Käsittämätön synnytyskipu

Itse ajattelen tuosta synnytyskivusta, että emme voi vertailla onko toisella kivuliaampi synnytys kuin toisella. Koetaan kaikki niin eri tavoin nuo asiat ja ympäristö sekä olosuhteet vaikuttavat myös kivun kokemiseen. Tärkeintä onkin mun mielestä se henkilökohtainen kokemus tilanteesta.



"Mukava" on ollut lukea, että en ole ainoa joka on kokenut avautumiskivun menevän yli käsityskyvyn. Suunnittelin kokeilevani akupunktiota seuraavassa synnytyksessä, jos siitä olisi hiemankin apua. Onkohan jollakin siitä kokemuksia?



-Synnytyspelkääjä

Kipua ei jotenkin edes tunne koska se on niin kovaa. Olen kahdessa synnytyksessä avautunut 3 cm 10:neen senttiin puolessa tunnissa ja epiduraalit eivät ole auttaneet. Olin melkein tajuton, kuulin muiden äänet kuin tunnelin päästä. Keskityin vain hengittämiseen ja hengissä pysymiseen.

ja en pystynyt edes puhumaan. Toinen kun syntyi sain viitottua miehelleni, että painaa kelloa, vauvaa tulee nyt ulos.



2

Samanlailla minullekin kävi mutta selvisin laskemalla. 137 oli pahin supistus, muut välillä 50-100. Mutta tiesin että se loppuu joskus, se auttoi. Ja se että en hätääntynyt.

ja tunnenkin typerää huonommuutta kun en ole selvinnyt synnytyksistä ilman epiduraali- / spinaalipuudutusta. Jotenkin tuntuu että se kipu pitäisi kestää kun tietää että menee pian ohi, mutta ei vain kestä :( Ja joo, tiedän kyllä että toisilla se kipu oikeasti on huomattavasti lievempää kuin toisilla, eli ei ole kyse vain kivunsiedosta vaan myös sen kivun tasosta (jota ei ulkopuolinen pysty mittaamaan).

Synnytykset eivät olleet käynnistettyjä, en saanut oksitosiinia tms.



2

En ollut yhtään läsnä koko tilanteessa, en esim. tiennyt, keitä ihmisiä tilanteessa oli läsnä.



Eka käynnistettiin Cytoteceilla ja kokemus oli ihan kamala. Toka käynnistyi itsekseen, mutta kipu oli ihan yhtä kovaa. Molemmissa synnytyksissä supistukset tulivat aivan ilman taukoja, joten välissä ei todellakaan voinut rentoutua. Kivunlievityksenä oli vesi ja ilokaasu, heh, koska muuta ei ehditty antaa, vaikka todella olisin halunnut.



Seuraavassa sainkin sitten spinaalin ja ero on kuin yöllä ja päivällä - avautumisvaihe oli täysin kivuton.



En ymmärrä, miksi puudutteita pantataan viimeiseen asti. Sama, kuin joku leikkaus yritettäisiin tehdä ensin ilman nukutusta, että josko se vaikka pysyisi tolkuissaan.



Minusta on julmaa, että ihmiset laitetaan kärsimään kipuja, jotka voitaisiin poistaa kohtuupienellä vaivalla.

oli juuri tuollaista kipua myös käynnistetyssä synnytyksessä. Supistuksissa ei ollut edes juuri taukoa, kipu meni vain ylös ja alas tihenevällä nopeudella. En muista paljoakaan, en pystynyt puhumaan enkä liikkumaan. Mieheni säikähti todella.



En pelkästään luullut kuolevani vaan jossain vaiheessa toivoin sitä. En synnytä enää koskaan.

Ekan kärsityn synnytyksen jälkeen kävin synnytystapa-arviossa myös edellisen vauvan ison koon takia. Lääkäri kirjoitti papereihin, että epiduraali/spinaali laitettava ENNEN kalvojen puhkaisua jotta ehtisi vaikuttaa. Koska kalvojen puhkasujen jälkeen se on menoa taas...



Mitä teki kätilö. Kun tuskissani sanoin asiasta kätilölle niin pisti kuitenkin kalvot puhki ja sanoi, että kyllä ehdit sen epiduraalin saamaan. Alle puolituntia ja lapsi oli maailmassa..



jäänyt hieman kyrsimään tämä asia...



2

mutta sitä ei vaan jotenkaan enää huipussaan käsitä.Aivot ei enää rekisteröi ja keho on pakokauhussa. Uskon että auttaa olla panikoimatta, mutta ensimmäisessä synnytyksessä se kipu tuli niin puskista vaikka pahimpaan olikin varautunut. Kaikki oli jotenkin sumuista ja ahdisti jos kukaan koski, puhui tai liikkui ympärillä. Oksensin ja keskityin selviämiseen, kukaan ei voinut auttaa. Oksitosiinilla oli tosiaan oma osansa, en tiedä millaista on ilman. Mutta tuskin kivutonta. Aivan järkyttävää kipua ja tuskaa , mutta välttämätöntä ja kaikista parasta on se, että ellei siihen jää kierimään, sen kivun tunteen unohtaa ja muistaa ainoastaan että joo, teki helvetin kipeetä. Kipi ei kuitenkaan ole verrattavissa mihinkään muuhun joten sen todellisen kivun määrän muistaa vasta toisessa synnytyksessä joka on sitten jo henkisesti helpompi.

olisin ollut valmis tunnustamaan mitä tahansa...



2

ainoa käynnistetty, ilman vesiä, puudutteet toimivat vasta viimeisen 1,5h ajan, siihen saakka oksitosiinit kaakossa enkä voinut muuta kuin huutaa ja täristä, mitään välejä supistuksilla ei ollut.

kipu ollut vielä siinä vaiheessa kun se käynnistettiin geelillä. 30 minuutin yhtämittainen supistus kyllä tuntui aivan käsittämättömän kipeältä.

Siinä vaiheessa luulin kuolevani, kun tajuttiin ettei vauva pääse kunnolle laskeutumaan koska suoli oli niin täynnä ulostetta (ummetus). Sain peräruiskeen, jonka jälkeen supistelivat sekä kohtu että peräsuoli. Silloin meinasi taju mennä!! Se on ainoa kerta elämässäni, jolloin oikeasti toivoin kuolevani, jotta olisin päässyt pois.



Toisen lapsen kohdalla sain tippaa käteen ja siitä puolen tunnin päästä lapsi oli sylissäni. Eli mentiin 3 sentistä auki siihen että lapsi oli laskettu vatsalleni. AIVAN HELVETTIÄ! Ja täysin ammattitaidoton kätilö siihen päälle, joka ihmetteli ääneen ettei se nyt noin paljon voi sattua :(

Jos lapsi syntyy noinkin nopeasti, niin miksi tarvit puudutuksia? Oikeasti en ymmärrä näitä, jotka itkee, kun ei puudutettu ja lapsi syntyi kuitenkin supernopeasti. Itse kun on synnyttänyt 34h ja huutanut ja tärissyt tuntikausia, niin mieluummin ottaisin vaikka kaikki maailman kivut tunnin ajaksi, jos se vauva sillä näppärästi syntyisi.

Ekan kärsityn synnytyksen jälkeen kävin synnytystapa-arviossa myös edellisen vauvan ison koon takia. Lääkäri kirjoitti papereihin, että epiduraali/spinaali laitettava ENNEN kalvojen puhkaisua jotta ehtisi vaikuttaa. Koska kalvojen puhkasujen jälkeen se on menoa taas...

Mitä teki kätilö. Kun tuskissani sanoin asiasta kätilölle niin pisti kuitenkin kalvot puhki ja sanoi, että kyllä ehdit sen epiduraalin saamaan. Alle puolituntia ja lapsi oli maailmassa..

jäänyt hieman kyrsimään tämä asia...

2

1 lapsi on ja toinen haaveissa ja kyllähän sitä miettii, että kuinka uskaltaa toista lähteä synnyttämään. Tai siis, itselle on jäänyt synnytyksen jälkeen sellainen olo, että olenko ihan velliperse ja kipukynnykseni on nollassa kun minusta se kipu oli jotain käsittämättömän kamalaa, ainakin siinä vaiheessa kun höngin ilokaasua viimeistä päivää ja supistusten väli oli ehkä 10 sekuntia.



Onneksi sain epiduraalin ja olo helpotti sen jälkeen todella paljon, en olisi ikinä voinut synnyttää ilman kivunlievitystä tai siltä minusta ainakin tuntuu... jos en olisi saanut epiduraalia, olisin todnäk.menettänyt tajuntani, muistan että olin jo hyvin lähellä sitä.



Sittemmin kun olen jutellut synnytyksistä joidenkin kanssa, niin kommentti oli että ei se nyt niin kamalaa ollut. Joko kipuni oikeasti olivat pahemmat kuin näillä muilla, tai sitten minulla on alhainen kipukynnys, vaikka omasta mielestäni ei...



Kamalaahan se on, mutta silti haluan saada toisen lapsen ja en todellakaan halua sektioon, koska sen 12 tunnin helvetin jälkeen kivut olivat siinä ja paras mahdollinen palkinto sylissä.

Omasta mielestä olin etukäteen varautunut että kipu voi olla paha, mutta ensimmäisen varsinaisen supistuksen jälkeen olin ihan lamaantunut.



Synnytys alkoi itsekeen lasketun ajan jälkeen. Olin ehtinyt jo nukkumaan kun supistus tuli. Ei puhettakaan että olisin voinut tehdä muuta kuin keskittyä hengittämiseen. Supistuksen tullessa olin selälläni ja tajusin että jossakin toisessa asennossa olisi parempi mutta en kyennyt sen aikana liikahtamaankaan.



Supistuksen jälkeen olin niin järkyttynyt ja lukossa että selkään sattui edelleen. En pystynyt rentoutumaan yhtään.



Onneksi synnytys ei kestänyt kuin 8 tuntia kaikkiaan, epiduraali vei kivut kokonaan pariksi tunniksi mutta sitten saa taas alkoi.



Mulla myös synnärille päästyäni supistuksia kovennettiin oksitosiinilla. Eroa aikaisempiin luonnollisiin supistuksiin ei ollut. TEki yhtä tuskaa.



Mies sanoi jälkeenpäin että olin ollut hyvin rauhallisen näköinen, ei olisi uskonut että olin tuskissani. Ei kai, kun olin ihan lamaantunut kivusta.



Toista synnytystä odotin kauhulla. Raskausajan onnistuin olemaan ajattelematta asiaa, neuvolassakin sanoin ettei pelota. Pikemminkin ahdisti sen verran, että halusin sulkea asian mielestäni kokonaan. Ihme kyllä, toinen synnytys oli paljon helpompi. Kesto 5 tuntia josta vain 2 tuntia kovempaa kipua ja vain 10 minuuttia äärimmäisen kovaa kipua (samanlaista kuin ekassa synnytyksessä kaikki supistukset). Pärjäsin jopa ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Sen jälkeen olikin jo parempi maku suussa.

Ensimäinen syntyi perätilan takia sektiolla. Toista synnytin 4 vrk sairaalassa. Säännöllisesti supisteli, mutta kohdunsuu ei auennut. Eivätkä avittaneet asiaa koska oli pari päivää laskettuun aikaan?? Sitten kun laskettunapäivänä synnytys vihdoin kunnolla käynnistyi niin olin aivan puhki kun en ollut 4 vrk nukkunut ja kitunut jatkuvissa supistuksissa. Joten ONNEKSI loppu meni nopeasti.



Kolmas synnytys alkoi kotona supistuksilla ja en tiennyt mitä on tulossa. joko taas maratoni sairaalassa tai sitten nopeampi synnytys. ONNEKSI oli nopea ja ehdin olla tällä kertaa sairaalassa alle 2 tuntia kun lapsi oli jo syntynyt.



Ei synnytyksen pituutta voi ennustaa, pitäisikö siis olla urhea ja kestää mitä tulevan pitää ilman puudutuksia JOS vauva vaikka syntyisikin nopeasti.



No mutta se niistä puudutuksista kun eivät edes tehonneet.



2

tarkistaa aukeaako kohdunsuu niillä supistuksilla ja millä voimalla/nopeudella. Jos avautumistahti on todellakin nopea, niin hyvähän se sitten on. Olisi ihanaa, jos ne hurjat kivut aukaisi myös paikkoja nopeasti. Eri homma on se, että koko touhu jumittaa 1,5 senttiin, vaikka vesiä ei ole, supistukset ovat loputtomia ja aivan järkyttävän kivuliaita.

Ensimäinen syntyi perätilan takia sektiolla. Toista synnytin 4 vrk sairaalassa. Säännöllisesti supisteli, mutta kohdunsuu ei auennut. Eivätkä avittaneet asiaa koska oli pari päivää laskettuun aikaan?? Sitten kun laskettunapäivänä synnytys vihdoin kunnolla käynnistyi niin olin aivan puhki kun en ollut 4 vrk nukkunut ja kitunut jatkuvissa supistuksissa. Joten ONNEKSI loppu meni nopeasti.

Kolmas synnytys alkoi kotona supistuksilla ja en tiennyt mitä on tulossa. joko taas maratoni sairaalassa tai sitten nopeampi synnytys. ONNEKSI oli nopea ja ehdin olla tällä kertaa sairaalassa alle 2 tuntia kun lapsi oli jo syntynyt.

Ei synnytyksen pituutta voi ennustaa, pitäisikö siis olla urhea ja kestää mitä tulevan pitää ilman puudutuksia JOS vauva vaikka syntyisikin nopeasti.

No mutta se niistä puudutuksista kun eivät edes tehonneet.

2

ellen olis saanut kivunlievitystä. Olen mennyt synnytyksissä kivusta 'tajuttomaksi' (ilmeisesti kipushokkiin). Se kipu on ihan tajutonta, joten ihan turha hurskastella, että olis ottanut kaikki maailman kivut puoleksi tunniksi, itse olisin ollut toimintakyvytön jos en olis apua saanut.

...Sittemmin kun olen jutellut synnytyksistä joidenkin kanssa, niin kommentti oli että ei se nyt niin kamalaa ollut. Joko kipuni oikeasti olivat pahemmat kuin näillä muilla, tai sitten minulla on alhainen kipukynnys, vaikka omasta mielestäni ei...

Voin lohduttaa sinua. Ei todellakaan ole sinun kipukynnyksestäsi kiinni. Sulla vain on sattunut semmonen synnytys, että se on tehnyt kipeää. Olin tuo nro 16 jonka eka synnytys oli todella tuskallinen, olin varma että kuolen. Toinen oli paljon helpompi. Siinäkin ladattiin oksitosiinia tipalla tulemaan, vauva oli esikoista isompi ja vielä ihmeellisessä asennossakin. Periaatteessa olisi siis pitänyt tehdä vielä kipeämpää, varsinkaan kun ei kivunlievitystä ollut. Mutta niin se vaan oli paljon helpompi. Kätilökin sanoi jälkeenpäin että sepäs oli näppärä synnytys.

Lisäksi monella naisella aika kultaa muistot. Viime viikolla työpaikalla juteltiin synnyttämisestä, pari naista siellä antoi ymmärtää että eihän se ollut kuin pieraista ulos. Siinä kun juteltiin lisää, niin johan muuttui ääni kellossa, ei ollut enää pieraisut riittäneet. ;) Osansa varmasti silläkin että meitä huomattavasti vanhempien naisten on täytynyt aina synnyttää ilman kivunlievityksiä saunassa tai peräkammarissa, ei silloin ole paljon puhuttu lievityksistä. Kun se on sinne mennyt, on sen uloskin tultava kivusta välittämättä. Olenkin miettinyt että onko se syynä että vähätellään sitä kipua, ei ikäänkuin uskalleta tunnustaa että sattui niin saatanasti, koska vanhemmat naiset saattaisi hymähdellä...