Hauskin auto-mokailusi?
Hauskoja autoiluun ja autoihin liittyviä mokia kehiin :)
Kommentit (17)
mutta joskus tuli lähdettyä liikkeelle kun auto oli kiinni lämmitystolpassa. Tolppahan siinä kaatu
Nousin autosta mittarin vieressä vain huomatakseni että tankki onkin toisella puolella. No, takaisin autoon ja kaarsin mittarin toiselle puolelle, ja nousin autosta -arvaatte varmaan- se tankkihan oli edelleenkin väärällä puolella... :D
Ensin nolotti, mutta kun huomasin, miten hyvät naurut kanssaihmiset tästäkin saivat, niin naurattihan se itseänikin. Voin vain kuvitella hämmästyneen ilmeeni... :D Juu, ja on vaalea tukka.
Mä ajoin kortin vasta vähän vanhemmalla iällä. Lapsia oli jo kertaa kaksi. Lähdettiin kaverin luokse päiväkyläilemään sadan kilsan päähän. Siis minä, koira ja lapset. Jännitti reissu, moottoritie ja se että yksin ainoana aikuisena. No, ajattelin että kyllähän ne muutkin.
Oltii puolessa välissä matkaa moottoritiellä kun ensin oksensi koira. Oli takapaksissa, joten ajattelin että ei hätää, ei se sotke tai mitään kun siellä on. Sitten oksenksi vuoden ikäinen muksu. Siinä vaiheessa rupesi vanhempi lapsi huutamaan ihan sikana "toi oksensi, toi oksensi, äiti toi oksensi" ja luultavasti lasta inhotti niin paljon että sekin yökkäsi oksennukset.
Jippii! ei voi pysähtyä heti. Oli vaan ajettava eteenpäin odotettava seuraavaa p-aluetta, huoltamoa tai ramppia mistä pääsee motarilta pois.
Se oli ihan tuskaa! Mä mietin että mitä teen? käännynkö takaisi kotiin vai jatkanko määränpäähän? Mentiin kyläilemään ja takastulomatka jännitti jos vielä enemmän kuin menomatka!
Se onneksi meni kuitenkin hyvin :)
ja ihmettelin miten pahasti lumi jarruttaa menoa.
Samalla pähkäilin, että mikähän tuon punaisen hälyvalon tarkoitus kojelaudassa on.
Muutaman kilsan jälkeen muistin, että sehän käsijarru päällä -valo.
Nakkasin paketit takakonttiin, istutin lapsen takapenkille korokkeelle ja menin itse kuljettajan paikalle. Ongelma paljastui siinä vaiheessa, kun avain ei kääntynytkään lukossa. Meidän auto oli siinä vieressä.
Ei muuta kuin lapsi pois autosta, paketit takakontista toiseen ja äkkiä pois paikalta.
Lähdin vaan ajamaan ja jossain vaiheessa huomasin että joku roikkuu takalasin päällä puoliksi. Pysäytin auton ja siellä oli se matto minkä miehen piti viedä anoppilaan. Jessus että hävetti, mutta onneksi en ollut vielä päässyt isolle tielle, joten kukaan ei ehkä nähnyt? :)
Nousin autosta mittarin vieressä vain huomatakseni että tankki onkin toisella puolella. No, takaisin autoon ja kaarsin mittarin toiselle puolelle, ja nousin autosta -arvaatte varmaan- se tankkihan oli edelleenkin väärällä puolella... :D
Ensin nolotti, mutta kun huomasin, miten hyvät naurut kanssaihmiset tästäkin saivat, niin naurattihan se itseänikin. Voin vain kuvitella hämmästyneen ilmeeni... :D Juu, ja on vaalea tukka.
Mutta onneks sentään ei ollut ketään näkemässä!
...kun parkkeerasin tosi naftiin autotalliin meillä ja painoin vahingossa kaasua... Karmeelle ryminällä takaseinään.
se ei muuten oikeasti haittaa mitään, sillä letku on niin pitkä, että ylettyy toisellekin puolelle. Se vaatii kyllä vähän voimaa, että sen letkun saa vedettyä ulos ja pidettyä oikeassa asennossa.
lapsen kanssa menossa keräämään korvasieniä. Olin käynyt ko paikassa kerran aikaisemmin vuosia sitten, enkä oikein muistanut mitä metsätietä olisi pitänyt lähteä ajamaan. No eksyttiin sitten rossiradalle! Muistan kun ajattelin vaan, että pakko painaa kaasua tai jäädään siihen pehmeään hiekkaan kiinni keskelle ei mitään. Niin sitä hurjasteltiin sillä kapealla rossiradalla.
Näin, että edessä tulee liittymä toiselle tielle, mutta siinäkin kiva valli sitä pehmeetä hiekkaa. Eikun kaasu pohjaan ja lennettiin sen vallin yli ja päästiin ehjin nahoin tavalliselle metsätielle.
Lapsi oli ihan kauhusta kankea ja nauraa räkätti vaan (nauraa pakonomaisesti jos pelottaa). Jäi sienet siltä erää sitten keräämättä kun auto raksutti kummallisesti. Matkaa kotiin n. 30 kilometria. Ajoin auton suoraan isälleni. Moottorin pohja täynnä hiekkaa ja moottori oli osittain irronnut. Huh, ois voinut tulla koko moottori syliin!
Oli suojelusenkelit matkassa kyllä! Ja nykyään jätetään auto tien varteen ja kävellään sitten vaikka pidemmän matkaa jos on outo paikka :).
Miestäni ei ole ainkaan pahemmin naurattanut kun olen ajanut autolla jonka öljyvalo palaa, eikä sitä naurattanut silloinkaan kun peruutin pihalla sen bemariin lommon, eikä silloinkaan kun peruutin traileria päin, traileri selvisi, mun autossa muistona pitkä naarmu.
Eikä se kauhean mielissään ollut silloinkaan kun ajelin kesäautolla monta kilometriä käsijarru päällä. Puhumattakaan siitä kerrasta kun olin niin uppoutuneena radion kimpussa, että uhohdin katsoa eteeni ja ajoin ojan pohjalle. Neliveto, mutta siellä oli tiukasti kiinni.
Että sellaista!
Peruutin parkkipaikalla toisen auton puskuriin, ja autostani hajosi toinen takavalo. Ei siinä muuten mitään, mutta parkkipaikalla ei ollut silloin kuin kaksi autoa, omani ja tämä toinen. Onneksi tästä on jo kymmenen vuotta aikaa :)
katsokaa se video. älkää yrittäköö vetää sitä letkua toiselle puolelle
Nousin autosta mittarin vieressä vain huomatakseni että tankki onkin toisella puolella. No, takaisin autoon ja kaarsin mittarin toiselle puolelle, ja nousin autosta -arvaatte varmaan- se tankkihan oli edelleenkin väärällä puolella... :D
Ensin nolotti, mutta kun huomasin, miten hyvät naurut kanssaihmiset tästäkin saivat, niin naurattihan se itseänikin. Voin vain kuvitella hämmästyneen ilmeeni... :D Juu, ja on vaalea tukka.
Mutta onneks sentään ei ollut ketään näkemässä!
kun ei auttanut vaikka miten lisäsin ja lisäsin tuulilasinpesunestettä. Etulamppujen säiliöön. Mies suunnilleen repi hiukset päästään kun pääsin kotiin, ei voinut ymmärtää että kenellekään voisi käydä noin... :)
Vanha auto, bensa todella vähissä, kokematon tankkaaja (nainen), jäätynyt bensakorkki, vähän käteistä, paikallinen abc.
Olin siis aikeissa mennä tankkaamaan ikivanhaa ruostehirmuani paikalliselle abc:lle. Ajoin auton automaatille, hyppäsin ulos, yritin avata bensakorkin. Jäässä. Hyppäsin takaisin rattiin ja ajoin auton parkkiin. Kävin sisältä ostamassa pienen pullon lukkosulaa, maksoin kympin setelillä, vaikka kolikoita olisi ollut. Tyytyväisenä menin takaisin autolle rassaamaan korkkia auki, ei aukea ei. Kävin sisällä taas ja hain muovikassillisen kuumaa vettä vessan hanasta. Tällä pussukalla haudoin korkkia, ja kas, sehän aukesi.
Tässä vaiheessa tajusin, että mun viimeinen kymppi tuli rikottua lukkosulan ostossa, joten lompsassa on enää kolikoita. No eihän niitä voi lykätä seteliautomaattiin. Ei muuta kuin takaisin sisälle vaihtamaan kolikot seteliksi.
Hah, lopun pitäisi olla helppoa, ajan vain nopsasti viimeisillä bensahöyryillä tankkaamaan.
Pääsin automaatille, tyrkkäsin setelin sisään ja painoin oikean puoleisen mittarin nappulaa. Apua apua apua, mun auto onkin vasemman puoleisella mittarilla. Ei muuta kuin auto äkkiä sille toiselle mittarille, ennenkuin joku muu siihen ehtii.
Jos joku tämän koko tapahtumaketjun katseli kahvikupposen ääressä siellä abc:n sisällä, niin ompahan saanut hyvää viihdettä iltapäiväänsä.
Ja joo, olen blondi.
Ruuhkassa pissasin housuun. Eli en käynyt töissä lähtiessä vessassa vaan ajattelin mennä kotona. Sattuikin semmoinen ruuhka, että jouduin istua autossa pari tuntia. Iso onnettomuus edessä ja kaikki kaistat vieressä, edessä ja takan täynnä autoja. Rupesin stressaamaan sitä pissahätää sillä surauksella, että hätä vain paheni. Ja lopulta lähti vain tulemaan. Hitsi, että otti päähän. Ja mies vielä kotona möykkäs minulle.