Onko 21-vuotias sinusta valmis ja kypsä äidiksi?

ja olen todella tyytyväinen, toisen sain 4v myöhemmin kolmannen vasta 7v myöhemmin ja nyt harmittelen miksen tehnyt lapsia vähän pienemmällä ikäerolla sillä olisin vielä ehkä yhden halunnut, olen nyt 31 ja en anna itselleni lupaa enää hankkia--> koskas muuten se mun oma elämä alkais ja enkä olisi "liian vanha" äidiksi. en haluaisi olla pienen lapsen äitinä 5kymppisenä!!! silloin aletaan oikeesti ihannoimaan mummuudesta 50-60vuotiaana. todellakin oon ollu aina sitä mieltä että lapset hyvissä ajoin niin jää aikaa ja terveyttä vielä myöhemmällekkin! =) lapset nyt 11, kohta 8 ja 2v

esikoiseni täytettyäni 21 v.



En todellakaan ollut valmis tai kypsä äidiksi.



Ihme kyllä, melko hyvin tässä on pärjätty, (lapsi nyt jo 10 v.) vaikkakin mulla oli ensimmäiset vuodet täysi työ ja hirveä kasvunpaikka, että kypsyin äidiksi ja pääsin eroon liiallisesta itsekkyydestäni.



Toisaalta, en usko että kukaan on täysin valmis äidiksi, ennenkuin tulee äidiksi ja kasvaa siihen äidin rooliin.



Uskon kuitenkin, että tärkein asia olisi _haluta_ sitä äidiksi tuloa, tuntea itsensä valmiiksi siihen, että pystyy laittamaan niitä omia itsekkäitä mielihalujaan syrjään ainakin muutamiksi vuosiksi. Vauvat ja pikkulapset vievät yllättävän paljon aikaa ja voimavaroja, aluksi (ensimmäisten vuosien aikana) lähestulkoon kaikki voimavarat ja kaiken ajan. Siinä ei ole juuri aikaa edes lukea päivän lehteä rauhassa, tietyssä vaiheessa, saati että ehtisi oikein harrastaa mitään, puhumattakaan että voisi edelleen viettää "tyttöjen iltoja" ja puuhailla kaikkea kivaa itsekseen.



Tietysti toiset jatkavat entistä elämäntyyliään sysäämällä lapsensa jatkuvasti mummojen hoiviin, mutta mielestäni se on väärin. (enkä tietenkään tarkoita, etteikö voisi välillä hoidattaa lastaan mummolla, kyllä äidillä saa olla muutakin elämää kuin vain lapsi, mutta ainakin ekan vuoden aikana se oma elämä olisi suotavaa jättää suosista melko minimiin, lapsen ei ole hyvä olla pienenä jatkuvasti (useita kertoja viikossa) hoidossa ulkopuolisella).



Eli, jos tunnet olevasi sikäli valmis, että luopuminen omasta ajasta, ja jopa harrastuksistasi mahdollisesti muutamien vuosien ajan kokonaan ei kirpaise, jaksat panostaa kasvatukseen ja kestät suurta vastuuta, ja olet myös miettinyt miten taloudellinen puoli hoidetaan, ja isäehdokkaan kanssa synkkaa ja hän on myös valmis tähän kaikkeen, niin siitä vaan :)

kun täytin 20. En ole sitä koskaan katunut, tietysti olisi hyvä että asiat lapsen isän kanssa ovat kunnossa, että hän on tarpeeksi kypsä auttamaan lapsen kanssa. Myös omien vanhempien ja ystävien tuki voi tulla arvoon arvaamattomaan jos kaikki ei menekkään hyvin.

Kyllä se vaan on totta että nuorena jaksaa, vaikka aluksi on raskasta, itse en halunnut tehdä toista heti perään, kuten useimmat ystävättäret. Halusin kunnolla nauttia siitä yhdestä lapsesta, ja antaa hänelle huomiota, ja toki pääsee helpommalla kun on vain yksi lapsi.

Kun on perusasiat kunnossa, eli osaa huolehtia itsestään, osaa mielestäni ottaa vastuun myös toisesta ihmisestä, kaikki eivät osaa sitä vielä nelikymppisenäkään.

Jotkut ei ole valmiita vielä 35-vuotiainakaan. Minä tulin suunnitellusti raskaaksi 17-vuotiaana ja ihan fiksu lapsi tuosta näyttää kasvavan.

Se on ihan ihmisestä kiinni. Jotkut ovat, jotkut eivät alkuunkaan.



Tärkein asia on se, että onko myös tuleva ISÄ kypsä isäksi? Jos ei, niin ei auta vaikka äiti olisi miten kypsä ja hyvä äiti. Haluatteko tosissanne MOLEMMAT lapsia juuri nyt ja olette valmiita sitoutumaan kumpikin vastuuseen heistä sekä lapsiperhe-elämän tuomiin velvollisuuksiin ja rasitteisiin? Onko teidän suhteenne tarpeeksi vakaalla pohjalla, että pystytte yhdessä tarjoamaan pysyvän ja kestävän kasvuympäristön lapselle? Esim. harvasta kumppanista pikkuvauva-aika tuo parhaita puolia esiin.



Minusta tämä on tärkein asia perheenlisäystä mietittäessä, koska vanhempien välinen suhde on lapsen koti.

Ei ole edes seksiin

Koska oon nyt 19, tai täytin 29pvä tätä kuuta saa onnitella... :D poikaystäväni on mua pari vuotta vanhempi. Ollaan seurusteltu siitä lähtien kun minä olin 17 ja hän 19, näin kahden vuoden jälkeenkin meillä menee todella hyvin. Oikeastaan niin hyvin et enskuussa ollaan muuttamassa ekaan yhteiseen kotiin ja kihloihin ollaan kanssa menty! katotaan nyt vuoden verran et miten tuo asuminen saman katon alla onnistuu ja sit kyllä tiedetään, et jos menee yhtä hyvällä tasolla tää suhde kuin tähänkin asti, niin lapsi ei oo ollenkaan paha juttu. Poikaystäväni on töissä ja kuukaudessa jää se 1500e käteen kun lähtee verot, mä oon nyt ties ollu vaikka missä paskahommissa kun 16v jätin koulut kesken ekana vuotena en tehny mitään, sit 17v menin puhelinmyyjäks, tein sitä semmosen vuoden verran, sit siirryn h&m:lle vaatemyyjäks ja tienaan nyt kanssa sen 1500e kk joten yhteiset tulomme on 3000e kuukaudessa. :) henkisesti olisin mielestäni kyllä aivan kypsä, mä oon koti-ihminen ja viihdyn kyllä ihan mielelläni kotona. Mieheni on enemmän semmoinen bilettävä tapaus, mut ei todellakaan semmonen renttu etteikö osais asettuu tilanteen tullen aloilleen. Ite käyn juhlimassa sanotaanko kerran kuukaudessa ja se riittäny mulle. :) harrasta en edes sen kummemmin mitään mikä ei vauvalle sopisi, koska lenkkeilen lähes päivittäin niin vaaveli kulkis vaunuissa helposti mukana. Ja todellakin ekan vuoden pitäisin ihan mielelläni vaan vauvaa lähettyvilläni mahd. paljon! joten kyllä, minä uskoisin olevani kypsä... :)