Lue keskustelun säännöt.
Onko ketään muuta ahdistanut äitiyslomalle jääminen?
23.11.2011 |
Kaikki olettavat että odotan innokkaasti äitiysloman alkua, joka siis alkaa reilun viikon päästä. Kuinka on ihana päästä pois työpaikan kiireistä ja viettää rauhallinen joulu ennen vauvan syntymää jne. En kuitenkaan voi mitään sille, että ajatus töistä pois jäämisestä ahdistaa valtavasti.
Tottakai odotan vauvan syntymää innolla, on oikein toivottu tulokas ja oikeastaan olen itsekin yllättynyt omista fiiliksistäni. Mutta pidän todella työstäni, raskaus ei ole haitannut työntekoa lainkaan ja jotenkin tuntuu että "putoan pois" työpaikan mahtavasta porukasta, johon olen vuosien aikana tiiviisti kuulunut. En kuitenkaan ole mikään uraohjus tai sellainen jolle työ on elämän tärkein asia. Ihan perusduunari vain, mutta satun todella viihtymään työssäni ja pelottaa että elämä käy yksinäiseksi kun jään töistä pois. En koe olevani mikään perhekerhoihminen.
Apua, onko kellään muulla ollut samankaltaisia fiiliksiä?
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja mulla on tulossa toinen lapsi. Ekalla kerralla laskin päiviä äitiyslomaan, inhosin työpaikkaani. Nyt olen löytänyt ihan kivan työn, ja äitiyslomalle jääminen suorastaan ahdistaa. Toivottavasti aika ja hormonit tekevät tehtävänsä, ja iskee pesänrakennusvietti.
aikamoinen haaste. Elämän mielekkyys täytyy oppia löytämään "pienistä ympyröistä". Lisäksi joudut vastakkain oman itsesi kanssa. On liikaa aikaa ajatella vaikka kaikkia menneitä sattumuksia ja ihmissuhteita elämän varrelta. Se saattaa tuntua ihan kauhealta eikä moni ehdi vauvaloman aikana ikinä päästä sinuiksi itsensä kanssa. Töihin on ihanaa paeta ja upota ja siellä saa tuntea itsensä tarpeelliseksi.
Koita miettiä mitä muuta tahdot tehdä kuin vain elää maidontuoksuisessa vauvaunelmassa. Hae ihan heti paikka vauvauintiin, kun pieni syntyy. SEn voi aloittaa jo vaikka 4-kuisen kanssa. Käy hänen kanssaan lenkeillä, vauvaelokuvissa (jos kaupungissasi on), menkää muskariin. Ja kun vauva onb isompi, voit itsekin harrastaa jotakin mitä et ehdi tai jaksa muuten työssäoloaikana.
En ole erityisen kiinnostunut toisten äitien lasten asioista ja en siis usko että tulen käymään missään perhekerhossa tai muissa vauvatapaamisissa. Vauvauinti kyllä kiinnostaa perheen yhteisenä juttuna.
Tuntuu että sen pitäisi olla itsestäänselvyys olla innoissaan äitiysloman alkamisesta enkä tästä oikein kenellekään viitsi ääneen puhua. Täällä vain anonyyminä. Miehelle kyllä olen jutellut, mutta enemmän tarvitsisin vertaistukea muilta samoja fiiliksia omaavilta naisilta.
ap
Kolmas äitiysloma odottaa vielä alkuaan (kolme viikkoa armonaikaa), ja todellakin ahdistaa!
Mulla se liittyy ihan takuuvarmasti siihen, että pidän työstäni ja uskon, että työni on oikeasti tärkeää. Minä en ole korvaamaton työssäni tietenkään, mutta tykkään siitä ja HALUAN tehdä sitä. Lisäksi tykkään ihmisistä ympärilläni, esim. työkavereistani, ja äitiysloma tarkoittaa väkisinkin sitä, että jää pois näistä ympyröistä. On näihin aina päästy takaisin kyllä, mutta silti. Äitiyslomalla aikuis- ja sosiaaliset kontaktit vähenevät väkisinkn, ja suoraan sanottuna minua ei napannut yhtään useimpien perhekahviloiden yrmeät ja valittavat mammapiirit.
Mä olen aina äitiyslomilla tehnyt paljon vapaaehtoistyötä, sellaista, johon voin ottaa lapset/lapset mukaan. Olen esim. mukana monikulttuurisen perhekerhon järjestäjätiimissä. Mulle on aina sadellut pilvin pimein neuvoja siitä, miten mun tulisi luoda ympärilleni lähialueen äideistä verkosto, mutta kun sen luominen ei tuosta vain tapahdukaan. Ja kun itse en todellakaan mitään valitusklubia kaipaa, mutta useimmille se tuntuu riittävän, olen oppinut kiertämään puistojen mammapiirit kaukaa. Myös mies on saanut luvan sopeutua mun mammalomien aikana siihen, että hän saa ja joutuu yhdistämään harrastus- yms. menonsa työpäivään, koska illat on sitä aikaa, että mä jätän isommat lapset tai kaikki lapset, jos ovat sen ikäisiä jo/imetysväli riittää, hänen hoiviinsa, ja lähden kyläilemään/lenkille/tms. kavereideni kanssa aina, kun se vaan jollekin kavereistani sopii. Mies kuitenkin saa viettää päivänsä aikuisten ihmisten keskellä, minä nökötän kaiken sen ajan lasten kanssa, joten ei voi olla hälle ylivoimaista viettää pari tuntia iltaisin omien lastensa kanssa. Ja lapsilla ja isällä on mahtava suhde keskenään.
Silti kannattaa ja joutuu varautumaan edelleen siihen, että kun mies on lähtenyt töihin klo 7, lapset ovat heränneet 05.30-06.30 ja kello lyö 9, iskee ensimmäisen kerran yksinäisyys ja epätoivo: "Tää päivä ei lopu ikinä!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
seurustelusta ja perhekerhoista. Vauvauinnissa olemme ollet 2 lapsen kanssa ja se on tosiaan perhettä yhdistävä ihana harrastus. Keksin itselleni tekemistä mm. kirjoittamisesta, kun tulin kutsutuksi suljettuun ryhmään, joka kirjoitaa netissä. Sitä voi tehdä aina, ajatuksia voi kypsytellä aina. Lisäksi teen käsilläni paljon kaikenlaista, remppaan taloa ja taiteilen.
Ei sinun tarvitse olla onneksi kukkuloilla, älä turhaan kiellä ikäviä tunteita. Vauva kyllä tuo tullessan ne äitiyden ja onnen tunteet niin ettet vähään aikaan kaipaakaan muuta kuin lähekkäin oloa.
Ja ainahan työpaikalle voi palata vaikka 3 kk synnytyksestä jos alkaa ihan hirveesti ahdistaa.