Tavislapsi pk:n integroidussa erityisryhmässä, onko kellään kokemusta?
Minulla herää kysymys: miksi siirtoa on ehdotettu (ajatellen, että viihtyy nykyryhmässä ja on kavereita, onko siis silleen liian vilkas, että hoitajat ajattelevat pienempää ryhmää paremmaksi hänelle.)
Enpä usko turhautuvan, jos on samanikäistä porukkaa, koska kaikenlaistahan siellä tehdään. Haasteellisuus: oma poikani on omin päin opetellut kertolaskuja ja osaa lukea, kouluun menee nyt syksyllä, sellaiseen seuraan olis joutunut jos hänen ryhmäänsä olisi tullut. Ei varmasti pidä kasvaa liiankin isoksi ja itsenäiseksi. Siksihän ne aikuiset siellä on, pitämässä lapsista huolta. Tavislapsen pitää olla tavislapsi, ei muuta, ei siellä kukaan mallikelpoisuutta vaadi tai etsi, vaan sitä tavallista olemista. Siis mulla aspergerpoika. Niin ja meidän ryhmässä kävivät läpi Kalevalaa viime syksynä, kun oli siitä innostunut hoitaja, että olen oikein iloinen, varsinkin kun todella kiinnosti poikaanikin.
Tällä hetkellä en omia tavallisiani panisi erityisryhmään, mutta en muutenkaan päiväkotiin, koska hoidan kotona ja isompi käy kerhoa. Tytöt ovat oman erityislapseni tukilapsia kotona joka päivä, erityisesti isompi tyttö ja se on heille tarpeeksi. Haaveeni olisi hoitaa kotona ja käyttää kerhossa, mutta aika näyttää miten käy. Sitten ehkä kuitenkin pienempi ryhmä tuntuisi kivemmalta.
Kommentit (14)
Noista eritysiryhmistä löysinkin jo mielenkiintoisen keskustelun, jonka nostin, mutta ne oli enimmäkseen kirjoitettu erityislasten näkökulmasta.
Nyt kiinnostaisi tietää, miten ns. " tavislapsi" sopeutuu erityisryhmään, millaisia asioita pitää ottaa huomioon jne. Tilanne on siis se, että 4 v. pojalleni on ehdotettu pk.n sisällä ryhmän vaihtoa integroituun erityisryhmään, jossa on 12 lasta ja 4 hoitajaa. Lapsista 5:llä on jonkinasteinen diagnoosi ja 7 on ns. tavallisia- tai tukilapsia. Aikamoinen ero lapsen nykyiseen ryhmään, jossa on 22 lasta ja 3 hoitajaa!
En ole vielä ehtinyt käydä tutustumassa tähän toiseen ryhmään, joten kaikki kirjoittamani on pitkälti spekulaatiota. Ja pyydän jo etukäteen anteeksi, jos jotkin " ennakkoluuloni" tai käsitykseni loukkaavat erityislasten vanhempia, se ei suinkaan ole tarkoitukseni. Tuttavaperheessämme on kehitysvammainen tyttö, joten sinänsä ollaan totuttu myös erilaisuuteen eikä se tässä mitenkään huoletakaan! Oma lapseni on reipas, sosiaalinen ja vilkas, joskus vähän liiankin vilkas ja vaikeuksia keskittyä kunnolla. Mutta ei kuitenkaan ihan adhd-tasoa.
Toisaalta tämä mahdollinen ryhmänvaihdos tuntuu lottovoitolta (pienempi ryhmä, ammattitaitoisempi henkilökunta jne.), mutta moni asia silti askarruttaa:
*muutokseen sopeutuminen, lapsi viihtyy hyvin nykyisessä ryhmässä, on kavereita jne.
* erityisryhmässä saa varmasti enemmän huomiota, vai saako tavislapsi sittenkään? Meneekö hoitajien kaikki aika erityislapsiin? Turhautuuko lapsi tällaisessa ryhmässä, onko tarpeeksi haasteellista ja kehittävää tekemistä? Ja pitääkö tavislapsen kasvaa vähän liiankin isoksi, itsenäiseksi ja mallikelpoiseksi tällaisessa ryhmässä?
Tässä ne päällimmäiset taisivat ollakin.
Kiitos jos joku, jolla on kokemusta, viitsii vastata!
sillä lapseni on omassa päiväkodissaan yksi viidestä erityislapsesta, ja ' taviksia' on 7 :) Käsitykseni mukaan myös erityisryhmän tukilapseksi on vaikea päästä, sillä nämä paikat ovat varsin haluttuja. Juuri sen vuoksi, että ryhmäkoko on niin pieni ja hoitajia on paljon. Mitä minä olen nähnyt päiväkodin arkea, niin hoitajia riittää oikein hyvin tukilapsille, kaikki eivät todellakaan hoida koko aikaa erityislapsia.
Meillä on itsellä erityislapsi joka on integroidussa ryhmässä. Meillä 3-vuotias tavis lapsi joka on menossa tähän samaan ryhmään syksyllä . Olemme onnekkaita kun saamme lapsemme sinne!Ryhmä on pieni ja toimintaa on paljon enemmän kuin tavallisessa suuressa ryhmässä.
Ennakkoluuloja sinulla on varmasti , mutta pian huomaat kuinka hyvä juttu se on lapsellesi!
mitä mielestäsi tarkoitaa " adhd" tasoa? Joskus erityisyys on vain veteen piirretty viiva... näin varsinkin ADHD:n kohdalla.
Jos itselläsi on vilkas ja keskittymiskyvytön 4v joka ei kuitenkaan ole mitään adhd tasoa, niin mitä tarkoitat? Millainen on silmissäsi ADHD lapsi? Tai millainen ei ole? ADHD diagnoosia ei yleensä tehdä alle 5v, oireet lisääntyvät iän myötä, osa todetaan vasta koulussa, päiväkodissa ovat olleet viellä " vähän vilkkaita" :-)
Itselläni on 2 ADHD lasta. Vanhempi sai diagnoosin muutama viiko sitten, ikää nyt 13,5v, oli päiväkodissa juuri sellainen " vähän vilkkaampi" mutta sosiaalinen, näppärä ja taitava lapsi. Kielellisesti lahjakas, kova leikkimään, paljon kavereita, käsistään taitava.
Koulussa keskiarvo n.7,5-8 vähän vuodesta riippuen. Sai hyvästä käytöksestään stipendin 3 luokalla.... Niin on siis ADHD (tai nyttemmin ilman tuota hyperaktiivisuutta, lähinnä ADD). Useimpien opettajien mielestä esimerkillinen, ahkera jne. Miksi sitten diagnoosi... koska rinnalla kulkee lievä lukivaikeus jota tutkittaessa todettiin myös selkeä tarkkaavaisuus ja omantoiminnanohjauksen ongelma. Sitä tarkoittaa ADHD! Kukaan! ei purematta niele tuon lapsen olevan Addi, mutta näin vaan on!
Kuopuksella diagnoosi tehtiin 5v, ongelmia oli selkeästi nähtävillä jo silloin. Eskarissa on henk. kohtaisen avustajan kera, eikä päiväkodissa ole ollut hänen kanssaan minkäänlaisia ongelmia! Kehuja lähinnä saatu... mutta diagnoosi on täysin kiistaton.
Uskoisin pienryhmässä hoitajien ja lasten suhdeluvun olevan niin hyvä, että kaikille niin erkoille kuin taviksillekkin riittää huomiota. Usein tekevät myös paljon mukavampia juttuja kuin muut. ADHD lapsia on mm. niin paljon, että niitä varmasti joka päiväkotiryhmästä löytyy, harvemmat pääsevät erityisryhmiin... ja muutenkin lapsille tekee hyvää tottua erilaisuuteen... joten olisin paikasta tyytyväinen, varsinkin jos omakin lapsi on vilkas, varmasti pärjää pienessä ryhmässä paremmin.
Halusin vain muistuttaa, että ns. tavis 4v voi muutaman vuoden kuluttua hyvinkin olla ADHD tai jotain muuta... Ei se silti ole mikään " kuolemanvakava" juttu, onneksi!
pojallamme on dysfasia, eli vaikeuksia puheentuotossa ja ymmärtämisessä (enemmänkin ymmärtämisessä tällä hetkellä ainakin).
Tuossa ryhmässä on 12 lasta, joista 5 erityislasta (käsitykseni mukaan puheentuoton vaikeutta liki kaikilla erityislapsilla, tosin varmasti muutakin (ainakin yhdellä), kun enhän voi tietää kaikkien diagnooseja, ainoastaan heidän, kenen vanhempien kanssa ollaan asioista avoimesti keskusteltu) ja 7 ns. tukilasta.
Ryhmässä on 2 erityislastentarhanopettajaa, 1 lastenhoitaja sekä 1 ryhmäavustaja.
Pidän tilannetta erittäin hyvänä, ja kokemukseni/kuulemani mukaan ns. tukilasten vanhemmat ovat tosi tyytyväisiä lastensa ryhmään :)
Riippuu varmasti paljolti siitäkin, mitä diagnooseja ryhmästä löytyy, kummoinen ryhmä sitten kaiketi on (ketään " sorsimatta" ilmaisen asian näin).
Meille esim. kerrottiin, että yksi lähitienoon päiväkoti, jossa erityisryhmä on, on ns. " keskittynyt" käytöshäiriöisiin lapsiin.
Kun meidän poika on ujohko ja arasteleva, en olisi voinut kuvitella hänen laittamistaan ko. ryhmään, peläten hänen jäävän ns. " nujerretuksi" , kun ei osaa kunnolla puoliaan pitää.
Meidän nuorempi poika, 4 v, jolla dyspraksia(suun motoriikan kehittymättömyyttä), on jonossa veljensä kanssa samaan ryhmään.
Pienempi poikamme on tällä hetkellä (tavallisessa) ryhmässä, jossa liki 20 lasta, ja vain 3 hoitajaa (1 lastentarhanopettaja ja 2 lastenhoitajaa), ja pidän tilannetta melko huonona :(
En osaa ottaa kantaa ns. tavislapsen äitinä, kun molemmilla pojillamme puheentuoton vaikeutta on, mutta ymmärrän hyvin, että mietit mahdollista ryhmänvaihtoa.
Kysele rohkeasti tuon pienryhmän opeilta/hoitajilta ryhmästä, sekä siitä, miten tavislasten vanhemmat ovat kommentoineet lastensa ryhmää.
Meidän isomman pojan ryhmä on kyllä ihan " nappi" -valinta, ollaan oltu tosi tyytyväisiä :)
Poika itsekkin viihtyy, mukava ryhmä, osaavat ja asialliset hoitajat, joilla aikaa touhuta kaikkien lasten kanssa :)
Pelkästään hyvää sanottavaa meidän pojan ryhmästä :)
Minulla poika aloitti 4-vuotiaana integroidussa ryhmässä tukilapsena. On siis ns. tavis.
Meillä ei ole kuin pelkkää hyvää sanottavaa kyseisestä ryhmästä, mutta meillä vammaisuus on kotona ihan arkipäivää. Isolla veljellä kehitysvamma ja isolla siskolla lievä adhd.
Lainaan ajatuksiasi:
*muutokseen sopeutuminen, lapsi viihtyy hyvin nykyisessä ryhmässä, on kavereita jne.
Varmasti lapsesi tulee viihtymään pienemmässä ryhmässä kun tutustuu ihmisiin. Ns. erityislapset ovat mielestäni mahtavia siinä, että eivät valitse ystäviään. Meidänkin poika on saanut ihania ystäviä asbenger (tuliko oikein) ja kehitysvammaisista seka adhd lapsista.
* erityisryhmässä saa varmasti enemmän huomiota, vai saako tavislapsi sittenkään? Meneekö hoitajien kaikki aika erityislapsiin?
Tietysti erityislapsilla on huonoja päiviä jolloin kaikki menee päin mäntyä mutta ota huomioon, että ns. tavis lapsillakin on huonoja päiviä. Anteeksi jos loukkaan mutta tuskin ajattelit ns. normaaliryhmässä jossa 22 lasta ja 3 hoitajaa, että meneekö hoitajien aika yhden kiukkuavan uhmaikäisen kanssa? Hoitajia on enemmän ja ryhmä pienempi juuri siksi, että asioihin on varauduttu etukäteen. Omalla tavis lapsellanikin on ollut ryhmässä päiviä jolloin kaikki heittää härän pyllyä, mutta hoitajat ovat mahtavasti ottaneet pojan tunteilut huomioon keksimällä muuta tekemistä hänelle jolloin kiukku on unohtunut.
Turhautuuko lapsi tällaisessa ryhmässä, onko tarpeeksi haasteellista ja kehittävää tekemistä?
Meidän poika ei ainakaan ole turhautunut. Ihan samoja juttuja, retkiä, askarteluja ja toimintatuokioita erityisryhmissä pidetään kuin muissakin päiväkotiryhmissä.
Ja pitääkö tavislapsen kasvaa vähän liiankin isoksi, itsenäiseksi ja mallikelpoiseksi tällaisessa ryhmässä.
Lapset on lapsia ja oli ne sitten vammaisia tai normaaleja niin samat uhmat ja kehityskaudet ne käyvät läpi. Samojen ongelmien kanssa kamppaillaan molemmissa perheissä. Meidän poika on saanut olla ihan oma itsensä, mutta minä opastin häntä ennen integraatio ryhmään menemistä, ja kerroin, että siellä on lapsia jotka ei osaa kaikkea kuten hän ja hän voi opastaa ja näyttää mallia miten jokin asia tehdään. Oma poikamme lähtee tarhaan aamuisin iloisena ja hymyssä suin.
Unohdin sanoa, että lapsenne käyttäytyy ns. vammaisia lapsia kohtaan siten kuinka omat vanhemmatkin. Jos hän huomaa, että te aliarvioitte ja olette varuillanne kuin näkisitte kummituksia niin todennäköisesti lapsennekin kokee erityislapsen nähdessään jotain pelottavaa ja erilaista.
jos taas vanhemmat käyttäytyvät normaalisti ja pitävät erityislasta tasavertaisena itsensä kanssa niin lapsi huomaa sen kyllä ja ajattelee ettei ole mitään hätää ja epänormaalia olla vammainen.
Lapsethan ovat luonnostaan uteliaita kaikkea erilaista kohtaan joten varmaan alussa joudut selvitteleen miksi joku esim. saa raivareita tai käyttäytyy ns. epänormaalisti. Oma positiivinen käytös näkyy myös lapsessasi ja lapset on aika sympaattisia toisiaan kohtaan jos kotona opetetaan, että vammaisetkin on ihmisiä.
Hyvää jatkoa sinulle ja lapsellesi.
eli integroitu ryhmä on ollut ihan luxus-paikka. Osaava henkilökunta, joka on pysynyt samana vuosikausia (lienee hyvää tuuria, eikä liity välttämättä erityisryhmään, mutta ehkä kertoo henkilökunnan motivaatiosta)
Lapsista en itsekään kaikista tiedä, ketkä ovat erityislapsia, jollen tunne vahempia tai ellei nyt näy ulospäin kuten down - ja lapsilla ei ole mitään hajua siitä, että joku on erityislapsi. En tiedä, onko tuollaisia puhtaasti puhehäiriöisten tai käytöshäiriöisten ryhmiä paljon oikeasti olemassa - meillä ainakin vaikka isossa kaupungissa asutaan, tuntuvat olevan ihan sekaisin eri diagnoosit. Mikä on minusta hyvä niin. Koko ryhmän kanssa käytetään tukiviittomia ja kuvia.
Ja onko jäänyt jostain paitsi - eí tosiaan - enempi vaan on saanut. Käyvät mm. uimassa 3-4 lapsen pienrymissä kahden hoitajan kanssa - isoveli tavisryhmässä oli tosi kateellinen tästä. Mutta eihän 22 lapsen ja kolmen hoitajan ryhmä voi sellaista harrastaa. - jokaisessa isossa tavisryhmässä on muuten varmasti 2-3 diagnostisoimatonta erityilasta, jotka vievät hoitajilta huomiota.
Muuten tekevät ihan samoja juttuja kuin normaalistikin päiväkodissa. Meidän tyttären ryhmässä oli aiemmin mm. tutun asperger-poika, joka oli kiinnostunut kirjaimista ja numeroista ja oli itse oppimut ne joskus tosi pienenä - niinpä hänestä oli kivaa pitää " koulua" pienemmilleen ja niinpä hoitajat olivat kaivaneet eskaritehtäviä esiin ja leikkivät sitten koulua ja harjoittelivat leikkimielisesti kirjaimia ja numeroita - mikä ei liene normaalia 3-4-vuotiaiden päiväkotioppimäärää , mutta siinähän niitä tuli sivussa opittua :-) - eli ei ollut pelkoa mistään jälkeenjääneisyydestä....
Tuohon ryhmää aion meidän pikkukolmosenkin yritää laittaa, jos vaan huolivat tukilapseksi....
Meidän " tavislapsi" saatiin siirrettyä toisesta päiväkodista integroituun
ryhmään, jossa päivittäin max. 12 lasta sekä 3 aikuista.
Ryhmän pieni koko on tosi hyvä, lisäksi ryhmä jakautuu usein pienryhmiin, jossa 2-4 lasta + 1 aikuinen. Välillä lapset saavat itse valita pienryhmät, välillä aikuiset valitsevat ne, ideana aina se, että ryhmät vaihtelevat ja lapset ovat tottuneet leikkimään kaikkien lasten kanssa. Lapsien arkea kuvin ja kuvatuki on aina hyväksi sekä tukea tarvitseville että " tavislapsille" .Ryhmässä struktuuri on tosi tarkka, joka sekin hyvä. Muutenkin arki on suunniteltu tosi kivasti; esim. edellisessä päiväkodissa koko lössi meni samaan aikaan ulos, nyt pukutilanteet hoidetaan pienryhmissä. Lisäksi päiväkotiryhmässä on tukea tarvitseville ryhmätoimintaa (liikunta + kielellinen tuki), joihin myös vertaislapset osallistuvat.
Tukilapsiksi ei valita ketä tahansa ja vanhemmilta kysytään aina mielipidettä. Tukilapsi ei tarkoita sitä, että hän tukisi jotain toista lasta. Erityistä tukea ja kasvatusta vaativa lapsi taas hyötyy kun näkee ja leikkii ns. tavislapsen kanssa. Tukilapselle parhaimmillaan järjestyy enemmän aikaa koska erityisryhmässä on enemmän aikuisia ja toisaalta erityisryhmässä työskentelevät tietävät että tukilapsikin tarvitsee erityistä huomiota ja läheisyyttä.
Riippuu paljon erityislapsista mutta yleisesti ottaen tällainen ryhmä on suvaitsevaisuuteen kasvattava, kaikin puolin rikastuttava.
Itse pidin siitä että ryhmässä oli selvät säännöt, toisin kuin aina normaaliryhmissä ei näin ollut. Lapset saivat myöskin enemmän yksilöllisempää ohjausta. Harvoin tukilapset joutuivat erityislasten silmätikuiksi. Yleensä erityislapsilla oli omat kaverinsa, joiden kanssa tuli tappelua tai riitaa. Tukilasten kanssa erityislapset olivat erityisen ihania.
Kannattaa miettiä tarkasti ja jos tuntuu että ei ole hyvä kokemus, aina voi vaihtaa toiseen ryhmään. Onhan sekin aina riski että laitat lapsesi kouluun jossa on vain 1 opettaja ja mahdollisesti 5 häiritsevää oppilasta.. tuolla ryhmässä kun on resurssit puuttua asioihin.
Kasimirri:
Noista eritysiryhmistä löysinkin jo mielenkiintoisen keskustelun, jonka nostin, mutta ne oli enimmäkseen kirjoitettu erityislasten näkökulmasta.Nyt kiinnostaisi tietää, miten ns. " tavislapsi" sopeutuu erityisryhmään, millaisia asioita pitää ottaa huomioon jne. Tilanne on siis se, että 4 v. pojalleni on ehdotettu pk.n sisällä ryhmän vaihtoa integroituun erityisryhmään, jossa on 12 lasta ja 4 hoitajaa. Lapsista 5:llä on jonkinasteinen diagnoosi ja 7 on ns. tavallisia- tai tukilapsia. Aikamoinen ero lapsen nykyiseen ryhmään, jossa on 22 lasta ja 3 hoitajaa!
En ole vielä ehtinyt käydä tutustumassa tähän toiseen ryhmään, joten kaikki kirjoittamani on pitkälti spekulaatiota. Ja pyydän jo etukäteen anteeksi, jos jotkin " ennakkoluuloni" tai käsitykseni loukkaavat erityislasten vanhempia, se ei suinkaan ole tarkoitukseni. Tuttavaperheessämme on kehitysvammainen tyttö, joten sinänsä ollaan totuttu myös erilaisuuteen eikä se tässä mitenkään huoletakaan! Oma lapseni on reipas, sosiaalinen ja vilkas, joskus vähän liiankin vilkas ja vaikeuksia keskittyä kunnolla. Mutta ei kuitenkaan ihan adhd-tasoa.
Toisaalta tämä mahdollinen ryhmänvaihdos tuntuu lottovoitolta (pienempi ryhmä, ammattitaitoisempi henkilökunta jne.), mutta moni asia silti askarruttaa:
*muutokseen sopeutuminen, lapsi viihtyy hyvin nykyisessä ryhmässä, on kavereita jne.
* erityisryhmässä saa varmasti enemmän huomiota, vai saako tavislapsi sittenkään? Meneekö hoitajien kaikki aika erityislapsiin? Turhautuuko lapsi tällaisessa ryhmässä, onko tarpeeksi haasteellista ja kehittävää tekemistä? Ja pitääkö tavislapsen kasvaa vähän liiankin isoksi, itsenäiseksi ja mallikelpoiseksi tällaisessa ryhmässä?
Tässä ne päällimmäiset taisivat ollakin.
Kiitos jos joku, jolla on kokemusta, viitsii vastata!
Hei.. meidän tytär oli 1v 6kk kun meni tälläiseen ryhmään, oli nuorin koko ryhmästä, tavislapsi siis.. Ensin ajatus lähinnä pelotti lapsen arkuuden takia, mutta ihan turhaan.. hoitajat ottivat lapsen vastaan todella hyvin ja aina oli aikaa sylittelyyn... lisänä tuossa ryhmässä oli aina väh. 2 harjoittelijaa normaalin henkilökunnan lisäksi, joten henkilökuntaa oli todella hyvin.. :)
meillä tavislapsen ei tarvinut kasvaa, päinvastoin erikoislapset alkoivat ohjata meidän lastamme.. :) alkoi tuossa vaiheessa vasta kävelemään kunnolla, joten ulkona oli hankalaa vielä pysyä epätasaisella pystyssä.. meillä on lähipiirissämme kehitysvammainen tyttö, joka on 2vee tasolla, joten tietoa on jonkin verran..
suosittelen, että kun menette tutustumaan niin kyselet ennenkuin teet päätöksen.. meille ainakin vaihtoehto oli todella hyvä.
niin, eli meidän tytön otti 2 poikaa (olivat lähempänä 3vee) " suojelukseensa" ..:)
eli kukaan muu ei saanut leikkiä hänen vieressään, eivät syöneet ennen kuin meidän tyttö oli saanut annoksen eteen, odottivat että meidän tyttö sai syötyä ennekuin siirtyivät jälkiruokaan, tämä oli hiukka hauskaa hoitajien mielestä kun pojat istuivat eri pöydässä kuin meidän tyttö.
Odottivat että uloslähtiessä meidän tyttö tuli mukaan, eivät suostuneet lähtemään ennen.. ulkona todellakin ohjasivat kädestä pitäen mistä kannattaa kävellä, tai mistä pääsee helpoimmin kulkemaan esim. mäen päälle.. :) oli todella ihanaa seurattavaa.. :)
omat lapseni ovat olleet molemmat erityispaikalla integroidussa erityisryhmässä. Keskustelin kerran lenkkipolulla ryhmässä olevan tukilapsen äidin kanssa ja hän kertoi että hänen tyttönsä on alkanut väsyä ja oireilla. Siirtyminen eskariryhmään ratkaisi asian kuin itsestään, mutta tyttö oli todella saanut tarpeekseen esimerkkinä olosta ja tukilapsen asemasta.
Tietysti on paljon aikuistenkin otteista kiinni millä tavalla tukilapsia kohdellaan ja mitä heiltä edellytetään. Esimerkin tyttö oli ikäisekseen kehittynyt, rauhallinen ja kaikin puolin tukilapsen prototyyppi. Ryhmän autistinen tyttö omi hänet todella voimakkaasti itselleen ja näin myöhemmin ajatellen henkilökunnan olisi pitänyt vapauttaa tukilasta ajoittain muidenkin seuraan, mutta koska autistinen tyttö käyttäytyi kuin unelma saadessaan olla lempiystävänsä kanssa henkilökunnalle oli helpompi ratkaisu antaa tilanteen olla. Tukilapsi alkoi nukkumaan huonosti, ärsyyntyi jatkuvasta metelistä ja sai kasvoihinsa tic-liikkeitä. Kaikki oireet katosivat kun hän siirtyi eskariryhmään.
Sekä vanhempien että henkilökunnan pitää muistaa että tukilapsi on myös lapsi, ei henkilökunnan pikku apulainen.
Haimme lapsellemme hoitopaikkaa ensi syksyksi ja saimme paikan integroidusta pienryhmästä ja meiltä ei todellakaan kysytty, haluammeko lapsen kyseiseen ryhmään. Itselläni ei ollut hajuakaan mikä integroitu pienryhmä on ennen kuin kuulin siitä ystävältäni. Lapsemme on siis menossa ryhmään ns tukilapsena ja on muuten porukan nuorin (2,5 v) ja ryhmä on 3-6 -vuotiaiden ryhmä, jossa erityislapsia 5 ja tukilapsia 7.