Miksi en laihdu?! Auttakaa!
Lähtömitat oli vuoden vaihteessa 164cm ja 73.3kg.
Olen jättänyt herkut pois, perunan pois ja vähentänyt rutkasti leivän ja makaronin syöntiä. Puolet lautasesta (sellainen pieni Ikean ruokalautanen) on aina salaattia, salaatinkastikkeena pelkkä rypsiöljy ja ripaus suolaa.
Ruoka on normaalia kotiruokaa mutta mikään kastike ei ole tehty kermaan eikä suurustettu vehnäjauhoilla. Hedelmiä syön pari päivässä tai sitten en ollenkaan. Maito on rasvatonta, jugurtti rasvatonta ja maustamatonta ja sitä syön kerralla enintään 1.5dl. Päivän ruokarytmi on tällainen:
aamulla kahvia, vettä, ehkä hedelmä jos vaan saan alas (aamuisin ruoka melkein yököttää :()
Lounaalla se lautasellinen ruokaa, puolet salaattia ja ruokaa ehkä sen 1.5dl ja aivan vähän lisuketta jos ollenkaan.
Välipalalla pieni pala leipää, sen päällä salaattia, juustoa, kinkkua yms. Kahvia ja vettä, tai sitten joskus smoothie johon tulee rasvaton maito, maustamaton jugurtti ja hedelmiä ja marjoja, tätä enintään 2dl.
Illalla syön jonkun paistetun kananmunan ja juon maitoa. Ei muuta. Ei herkkuja. Liikun viikolla kävellen noin 4 tuntia viikossa, käyn kerran uimassa ja kerran pilateksessa.
Saldo tässä kuussa: 1.8kg! Ei enempää! Kyllä ottaa pattiin :(
Kommentit (13)
Ensi kuussa sama ja saldo on jo 3,6 kg!
Kyllä hitaasti hyvää tulee.
puoli kiloa viikossa, mikä on joittenkin mielestä se suositus (0,5 - 1 kh / vko). Joten malttia...
normaalisti painosi on pudonnut !!!
Eli aikas hyvin, jos olisi enemmän pudonnut niin suurin osa olisi vain nestettä.
Jatka samaa rataa !!
Mä itse laihdutan paastoamalla, joten en syö mitään ja jos syön niin tuntuu heti. Toisaalta pidän herkkupäiviä ja ne tulevat samantien ulos, koska ovat aikamoisen rasvaisia, mutta eivätpähän kerrytä kiloja.
Kävely harvoin laihduttaa ja uidakin pitää aika kovaa, että se jossain tuntuu.
Eli kun jätät turhat hiilihydraatit ja tärkkelykset pois, sä herrajesta tarviit sitä rasvaa saadakses energiaa ja voidakses hyvin. Rasvanpoltto elimistöstä alkaa siinä vaiheessa kun saa kaikki tarpeelliset ravinnosta.
ja tekee taas laihtumisesta vaikeampaa. Aluksi näin saatraa lähteä isojakin määriä, mutta kyllä se tyssää. Pitää syödä hyvin ja monipuolisesti (aamupala, loukas, päivällinen, välipalaa ja iltapala). Ja liikkua, liikkua, liikkua, liikkua. Tälläkin palstalla suurimmalla osalla laihduttajista on ongelma, että laihtua pitäisi, mutta liikutaa ei harrasteta, luullaan että nälkäkuurilla saa hyviä tuloksia. Ja kuntosalillekin mennään korkeintaan istumaan laitteisiin, ettei vahingossakaan hikoa tai tee tiukkaa.
Monipuolinen, normaalirasvainen ruoka ja leivänpuputtaminen pois, kulutusta enemmän kuin mitä sisälleen työntää, rauhallisuus ja vähäinen stressi (liikunta liikunta liikunta liikunta ei stressiä vähennä, mukava energinen liikkuminen omaan tahtiin sen sijaan piristää, itteensä ei tartte rääkätä...)
Sellainen puoli kiloa viikossa on ihannetahti ja suunnilleen siinä tahdissa sinä olet.
Mitä sitten suosittelette aamupalalle ja iltaan? Ihan konkreettisia esimerkkejä?
Kuntosalille en mene, vaikka se olisi oikotie onneen, niin ei. Se ei ole minun juttuni. Voin mennä jumppaan kerran viikossa jos löydän kohtuuhintaisen paikan, on tämä vähän rahastakin kiinni mitä voin tehdä.
Lenkkejä voisin lisätä, nuo kävelyt on lähinnä hyötyliikuntakertoja, joille vain olen lisännyt vauhtia ja vähän kilometrejä. Nyt olen ollut flunssassa joten lenkkeily on tuntunut kamalalta, olen siis ollut ilman etten tule entistä kipeämmäksi.
puuroa veteen keitettynä 1dl (valmista tavaraa), sekoita siihen marjoja ja puoli purkkia maitorahkaa. Mössöä mutta ihan hyvää. Saat pitkäkestosia hiilareita, kuitua, protskua, niillä jaksat lounaaseen.
Ja muista, mikä hitaasti lähtee, ei tule niin helpolla takaisin :D
Itse lisäisin tuohon sen, että noin kerran viikossa pitäisin "syömispäivän". Sellainen päivä siis, jolloin syöt selvästi enemmän kuin tuo minimäärä, mitä yleensä syöt. Ei älyttömästi, mutta enemmän kuin tuo normaali määräsi.
Pidän itse kcal 1200/vrk, mutta kerran viikossa 1700kcal (kulutukseni on noin 2000kcal/vrk). Sillä tavalla olen huomannut laihtuvani paremmin. Jos pidät kehoasi koko ajan tosi niukalla ravinnolla, se alkaa pitää kynsin hampain kiinni jokaisesta energianmurusesta. Jos taas välillä hieman löysäät ja annat enemmän ravintoa, laihdut paremmin :)
Mä myös syön 1200kcal mutta kerran viikossa 1600-1800kcal, painoa on pudonnut tässä kuussa nyt jo 4,7kg ja viime kuussa lähti 3,5kg vaikka joulunpyhät söin ihan normaalisti jouluherkkuja. Lähtöpaino oli 71kg joulukuun ekana päivänä ja nyt enää muutama kilo tavoitteeseen joka oli -10kg.
Varovasti ap sen salaattiin laittamasi rypsiöljyn kanssa, siinä on ihan helkkaristi kaloreita.
Suosittelen sua ap laskemaan kalorisi jossain, esim. Kiloklubissa tarkalleen, saatat yllättyä.
Aamupalaksi suosittelen 2dl veteen keitettyä kaurapuuroa ja sekaan desi mustikoita, ei sokeria.
ja etenkin aamiainen on kehno.