G. Mitä tekisit toisin äityitesi ensitaipalella jos voisit kääntää kelloa taaksepäin?

muiden tuputtaessa minulle unikouluohjeitaan. Muiden hämmästellessä asiaa, en koskaan pitänyt minkäälaista unikoulua vaan otin lapsen syliin, nukutin häntä vieressä, menin heti auttamaan kun lapsi itki unta yrittäessä. Lapsi (1v5kk) nukkuu edelleen kanssamme samassa makuuhuoneessa, enkä tunne yhtään huonoa omaatuntoa. Olen onnellinen, että olen ollut läsnä lapselleni silloi kun hän minua tarvitsee. Olen myös varma, että se on lapsen kehityksen ja turvallisuuden kannalta hyväksi.

2 ekaa on pullolapsia, kun imetys sattui, enkä osannut imettää. ja neuvolassa sanottiin, ettei voi sattua ja että max 20 min per rinta ja sit vauva on tyytyväinen... joopa joo.

onneksi kahta vikaa opettelin imettämään.



lisäksi tokan lapsen oisin vieny allergiatesteihin.

niin ikävälle kuin se kuulostaakin, kadun sitä että edes yritin imettää! se ei mennyt alkuunkaan niin kuin olin kuvitellut, täysimetys vähintään vuosi. mutta en kerta kaikkiaan voinut sietää sitä kipua ja tunnetta että vauva imee tissiä. eieieiei!! jos sellainen ihme tapahtuu että toisen lapsen saamme/teemme, en edes yritä imettää. ne kaksi kuukautta oli elämäni tuskallisimmat imetyksen takia, kunnes tajusimme mieheni kanssa ettei imetys ehkä vain ole kaikkia varten ja vauva kasvoi oikein reippaasti pullo ruuallakin :)

En yrittäisi liikaa mitään, menisin reilusti sieltä mistä aita on matalin.



Ja EN antaisi äitini sekaantua niin paljon kaikkeen kuin mitä annoin ennen.



En yrittäisi palata normaalioloon ja -arkeen mahdollisimman nopeasti ja hoitaa vauvaa "siinä sivussa".



Hankkisin unipussin ja bumbon.

en itkettäisi vauvaa turhaan. Enkä muutenkaan kuuntelisi muiden neuvoja. Ärsyttää, kun annetaan sellainen kuva, että kaikki ohjeet sopivat kaikille ja kaikki vauvat ovat samanlaisia. Ja jos joku on erilaista, se on vika ja vanhempien syytä. Paskanmarjat. Olisivat saaneet pitää "neuvonsa".

ottaisin anopin tunteet huomioon paremmin, en olisi niin tyly. Onneksi anoppi jaksoi ymmärtää ja olla taustalla tukena. Kakkosen synnyttyä sitten älysin toimia toisin.

En antaisi esikoiselle lisämaitoa pullosta laitoksella, vaan hörppyyttäisin. Alkoi yhden ainoan pullokerran jälkeen hylkiä rintaa ja imetys kaatui siihen kuukauden sisällä.



Nuoremmat lapseni on hörpyytetty ja imetys onnistui hienosti.

Esikoisemme nukkui paljon vaunussa ja nyt harmittaa, ettei hän saanut olla sylissäni, joka on lapselle mitä tarpeellisin paikka. :(

Olin "keskiarvossa" kun sain esikoiseni 28 vuotiaana. Mutta tosiaan, vähän nuorempanakin olis voinut lapset tehdä. Toisaalta, ihan hyvä näinkin...



Vielä ainakaan en osaa katua purkkiruokia tai korvikkeita.



Onhan sitä kaikkea "hölmöä" tullut tehtyä (esim. kirjallisia ohjeita aikatauluineen isovanhemmille, kun tulivat lasta hoitamaan) mutta ei nekään silti kaduta. Ehkä ennemminkin huvittaa. :D

En mitään. Tämä on ollut ihanaa aikaa! Kaikki on mennyt paljon helpommin ja lapsi ollut monin verroin ihanampi kuin olin kuvitellut!

Minä tekisin vauvaruoat itse. Muuta en kadu, kuin purkkiruokia ;)

olin rento ja vauva helppo, sitten toinen olikin haastavampi koliikkivauva ja huono nukkuja ja samalla isommalla uhma.Asia jonka tekisin toisin en yrittäisi pitää kotia tip top(olen siivoushullu) ja olisin ottanut koliikin rennommin.noh nyt kaikki nuo takana ja harmittaa kun koko toisen lapsen vauva-aika meni toivoessa että menispä aika nopeammin eteenpäin.

Siitä seurasi kohdallani niin paljon huonoa. Sektio jouduttiin kuitenkin tekemään ja tulin hirveän kipeäksi kuuden päivän supistusten seurauksena. En nukkunut ja univaje jäi krooniseksi, minulle jäi kipuja useaksi kuukaudeksi ja imetys alkoi huonosti. Olin myös niin väsynyt ja kipeä etten jaksanut pitää vauvaa lähelläni niin paljon kuin olisi ehkä pitänyt. Tämä vaivaa minua edelleen, kun eihän tuo enää sylissä pysy...

olisin hoidattanut tosi pahan synnytyksenjälkeisenmasennukseni.

ja miten esikoinen yhä edelleen nukkuu hyvin. Voisko ajatella, että ehkäpä hän vaan on oppinut hyvän unihygienian eikä että hyvän nukkumisen taustalla on joku suuri "trauma".



Mulla menee hermo yhden tutun kanssa, joka soittelee ja itkeä valittaa, kun sen kohta 2- vuotias lapsi heräilee ja syö rintaa kaiket yöt ja hän on niiiiiiiin uuuuuupunut ja miksei kukaan auta. Mutta ei voi lopettaa imetystä, ei voi antaa kenenkään muun hoitaa yöheräilyjä edes yhtä yötä, ei halua kokeilla minkäälaista "unikoulua".



Lapsentahtisuus on tosi jees, mutta mamman on sitten turha volista sitä uupumustaan, jossei edes halua mitään muutosta. Puuh. Ja lapsi kuitenkin syntyy perheeseen - ihan muutaman kuukauden ikäinen vauva on eri asia, mutta koko elämähän on sopeutumista ja vanhempien rooli on auttaa lasta löytämään muuhun perheeseen ja myöhemmin kouluun, yhteiskuntaan istuvat tavat.



Ja joo, minä kadun ekan lapseni ekasta vuodesta sitä, että turhaan hössötin jotain luomuparsapöperöitä ja muuta. Lasten kasvatus on maraton ja ihan turha uuvuttaa itsensä jo alkumetreillä.

että jouduin antamaan korviketta, ehkä siten imetys ei olisi niin nopeasti kariutunut. Olisin ottanut enemmän selvää imetyksestä ennen vauvan syntymää ja hankkinut astianpesukoneen ennen vauvan syntymää ja harjoitellut kantoreppua ennen vauvan syntymää ja ehkä ostanut kantoliinankin jo ennen vauvan syntymää

tai no joo, olisin käsitellyt kunnolla loppuun asti huonot kokemukset ekasta synnytyksestä. Nyt siinä vierähti useampia vuosia ennen kuin sain ne purettua. Olivat ehkä turhaan painolastina mukana.



Mutta siis lapsen ja äitiyden suhteen en tekisi mitään toisin.

En tekisi lapsia.

ja vaatisin enemmän apua ja tukea vammaisen lapsen hoitoon. En olisi vaan sinnitellyt kahdestaan miehen kanssa.

en kadu oikeastaan mitään, en purkkiruokia (katuisin, jos olisin käyttänyt aikani johonkin sössöjen tekoon) enkä tuttelia. No ehkä sitä, että vaatteita on tullut ostettua liikaa, käyttämättähän suuri osa jäi:/