Kummalla tavalla kyläilet kavereillasi?
Jos käyt kavereilla kylässä vaikka lasten kanssa, kummalla tavalla toimit?
-yrität olla niin, että teistä on kyläilyn loputtua mahdollisimman vähän vaivaa, esim. autat korjaamaan kahvikuppeja tai siivoat lasten lelut paikalleen jutustelun lomassa.
-ajattelet, että vuoroin vieraissa, ei haittaa vaikka kura kantautuu olohuoneeseen saakka ja lasikaapin ovet ovat suklaisissa sormenjäljissä, sinä siivoat sitten vuorostasi teillä kotona
-vai oletko jotain siltä väliltä?
Kommentit (11)
mutta en siksi ettei meistä olisi vaivaa. Vaivaa on kuitenkin tarjoilujen laittamisesta jne.
Mutta olen kotonakin koko ajan touhuamassa jotain, hyvillä ystävillä kyläillessä olen kuin kotonani.
vahdin ettei lapset sotke esim. tahraisilla käsillä tai kuraisilla kengillä ja jos leluja on levitetty paljon ne siivotaan, mutta en auta korjaamaan esim. kahvikuppeja. JOs on tarkoitus tehdä yhdessä ruokaa, niin sitten on tietty eri asia.
tarjoudun monesti myös auttamaan joko ruuanlaitossa tai kahvitarjoilussa riippumatta siitä, onko 'emäntä' aikaisemmin minulle tuttu vai tuntematon ja siitä, onko hän aikaisemmin hyväksynyt tai kieltäytynyt avusta.
itse en yleensä hyväksy apua, tai tarvitse sitä, mutta en silti osaisi vieraisilla olla siten, etten ainakin tarjoudu auttamaan.
Yritän että vierailumme lopussa ei olisi mikään kaaos toisen kodissa.
Mutta kaikki riippuu niin kyläpaikasta, kellonajasta ja tuttuudesta.
Ennen lähtöä alan yleensä kehottaa lapsia siivoamaan leluja ja autan heitä siinä. Jos taas illan emäntä sanoo että "ei tarvitse" tai antakaa vaan lelujen olla, niin yleensä tottelen, enkä sen enempää siivoile.
Keittiöhommiin en puutu. Minusta se menee vaan hankalaksi jos vieras tulee siihen pyörimään ja auttamaan. Helpointa on tarjoilut asettaa ja siivota ihan itse. Eli en kylässä puutu niihin enkä toivo omien vieraidenikaan puuttuvan taas meillä.
Meillä taas jos on kylässä lapsia äiteineen, menen oikeastaan vieraan mukaan, eli jos hän lähtöä tehdessään kehottaa omaa lastaan siivoamaan, niin yhdyn tähän ja kehotan myös omat lapseni samaan hommaan auttaen heitä siinä. Mutta jos vieraat lähtevät siivoamatta leluja, niin sitten me siivoamme ne sitten yhdessä lasten kanssa vieraiden lähdettyä. Se ei ainkaaan toistaiseksi ole häirinnyt ja lelut on onneksi nopea ja helppo ´siivota kun kaikilla on oma paikkansa.
En ala emännöimään kylässä, mutta valvon lapseni toimintaa koko ajan. Jos en tiedä talon tapoja, otetaanpa esimerkiksi saako sohvalla/sängyllä pomppia niin otan asian jollakin tavalla puheeksi ettei toimita vastoin talon tapoja. Autan lasten lelujen siivoamisessa ennen poislähtöä. Meidän kyläilystä ei ikinä jää suklaasormien jälkiä vitriininoviin tai vastaavaa sotkua. Tapanani on nostella astioita ym. pois kahvipöydästä.
Tarjoudun avuksi ja siivoan suurimmat sotkut jäljiltämme mutta toisaalta olen kyllä enemmän varmaan vuoroin vieraissa tyyppiä siinä mielessä, että kun meille tulee vieraita tarjotaan heille yleensä ruuat ja kahvit yms. eikä odoteta avun tarjoamista ja sitten sitä ehkä odottaa vähän samantyyppistä palvelua kylään menneessän.
Toki tämä riippuu vähän tilanteesta ja kavereista miten toimin. Esim. yökyläilyillä odotan enemmän osallistumista puolin ja toisin ja joidenkin kavereiden kanssa vuorotellaan että esim. toinen tekee ruuan ja toinen tuo mukanaan jälkiruuan tms. Myös jos toisella uuvuttava elämäntilanne niin voin viedä ruuat mukana tai ehdottaa ravintolatapaamista tms. Kaveripiirissämme ainakin vaikuttaa olevan varsin eritavalla apua odottavia ja toisaalta sitä tarjoavia yksilöitä.
Kuten kaikki tietää pienillä lapsilla nuo siirtymät tuppaavat olemaan aika haasteellisia, joten usein kaikki pääsee helpommalla kun vieraat vaan lähtee ja kotiväki saa sen jälkeen rauhassa siistiä - näin tasapuolisesti puolin ja toisin... ja se ei tarkoita etteikö lapsille opetettaisi jälkien siivoamisen tärkeyttä,mutta tilanteesta riippuen katsotaan miten kannaattaa toimia...
itseäni mua ärsyttää vieraat, jotka "auttaa" liikaa keittiössä!!
Esim. astianpesukoneen täytän itse, tavarat haluan laittaa itse paikoilleen. Helpointa olisi, jos vieraat vaan jättäis kaikki lautaset ja muut kamat pölydälle.
Mutta lasten sotkuja ainakin kysyn, että siivotaanko ja pyydän lastani siivoamaan.
riippuen siitä, kenen kaverin luona ollaan.
En nyt ala imuroimaan lasten tekemiä muruja lattialta, mutta selkeät sotkut siistin kyllä.
Tarjoudun myös auttamaan, jos isäntäväki alkaa siivoamaan esim. tiskejä kahvittelun jälkeen.