Lue keskustelun säännöt.
Vituttaa olla erityislapsen vanhempi
18.01.2013 |
Rakastan lastani yli kaiken. Minulle hän on normaali, paras lapsi. Vihaan vaan kaikkea mitä tähän erityislapsen vanhemmuuteen kuuluu: toimintaterapiaa, psykogologia, kehityspalavereja, vanhempien syyllistämistä, erityisopen uusia huolia meille vanhemmille jaettavaksi...
Valoitan sen verran että lapsellani on puheen viivästymää, jonka takia hän on saanut puheterapiaa. Tämä minulle ok. Se ei vaan mene mun jakeluun, miksi sen lisäksi täytyy olla niin saatanan monta kehitysmuotoa ja tutkimusta. Tuntuu, ettei olis oikeutta enää töissäkään käydä - jatkuvalla syötöllä vaan pukataan uusia psykolokitutkimuksia, joihin pitäis itsekin yrittää töistä venyä. Ymmärrän, jos aihetta olis, mutta kun noita tutkimuksia määrätään sen takia, että JOS LÖYTYISI jotain. Viimeksi lääkäri hyvin totesikin: "En nyt löytänyt lapsesta mitään vikaa. Mutta laitan hänet nyt seuraavalle lääkärille, jos hän keksisi".
Oikeasti vituttaa. Olen sellainen ylikiltti äiti, joka ei näytä tunteitaan noille tutkijoille, mutta nyt tekis mieli taas itkeä. En ymmärrä, miksi lapsestani vaan koko ajan etsitään UUSIA vikoja ihan väen vängällä. Miksei lapseni saa olla tuommoinen oma itsensä, puutteineen päivineen. En ole itsekään mikään täydellinen (niin kuin varmasti viestini perusteella arvaattekin) mutta en ymmärrä, miksi täydellisyyteen ja siihen että osaisi kaiken, pitäisi edes tähdätä.
Miten te muut erityislasten vanhemmat jaksatte noita terapioita, psykologeja, kehityspalavereja jne vai oonko mä vaan ainoo vanhempi, joita ne lähinnä vituttaa?
Kommentit (61)
Tutkituta kunnolla.
Meidän kuopuksella oli puheviivästymää.
Ei hänelle tehty yhtään mitään.
Nyt on koulussa, kympin oppilas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ajattelen, että tutkimuksilla pyritään siihen, että lapsi saa kaiken mahdollisen tuen. Pyritään mahdollisimman tarkkaan diagnoosiin tai toteamaan kattavasti lapsen kehityksen osa-alueet, joissa lapsi tarvitsee tukea. Niin lapsi saa parhaan mahdollisen tuen kehitykselleen.
ei muuten todellakaan riitä siihen, että lasta aletaan kutsua erityislapseksi.
t. 3
On toki raskaita, mutta helpompi kestää kuin tutkimusvaiheen jutut. Ehkä se teilläkin helpottaa sitten kun saatte selville, mistä ongelmat johtuvat. Hoitoahan se helpottaa.
Kyllä niitä palavereja -hyvin turhautavia sellaisia- varmasti tulee sen jälkeenkin. Mä jakoin hienosti ja helposti kaikki hoitotahojen knassa olleet palaverit, mutta koulun kanssa oli välillä aivan kauheaa. Niin hirveää, että maha oli ruikulla ennen ja jälkeen ja joskus niistä tullessa ei pystynyt töihin vielä seuraavanakaan päivänä. Sin kaikenlaisia stressistä tulleita ihottumia ja muita vaivoja ja itkin iltaisin lapselta salaa.
Jten ymmärrän sua, vaikka näenkin, miksi tutkimukset ovat tärkeitä -jotta tiedettäisiin, mitä oikein hoidetaan. Jotta voisi hoitaa syytä eikä vain oiretta. Mut ehkä sun kannattaisi kertoa hoitaville lääkäreille, että toivoisit vähän vähemmän ongelmakeskeistä otetta.
Onko puheen viivästymä ainoa syy tutkimuksiin? Voisin arvata, että puheen viivästymää epäillään oireeksi jostain taustaongelmasta, jota nyt kartoitetaan. Turhauttavaahan se varmaan on, jos ei mitään löydykään. Mutta jos jotain löytyisi niin on tuhat kertaa helpompi hoitaa ongelmat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennen kuin niiden seurauksena alkaa kertyä kaikenlaisia oheisongelmia esim. ihmissuhteissa, oppimisessa yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko elämänsä ollaan juostu lääkäreillä, terapioissa, arvioinneissa, kehituskeskusteluissa ja muissa tapaamisissa. Mitään ei ole jäänyt käteen ja lääkärit ovat vaihtuneet.
Kysyin yhden kerran eräältä psykologilta, miksi kaikki tämä vaiva? Koska pitää saada diagnoosi että lapsi saa tukea elämässään. No just... Nyt meni hermo. Sanoin että kun lapsella selkeästi on lievä kehitysvamma, haluan diagnoosin ja lopettaa tämän tarkkailussa olemisen.
Ihme kävi ja diagnoosi tuli. Diagnoosin turvin sain lapselleni hänen mieleisensä terapiamuodon ja paikan erituiskoulusta. Kerran vuodessa voin käydä jonkin psykologin juttusilla, mutta alkaahan se lapsikin jo pitämään itseään outona kun jatkuvasti testataan ja arvioidaan jos jonkinlaisissa paikoissa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitin joskus juurikin tuosta että ehtiikö elämässä muuta tekemään kuin palavereissa ja tutkimuksissa juoksemaan. Erityislapsen äidin oletetaan vissiin päivystävän kotona 24/7, puhelutkin soitellaan kivasti keskipäivällä ja auta armias, josset vastaa tai jossei sovittu aika käykään...
Mekin ollaan nyt siis juostu näissä tutkimuksissa ties kuinka kauan, ja tosiaan mitään ei ole jäänyt käteen! Se tässä on turhauttavinta. Ja aina kun tuntuu, että nyt lapsi on normalisoitunu, niin tarhan erityisope keksii uusia juttuja, mitä voisi tutkia, VARMUUDEN VUOKSI. Hitto kun kukaan ei ole tähän päivään mennessä miksi lapsellani on puheenviivästymää, niin miten nyt yhtäkkiä joku uusi lääkäri keksisi syyn. Olen googlannut netistä kaikki mahdolliset diagnoosit (adhd, asperger, jne) eikä mihinkään semmoiseen ole mitään viitteitä. Tämän ovat todenneet kaikki muutkin, mutta silti tutkimuksia jatketaan. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinä olet se äiti ja päätät
-vai voiko Suomessa tällaisia päättää? (en asu siellä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka sanoi, ettei lapset kehity tasaisesti. Jokaisella on oma taival.
Lapselle sanoin, että hän saa olla juuri sellainen kuin on.
En usko pätkääkään koko tuohon tuki-kouhkaan. Sen ainoa tarkoitus on työllistää se koko terapeutti-revohka!
3
jos ei ole "yhteistyökykyinen".
t. 3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juurikin koska oli tuollaista että tuskin on mitään vikaa mutta varmuuden vuoksi lähetetään jonnekin. Minä sanoin että ei kyllä lähdetä sellaiseen. Kyllä se vähän märisi että lapsen parhaaksi pitäisi mutta kysyin että onko tämä lastensuojeluilmoitusasia jos kieltäytyn ja oli sitä mieltä että ei.
Itse olen sitä paitsi varma ettei lapsessa ole mitään vikaa. On vaan samanlainen hidas oppimaan puhumaan kuin miehenikin oli lapsena. On silti huippuälykäs ja koulussa pärjäsi alusta asti hyvin.
sinä olet se äiti ja päätät -vai voiko Suomessa tällaisia päättää? (en asu siellä)
Mieheni ei ole suomalainen ja hän aina ihmettelelee, miten Suomessa ei kunnioiteta perheitä ja vanhempia päätöksissään.
että mahtaako se erityisope olla nuori ja lapseton?
Meidän eskariope oli kahden jo aikuisen pojan äiti ja kuuden lapsen isoäiti. Hän ei hötkyillyt, vaan tuki ja kannusti joka lasta kyseisen lapsen lähtökohdista.
Antoi kasvaa, antoi rakkautta ja antoi hoivaa. Välittämistä.
Joopas joo...
Määräävät lääkkeen joka vaivaan kun vaivaan ja lätkäisevät diagnooseja parin kerran näkemisen perusteella. Aivan holtitonta!
lapselle mitään hyötyä ole mutta toki työllistää kaikennäköisiä terapeja, psykologeja, lääkäereitä jnen jotka tarvii vettä myllyynsä. Nykyään ihan liian herkästi ollaan leimaamassa lasta, tästä on lukuisia kokemuksia monilla.
Suosittelen Ruusulaa. Siellä on erittäin hyvä puheterapeutti ja psykologi.
Puhumattakaan maan parhaasta astmalääkäristä.
Toiset eivät saa apua vuosien jonotuksenkaan jälkeen eikä edes oikeuden määräyksellä....