Mitä tekisin tilanteessani?
Mulla on työ, jossa olen ollut jo pidempään äärimmäisen ahdistunut. Kyseessä on projekti, joka kestää vielä noin 1,5 vuotta. Minulla on kaksi pientä lasta joista toinen vasta hieman alle 2-vuotias.
En ole nauttinut toisaalta kotona olemisestakaan kun lapset olivat vauvoja, mutta nykyisin nautin arjesta heidän kanssaan todella paljon.
Miehellä on niin hyvät tulot, että taloudellisesti minun ei olisi aivan välttämätöntä käydä töissä (ainakaan väliaikaisesti). Uuden ammatin opiskelukin tuntuu houkuttelevalta, uutta nykyistä alaani vastaavaa työtä on todella hankala saada asuinpaikkakunnallamme.
Lapset ovat sairasteleet tänä vuonna päiväkodissa olleessaan todella paljon ja me vanhemmatkin olemme saaneet osamme näistä pöpöistä.
Oon niin hajonnut tähän tilanteeseen etten tiedä mitä tekisin. En uskaltaisi jättää itseäni ihan tyhjän päällekään mutta toisaalta mulla olisi oikeus hoitovapaaseen ilman sen kummempia selittelyjä. Jos tästä paikasta lähden, voin heittää hyvästi näille nykyisille hommilleni eli jotain uutta olisi varmaan keksittävä.
Ajatus siitä, että sitkuttaisin tässä hommassa projektin loppuun tuntuu ihan mahdottomalta...
Mitä siis tekisit asemassani? Miten selviän tästä tilanteesta?