Koiran lopettamisen tuska

minä tein surutyötä vuoden ennenko oli pakko lopettaa. Äidillä meni kai puoli vuotta, että omastansa toipui. En ole varma onko vieläkään toipunut. Viime kesänä lopetettiin molemmilta koirat. Minusta meillä oli helpompaa, koska lapset pitävät niin hyvin liikkeellä.

Eikä koira ollut hallinnut elämäkään yhtä paljon ko äidin koira, jota ei voinut jättää enää pariin vuoteen yksin kotiin. JA jota piti käyttää joka ikinen yö ulkona!



Kyllä se helpottaa!

Pakko se on vaan lasten takia ja toisen koiran kanssa vaan jaksaa ja elää.



Kyllä me meidän koiraa muistellaan, mutta itsellä van hyvä mieli, että nyt ei enää kärsi.



Kyllä se siitä helpotta.

eikä koskaan unohdu. Mulla on monta koiraa kuollut elämän aikana, eikä niistä menetyksistä koskaan pääse yli, välillä tulee mieleen ja itkettää. Kyllä siitä silti eteenpäin pääsee, ja pikkuhiljaa voi muistella niitä hyviä hetkiä itkemättä.



Usein koiran kuoleman jälkeen on sellainen fiilis, ettei ikinä ota uutta koiraa, koska mikään ei korvaa sitä vanhaa, eikä mikään koira ole samanlainen. Mä suosittelen kuitenkin ottamaan, jos on mahdollista. Ei tietenköään korvaa, eikä tietenkään ole samanlainen, mutta kun koiraelämään on tottunut, on tosi surullista tulla tyhjään kotiin jne. Siitä uudesta pennusta saa myös sisältöä ja iloa elämään.

melkeen vuoden. Muistelen vieläkin välillä surulla. Oli niin sulonen.



Ja ei tosiaan kerenny olla meillä kuin kuukauden.



Tiedä miten musta on tullu tällanen pillittäjä. Lapsuuden kodissa oli aina kissoja ja koiria ja en kyllä muista näin niitä ikävöineeni, kun kuolivat tai katosivat.

Meillä oli kaksi koiraa, joista toinen jouduttiin lopettamaan viime elokuussa kasvaimen takia. Kaikkein pahinta pari päivää ennen koiran lopettamista, n viikon itkin varmaan joka päivä ja ikävä on vieläkin.



Meille jäi melkein 15-vuotias koiramummeli. Se oli vaisu, jonka luulimme johtuvan vanhuudesta, mutta syyksi paljastui lopulta paha hammastulehdus (olemme kyllä käyttäneet 1krt/vuosi hammashoidossa). Mummeli toipui täysin ja virkistyi hampaanpoiston jälkeen. Hankimme uuden koiran kaveriksi 4kk koiran lopettamisesta. Se ei tietenkään korvaa entistä koiraa, mutta suosittelen ehdottomasti.

uusi koira on hankittava ennemmin tai myöhemmin. Kauan se kestää että menetyksestä täysin toipuu, mutta kuinka kauan se kaikkein kamalin alun ns. shokkivaihe, kun koira on yhtäkkiä poissa? Missä vaiheessa ei enää mieli ole koko ajan niin alakuloinen? Tokihan tuo tietysti yksilöllistä on.

surru kannattaa itkeä ulos kun siltä tuntuu. Itse olen ottanut uuden koiran aika nopeasti sen jälkeen niin suru helpottaa. Ensimmäinen koira on pysynyt sydämessä sinä erityslaatuisimpana ja rakkaimapana, vaikka seuraavatkin ovat olleet oikein kivoja.

Suru on valtava, mutta ajan kanssa se helpottaa. Kliseistä, mutta totta.

Meidän rakas nelivuotias koiramme jouduttiin aivan yllättäin nukuttamaan äkillisen sairastumisen vuoksi pari kuukautta sitten. Tilanne tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, joten meillä ei ollut aikaa tehdä surutyötä etukäteen lainkaan. Ensimmäiset päivät menivät kuin sumussa ja odotin herääväni painajaisesta. Arjen täytyi kuitenkin rullata, ja nyt parin kuukauden kuluttua minulla saattaa kulua jopa päivä siten, etten muista koko asiaa. Välillä on hyviä päiviä, välillä huonoja. Itken edelleen usein, mutta olen itselleni armelias. Se on minun tapani surra. Kannattaa katsella valokuvia, muistella, nauraa hyviä muistoja ja itkeä niin paljon kuin itkettää.



Meillä on onneksi toinen koira, se helpottaa. Ja nyt keväällä hankimme uuden pennun, tosi eri rotua. Suosittelen uuden koiran hankkimista!



Tähänkin ketjuun ilmaantuu pian niitä, jotka vähättelevät lemmikin kuoleman aiheuttamaa tuskaa ja haukkuvat meitä idiooteiksi. Ei välitetä niistä.



Voimia.

on valtava! Eilen jouduimme luopumaan omasta rakkaasta 15 vuotiaasta papastamme. Itsekin mietin, kuinka kauan tuntuu tältä. Ikävä on kauhea!

Mekin jouduimme eilen luopumaan rakkaasta koirastamme yli 11 yhteisen vuoden jälkeen. Koira oli sairastanut jo parin kuukauden ajan, mutta pahimmat oireet pysyivät poissa lääkityksellä. Eilen aamulla oli sitten yllättäen niin kovissa kivuissa ja tuskissa, että ei halunnut enää edes ulos pissalle. Eläinlääkäri kehoitti tekemään inhimillisen ratkaisun ja nukuttamaan pois, että ei kärsisi. Oikea päätös oli, vaikkakin tosi vaikea. Suru ja ikävä on kova.



Lepää rauhassa rakas.

Pikkuhiljaa se siitä helpottaa. Itse olen myös aina melko pian alkanut etsiä uutta pentua, jolloin tulee positiivisempaa mietittävää jo ihan siinä etsiessä. Muuten suruni olisi varmasti jatkunut ja jatkunut. Olen huomannut, että mulla menee useita vuosia ennen kuin haluan valokuvia katsella. Niistä tulee niin ikävä.

kolme koiraa olen piikille vienyt, rankka juttu joka kerta.



Mutta kehut sinulle, joka kannoit omistajan vastuun loppuun asti etkä antanut vanhuksen kärsiä.

Sen myötä vanhaa koiraa ajattelaa kiitollisena muistaen.



Koira jättää jälkeensä hirmuisen tyhjän paikan. Se paikka muistuttaa menetyksestä ja uusi koira siinä paikassa tuo ilon takaisin. Silloin voi huomata ajattelevansa, että se vanha koira siellä taivaallisilla metsästysmailla lähinnä iloitsee, että toinenkin koiruli saa tulla teidän perheen rakastamaksi. Eikä se varmaan myöskään halua, että emäntä suree yhtään enempää.

Minulla kesti n. pari viikkoa ihan pahin suru kun jouduin jättämään viimeiset hyvästit 14 v. koiralleni . Siitä on pian pari vuotta, kova ikävä on vieläkin ja kyynel tulee muistellessa silmään. Minua ei toinen koirakaan ole tähän ikävään auttanut :(

vanhemmassa koirassamme todettiin yllättäen syöpä ja se oli kotihoidossa, kunnes tultiin siihen pisteeseen, että oli vietävä rakas ystävä nukutettavaksi. Kyllä ne olivat rankkoja viikkoja ja vieläkin itkettää kun ajattelen sitä. Voi kuulostaa paatuneelta, mutta suurempi suru se varmasti oli kuin vaikka apen kuolema, koira kun on perheenjäsen.



Meillä lohtuna oli sentään se, että meille jäi vielä toinen koira.

aikanaan.Itselle on ollut apua siitä että olen hankkinut aika pian uuden pennun joka vie vähän ajatuksia muualle jne.Se ei tietenkään korvaa täyisin menetystä,mutta auttaa jaksamaan.Jokainen eläin on omalla tavallaan ainutlaatuinen ja sen menettämistä on oikeus surra.

Senkin jälkeen se tuli usein mieleen, mutta kuten kaiken surun ja ikävän kohdalla, aika tekee tehtävänsä.

lemmikkien kuoleman jälkeen. Ei ihan heti uutta, vaan koetaan ja käydään läpi rauhassa se menetys ja toisaalta myös vanhan lemmikin kohdalla koetaan helpotusta siitä, että nyt lemmikki ei enää kärsi vanhuuden vaivoistaan, eikä ole jokapäiväistä huolta sen voinnista.



Viimeksi ko. tilanteessa puoli vuotta vietettiin vain "suruaikaa" ja kokeiltiin vuosikausien tauon jälkeen lemmikitöntä elämää. Sitten alkoi uuden lemmikin mietintä ja etsiskely. Uuden tullessa taloon oli kulunut vanhuksen poismenosta jotain 10 kuukautta, ja kaikki olivat valmiita ja malttamattomia ottamaan tulokkaan vastaan.



Monille tuntuu toimivan tuo, että heti uusi lemmikki, eikä siinä mitään jos se tuntuu ihan oikealta ja sopivalta. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että onhan sitä surua hyvä käydä läpi rauhassakin. Lapsetkin näkevät, että on ihan ok antaa aikaa siihen, että jatkuva sureminen muuttuu ensin seesteisemmäksi muistelemiseksi, sitten ajatukseksi uudesta lemmikistä, sitten toiveeksi ja lopulta odotukseksi. :)

meillä on koiravanhus 15vee, ollut aivan huippukunnossa koko ikänsä. Pari vuotta sitten ilmeni munuaisongelmia, mutta lääkityksellä on pysynyt hyvin kurissa. Nyt viime aikoina koira on ollut erityisen vaisu, ei astu portaille tai hyppää sänkyyn/sohvalle ja kävellessä pieniä halvausoireita (takajalat pettävät välillä ja ovat muutenkin vähän hallitsemattomat). Vein koiran eläinlääkäriin, ja pohdimme vaihtoehtoja, koiralla on ilmeisesti alkava mäyräkoirahalvaus, välilevytyrä tai paha nivelrikko selässä. Päätimme kokeilla kipulääkkeitä ja lepoa (niin, eihän tämä muutenkaan enää muuta tee kuin nuku, syö ja ulkoile) ja ainakin toistaiseksi näyttäisi auttaneen.



Tiedän, ettei koiralla ole paljoa aikaa, mutta ell oli sitä mieltä että jos koiralta saadaan kivut pois, se ei muuten olostaan vielä kärsi. Ja minä olen koiralle luvannut, että kivun kanssa sen ei tarvitse elää.



Realistisesti saimme kuitenkin vain muutaman kuukauden lisäaikaa, koiran tila pahenee pikkuhiljaa ja kun alkaa näyttää siltä ettei kipulääke riitä (annostus melko minimissä kun on sitä munuaisongelmaa ollut...) niin onhan se toki aika ystävästä luopua.



Hirvittää ja ahdistaa, lapsille minulla on nyt onneksi vähän aikaa pohjustaa koiran tulevaa poismenoa, mutta tuntuu että itse kyllä romahdan, tuo on ollut kaverini koko aikuiselämäni, ostin sen pentuna kun muutin kotoa pois 15 vuotta sitten. Se on muuttanut mukana toiselta puolelta suomea ja ollut aina ja kaikessa mukana. Ja nytkö sitä sitten ei kohta olekaan olemassa?



Miten sitä muka aikuinen ihminen näin suree koiraansa, kyllähän minä järkevä ihminen tiedän, ettei koira ole ikuinen, olen vaan aina sysännyt sen faktan syrjään ja ajatellut ettei vielä ole sen aika. No kohta on.



Hyvä nähdä kuitenkin, että muutkin ovat selvinneet (ja toisaalta myös, että muutkin ovat olleet pahasti rikki pelkän lemmikin vuoksi).



Ja niin, uutta koiraa en ota enää ikinä.

Ja se tuntui erittäin pahalta ja surulliselta, kun jouduin tekemään päätöksen yli 14v. koiran nukuttamisesta. Se sairasti yli puoli vuotta ja kasvain teki tuhojaan ja eteni kokoajan. Vähitellen siitä näki, että voimat väheni, mutta kuitenkin se halusi ulos. Viime viikkoina sen vedenjuonti lisääntyi ja ulostaminen oli vaikeaa, jos sitä tuli kunnolla ollenkaan.

Viimeinen yömme oli seesteinen ja se valvoi ulkona oven edessä, välillä nukkuen.

Se tuska mitä tunsin, kun sitä talutin autoon ja matkalla jonnekin koirien tuonpuoleiseen ei unohdu hetkessä, jos koskaan. Ei voi tietää milloin on oikea aika, koska sitä ei ole koskaan. Ei halua luopua rakkaastaan.

Se oli viisas koira ja meillä 4kk:n ikäisestä. Kasvoi molemminpuolinen luottamussuhde ja rakkaus sitä kohtaan. Tätä voi verrata muuhunkin suruun, koska ei ole eroa sillä onko rakas ihminen vai rakas eläin perheenjäsen, se suru voi olla yhtä musertavaa. Edellinen koira kuoli 7 vuotiaana kotiin, lyhyen, mutta vaikean sairauden jälkeen. Se, että poismeno oli luonnollinen verrattuna kuoleman piikkiin auttoi osaltaan surutyössä, mutta sekin kesti kyllä pitkään.

Minun koiran poismenosta on nyt viikko ja suru vielä pinnalla. Kiitos kaikille, jotka ovat tähän kirjoittaneet, koska se lohduttaa osaltaan.