Lue keskustelun säännöt.
Mitä voi tehdä, kun koulun tukitoimet eivät riitä?
11.02.2014 |
Tai siis toisin sanoen, kun koululla ei ole mitään tukitoimia. Kyseessä normaaliluokassa opiskeleva erityislapsi, jolle ei siis ole mitään tukitoimia käytössä. Koulu vaan yksinkertaisesti totesi, että ei ole resursseja mihinkään. Vaikka lausuntoja on sinne laiteltu ja pidetty palavereja lääkäreidenkin kanssa, niin ei mitään. Kun kysyn asiasta, saan vastaukseksi vain syytöksiä siitä että minä en tee omaa osuuttani riittävän hyvin. Itse kysymykseen en ole koskaan saanut vastausta.
Mitä tässä enää voi tehdä? Olen ihan täysin lopussa :(
Kommentit (94)
Ihmettelen miksi tuollainen lapsi on normiluokassa?? Onko tämä luokanopettajallekin ihan ok asia? Eikö hän yritä saada lapselle apua? Onko kunnassa erityiskoulua tai erityisluokkia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sitä minäkin ihmettelen. Ja moni muukin. Hyvänä hetkenä hän jopa ajoittain pärjää siellä jotenkuten. Ja on älyllisesti ihan hyvää tasoa. Siksi kai häntä pidetään siellä normaaliluokassa. Opettaja varmasti lähettäisi hänet riemusta kiljuen muualle, mutta ei ole silti asioita siihen suuntaan vienyt. Välillä mietin, että jospa lopetettaisiin lääkitys ja heittäisin hanskat naulaan. Lakkaisin raatamasta yötä päivää ja tukemasta lapsen koulunkäyntiä. Varmaan alkaisi jotain tapahtua...mutta aika varmaan saisin lastensuojelunkin sitten kimppuuni. Ja lapsi kärsisi taas lisää kun kaikki romahtaisi kerralla.
Koululla vaan tehdään tukisuunnitelmia, joihin pannaan liibalaabaa joka ei koskaan toteudu. Ei vahigossakaan mitään konkreettista, koska sittenhän joku voisi huomata ettei suunnitelma ole toteutunut. Erityisluokkaa ei kuulemma ainakaan tuossa koulussa ole, ainakaan nyt juuri saatavilla. Välillä sanoivat, että menee ihan kivastikin. Mutta silti paskaa sataa joka tuutista niskaan, koko ajan on jotain valittamista. Ja lapsi on aivan loppu.
Erityiskoulu kai on, mutta sinne ei varmaan voi ihan noin vain kävellä sisään. Ja matkat tulisivat olemaan pitkät, kun ei tuo selviä edes taloyhtiön roskikselle kunnialla :(
Ap
Kouluilla toimii yleensä oppilashuollollinentyöryhmä (voi olla jollain muullakin nimellä). Soita opettajalle ja rehtorille ja kerro, että haluat kyseiseen kokoukseen puhumaan lapsesi asiasta. Kokoukset ovat moniammatillisia ja niissä on yleensä paikalla: opettaja, rehtori, erityisopettaja, terveydenhoitaja, kuraattori ja psykologi. Kerrot heille lapsesi tilanteesta ja siitä kuinka toivot heidän asiaan puuttuvan. Kerro myös, että jos asia ei korjaannu otat yhteyttä sivistystoimen/koulutoimenjohtajaan ja sivistys/koululautakuntaan.
Voit myös kutsua opettajan lastasi hoitavan tahon (neurologian, psykiatrian tms. poliklinikan) palaveriin mukaan.
Valitettavasti lapsesi puolia ei pidä kukaan muu kuin sinä, äiti.
Voimia!
Mitä ne koulussa tykkää, jos alat itse käydä lapsen kanssa koulua? Jokainen päivä, niin kauan kun alkaa resursseja löytyä...
Jos lapsellasi on erityisentuen päätös (kts. kolmiportainen tuki) voit vaatia hänelle koulukuljetusta. Pienluokilla olevat lapset ovat lähes poikkeuksetta kuljetuksessa.
t. 19
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään on voimassa kolmiportaisen tuen malli ja kunnan on pakko sen mukaan toimia. Olet varmaan ollut jo reksiin yhteydessä niin sitten koulutoimeen vaan tiliä tekemään ja lyömään nyrkkiä pöytään, kun teillä kerran lääkärin lausunnot on. Ota myös etukäteen selvää minkä ikäiseksi kunnan pitää hoitaa kuljetus erityisluokalle. Ainakin normaali 5km sääntö pätee. Voimia taistoon
Kaikkien edes jotenkuten modernein kriteerein tehdyin tutkimusten mukaan näiden lasten oikea paikka ON nimenomaan lähikoulun normaali luokka. Kotikoulu mieluummin kuin erityiskoulu! Älä anna tehdä normaaliälyisestä lapsesta vajaata jättämällä opettamatta hänelle peruskoulun oppimäärä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko minulla johonkin lakiin perustuva oikeus saada kirjalliset päätökset asioista? Minulla ei ole mitään mihin tarttua tai vedota, kun kukaan ei suoraan vastaa kysymyksiini eikä mitään konkreettisia päätöksiä suostuta tekemään? Nyt tilanne näyttää paperilla ihan siltä, että hommat on "hoidossa", ja jos ei toimi niin se on sitten minun ongelmani.
Samaan olen törmännyt hoitoa hakiessa. Aina ollaan oltu jossain jonossa, niin näennäisesti meitä on autettu. Vaikka käytännössä meillä ei ole ollut MITÄÄN. Paitsi se tieto että jonossa ollaan, koitetaan sinnitellä. Paikkoihin on yli vuodenkin jonot. Palaveria palaverin perään, aina uusia suunnitelmia joita kukaan ei ryhdy toteuttamaan kunnes taas tulee uusi palaveri jossa kaikki alkaa alusta. Mutta mitään ei ikinä tehdä, koska a) olette jo jonossa paikkaan x b) meillä ei nyt ole sitä tai tätä henkilöä c) on kesä/joulu/ramadan tmv.
Olen ollut tyhmä, kun olen uuvuttanut itseni tällä vuosien taistelulla ja pinnistelyllä :(
Nyt pitäisi vielä miljoonannen kerran jostain repiä itseluottamusta, voimaa kestää jonotukset ja odotukset, kovaa kuorta että jaksan vaatia ja puolustautua ja todistella että kyllä me olemme yrittäneet, en ole välinpitämätön, kyllä meillä mennään ajoissa nukkumaan ja syödään muutakin kuin hampurilaisia, rajoitan peliaikaa ja pidän kuria. Millä todistat, kun asiantuntijalausunnot eivät ole mitään? Millä todistat että olet kuusi vuotta yrittänyt opettaa lastasi laittamaan housunnapin kiinni, kun ne muut näkee vain sen ettei se edes sitä osaa? Ja koko ajan mun lapsi menee syvemmälle ja peruuttamattomammin. Ja se uusikin palaveri kului siihen, kun puolustauduit syytöksiä vastaan.
Päivitetään suunnitelmaa sitten taas ensi vuonna. Aloitetaan alusta, kerrataan missä kaikessa lapsi ei onnistu, kerrataan miten kotona pitäisi toimia paremmin. Kiitos hei, kiitos yhteistyöstä. Syksyllä sitten taas, ai niin opettaja vaihtuu joten aloitatte sitten taas alusta.
Tällä tavalla todellisuus toimii. Jos joku ei tiennyt.
Ap
[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 11:56"]
Kaikkien edes jotenkuten modernein kriteerein tehdyin tutkimusten mukaan näiden lasten oikea paikka ON nimenomaan lähikoulun normaali luokka. Kotikoulu mieluummin kuin erityiskoulu! Älä anna tehdä normaaliälyisestä lapsesta vajaata jättämällä opettamatta hänelle peruskoulun oppimäärä!
[/quote]
Ymmärrän tuonkin pointin. Toisaalta tässä vaiheessa tuntuu ettei millään ole mitään väliä, kun lapsi vaan saisi elämänilonsa takaisin. Maksakoon sitten vaikka sen, ettei hänestä koskaan tule akateemisesti koulutettua. Ei tule näinkään. Tätä menoa hän on varmaan vuoden sisään osastohoidossa.
Kiitos kaikista neuvoista! Paneudun niihin huolella. Tiedän, että lukemattomat ovat käyneet tämän helvetin läpi. Ja selviytyneet...kuka paremmin, kuka huonommin. Pakko minunkin on jatkaa ja kaivaa jostain ne voimat.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun pojallani on sama diagnoosi. Häntä taas yritettiin pakolla vääntää erityisluokalle, en siihen suostunut. Onneksi, sillä kuudennen luokan tienoilla meno muuttui, ja poika rauhoittui. Nyt on kasilla, todistuksen keskiarvo kasi, ja miettii kovasti jatko-opintoja.
Minun poikani kohdalla erityisluokka ei olisi ollut oikea vaihtoehto, mutta ero on siinä että hän kokoajan tykkäsi koulusta ja oli motivoitunut. Jos lastasi noin ahdistaa koulu, suosittelen vahvasti erityisluokan kokeilemista. Kyllä niitä menestyjiä pienluokiltakin tulee.
Jos ei muuten onnistu niin paikkakuntaa vaihtamalla. Eli muutatte kuntaan missä asiat toimivat. Niin joutui eräs tuttavaperheemme tekemään kun lapsen pienessä kyläkoulussa ei ollut tukitoimia ja resursseja erityislapsen oppimisvaikeuksien kanssa. Kun pääsi kunnon kouluun, pienluokalle niin oppiminenkin lähti käyntiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 12:29"]
Minun poikani kohdalla erityisluokka ei olisi ollut oikea vaihtoehto, mutta ero on siinä että hän kokoajan tykkäsi koulusta ja oli motivoitunut. Jos lastasi noin ahdistaa koulu, suosittelen vahvasti erityisluokan kokeilemista. Kyllä niitä menestyjiä pienluokiltakin tulee.
[/quote]
Oli minunkin lapseni joskus motivoitunut. Kunnes pikkuhiljaa huomasi, ettei ikinä onnistu missään vaikka kuinka yrittäisi. Joten hän on pikkuhiljaa lakannut yrittämästä. Ei suostu. On kai helpompi ottaa vastaan haukut tekemättömistä hommista kuin kohdata oma huonommuutensa kerta toisensa jälkeen. Aina jotain on mennyt väärin kuitenkin.
En minä haaveile, että lapsesta tulisi menestyjä. Se on ihan selvää, että hänestä ei voi millään taikatempulla tehdä normaalia. Vilkkaus on pieni murhe, sen kanssa pärjää ja se helpottaa. Mutta toiminnanohjauksen ongelmat ja muut haasteet ovat sitä luokkaa, että niitä ei voida kuin korkeintaan hiukan kohentaa. Haluaisin vain, että hän saisi vielä joskus olla iloinen ja onnistua jossakin. Tulkoon vaikka pullonpalautuskoneen hoitajaksi, kunhan olisi onnellinen. Ei menettäisi noita muutamaa ystävää, jotka hänellä vielä on. Säilyttäisi taidon kohdella toisia reilusti, ei tulisi katkeraksi kuten itse alan tulla. En minä enempää toivoisi.
Ap
[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 07:52"]
Koulu edustaa sitä maailmaa, jossa lapsesi tulee elämään aikuisena. Siksi myös lapsen pitäisi pystyä tulemaan vastaan ja tekemään oma osuutensa.
[/quote]
Pitäisi pystyä, mutta kun ei pysty siihen ilman apua. Eikä sitä apua saa. Ja asiat vaan pahenee päivä päivältä. Mikään, mitä minä täällä kotona teen, ei auta siihen että lapsi pärjäisi koulupäivän ajan ilman apua. Millä se korjataan, kun 10-vuotias illasta toiseen raivoaa olevansa niin tyhmä että haluaa kuolla? Sanotaan vaan, että yritäpä nyt vielä vähän enemmän niin kaikki paranee? Kun ei se parane. Se vaan pahenee.
Vähän on taas tunteet pinnassa. Mutta kai johonkin on joskus pakko purkaa...jaksaa sitten taas mennä seuraavaan palaveriin tekohymy naamalla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyhän lapsesi säännöllisesti psykologilla purkamassa tuntojaan? Kun koulun ja kodin tuki ei riitä, mennään eteenpäin hakemaan tukea.
Kirjoittakaapa YLE:lle
http://yle.fi/uutiset/jaa_nakemyksesi_-_missa_jamassa_on_erityisopetus/7080288
Lapseni luokalla oli erityisoppilas joka siirrettiin erityiskouluun ekan luokan jälkeen, koska koko touhu kävi niin raskaaksi kaikille. Tämäkään lapsi ei esim. pystynyt suoriutumaan koulumatkasta itse. Nyt hänet viedään koulutaksilla joka päivä uuteen kouluuun, jossa erityisopettajat ja tukea tarjolla. Vaadi siirtoa! Nykyinen meininki ei kuulosta siltä, että olisi paranemaan päin nykyisessä koulussa... Lapsi olisi varmaan itsekin onnellisempi toisessa koulussa. Erityiskouluun pääsee!
[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 07:18"]
8 jatkaa... Kun ei edes kellonaikoja osata eikä opita, vaikka niitä on jo kaksi vuotta tankattu. Tähän väsyy.
[/quote]
Lukihäiriöiselle tyypillistä, että ei opi hahmottamaan kelloa, ei vuodenaikoja, kuukausien oppiminen voi olla hankalaa.
Voimia sinullekin. Itse olen myös välillä ollut aika väsynyt, mutta koska tiedän, mistä on kyse ja erilaisten oppilaiden liitosta saan apua, jaksan.
-ohis
[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 11:32"]
No sitä minäkin ihmettelen. Ja moni muukin. Hyvänä hetkenä hän jopa ajoittain pärjää siellä jotenkuten. Ja on älyllisesti ihan hyvää tasoa. Siksi kai häntä pidetään siellä normaaliluokassa. Opettaja varmasti lähettäisi hänet riemusta kiljuen muualle, mutta ei ole silti asioita siihen suuntaan vienyt. Välillä mietin, että jospa lopetettaisiin lääkitys ja heittäisin hanskat naulaan. Lakkaisin raatamasta yötä päivää ja tukemasta lapsen koulunkäyntiä. Varmaan alkaisi jotain tapahtua...mutta aika varmaan saisin lastensuojelunkin sitten kimppuuni. Ja lapsi kärsisi taas lisää kun kaikki romahtaisi kerralla.
Koululla vaan tehdään tukisuunnitelmia, joihin pannaan liibalaabaa joka ei koskaan toteudu. Ei vahigossakaan mitään konkreettista, koska sittenhän joku voisi huomata ettei suunnitelma ole toteutunut. Erityisluokkaa ei kuulemma ainakaan tuossa koulussa ole, ainakaan nyt juuri saatavilla. Välillä sanoivat, että menee ihan kivastikin. Mutta silti paskaa sataa joka tuutista niskaan, koko ajan on jotain valittamista. Ja lapsi on aivan loppu.
Erityiskoulu kai on, mutta sinne ei varmaan voi ihan noin vain kävellä sisään. Ja matkat tulisivat olemaan pitkät, kun ei tuo selviä edes taloyhtiön roskikselle kunnialla :(
Ap
[/quote]
Meillä on erityiskoulu ja siihen kuuluu asumispalvelu. Toki se on kamalaa, kun lapsi joutuu asumaan muualla. Mutta usko tai älä, se toimii. Vanhemmat saa levätä ja lapsi saa kulkea koulussa juuri hänelle tehdyn suunnitelman mukaan ja vapaa-aikana saa myös kaikki palvelut, mitä tarvitsee. Lisäksi asumisyksikössä eletään ihan normaalia nuorten elämää, siinä missä muuallakin. Vanhemmat hakee viikonlopuiksi ja lähellä asuvat vanhemmat käyvät viikolla ja käyttävät leffassa ja viettävät aikaa muutenkin.
Ala kyselemään
[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 12:02"]
Onko minulla johonkin lakiin perustuva oikeus saada kirjalliset päätökset asioista? Minulla ei ole mitään mihin tarttua tai vedota, kun kukaan ei suoraan vastaa kysymyksiini eikä mitään konkreettisia päätöksiä suostuta tekemään? Nyt tilanne näyttää paperilla ihan siltä, että hommat on "hoidossa", ja jos ei toimi niin se on sitten minun ongelmani.
Samaan olen törmännyt hoitoa hakiessa. Aina ollaan oltu jossain jonossa, niin näennäisesti meitä on autettu. Vaikka käytännössä meillä ei ole ollut MITÄÄN. Paitsi se tieto että jonossa ollaan, koitetaan sinnitellä. Paikkoihin on yli vuodenkin jonot. Palaveria palaverin perään, aina uusia suunnitelmia joita kukaan ei ryhdy toteuttamaan kunnes taas tulee uusi palaveri jossa kaikki alkaa alusta. Mutta mitään ei ikinä tehdä, koska a) olette jo jonossa paikkaan x b) meillä ei nyt ole sitä tai tätä henkilöä c) on kesä/joulu/ramadan tmv.
Olen ollut tyhmä, kun olen uuvuttanut itseni tällä vuosien taistelulla ja pinnistelyllä :(
Nyt pitäisi vielä miljoonannen kerran jostain repiä itseluottamusta, voimaa kestää jonotukset ja odotukset, kovaa kuorta että jaksan vaatia ja puolustautua ja todistella että kyllä me olemme yrittäneet, en ole välinpitämätön, kyllä meillä mennään ajoissa nukkumaan ja syödään muutakin kuin hampurilaisia, rajoitan peliaikaa ja pidän kuria. Millä todistat, kun asiantuntijalausunnot eivät ole mitään? Millä todistat että olet kuusi vuotta yrittänyt opettaa lastasi laittamaan housunnapin kiinni, kun ne muut näkee vain sen ettei se edes sitä osaa? Ja koko ajan mun lapsi menee syvemmälle ja peruuttamattomammin. Ja se uusikin palaveri kului siihen, kun puolustauduit syytöksiä vastaan.
Päivitetään suunnitelmaa sitten taas ensi vuonna. Aloitetaan alusta, kerrataan missä kaikessa lapsi ei onnistu, kerrataan miten kotona pitäisi toimia paremmin. Kiitos hei, kiitos yhteistyöstä. Syksyllä sitten taas, ai niin opettaja vaihtuu joten aloitatte sitten taas alusta.
Tällä tavalla todellisuus toimii. Jos joku ei tiennyt.
Ap
[/quote]
Tiedän. Ja olen siis se, joka toimii itse asumisyksikössä.
Vanhemmat ovat todella uupuneita siinä vaiheessa, kun saavat meiltä apua.
Lisäksi ympäristö tuomitsee heidät huonoina vanhempina, kun eivät saa häirikköään kuriin.
Voi kun voisin auttaa sinua jotenkin. Tuntuu kertomuksesi tosi pahalta. Ja varsinkin, kun olen nähnyt niitä lukuisia.
Hengähdä hetki ja taas uudelleen vaatimaan. En tiedä, mitä tutkimuksia olette käyneet. Nähtävästi on ollut osastojakso neuropsykiatrisella, koska assit ja muuta diagnoosit on annettu.
Tästä todellakin pitäisi päästä eteen päin.
Ap täällä, tuli se uni sitten lopulta.
Olen toimittanut koululle lausunnot, joissa todetaan että lapselle pitäisi saada pienryhmä ja oma avustaja. Että ne ovat välttämättömiä. Mutta ei se näköjään mitään vaikuta. Ymmärrän, että resursseja on vähän. Mutta sitä en ymmärrä, että edes ilmaisia asioita ei voida tehdä. Olen ollut koululla ja osallistunut opetukseen useiden päivien ajan. Ne päivät sujui ihan kivasti, olihan lapsella "henkilökohtainen avustaja" koko ajan ohjaamassa. Minä tiedän, mitä lapseni tarvitsee, eikä se nyt vaan auta kun kerran mitään ei saa. Olen kirjoittanut lukemattomia viestejä, joissa kerron kotona käytetyistä toimivista keinoista, tai siitä mikä milloinkin vaikuttaa lapsen toimintakykyyn. Minun on pakko käydä töissä, joten en vaan voi istua joka päivä lapsen kanssa koulussa. Kotikoulu ei onnistu samasta syystä.
Lapsella on vaikea-asteinen tarkkaavaisuuden häiriö asperger-piirtein, sekä on motorisesti ja tunne-elämältään jäljessä kehityksestä. Muutama muukin juttu on, mutta ne nyt ovat pientä. Toimintakyvyltään on hyvänä päivänä hetkittäin jopa ihan ok, mutta huonona päivänä noin 2-vuotiaan tasolla ja niitä huonoja päivä on valitettavasti aika paljon.
Hän on jatkuvasti valvottava, koska ei itsenäisesti osaa käydä edes wc:ssä asianmukaisesti. Ei tee pahojaan, siis ei kiusaa ketään tai mitään sellaista. Ei vaan suoriudu yhdestäkään asiasta itsenäisesti. Jos onnistuukin jotain aloittamaan, unohtaa sen heti kesken jos ei joku seiso vieressä palauttamassa tehtävään. Ja siksi meillä sitä aikaakin kuluu, koska joudun kädestä pitäen ohjaamaan hammaspesut, pukeutumisen, repun pakkaamisen, kynän etsimisen, aivan kaiken. Ja sitten vielä tarkistan, ettei lapsi ole mennyt purkamaan sitä vaivalla pakattua reppua tai vaihtanut luistimien tilalle hiihtomonoja tms.
Koulu ei ilmoita läksyjä, eikä kuulemma ole aikaa valvoa että lapsi kirjoittaisi ne muistiin.
Minulle sopisi ihan hyvin vaikka koulun vaihto, ihan mikä tahansa, mutta en tiedä onko sekään mahdollista noin vain. Haluan korostaa, että minulla ei todella ole pienintäkään halua pitää lastani kärsimässä tuolla normaaliluokassa, se ei ole ollut oma valintani. Ymmärrän myös, että hänen läsnäolonsa ja haastavuutensa vie liikaa aikaa toisten opetukselta, en vain voi sille asialle mitään vaikka kuinka tahtoisin. Tuntuu että mistään ei haluta kertoa mitä tässä voisi tehdä, ja siksi nyt viime hädässä käännyin palstan puoleen. Pelkään tunnistamista, koska lapsi saa kärsiä siitä vain lisää. Mutta ei tässä enää voi juuri mitään menettääkään. Järki sanoo, että ei minulla ole tässä mitään hävettävää....mutta silti pelottaa seuraukset jos rupean rettelöimään.
Lapsi on ollut perusluonteeltaan kiltti ja iloinen, mutta nyt aivan täysi hermoraunio. Illat kuluvat usein siihen, että hän itkee, raivoaa, hakkaa itseään, huutaa miten ei kestä enää ja kuolee mieluummin kuin menee kouluun. Tee siinä läksyjä sitten. Hän on aivan poikki yrittämään, kun ei onnistu ikinä. Joka päivä tulee huonoa palautetta ja moitteita. Hänestä on tullut aggressiivinen, ahdistunut ja sulkeutunut.
Kiitos vastanneille, yritän ajan kanssa paneutua noihin lainopillisiin neuvoihin ja ennen kaikkea kerätä rohkeutta.
Kuntoutuksen osalta täällä ei tilanne ole sen häävimpi kuin koulussakaan...tosin nyt neljän vuoden taistelun, tutkimisen ja joka paikkaan jonottamisen jälkeen lapsi vihdoin saa apua edes osaan ongelmistaan. Jos niille nyt enää on mitään tehtävissä.
Tekisi mieli luovuttaa, mutta kun ei vaan voi. Olen vaan niin väsynyt etten enää tiedä yhtään mitä pystyn edes tekemään.