Mitä ihanaa on perhe-elämässä?

Onneksi on meitäkin, jotka aidosti tykkäävät lapsiperhe-elämästä ja voimia riittää muuhunkin kuin kodin ja lasten hoitamiseen. Meillä parisuhde voi loistavasti että ei se pikkulapsiaika kaikilla vedä suhdetta solmuun.

nimim. 4. lapsi tulossa 5 vuoden sisään (ihan omasta ja miehen halusta!)

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 19:41"]

olin vauvaikäisen äitinä katkera lapsettomille ihmisille, jotka elivät vapaata ja huoletonta elämää. Enää en tunne näin, koska koen että olen saanut tilalle jotain paljon suurempaa.

[/quote]

Tätä sanotaan kognitiiviseksi dissonanssiksi. Koska et voi muuttaa ikäviä asioita, sopeudut niihin ja alat pitää kärsimyksiäsi jaloina ja arvokkaina. Neliraajahalvaantuneilla esiintyy paljon samanlaista ajattelua.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 19:31"]

Ap vastaa:

Minä tein lapsen suureksi osaksi miehen toiveesta (en toki häntä syytä). Tai hän sai minut kyseenalaistamaan oman ehdottoman kantani ja näkemään niitä hyviä puolia. Ne eivät kuitenkaan ikinä tule tuomaan minulle takaisin esim.tätä vuotta minun elämästäni. Elämäni on ollut ns.tauolla.

Älkää kukaan tehkö minun virhettäni ja miehen vuoksi hankkiko lasta. Lapsen myötä olen erkaantunut miehestäkin, ei vaan energiaa riitä parisuhteelle. En voi kuvitella, että lähes vuoden sisko ja veli-elämän jälkeen rakkautemme palaisi ennalleen. Se on kokenut pahan särön.

[/quote]

Miksi sinä hoidat nyt lasta vanhempain- ja hoitovapaalla? Eikö myös mies olisi voinut hoitaa ja sinä vuorostasi mennä töihin?

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 19:31"]

Ap vastaa:

Minä tein lapsen suureksi osaksi miehen toiveesta (en toki häntä syytä). Tai hän sai minut kyseenalaistamaan oman ehdottoman kantani ja näkemään niitä hyviä puolia. Ne eivät kuitenkaan ikinä tule tuomaan minulle takaisin esim.tätä vuotta minun elämästäni. Elämäni on ollut ns.tauolla.

Älkää kukaan tehkö minun virhettäni ja miehen vuoksi hankkiko lasta. Lapsen myötä olen erkaantunut miehestäkin, ei vaan energiaa riitä parisuhteelle. En voi kuvitella, että lähes vuoden sisko ja veli-elämän jälkeen rakkautemme palaisi ennalleen. Se on kokenut pahan särön.

[/quote]

Ja parisuhde on mahdollista saada kuntoon. Meillä meni myös 1,5 vuotta ihan selviytymismoodissa, eikä esim. seksi juuri tullut mieleenkään. Ihmeesti sitä sitten virkistyy, kun kahdenkeskeistä aikaa tulee taas (huom. suosittelen kahdenkeskeisiä viikonloppumatkoja!) ja toiseen rakastuu uudelleen - tai ainakin meillä kävi näin. Paljon on siitä kiinni, kuinka paljon parisuhdetta haluaa jatkaa/parantaa ja hoitaa. t: 25

Odota muutama vuosi niin helpottaa. Kun uhma lakkaa, lapsista kuoriutuu ihania persoonia, joiden seurasta on paljon helpompi nauttia. 

Yritä myös ottaa tämä suhteenne kannalta teitä lähentävänä tekijänä. Yhdessä selviätte mistä vain. Mitä siitä, vaikka ei jaksa aina huomioida puoliso. Jokainen järkevä ihminen tarvitsee omaa rauhaa ja tilaa ja vauvavuosina tämä korostuu. Silloin tällöin katselette hyvän leffan yhdessä sohvalla vierekkäin ja jos oikein innostutte, harrastatte seksiä. Laskekaa rimaa parisuhteelle ja luopukaa ajatuksesta, että parisuhteen pitäisi joka päivä antaa jotakin ja siitä pitäisi saada kivoja fiboja. Seksiksikin riittää kerran kuussa raskaimman ajan ylitse. 

Meillä on monta lasta pienillä ikäeroilla. On ollut raskasta. Kun on selvitty monesta liemestä, väsymyksestä ja kotitöistä, ollaan opittu puhaltamaan yhteen hiileen. Rakastan miestäni huomattavasti enemmän kuin ennen. Enää ei tarvitse esittää mitään tai harrastaa seksiä pelkästä velvollisuudesta. Kumpikin kestää sen, että toinen on väsynyt pitkiäkin aikoja. 

Nyt kun nuorin on 3v ja pahin uhma alkaa olla takana, perhe-elämästä nauttii eri tavalla. Ymmärrän nyt myös sen, että lapset antaa paljon enemmän kuin vain hetkittäisiä rakkaudentunteita. Lasten kautta olen kasvanut ihmisenä ja avartanut ymmärrystäni. Jo pelkästään itseni takia, olen onnellinen, että kestin muutaman raskaamman vuoden.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 19:45"]

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 19:41"]

olin vauvaikäisen äitinä katkera lapsettomille ihmisille, jotka elivät vapaata ja huoletonta elämää. Enää en tunne näin, koska koen että olen saanut tilalle jotain paljon suurempaa.

[/quote]

Tätä sanotaan kognitiiviseksi dissonanssiksi. Koska et voi muuttaa ikäviä asioita, sopeudut niihin ja alat pitää kärsimyksiäsi jaloina ja arvokkaina. Neliraajahalvaantuneilla esiintyy paljon samanlaista ajattelua.

[/quote]

Tämä voi olla totta, mutta toimii hyvin ainakin minulla ;)

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 19:45"]

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 19:41"]

olin vauvaikäisen äitinä katkera lapsettomille ihmisille, jotka elivät vapaata ja huoletonta elämää. Enää en tunne näin, koska koen että olen saanut tilalle jotain paljon suurempaa.

[/quote]

Tätä sanotaan kognitiiviseksi dissonanssiksi. Koska et voi muuttaa ikäviä asioita, sopeudut niihin ja alat pitää kärsimyksiäsi jaloina ja arvokkaina. Neliraajahalvaantuneilla esiintyy paljon samanlaista ajattelua.

[/quote]

Onko kognitiivinen dissonanssi jotenkin negatiivinen asia ja jos se johtaa sopeutumiseen, niin onko sejotenkin huono asia?

Olen 60 v. mummoikäinen. Itselläni kolme lasta ja kaksi lastenlasta. Itse koin tuon lastenhoidon aikanaan myös raskaaksi, tylsäksi, mutten koskaan olisi voinut kuvitellakaan, ettei minulla olisi lapsia. Lapset antavat elämään merkityksen. Lapsista on myös paljon iloa, jos sitä haluaa vain nähdä. Sitten kun olette itse mummoikäisiä, olette kiitollisia, että teillä on lapsia. Mutta, muistakaa rakastaa niitä lapsianne. Olette tärkeässä tehtävässä ja teillä on paljon vastuuta ja työtä lapsistanne, mutta lapset haluavat vain ja ainostaan, että rakastatte heitä, annatte heille aikaanne itseänne unohtamatta tietenkään. Elämässä ei mikään koskaan ole samanlaista, vuodet vaihtuvat ja sen mukana lapsenne kasvavat ja aikuistuvat ja heissä tulee kaiken aikaa esille uusia puolia. Joskus he ehkäpä hoitavatkin teitä. Siinä vaiheessa viimeistään ymmärrätte minkälainen aarre lapsenne voivat olla.

Miks kaikki hyvät vastaukset saa miinuspeukkua.. vittu että on katkeraa porukkaa :D haha

Perhe-elämä on ihanaa, kun lapset on koululaisia. En kaipaa taapero aikaa sitten pätkääkään. Silloin juuri ihmiset eroaa, kun elämä on rankkaa. Nautin isojen poikieni  seurasta. Nyt saan olla äiti ja myös yksilö niin nautin perhe- elämästä. Nuorin täyttää 10v.

 3-5v. on pieniä lapsia ja raskaita. Ne tarvii valvontaa ja apua,sekä sen valvotun ulkoilun. Vauva on tuhat kertaa helpompI. Kiva että joku nauttii siitä ajasta. Minä en siihen pystynyt kahden pojan äitinä. Nyt nautin todella perhe- elämästä ja pojat on  9v. ja 12v. Onneksi noi villikot kasvoi kunnon pojiksi.

Tämä on vähän ohis, mutta tuohon että parisuhde alkaa kyllästyttää, ja aletaan olla enemmän sisaruksia kuin rakastavaisia, johtuu monesti ihan parisuhteen luonnollisesta vaiheestakin. Eli saattaisi monille tulla ilman sitä lastakin. Aika monet tekevät lapsia juuri 4-6 -vuoden seurustelun jälkeen, milloin ainakin itsellä alkoi suhde muuttua paljon arkisemmaksi ja todella todella intohimottomaksi (ihan ilman lapsia). Jälkikäteen mietittynä, jos siihen olisi tullut pikkulapsiaika päälle meillä, niin olisimme varmaan eronneet.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 19:45"]

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 19:41"]

olin vauvaikäisen äitinä katkera lapsettomille ihmisille, jotka elivät vapaata ja huoletonta elämää. Enää en tunne näin, koska koen että olen saanut tilalle jotain paljon suurempaa.

[/quote]

Tätä sanotaan kognitiiviseksi dissonanssiksi. Koska et voi muuttaa ikäviä asioita, sopeudut niihin ja alat pitää kärsimyksiäsi jaloina ja arvokkaina. Neliraajahalvaantuneilla esiintyy paljon samanlaista ajattelua.

[/quote]

Ja tällaisia kommentteja kutsutaan ihan vaan vittuiluksi. Laukojana yleensä ihminen, jolla ei ole mitään omakohtaista kokemusta aiheesta.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 19:51"]

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 19:45"]

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 19:41"]

olin vauvaikäisen äitinä katkera lapsettomille ihmisille, jotka elivät vapaata ja huoletonta elämää. Enää en tunne näin, koska koen että olen saanut tilalle jotain paljon suurempaa.

[/quote]

Tätä sanotaan kognitiiviseksi dissonanssiksi. Koska et voi muuttaa ikäviä asioita, sopeudut niihin ja alat pitää kärsimyksiäsi jaloina ja arvokkaina. Neliraajahalvaantuneilla esiintyy paljon samanlaista ajattelua.

[/quote]

Onko kognitiivinen dissonanssi jotenkin negatiivinen asia ja jos se johtaa sopeutumiseen, niin onko sejotenkin huono asia?

[/quote]

Ei ole sinänsä huono asia. Sen ansiosta ihmisellä on mahdollisuus selvitä järjissään todella ikävistä elämäntilanteista ja onnettomuuksista. Huvittavaksi homma menee, kun turhautunut äiti tai kotinsa menettänyt köyhä alkaa vakuutella että päivääkään en kyllä vaihtaisi pois, ja että kaikki oli kyllä sen arvoista. Se, että vanhemmuuteen voi tottua sellainenkin, jolle se oli virhevalinta, ei poista sitä tosiasiaa, että moni olisi ollut tyytyväisempi lapsettomana.

You wouldn't last two minutes in my world, bitch

You wouldn't last two minutes in my world, bitch

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 21:06"]

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 19:51"]

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 19:45"]

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 19:41"]

olin vauvaikäisen äitinä katkera lapsettomille ihmisille, jotka elivät vapaata ja huoletonta elämää. Enää en tunne näin, koska koen että olen saanut tilalle jotain paljon suurempaa.

[/quote]

Tätä sanotaan kognitiiviseksi dissonanssiksi. Koska et voi muuttaa ikäviä asioita, sopeudut niihin ja alat pitää kärsimyksiäsi jaloina ja arvokkaina. Neliraajahalvaantuneilla esiintyy paljon samanlaista ajattelua.

[/quote]

Onko kognitiivinen dissonanssi jotenkin negatiivinen asia ja jos se johtaa sopeutumiseen, niin onko sejotenkin huono asia?

[/quote]

Ei ole sinänsä huono asia. Sen ansiosta ihmisellä on mahdollisuus selvitä järjissään todella ikävistä elämäntilanteista ja onnettomuuksista. Huvittavaksi homma menee, kun turhautunut äiti tai kotinsa menettänyt köyhä alkaa vakuutella että päivääkään en kyllä vaihtaisi pois, ja että kaikki oli kyllä sen arvoista. Se, että vanhemmuuteen voi tottua sellainenkin, jolle se oli virhevalinta, ei poista sitä tosiasiaa, että moni olisi ollut tyytyväisempi lapsettomana.

[/quote]

Eikö sopeutuminen juuri tarkoita sitä, että on hyväksynyt asian kaikkine puolineen, eikä silloin tarvitse vakuutella mitään? Jos vain tottuu ja asia jatkuvasti kaihertaa mieltä, niin se tuskin on todellista sopeutumista? Moneen asiaan elämässä pitää sopeutua, vai tapahtuuko sinun elämässäsi kaikki oman ennalta laatimasi käsikirjoituksen mukaan?

Nauti nyt vauva ajasta ja ylipäätään kun lapset vielä kotona. Se aika menee nopeasti ohi.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 19:00"]

"Vauva-aika" kesti meillä sen 4 vuotta kun esikoinen heräili öisin. Kun sen kesti niin sen jälkeen on ollut ihanaa! Heräily öisin se vaan väsyttää ja masentaa, ohi se menee.

[/quote]

Toisilla kestää 10-15 vuotta, kun kissa herättää aamuisin klo 4! :D vitsivitsi

Paljonkin ihanaa.

Ne hetket kun istutaan koko perhe sohvalla, mutustellaan herkkuja ja katotaan jotain leffaa, kaikki 6 yhteen painautuneina. 

Ne hetket kun vauva nauraa kikattaa kun isommat sisarukset leikittää sitä porukalla.

Ne hetket kun pieni lapsi kapuaa syliin, halaa kovaa ja kuiskaa korvaan "rakastan sua äiti".

Ne hetket kun istuu kyynelehtien katsomossa kun omat lapset esiintyvät kevätjuhlassa.

Ne hetket kun isi tulee töistä ja neljä lasta juoksee kilpaa halaamaan isää eteiseen.

Ne hetket kun lapset kömpii kiireittöminä aamulla sänkyyn isin ja äidin väliin ja köllötellään siellä yhdessä kaikki.

Ne hetket kun lapsi sanoo tai tekee jotain hauskaa ja me vanhemmat katsomme toisiamme ja sydämemme sulaa. 

Ne hetket kun on leiponut, lapset tulee pöytään ja kehuu, että äiti tekee maailman parasta mustikkapiirakkaa.

Ne hetket ja kaikki muut ihanat hetket ja jopa ne kamalat hetket ovat kaikki ihan parasta. 

Kiitos ap, tämä teki hyvää...nyt on parempi mieli itsellänikin.