Vituttaa olla erityislapsen vanhempi

meillä vähän samaa ylivilkkaan ja tarkkaavaisuushäiriöisen pojan kanssa. Koko ajan keksitään jotain uutta tutkittavaa ja erilaisilla kursseilla, palavereissa ja tutkimuksissa saa uosta ihan kyllästymiseen asti. Mistään ei ole ollut mitään käytännön hyötyä. Ainoa mitä me vanhemmat olemme toivoneet jo yli 4v että lapselle tehtäisiin neurologiset testit, mutta niihin ei sitten jostain syystä pääse millään.

Olen keksinyt tähän palotteluun syynkin. Suurin osa vanhemmista kiistää lastensa ongelmat. Nämä auttavat tahot ovat siis tottuneet siihen, että lapsia on pakko patistaa erinäisiin tutkimuksiin ja vanhempia erinäisille kursseille ja luultavasti vanhemmat eivät siltikään suostu. Sitten kun on seassa meitä jotka ihan oikeasti tiedostamme lastemme erilaisuuden, niin kuin ilmeisemmin sinä ap ja minä. Me olemme mieheni kanssa ITSE hakeutuneet hakemaan apua lapsellemme kun hän oli vasta 2,5vuotias. Nyt ikää on jo 7v. Tällainen vanhempien aktiivisuus on harvinaista ja me olimmekin ensimmäisten vuosien aikana laukannut kaikki mahdolliset ja mahdottoma toimintaterapiat, perhekoulutukset jne läpi. Huvittavinta on, että nyt aikaa on kulunut jo 4,5 vuotta ja SAMOJA saakutin kursseja ja terapioita yritetään yhä vaan tyrkyttää kun kaikki ollaan jo käyty. Puheterapiaanki joku laittoi, vaikka mitään syytä siihen esim ei ollut. Nyt olemme me vanhemmatkin alkaneet sitten vihdosta viimein vastustelemaan kun ei meillä enää riitä aika tämmöiseen. Meillä on tytöt ja toisetkin lapset, ei me voida vuosi tolkulla käydä viikottain jossain höpö höpö kursseilla joissa ei koskaan opi tai kuule mitään uutta. Nyt meistä on alkanut tuleen yht' väliinpitämättömiä kuin vanhemmat yleinsä, sillä emme enää jaksa tätä pallottelua. Meidän ainoa toive on saada diagnoosi pojalle, jotta voimme auttaa häntä ainoalla oikealla tavalla. 4,5 vuotta olemme odottaneet, että saisimme viedä pojan neurologisiin testeihin ja vieläkään emme ole saaneet sinne pyytämäämme lähetettä. Aina ensin kokeillaan vielä tätä ja sit vielä tätä ja tätä... meillä alkaa oleen mitta täysi. Poika aloittaa koulun ensi keväänä ja meiltä yhä puuttuu diagnoosi. Kaikki on yhä edelleen arvailujen varassa. Yksityiselle tässä on varmaan nyt mentävä että jotain alkaa tapahtumaan?

Eikö niitä voi ihan sitten yksityispuolella tehdä ja kai niistä saa Kelakorvauksia? En nyt oikein tajua, että jos ne on niin tärkeät ja ainoa asia jota toivotte, ette vie lasta niihin?