Mikä mua vaivaa? Rakastan miestäni ja ärsyynnyn hänestä.

Nytkin odotan miestä kotiin, lapset nukkumassa ja keerankin voisi hyökätä miehen kimppuun kun tulee ovesta sisään ja heittäytyä riettaaksi eteisen lattialle ;D Tiedän jo nyt että kun kuulen auton tulevan pihaan ärsyynnyn jostain? (en tiedä mistä) ja halut lopahtavat siihen. Raivostuttavaa!!

ja sitten tiuskin, riitelen, kiukkuan, ja olen välillä sitä mieltä, että olisi parempi asua erillään. Ja minäkin rakastan, eikä miehessä suurempia vikoja ole. Ehkä keskustelun ja läheisyyden puute, mutta taidan itse vielä edesauttaa niitä, vaikken edes oikeastaan haluaisi...



T: nainen 39v.

odotin kotiin mutta mies ei osallistunut kodin arkeen ollenkaan. teki toita tms. vieraannuttiin..

Mieheni tekee vähintäänkin osansa kotitöistä ja on kaikin puolin hyvä mies ja isä. Sitä en voi valittaa.



ap

niin pääset ärtyisyyden yli ja lähennytte.

Ihan hirveintä on se että oikeasti odotan häntä töistä kotiin ja ikävöin, mutta sitten kun tulee niin paha tuuli iskee heti.



Meillä mies ei juurikaan osallistu arjen vastuun jakamiseen vaan kaikki ohjat ovat minun käsissäni koko ajan ja se on minulla hampaankolossa hieman. Johtuisikohan tästä?







T. nainen 31v ja 11v suhdetta takana

auttoi terolut. t. se joka kyseli ikää

Meinaan vaimo oli juuri samanlainen muutama vuosi sitten. Päivisin tuli niin härskejä tekstiviestejä mutta kun kotiin pääsi niin johan alkoi valitus ja siinä kaikkosi itseltäkin kaikki halut.



En ole vieläkään keksinyt mistä johtui eikä ole suostunut/osannut kertoa. Onkohan kyseessä jotain kotiäitien hormooni juttuja? Sama toistuu nykyään kyllä iltaisinkin hyvin usein että kun ilta on flirttailtu ja ehdotuksiin vastattu kyllä niin halut katoaa iltapesun aikana. Se onkin todella kiva ylläri puoliheijarissa sitten saada kylmää vettä niskaan kun toinen tulee naama norsunvitulla sänkyyn ja on niin kuulemma rupes väsyttämään pesun aikana.



En kyllä yhtään ihmettele että niin moni avioliitto päättyy eroon ja miten paljon ihmiset pettää parisuhteessa. Taitaa olla perusihmisen asiat aivan liian hyvin kun jää energiaa liikaa negatiivisten asioiden miettimiseen.

syyllistää naista. Se tunne joka tulee kun näkee miehensä ja alkaa vituttaa, on oikeasti ihan kamalaa. Sille ei voi mitään.

Mieheni pästävärkki ei onneksi enää vituta :)

t. pillerin popsia

On ja jostain vanhasta perheaiheisesta lehdestä luin että syy tuohon on se että on kokopäivän lapsien lähellä, saa kosketusta, halaa ja hellii ja illalla on siitä niin täynnä että ihan tavallinenkin kosketus saattaa olla jo liikaa. :)



Minustakin auttaa paitsi työhön palaaminen, myös se että vaan menee ja harrastaa seksiä (vaikka pikapanoja) tai alkaa harrastaa liikuntaa. En tiedä mikä siinä on mutta oma konkreettinen kokemus on että laihtuessa halut palaa. Onko muut huomannut saman jos on tarttenu laihduttaa kunnolla, sanotaan vaikka 20-30 kiloa?

joten koskettelua ja lasten läheisyyttä ei ole päivät pullollaan.



Sen sijaan mulla on hormoonikierukka, ollut pari vuotta. Onko muilla?

Olen kotiäiti ja huomannut lataavani suuret odotukset siihen miehen kotiinpaluun. Sitten kun mikään ei sujukaan kuten toivoin, alkaa ärsyttää tai vaikka sujuisi niin ärsyttää silti.



Itse uskon sen johtuvan paljon hormoneista. Kun imetän tai olen raskaana, mies ärsyttää tuhat kertaa enemmän. Lisäksi olen hänelle hieman kateellinen kun on voinut olla päivän aikuisten seurassa ja minä kököttänyt kotona.



Mitä tulee tuohon laihtumiseen niin olen huomannut saman. Aina kun olen saanut raskauskilot karistettua (eli 3x23kg) niin sen jälkeen alkaa seksikin tuntua itsestä paljon paremmalta.

En ole kotiäiti, eikä ole hormonaalista ehkäisyä käytössä. Mikähän tähän on syynä? Ja mikä auttaisi?

Lapsetkaan eivät ole enää pieniä. Olen ollut kauan tällainen, joten mistään "ikähormoneista" ei voi olla kyse. Kuitenkin tuntuu, että mielialani ei ole minun säädeltävissäni, tämä tapahtuu minulle.



Olen miettinyt, voisiko syy olla se, että tiedän, että saan kertoa kaiken ikävän miehelleni ja hän kuuntelee minua. Asiat ovat päivän aikana pakkautuneet ja palan jo kertoa niistä ja purkaa mieltäni, kun mies tulee kotiin. Voisiko olla niin, että minusta on tullut Pavlovin koira: miehen kotiintulo onkin alkanut merkitä ikävää oloa, vaikka mitään ikävää ei olisikaan sinä päivänä tapahtunut? Olenko tehnyt miehestäni tunteitteni likasangon? Miten muutan mallin?



ap

Mulla on AP ihan sama fiilis!!! Ihan juuri kuin olisin itse tuon kirjoittanut. Rakastan miestäni, odotan kotiin ja haluan jutella, halailla ja sekstailla mutta sitten kun näen sen naaman, menee hermo heti. Oikein itseä ärsyttää tää jatkuva ärsytys.



Olisko hormonit? Olen imettänyt ja nyt juuri lopettelemassa sitä hommaa pikkuhiljaa...

mitään kertoo. itse olen 25 ja luettuani ap:n alotuksen, tajusin että sehän olisi voinut tulla omasta kynästäni - tässä tapauksessa näppäimistöstä..

seurustelua takana 9 vuotta ja kaksi pientä lasta. jo pari viime vuotta on ollut tuollaista.. odotan kovasti miestä töistä kotiin ja kun kello lähenee kotiin paluuaikaa, jokin napsahtaa ja vittupää-akka iskee jälleen.

haaveilen seksistä, kosketuksesta, läheisyydestä. kuitenkin kun sellaista olisi saatavilla, peräännyn, eikä mikään enää kiinnostakaan. en halua keneltäkään muulta läheisyyttä, vaan juuri omalta mieheltäni, mutta kun tämä on paikalla, alkaa vaan ärsyttää ihan mielettömästi. ei saa koskea, ei saa hipaista, eikä varsinkaan ehdottaa. meillä ei ole vuoteen harrastettu seksiä kuin muutaman kerran ja nekin on olleet lähinnä "pylly pystyyn ja nopea sukellus"-tyylisiä. eli mitään ei ole tuosta käteen jäänyt. eikä mihinkään muuallekaan.

olen itsekin miettinyt jo pidempään, että mikä ihme tässä oikein on. rakastan miestäni, enkä todellakaan halua erota tms. pelkkä naaman näkeminen/puheen kuuleminen vaan naksauttaa jonkin ärsytysnappulan päälle ja taas mennään..

näin niinkuin ulkopuolisen silmin perhe-elämä kukoistaa ja kaikki on hyvin, mutta sisimmässä kumpikin meistä kärsii ja lujaa. en enää tiedä mihin tämä johtaa, ellen saa itseäni muuttumaan..

ylipäätään tunteitani miestäni kohtaan. Kun hän on kaukana, kaipaan ihan hirveästi, kun hän on lähellä, en välitä tai jopa ärsyynnyn. Näin ei tietysti ole aina, mutta liian usein kuitenkin. Ja edelleen olen sitä mieltä, että vika ei ole miehessä.



ap

kehitätte päivän mittaan epärealistiset ja yli-ihanteelliset odotukset miehelle ja miehestä ja kun se tulee kotiin eikä tunnukaan niin ihmeelliseltä kuin odotatte, ärsyynnytte?

kuin päivällä erossa ollessamme ajattelen. Joskus pelkään, että jossain on nainen/naisia, joka ymmärtää mieheni todellisen arvon ja kohtelisi häntä, kuten hän ansaitsee.

ap

kehitätte päivän mittaan epärealistiset ja yli-ihanteelliset odotukset miehelle ja miehestä ja kun se tulee kotiin eikä tunnukaan niin ihmeelliseltä kuin odotatte, ärsyynnytte?

Veikkaisin hormoneja. Itse olen 24 ja tuntenut tuollaisia. Joskus mies ärsyttää ihan vain olemalla.



Hormoniehkäisyä ei ole ja sen olen huomannut että kk kierron kanssa nuo käy yhteen. Ovulaatiosta eteenpäin se ärsytys vain kasvaa.