Pitäisikö kannabis mielestänne laillistaa Suomessa?
Minun mielestäni se voisi olla ihan järkevä teko ottaen laajan kannattajakunnan sekä valtiolle saatavat verotulot huomioon. Nuoruusvuosien kokemuksieni mukaan sen käyttö tekee myös ihmisistä iloisen euforisia ja rauhanomaisia rähinäviinan sijaan. Voisi sopia viinaa paremmin tälle pohjoiselle melankoliaselle kansakunnalle.
Kommentit (208)
Viihdekäytön laillistamisen kohdalla olen todella epävarma. Vastaan siis otsikon kysymykseen: en tiedä.
Lääkekäyttö pitäisi kuitenkin ehdottomasti sallia. Kannabis helpottaa niin monien vaikeasti sairaiden (parkinson, ms, erilaiset syövät jne) elämänlaatua ja auttaa kivun lievityksessä. Kun paranemisen toivoa ei ole, kaikkien elämää helpottavien keinojen pitäisi olla laillisesti käytössä.
Ap tietää enemmän "laajan kannattajakunnan" laajuuden ja minkä verran valtiolle tulisi verotuloja. Jos keskiverto-ostoksen katukauppahinta on Suomessa X euroa, minkä verran samasta määrästä maksettaisiin veroa laillisessa kaupassa? Kuluttajahinta tuskin nousisi, kun laillisesta kaupasta poistuisi nykyisen laittomuuden aiheuttama hintalisä? Jenkeissä saa ostaa 40 g/ kk niissä osavaltioissa jossa viihdekäyttö on laillista. Paljonko maksaa Suomessa sama määrä laittomasti keskimäärin?
Ovatko veroedut rinnastettavissa viinan ja tupakan verotuloihin?
Koska olen viimeksi polttanut pilveä n. 30 vuotta sitten olen ihan pihalla hinnoista, tarjonnasta, laadusta jne.
Ei. Suomessa se ei tulisi alkoholin tilalle, vaan yhä enemmän sen LISÄKSI. Mikä taas tarkoittaa lisää ongelmia ja jumittavia, 5 sekunnin reaktioajan omaavia ihmisiä liikenteessä autoilla. JOS ihmiset olisivat järkeviä, pysyisivät kohtuudessa kaikissa päihteissä, se olisi ok. Mutta kun Suomessa näin ei ole. Täällä on liian kova päänsekoitusmentaliteetti ja yksinkertaisille laillistaminen olisi viesti vetää alkon lisäksi tuhottomasti ganjaa.
Lääkekäyttöhän on jo meillä laillista
Lääkekäyttöön, mutta ei muuten vapaaksi.
Vaikka se on jo täällä, niin käyttäjämäärä aivan varmasti lisääntyisi, jos se olisi vapaata. Ja samalla lisääntyisivät myös haitat. En jaksa uskoa, että alkoholin haitat samalla niin paljon vähenisivät, etteikö olisi haitallisempaa kuin koittaa kitkeä pois viihde-ja hallitsemattomasta väärinkäytöstä.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 18:52"][quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 18:46"]
Ei. Suomessa se ei tulisi alkoholin tilalle, vaan yhä enemmän sen LISÄKSI. Mikä taas tarkoittaa lisää ongelmia ja jumittavia, 5 sekunnin reaktioajan omaavia ihmisiä liikenteessä autoilla. JOS ihmiset olisivat järkeviä, pysyisivät kohtuudessa kaikissa päihteissä, se olisi ok. Mutta kun Suomessa näin ei ole. Täällä on liian kova päänsekoitusmentaliteetti ja yksinkertaisille laillistaminen olisi viesti vetää alkon lisäksi tuhottomasti ganjaa.
[/quote]
Ei kannabis ole tulossa minkään tilalle tai lisäksi. Kannabis on jo täällä. Ainoa järkevä keskustelu liittyy mahdollisten haittojen minimointiin. Muu on lähinnä tunteellista höpinää.
[/quote]
Tunteellista höpinää löytyy erityisesti teiltä. Fakta on tuo mitä aiemmin kirjoitin. Suomi nyt vain on valitettavasti tämmöinen maa kuin on. Käyttö lisääntyisi nykyisestä ja ongelmat myös. Terveydelliset, sosiaaliset ja juuri esim. liikenteessä.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 18:56"]
Lääkekäyttöhän on jo meillä laillista
[/quote]
aika rajoitettua se on. Sativex löytyy, mutta vain MS-tautiin. Sopiiko se Sativex nyt sitten noihin muihin käyttötarpeisiin? Tai voidaanko sitä muihin käyttötarkoituksiin määrätä?
Minä en ainakaan käyttäisi tai kokeilisi vaikka laillista olisikin.
Suurin osa varmasti ei osaisi hillitä itseään ja ottaisi heti yliannostuksen kannabista ja ajaisi kuolonkolarin :(
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 18:46"]Ei. Suomessa se ei tulisi alkoholin tilalle, vaan yhä enemmän sen LISÄKSI. Mikä taas tarkoittaa lisää ongelmia ja jumittavia, 5 sekunnin reaktioajan omaavia ihmisiä liikenteessä autoilla. JOS ihmiset olisivat järkeviä, pysyisivät kohtuudessa kaikissa päihteissä, se olisi ok. Mutta kun Suomessa näin ei ole. Täällä on liian kova päänsekoitusmentaliteetti ja yksinkertaisille laillistaminen olisi viesti vetää alkon lisäksi tuhottomasti ganjaa.
[/quote]
älä sössötä
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 19:03"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 18:56"]
Lääkekäyttöhän on jo meillä laillista
[/quote]
aika rajoitettua se on. Sativex löytyy, mutta vain MS-tautiin. Sopiiko se Sativex nyt sitten noihin muihin käyttötarpeisiin? Tai voidaanko sitä muihin käyttötarkoituksiin määrätä?
[/quote]
Esim. Panacodin:n ja Tramadol:n tilalle kroonisten selkäkipujen hoitoon. Näihin kahteen nähden kannabis on paljon turvallisempi. Myös glaukooman sekä syöpäkipujen hoidossa kannabis on toimiva lääke.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 18:52"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 18:46"]
Ei. Suomessa se ei tulisi alkoholin tilalle, vaan yhä enemmän sen LISÄKSI. Mikä taas tarkoittaa lisää ongelmia ja jumittavia, 5 sekunnin reaktioajan omaavia ihmisiä liikenteessä autoilla. JOS ihmiset olisivat järkeviä, pysyisivät kohtuudessa kaikissa päihteissä, se olisi ok. Mutta kun Suomessa näin ei ole. Täällä on liian kova päänsekoitusmentaliteetti ja yksinkertaisille laillistaminen olisi viesti vetää alkon lisäksi tuhottomasti ganjaa.
[/quote]
Ei kannabis ole tulossa minkään tilalle tai lisäksi. Kannabis on jo täällä. Ainoa järkevä keskustelu liittyy mahdollisten haittojen minimointiin. Muu on lähinnä tunteellista höpinää.
[/quote]
Miten haittoja minimoitaisiin ja kuka minimoinnin hoitaisi? Esim. poliisi kerää juopot putkaan, etteivät kuole talviyössä pakkaseen.
Mitkä ovat mielestäsi laillisen kannabiksen keskeiset haitat ja miten niitä sinun mielestäsi voisi minimoida?
Mulle tää on oikeasti pohdituttava kysymys. Toisaalta jokainen saa käyttää haluamaansa naitntoainetta mun puolesta. Mutta kun ihan kaikki pössyttelijät tai alkoholia nauttivat eivät hallitse omaa käyttöään niin sitten tulee niitä haittoja ...
Mulla lähipiirissä pössyttelijöitä, joilla päivittäisitä käyttöä esim. n. 10 v.. Hienoja ihmisiä kaikin puolin, mutta kun luonne muuttuu, ovat henkisesti/ älyllisesti hitaita, passiivisuus/ flegmaattisuus on keskeinen luonteenpiirre, välistävetoja tuon tuostakin ...
En siis osaa sanoa mitään kategorista tähän. Kiitos sille joka vastasi
esittämiini kysymyksiin.
7
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 19:08"]Minä en ainakaan käyttäisi tai kokeilisi vaikka laillista olisikin.
Suurin osa varmasti ei osaisi hillitä itseään ja ottaisi heti yliannostuksen kannabista ja ajaisi kuolonkolarin :(
[/quote]
Ymmärrän huumorisi mutta on naiivia väittää, etteikö käyttö lisääntyisi laillistamisen myötä. Et voi myöskään olla kuin nuori tai yksinkertainen, ellet ymmärrä, että ganjapäissään ajelu ei myöskän ole hienoa, ja että valitettavasti sekin lisääntyisi.
En kannata laillistamista. Kuitenkin muualla maailmassa se ollaan kovalla vauhdilla laillistamassa, joten kai se sitten Suomessakin tulee ennenpitkää lailliseksi.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 19:14"]

Laittoman kannabiksen haitat lailliseen verrattuna ovat selkeät. Piilorangaistukset, mahdollisten verotulojen valuminen järjestäytyneen rikollisuuden taskuihin, haitallisilla lisäaineilla jatkettu tuote ("lakkabudi", huonolaatuinen hasis), yms.
Ylivoimaisesti suurin haitta kannabiksessa on se laittomuus. Muuten kyseessä on aika harmiton nautintoaine (tai lääke).
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 19:14"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 19:08"]Minä en ainakaan käyttäisi tai kokeilisi vaikka laillista olisikin.
Suurin osa varmasti ei osaisi hillitä itseään ja ottaisi heti yliannostuksen kannabista ja ajaisi kuolonkolarin :(
[/quote]
Ymmärrän huumorisi mutta on naiivia väittää, etteikö käyttö lisääntyisi laillistamisen myötä. Et voi myöskään olla kuin nuori tai yksinkertainen, ellet ymmärrä, että ganjapäissään ajelu ei myöskän ole hienoa, ja että valitettavasti sekin lisääntyisi.
[/quote]
Pakko olla nuori. Ei nelikymppinen voisi noin kirjoittaa edes leikillään.
Se on autoilijoiden ongelma se. Minä en lähtisi edes pyörän selkään päihtyneenä. Ei lainsäädäntö voi mennä sen mukaan että pieni osa törttöilee, niin kielletään sakoin ja vankeusrangaistuksen uhalla kaikilta.
Kannabiksen laillistamista koskevan kyselyn tulokset tammikuulta:
- 71 prosenttia vastaajista katsoi, että kannabista EI tule laillistaa.
- Laillistamista kannatti 17 prosenttia vastaajista.
Jos täällä kovin moni vastaa tuohon otsikon kysymykseen, että "joo, pitää laillistaa", niin voi sanoa, että aika marginaaliporukkaa on tänne AV:lle eksynyt.
Tietysti täällä voi sama ihminen vastata moneen kertaan :)
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 19:19"]
En kannata laillistamista. Kuitenkin muualla maailmassa se ollaan kovalla vauhdilla laillistamassa, joten kai se sitten Suomessakin tulee ennenpitkää lailliseksi.
[/quote]
Luultavasti joskus silloin, kun Venäjä ja Turkki liittyy EU:hun.
Laillistaminen johtaisi joukkopsykoosiin. Harva kykenisi kieltäytymään huumeelta. Jo nyt moni toivoo että törmäisi diileriin kadulla ja saisi ilmaisen näyteannoksen jonka jälkeen olisi saatanallisesti koukussa.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 19:28"]
Laillistaminen johtaisi joukkopsykoosiin. Harva kykenisi kieltäytymään huumeelta. Jo nyt moni toivoo että törmäisi diileriin kadulla ja saisi ilmaisen näyteannoksen jonka jälkeen olisi saatanallisesti koukussa.
[/quote]
Jo ensimmäinen kannabispiikki voi johtaa psykoosiin tai heroiiniriippuvuuteen, tai jopa kuolemaan.
Kysymys on ainoastaan, että milloin. Itse veikkaan 2020 - 2030 väliä. Dekriminalisaatiosta menee ainoastaan muutama vuosi täyteen laillistamiseen.