Anoppi seonnut ihan täysin - itkee joka asiaa.

Vaihdevuodet tai alkava dementia? Masennus?

Minkä ikäinen? Pahat vaihdevuosioireet TAI (mun äitini oli juuri tuollainen) kilpirauhasen vajaatoiminta. Itkulyylille aika verikokeeseen.

Jos itkee kaikkea, viittaa masennukseen tai muistisairauteen. Juttele appesi kanssa, miten hän kokee tilanteen. Voisitteko porukalla puhua anopille ja saada hänet lääkäriin?

Kamalaa, olenkohan vähän tuollainen minäkin. Kauhea kun lukee sen muiden näkökulmasta.

mielalalääkitys anopille- cipramil tms

Minustakin vaikuttaa masennukselta. Toivottavasti saatte anopillesi apua, ja hän on valmis sitä vastaanottamaan.

Voimia kuitenkin sinulle ap, tilanne ei ole helppo, eikä nopeasti hoidettavissa.

Voi olla vain vanhuus mikä vaivaa. Tunnen vastaavan tapauksen. Jos joku sanoo poikkipuolisen sanan hänen suunnitelmiaan vastaan, tulee itku. Jos joku tekee hänen "hyviä neuvojaan" vasten, tulee itku. Jos lapsenlapset on käymässä ja käyttäytyvät huonosti, tulee itku. Jos lapsenlapset eivät tule käymään, tulee itku. Jos joku lähisukulainen tekee hänen mielestään jotain vaarallista, tulee itku.

Nainen on yli 60-vuotias (ollut eläkkeellä hetken jo, en tiedä tarkkaa ikää), hänellä alkaa olla vaivoja ja kipuja (valittaa niistä koko ajan, mutta jos sanotaan että mene lääkäriin niin sanoo että kyllä se buranalla ohi menee), huono kuulo, jne. jne. Ilmeisesti jonkinlainen ikäkriisi hänellä on kun joka asiaan hän reaagoi itkulla. Muiden ihmisten apua ei huoli kun "en minä ole vielä niin raihnainen että minua pitäisi auttaa". huoh..

Sori ohis, mutta ihme kun joku ei ole jo kyhäämässä ls-ilmoitusta kun alaikäiset ovat olleet vesillä ilman aikuista ;)

Itse tilanteeseen tsemppiä. Kuulostaa masennukselta

Sun anoppias vaivaa vaihdevuosihysteria. Jos on vaihdevuodet jo ohittanut, voi olla myös alkava Alzheimer.

Miksi anoppi ei saa itkeä? Kamalaa, kun miniät kieltää jo tunteetkin.

Me vietetään kesää miehen entisessä lapsuudenkodissa, joka 1970-luvulta saakka on toiminut ainoastaan kesäasuntona. Kesäksi meidän, lapsettoman parin lisäksi, taloon muuttaa hokara, puolikuuro appiukko ja erittäin kärkäs ja aktiivinen turpavärkistään oleva anoppi.

Anopilla myös hengenahdistusta ja lanssia tilataan, melkein. Ennenkuin lanssi tulee ja veisi hänet siis kymmenien kilometrien päähän sairaalaan, eli pois pelipaikalta, tapahtuu ihmeparaneminen.

Hengenahdistusta ja medihelin soittamista tulee milloin asiasta. Alkaen siitä, että minä, miniä/piika, en osaa keittää perunoita oikein. (?? en ole kysynyt tarkemmin että mikä on siis tässä väärin). Huokailua ja motkotusta. Laittamani ruoka ei maistu, "ei, ei, en minä pysty nyt syömään, ei millään". Pitkä värisevä huokaus.

Esimerkki: Mies, hänen ainoa poikansa, mainitsi kerran kesän aikana, että onkin aika vaihtaa tuo loppuunkulunut korkkimatto keittiöstä uuteen. Nyk. matto vuodelta 1930 ja kuin pakanamaan kartta pieninä palasina. Anoppi ilmoitti siihen, ihan pyytämättä ja yllättäin, että siihen pitää laittaa parketti.

Kun mies erehtyi sanomaan, että ei kylläkään keittön laittiaksi parketteja asenneta, alkoi ensin minuuttien jankuttaminen. Mies on äitinsä poika, joten jankutus onnistuu molemmilta.

Sitten muori ei pystynyt hengittämään. Alkoi huohotus. Tällä se itse kiihdyttää itensä  melkein hyperventilaatioon. Muoria aletaan miehissä siirtämään toiseen huoneeseen, joka on varjon puolella. Huohotus jatkuu. Minä jatkan perunoiden syömistä enkä tod. osallistu tähän kohtaukseen.

Mies ja appi keskustelevat, että pitääkö mediheli soittaa ja muori lennättää siis sairaalaan. Huohotus loppuu. Minä sanon siihen väliin miehelle, että olen lähdössä nyt kauppaan, että missäs auton avaimet on. Ja samassa kuuluukin naapurikamarista kirkkaalla äänellä, ilman hengenahdistusta että "kaks askia voita myös". Paraneminen oli tapahtunut.

Hyvähän se miesten on. Ne laittaa lippiksen päähän ja lähtee pihatöihin, rantaan, veneelle tai mihin tahansa. Appiukko on tekeytynyt huonokuuloiseksi jo vuosia.  Mies jankuttaa anopin kanssa ja lähtee sitten hetken kuluttua pihalle.

Minä jään keräämän tiskit, tiskaamaan, pyyhkimään pöydät (=huonosti, olen epähygieeninen) ja kuuntelemaan motkotusta. Sekä sellaisia, ei mitenkään hienotunteisesti esitettyjä kysymyksiä kuin että "oletko koskaan käynyt mitään talouskoulua?" Tiedoksi: Olen käynyt vain yliopistoa.

Vähän ohi aiheen, mutta  menköön.

Vanheneminen mielestäni muuttaa ihan ihmisen luonnetta. En usko, että anoppini on nuorena ollut ollenkaan samanlainen riivinrauta kuin nyt, vanhana ja lähes liikuntakyvyttömänä sairauksien kanssa. Jokainen vaan reagoi vanhuuteen eri tavalla. AP:n anoppi itkee ja ilmaisee sillä tavalla jotain. Ja manipuloi tietysti muita tahtonsa mukaiseksi.

Minun anoppini taas reagoi voimien heikkenemiseen sitäkin kovemmalla kiukulla ja entistä vankemmin pitämällä joka asian omissa käsissään.

Jo 18 vuotta taistelukentällä anopin kanssa. Enkä ole vielä huomannut "vanhuksen pehmenemistä". Lähinnä päinvastoin. 

12:

Miten sä kestät tommosta? Mä skippaisin tuollaisten kaakkien seuran ihan välittömästi!

[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 15:44"]

Miksi anoppi ei saa itkeä? Kamalaa, kun miniät kieltää jo tunteetkin.

[/quote]

Tiedätkö sanonnan kalikasta ja koirasta?

Joistain tulee eläkkeellä ja vanhemmiten tuollaisia. Äitinikin on nykyisin kaikkea murehtiva ja joka asiasta huolissaan. Ei kuitenkaan ole muuten masentunut, vaan aktiivinen matkusteleva, lomaileva elämästään nauttiva ihminen. Eikä vaikuta muistisairauksiltakaan. Onpa vaan liikaa aikaa eläkepäivinä miettiä kaikkea pahaa, mitä läheisille voisi sattua.

Suomalainen kulttuuri on kyllä perseestä. Kaikkien pitää hampaat irvessä esittää jotain pärjäävää menestyjää. Kukaan ei saisi olla herkkä.

Sairasta ja te olette sairaita.

Vielä yksi näkökulma. Lapsesi ovat nyt kasvaneet ja itsenäisempiä ja anoppi voi kokea ettei ole enää tarpeellinen ja on siitä "surullinen".

No mut hei, ei tollainen itkeminen voi tuntua mukavalta siitä ap:n anopistakaan. Miettikää nyt ite että jos teitä itkettäisi vähän väliä niin että ette pystyisi pidättelemään itkuanne niin olishan se jo kamalan masentava tunne, vai mitä? Että jos siis ei ole kyse mistään  näytelmä-itkusta niin viekäähän mummo lääkäriin.

Ei se ole aina niin helppoa tulla vanhaksi ja jos anoppisi on n 50-60 väliltä niin luultavasti hänellä on menossa VAIKEAT VAIHDEVUODET. Silloin ei auta kuin ymmärtää sillä et voi tietää, miten vaikeaa itselläsi sitten aikanaan on. Vaihdevuodet saavat jotkut "pöpilään" asti ja jotkut murhan/itsemurhan partaalle. Se on kuule ihan vakava asia!

[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 16:18"]

Suomalainen kulttuuri on kyllä perseestä. Kaikkien pitää hampaat irvessä esittää jotain pärjäävää menestyjää. Kukaan ei saisi olla herkkä.

Sairasta ja te olette sairaita.

[/quote]

On eri asia olla herkkä. Joko et ole ap:n kuvaamaan tyyppiin ikinä törmännyt, tai sitten olet itse tuollainen kun otit herneet nenääsi. 

Minäkin tunnistan tuon ilmiön, tädistäni tuli tuollainen vanhemmiten. Jotenkin hänen luonteensa muuttui totaalisesti sen jälkeen kun a) hänestä tuli isoäiti ja b) kun hän jäi eläkkeelle. Myös tietty muutos tapahtui kun lapsenlapset menivät yläkouluun. 

Yhtäkkiä tyttärentytön ratsastusharrastus oli äärimmäisen vaarallinen, vaikka alussa oli täti kannustamassa tyttöä siihen.

Pian tämän jälkeen ei nuorimmainen olisi saanut ajaa polkupyörällään kun täti oli nähnyt jonkun tekevän temppuja pyörällään. 

Hänkin saa jonkun puolipaniikkikohtauksen aina kun jokin asia ei mene kuten hän haluaa. Ukon muistotilaisuudessakin "hyperventiloi" kun jonkun vieraan tuomassa kukkakimpussa oli neilikoita vaikka "minä nimenomaan sanoin ettei kimpuissa saa olla neilikoita".. Kai se on hänen tapansa kontrolloida asioita. . En tiedä, mutta serkuillani allkaa olemaan hermot jo aika kireällä. 

No ei ole pelkästään mummojen vaiva tuo hysteria! Mun miehen siskolla on kolme ylihemmoteltua pahatapaista lasta jotka tekevät mitä tahansa saadakseen tahtonsa läpi, yksi jopa järjestää itselleen jonkinlaisen "kohtauksen" jos eivät muuten saa tahtoaan läpi. Tässä taannoin kävi niin että sukutapaamisessa miehen sisko jätti kauhukakaransa erään serkkunsa huomaan, kun poistuivat paikalta hetkeksi. Kakarat alkoivat heti kiukutella, viskelivät ruokaa, potkivat toisiaan ja mätkivät serkun lapsia ja kaikkia muitakin. Minä kielsin ja mies kielsi eikä mikään auttanut. Lopulta sitten tämä vahtimaan asetettu serkku komensi oikein topakalla äänellä että nyt riitti ja ootte kunnolla ruokapöydässä ja otti 8 v poikaa kädestä kiinni ja pakotti sen istumaan viereensä tuoliin. Lapsi ilmoitti ihan pokkana kovalla äänellä että "sä et mua määrää ja jos sä kosket muhun niin mä alan hyperventiloida". Sitten kävi maahan makaamaan ja alkoi kehittää itselleen sellaista puhkurikohtausta, jossa ei muka saa henkeä. Vääntelehti ja kirkui ja oli välillä hengittämättä. Me aikamme toljotettiin, että onko tässä joku oikea hätä, mutta ei ehditty tehdä mitään kun lapsi oli yhtäkkiä ihan normaali ja nousi ylös ja lähti paikalta. Pikkusiskonsa piipitti vieressä että "noin se tekee aina jos ei saa mitä haluaa". Sitten kun lasten äiti tuli takaisin, alkoi kauhea saarna ja mamma alkoi sohia astmapiippua tämän pienen näyttelijän naamalle ja samalla haukkui meidät, että poikaa ei saa järkyttää koska muuten sille tulee joku ihme lukko keuhkoihin. Näin oli kuulemma lääkäri sanonut. Enpä ole ennen moiseen törmännyt mutta tapahan se on tuokin.