt. Haluan omille lapsilleni vastaavia kokemuksia.
Ei kaikki tarvi apua, vaikka lapset on pieniä. Jos ap kuuluu tähän joukkoon. Sitä paitsi vauva nyt ei kuitenkaan mitään mummolaelämyksiä kaipaa.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 11:50"]
Ei kaikki tarvi apua, vaikka lapset on pieniä. Jos ap kuuluu tähän joukkoon. Sitä paitsi vauva nyt ei kuitenkaan mitään mummolaelämyksiä kaipaa.
[/quote]
Ei toki tarvitsekaan. Minä olen kuitenkin antanut välillä vanhempieni hoitaa pientäkin vauvaa yksikseen. En tehnyt niin itseni takia tai vauvan takia vaan ihan vain siitä syystä, että se oli vanhemmilleni iso ja tärkeä juttu. Halusin huomioida heidät tässä yhtälössä.
oliskin ollut apua, mitä ottaa vastaan!
meillä ekojen ikäero oli 2 min.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 11:54"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 11:50"]
Ei kaikki tarvi apua, vaikka lapset on pieniä. Jos ap kuuluu tähän joukkoon. Sitä paitsi vauva nyt ei kuitenkaan mitään mummolaelämyksiä kaipaa.
[/quote]
Ei toki tarvitsekaan. Minä olen kuitenkin antanut välillä vanhempieni hoitaa pientäkin vauvaa yksikseen. En tehnyt niin itseni takia tai vauvan takia vaan ihan vain siitä syystä, että se oli vanhemmilleni iso ja tärkeä juttu. Halusin huomioida heidät tässä yhtälössä.
[/quote]
Niin ja ennen kuin joku tulee sanomaan, että kyse oli tunnista tai parista silloin tällöin. Olen huomannut, että isällenikin tuo on ollut iso juttu. Vaikka en sinänsä olisi tarvinnut lastenvahtia lääkärikäynnin ajaksi saatoin silti pyytää isääni, joka selvästikin sai jotain tarpeellisuuden tunnetta auttamisestaan. Lapset ovat nyt jo isoja, mutta ei ole epäilystäkään etteikö tuo olisi vaikuttanut heidän väleihinsä. Isovanhemmat ovat heille todella rakkaita ja läheisiä :)
Täällä yksi ylisuorittaja. Apua en ottanut vastaan, kun lapset olivat kotona. Miksi olisin ottanut, sillä olinhan niiden kanssa kotona. Mutta, mutta....kun oli kolmatta vuotta kotiäitinä, muutama vuosi erittäin huonoilla unilla yms. niin hukkasin itseni...tässä sitä miettii aina välillä, että olenhan minäkin olemassa, mitäs minä haluan? Onneksi on muutamia luottoystäviä, jotka repii mua välillä vaikka kahville, niin muistuu toisenlainen arki ja minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On, kohtalotovereita siis. Meillä on kolme lasta, vanhin 8v, lisäksi 5v ja 2v, kaikkien kanssa ollut omat ongelmansa. Vanhimmalla on erityispiirteitä, joihin avun saaminen kesti vuosia, kun terveydenhuollossa teilattiin jatkuvasti harvinaiset ongelmat "nuoren äidin kuvitelmiksi ja osaamattomuudeksi", koska lapsen oireet ja hankaluudet olivat ja ovat ns. liitännäisoireita vakavampiin ongelmiin, mutta on vain ne liitännäisoireet, eikä terveyskeskuksessa ymmärretty että niitäkin voi esiintyä ilman niitä vakavampia ongelmia. Enkä minä ensikertalaisäitinä tietenkään tiennyt ja ymmärtänyt riittävän hyvin, että lääkäritkään ei aina tiedä kaikesta kaikkea, luotin liikaa ja turhaan heidän ammattitaitoonsa. No, kaksi muuta on ihan "tavallisia" lapsia, mutta kyllähän niidenkin kanssa on saanut valvoa milloin mitäkin. Keskimmäisellä ilmeni maitoallergia, nuorimmaisella toistuvia hengitystieinfektioita.
Meillä se on anoppi, joka hoitaa, mun äiti on jo kuollut, muttei eläessäänkään edes tavannut lapsia. Anoppi on ainoa, jolle annan hoitoon, koska hän on ainoa, joka on tajunnut etten osaa/pysty pyytämään hoito- tai mitään muutakaan apua. Hän vain ilmoittaa kun on tulossa hoitamaan. Muutkin ovat tarjonneet apuaan, mutta vaikka olen kertonut, etten osaa pyytää sitä, silti kaikki olettavat mun pyytävän. Lisävaikeuksia on tuonut se, että joskus harvoin, kun olen apua todellakin tarvinnut ja sitten pyytänyt, sitä ei sitten saakaan keneltäkään. Esim. kun sekä minä että mies oltiin oksennustaudissa, samoin esikoisemme, nuorin oli ihan vauva, keskimmäinen jo toipunut samasta taudista, kukaan ei halunnut ottaa keskimmäistä hoitoon edes pariksi tunniksi, koska pelkäsivät tartuntaa. Ymmärrän, muttei helpottanut avun pyytämistä seuraavalla kerralla. Tai kun kaksi nuorinta oli kovassa kuumeessa ja minä sain noidannuolen niin, että liikkuminen oli todella hankalaa, kukaan ei kerennyt käydä hakemassa meille särkylääkettä, vaan jouduin itse raahautumaan lasten kanssa apteekkiin. Ja kun pari päivää myöhemmin lapset olivat terveitä mutta minä puolestani korkeassa kuumeessa ja hyvä kun jaloillani pysyin, ei löytynyt ketään joka olisi voinut käydä edes kaupassa mun puolesta. Ja samat tyypit päivittelee vuodesta toiseen, kun jätän käymättä esim. terveystarkastuksissa, joihin pitäisi mennä ilman lapsia, koska hoitajan saaminen on ihan tuurista kiinni enkä jaksa vaivautua sitä vaivaa näkemään. Aina ne samat tyypit vakuuttaa, että kyllä aina joku löytyy hoitoavuksi, eivätkä tajua ollenkaan, että kun ei ole ennenkään löytynyt. Yhdelle tämän selitin hyvin perusteellisesti ja kerroin joka ainoan esimerkin siitä, miten on käynyt kun olen apua ollut vailla, ja hän on lakannut vakuuttelemasta että aina muka löytyy joku. Täytyy varmaan jatkossa selittää kaikille vakuuttelijoille sama litania.
oliskin ollut apua, mitä ottaa vastaan!
meillä ekojen ikäero oli 2 min.
itse haluaisin vain että olisi joku joka auttaisi.. Olen uupumuksen partaalla.