Lue keskustelun säännöt.
Kolmekymppiset ja yli! Onko teillä jo selvät sävelet mitä elämältänne haluatte vai
01.07.2012 |
haahuiletteko vielä edelleenkin elämässänne eteenpäin ja taaksepäin ja välillä sivullekin?
Vai onko sävelet olleet selvät jo nuoresta saakka? Eli mitä elämältä haluatte, millaisen opiskelupaikan, minkä ammatin/työn, montako lasta ja missä vaiheessa yms.
Mä olen yli 30 mutta edelleenkin tunnen ajoittain olevani tosi hukassa. En tiedä mitä haluan. Teen päätöksen johonkin suuntaan ja kohta se ei enää tunnukaan oikealta. Ja sitten vaihdan taas suuntaa, ja taas. Töiden ja ammatin suhteen varsinkin tällaista seilaamista, ja ylipäätään sen kanssa, mitä haluan ja missä vaiheessa.
Kommentit (18)
Elämä mennyt niin, että yhtäkkiä tajusin, että en ole mitään tämän hetkisistä asioista halunnut.
Sitä en tiedä, miten tilanteen ratkaisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä vaan ei mene niiden mukaan. :D Minun kohdallani lasten saaminen käytännössä vei mahdollisuudet tehdä koulutusta vastaavaa työtä. Olen nyt 33 ja aloitan syksyllä uuden ammatin opiskelun sosiaali-ja terveysalalla. Hirveä henkinen prosessi oli päästä irti siitä surusta, ettei enää "kelpaa" vanhoihin töihin, ja alkaa orientoitua siihen, että siellä minä istun koulunpenkillä parikymppisten kanssa seuraavat vuodet köyhyysrajalla...mut ei auta, tässä on nämä lapset hoidettavana ja pakko niille on leipääkin pöytään tuoda, eikä se onnistu ilman uudelleenkoulutusta.
Minä en siis ole mitenkään hukassa. Mulla on edessä kylmät realiteetit siihen mitä mun täytyy tehdä, eikä enää oikein varaa miettiä mitä haluaisin tehdä. Kadehdin sitä, että sun kirjoituksesta, ap, paistaa sellainen vapaus ja mahdollisuus kuunnella itseään. Onnea vaan kaikkeen tulevaan toivottavasti se oma juttu löytyy. :)
Velaton asunton, lapsia on, hyvä mies on.... mitä vielä haluaisin? Ai niin se työ.
Olen pettynyt siihen mitä kunnalla/valtiolla työelämä on.
Soudellaan.
mutta en ole saamassa mitä haluan :(
Perhe taitaa olla koossa, vaikka haluaisin vielä lisää lapsia.
Ja unelmaammattikin on opiskeltuna, mutta töitä ei siltä alalta heru :(
Ei auta, että tietää mitä haluaa...
Tiesin ammattini jo alakoulussa. Perheen olen halunnut ja saanut. Vakityö on.
Elo on hyvin selkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
haahuilijoita. Joillakin taas on ammatti ja muut kuviot selvät jo lapsesta asti.
Harmittaa, että ei ole ammattia. En tiennyt, että se harmittaisi näin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina tiennyt millaisen elämäntyylin haluan, vaikka ammatinvalinta olikin vaikea. Sain opiskelupaikan ja vaikka valinta ei ehkä mennyt ihan nappiin, olen kuitenkin onnistunut alani sisällä löytämään tehtävän, joka sopii minulle erittäin hyvin.
Näiden isojen linjojen sisällä on ollut sivuaskelia ja taaksepäin menoakin, esim. kaksi avioliittoa, muuttoja paikkakunnalta toiselle yms. Ja se on selvää, että muutos on pysyvää. Elämäni on mennyt jollakin lailla uusiksi noin viiden vuoden välein (mies, työ, asuinpaikka tai kaikki näistä).
Kaikki tuntuu epäselvältä ja lapsiakaan ei ole vaikka niitä haluaisin. Ei ole selvää, että haluan jatkaa tuon miehen kanssa.
En suoraan sanottuna uskalla tehdä mitään päätöksiä, vaan niin sanotusti vain ajelehdin ilman airoja. Jos joku täällä siis soutaa ja huopaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja elämä on ollut hyvää ja tapahtumarikasta. Mutta ei se "ihan" ole mennyt kuten olen suunnitellut :D
Mitä minulle tällä hetkellä kuuluu?
Kaikki on muuten reilassa, mutta työelämän kuviot ovat edelleen hieman auki. Kaksi tutkintoa suoritettu, toinen niistä yliopistossa mutta toivoisin löytäväni oikeasti jonkinlaisen kutsumuksen. Olisin valmis jopa kouluttautumaan vielä uudelleen. Opinnoissani(kin) olen ollut vähän ajautuja.
Koen olevani edelleenkin riittävän nuori tekemään radikaalejakin ratkaisuja elämässäni, kunhan vain ensin selvitän oman pääni sisällä, mikä on se oikea suunta. Toisaalta olen myös avoin eteen tuleville mahdollisuuksille enkä pelkää tarttua niihin.
...elämäni ja samalla koko perheen elämän muutti sairaus nimeltä syöpä. Sairastuin itse. Ei mene elämä aina niin kuin suunnittelee tai niín kuin haluaisi. Kaikkeen et voi aina itse vaikuttaa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
t. Yksi jolle kaikki selvää jo alakoulussa.
Lapsena ja nuorena olikin varsinainen haahuilija ja haaveilija. Lukion jälkeen tapasin mieheni ja haimme samaan yliopistoon opiskelemaan. Opintojen jälkeen sain heti vakituisen oman alan työpaikan. Olemme nyt naimisissa ja meillä on kolme lasta. Kotipaikkakunta ja työpaikkamme ovat vaihtuneet muutamaan otteeseen mutta olemme onnellisia lapsistamme ja toisistamme.
Minulla on ollut onni että asiat ovat järjestyneet melkein kuin itsestään kun jokin elämänmuutos on ollut edessä. On ollut ylä- ja alamäkiä niinkuin elämään kuuluukin mutta pääasiassa elämä on kantanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen yli 30 mutta edelleenkin tunnen ajoittain olevani tosi hukassa. En tiedä mitä haluan. Teen päätöksen johonkin suuntaan ja kohta se ei enää tunnukaan oikealta. Ja sitten vaihdan taas suuntaa, ja taas.
elämässä eteenpäin, kohti itsesi ja elämäsi syvempää löytymistä? Vilpittömästi suosittelen :) http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4
http://vod-2.tv7.fi/vod2/armon_kalliolla/armon_kalliolla-003-w.MP4
...elämäni ja samalla koko perheen elämän muutti sairaus nimeltä syöpä. Sairastuin itse. Ei mene elämä aina niin kuin suunnittelee tai niín kuin haluaisi. Kaikkeen et voi aina itse vaikuttaa :(
luuli et elämä menee kuvitelmien mukaan. Nyt 40v on jo oppinut mikä tää elämä oikein on- ei turhia kuvittele vaan on oppinut tuntemaan itsensä ja joku punainen lanka on löytynyt samalla. Senkin on oppinut että vaikka pitää suunnitella ja tahtoa, niin ne on aika suhteellisia juttuja; loppujenlopuksi asiat menee oikeeseen suuntaan vaikka ei niin kauheasti koko ajan yrittäisi kontrolloida- tai oikeastaan vasta kun lopettaa elämän kontrolloimisen. Musta tärkeää tutustua rauhassa itseensä- sitä kauttaa pääsee sitten muihinkin suuntiin...
en minä mitään erityistä halua. Olen ajautunut siihen missä olen ja niin aion kulkea jatkossakin, ilman tavoitteita, koska tilanne mihin olen näin päätynyt on oikein miellyttävä :)
Esim. ammatin suhteen en koskaan halunnut oikein minnekään, mutta pakon edessä sitten vaan valitsin jotain. Alkuun se tuntui tympeältä se työ IT-alalla mutta päätin että minähän perkele sopeudun. Ja olen sopeutunut. En ole niitä jotka antaa periksi ja alkaa vaihdella alaa. Samoin olen henkisesti hyväksynyt muutkin olosuhteet jotka ovat kohdalleni osuneet, mm. lapsettomuuden ja nyt myös miehettömyyden.
Eikä ne täyty todellakaan nyt 32 vuotiaana.
Lapset, mies, koti yms. on pulkassa... Mutta ne mun omat henk.koht. haaveet etenee hitaasti ja vaativat vielä vuosien opettelua. Kuljen tavoitteitani kohti, mutta varma en voi olla saavutanko niitä ja mitä se ylipäätään tarkoittaa? Mutta parhaani yritän, kiertoteitä ja menetelmien vaihtamista on joutunut harjoittamaan, mutta oppimista tää on. Ehkä viiskymppisenä voin katsoa kuljettua polkua ja sitä mitä tuli tehtyä. Silloin pitäisi olla jo kokreettisia tekoja nyt on vain pieniä sirpaleita, jotka on vielä hankala nivoa yhteen.