Kokemuksia auton renkaan puhkeamisesta reissussa
Itselleni sattui nyt ekan kerran puhkeamaan auton rengas kesälomalla. En ollut tarkistanut monista aikomuksista huolimatta vararenkaan kuntoa ja saksitunkin toimintaa etukäteen, mutta onneksi ne olivat ehjät ja toimivat ja lisäksi mukana olivat ristikkoavain ja jatkovarsiavain ja vielä onneksi pumppukin, joten pääsin hiljakseen köröttelemään sitten kotiin. Tämä oli paluumatkalla siis. Nyt odottelen aikaa uuden renkaan asennukseen, koska samanlaista rengasta ei ihan kätevästi ollut saatavissa ja muut renkaat ovat vielä hyväkuntoiset.
Jäi kuitenkin mietityttämään, että että mitä jos näin olisi käynyt Lappiin mennessä. Olisinko saanut uuden renkaan jostain matkan varrelta, olisiko pitänyt ottaa hotelli odotusajaksi ja ostaa pari uutta samantapaista rengasta samalle akselille. Löytyykö joltain hinauspalvelulta aina riittävän sopivia renkaita vai pitäisikö itse ostaa oikea rengas varalle. Vararenkaalla saa ajaa vain 80 km/h ja tilapäisesti.
Onko kokemuksia matkalla sattuneista rengasrikoista ja miten tilanne hoitui?
(Itsellä kerran hajosi polkupyörä matkalla ja en saanut siihen huoltoa ja varaosia ajoissa, niin joten taksilla junalle ja kotiin)
Kommentit (29)
Talvella on varmasti vielä pahempi ajella vararenkaalla., Muistatko saitteko ihan sopivan uuden renkaan tilalle vai pitikö ostaa useampi?
Soitto tiepalveluun ja ei kun odottamaan renkaan vaihtoa tai vara-autoa.
Eipä näissä nykyautoissa ole monessakaan vararengasta vakiona.
Vierailija kirjoitti:
Kerran Lappiin mennessä rengas puhkesi. Onni onnettomuudessa, että oltiin lähellä majapaikkaa, joten ei tarvinnut vararenkaalla ajaa pitkään keskellä talvea. Majapaikasta osattiin neuvoa paikalliselle korjaamolle, jonne vietiin auto aamulla ja aamupalan jälkeen päästiin jatkamaan matkaa. Onneksi oli tuo majapaikka, koska ABC ei todellakaan auta autoilijaa hädässä. Ikävä tuli perinteisiä huoltoasemia.
Niinpä, nykyään ei huoltsikoilta apua saa. Olutta kyllä löytyy, eipähän sitten tarvitse ajaa enää. Aikanaan huoltoasemalla paikkasi renkaan, vaikka oli sunnuntai. Ja ennenhän vararenkaat oli samanlaisia kuin muutkin.
Jos oot ajanut naulaan niin helppo homma paikata.
Soitin Autoliittoon, tiepalvelu tuli paikalle, paikkasi renkaan ja matka jatkui.
kukahan sinullekkin on myöntänyt ajo kortin. harjoitelkaa lepso kaverisi kanssa ees tuo.
Vierailija kirjoitti:
Eipä näissä nykyautoissa ole monessakaan vararengasta vakiona.
Joka on näin Suomen olosuhteissa kyllä syvältä ja poikittain. Mitä niillä spraypulloilla ja lelupumpuilla tekee, jos rengas oikeasti puhkeaa, ei yhtään mitään.
Jos ei ole vararengasta, niin ainakin ekat viisi vuotta pitäis olla maksuton hinaus ja kirjastopalvelu.

Totta. Hyvä olla jotain mukavaa lukemista jos vaikka joutuu pidempäänkin odotella.
Vierailija kirjoitti:
Eipä näissä nykyautoissa ole monessakaan vararengasta vakiona.
Joo ei ole vararengasta eikä oikein tilaakaan vararenkaalle jos sen haluaisi laittaa.
Joku pieni minikompressori vaahtopullon kanssa, kompressorillakaan ei ilmaa renkaaseen saa ellei vaahtopullo ole kiinni laitettuna.
Itse ostin tubeless-paikkoja ja minikopressorin, ei tarvitse tuon vaahtopullon kanssa pelleillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä näissä nykyautoissa ole monessakaan vararengasta vakiona.
Joka on näin Suomen olosuhteissa kyllä syvältä ja poikittain. Mitä niillä spraypulloilla ja lelupumpuilla tekee, jos rengas oikeasti puhkeaa, ei yhtään mitään.
Jos ei ole vararengasta, niin ainakin ekat viisi vuotta pitäis olla maksuton hinaus ja kirjastopalvelu.
Itselläni ei ole nykyauto. Rengas oli uudehko kuitenkin ja siitä meni runko rikki eli paikkausvaahto ei olisi pitkään auttanut.
Vierailija kirjoitti:
Soitto tiepalveluun ja ei kun odottamaan renkaan vaihtoa tai vara-autoa.
Minkälainen tiepalvelu sulla on ja kauanko meni matkan jatkumiseen?
Kannattaa ostaa kunnon rengas varalle. Ja sen täytyy olla talvirengas.
Vierailija kirjoitti:
Eipä näissä nykyautoissa ole monessakaan vararengasta vakiona.
Nykyautoissa on todennäköisesti laaja kasko.
Vierailija kirjoitti:
Eipä näissä nykyautoissa ole monessakaan vararengasta vakiona.
Joissain on vielä tila oikean kokoiselle vararenkaalle. Ostettiin vuoden 2014 Skoda Superb, johon sai vararenkaan.
Lapista poistullessa ennen Oulua havaitsin rengasrikon taukopaikalle tullessa. Soitin vakuutusyhtiöön, sillä Falckin tieturva kuului vakuutuksiin ja sieltä tultiin vaihtamaan vararengas. Jännitystä olikin sitten siinä, että vararengas oli 17 tuuman vanteella ja ehjät renkaat 19 tuumaisia, auton ollessa vielä neliveto.
Tämä tietysti tapahtui lauantaina. Kotimatkaa edessä 600km Oulusta, mutta ei suositeltu ajamaan yhtään pakollista enempää. Yksi yö piti muutenkin olla Oulussa, nyt olin kaksi. Maanantai-aamuna kauhealla kaahauksella Vianorille, josta ei olisi löytynyt uusia kumeja rengaskoolle kuin kaksi (kaikki pitäisi vaihtaa kun neliveto) ja rikko oli todella hankalassa paikassa. Saivat korjattua ja rengas kesti kotiin, vaikka takuuta ei annettu.
Sitä en tiedä, mitä olisin tehnyt jos nuo renkaat ei olisi profiileiltaan käyneet yksiin tarpeeksi. Falckin mies tuli normaalilla autolla paikalle hinausauton sijaan. Kai sitä ois sitten ooteltu toinen mokoma hinausautoa.
Hyvä fiilis jäi kuitenkin tieturvasta ja muusta. Muistaakseni tuo renkaan paikkauskin taisi maksaa jonkun max 40€.
Meillä hajosi Saksan moottoritiellä rengas. Vararengas alle ja matka jatkui.

Jännitystä lomaan tuli sullekin. Itselläni ohjekirjassa sanottiin, että että vararengas on vain tilapäiseen käyttöön, mutta ei ollut mitään kilometrimääriä. Päättelin, että että yksi yö ja 600 km on tilapäistä. Ikävää ja hidasta oli kuitenkin ajella sitä max. 80 km/h nopeutta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä hajosi Saksan moottoritiellä rengas. Vararengas alle ja matka jatkui.
Oliko teillä normaali rengas vai oliko siellä ok kaikille ajella vararenkaan sallimaa nopeutta?