Mistä asioista muistat Pia-Noora Kaupin?
Kommentit (40)
Jotenkin tuntuu kauhealta että olemmeko me suomalaiset todella henkisesti niin köyhää kansaa että olemme äänestäneet jonkun piia-nooran maailmalle? Tuolla ihmisellä ei ole mitään päässään.
Jos ihmisyys mitataan empatiakyvyllä, ymmärtäväisyydellä ja lämmöllä, mihin kohtaan piia-noora sijoittuisi? Niin, aivan. ihan häntäpäähän. Ei hänestä ole ihmiseksi.
Luulen, että tuo ihminen on mieleltään sairas. Kukaan tervejärkinen ei lauo noin idiootteja mielipiteitä. Ehkä hän kuuluu siihen sakkiin, joilta puuttuu sairaudentunto. Se olisi askel parantumiseen, mutta hänellä ei taida olla eväitä siihen. Jos hän menisi psykiatrille, hän saisi diagnoosin, ihan varmasti.
Tuntuu kamalalta ajatella että Suomen asioista päättää henkisesti sairaat ihmiset.
nuorin vauva oli muutaman kuukauden ikäinen muistaakseni.
jos vanhemmilta jää perintöä 100 000, siitä 90 000 pitäisi antaa kunnolliselle lapselle, joka käyttää sen järkevästi, ja 10 000 mustalle lampaalle, joka pistää sen kurkusta alas tai muuten vain menemään.
Jep
Kaikki tuet hyödynnetään ahnaasti liittyen esim. lasten saantiin ja kasvattamiseen. Lisäksi he hyödyntävät julkisen terveydenhuollon ja koulutuksen jne. Eikö ole aika absurdia, että Piia-Nooran mielestä työtön ei saisi omistaa edes kännykkää, samaan aikaan kun hän pumppaa tililleen lapsilisät kolmesta lapsesta ja käyttää hyödykseen verorahoin kustannettuja päiväkoteja (joiden todelliset kk-maksut ovat huimasti isommat kuin veloitettava osa) sekä verorahoin kustannettua koululaitosta.
jos tasapäistäminen on niin kamalaa, niin tehdään sitten niin, että yli 50 000 euroa vuodessa tienaavat maksavat lastensa koulunkäynnin ja eivät saa käyttää julkista terveydenhuoltoa edes syöpähoidoissa. Samaan aikaan työtön ei saa käydä leffassa. Ihan reilua kyllä.
lapsettomien ja lapsellisten talouksien välillä. Niihin on kaikilla oikeus, jos on lapsia. Ne eivät kata mitenkään kolmesta lapsesta koituvia kustannuksia, eikä kolmen lapsen vanhemmille tuleva lapsilisä ole mitään tilille pumppaamista. Kyllä Kela ne sinne ihan itse maksaa. Ja ainakin meppivuosinaan Kaupin perheellä on ollut ihan itse maksettu lastenhoitaja.
Isompituloiset maksavat progressiivisen verotuksemme ansiosta niin paljon veroja, että he ovat ihan yhtä oikeutettuja niillä kustannettuihin palveluihin kuin vähävaraisemmat. Veronmaksuhalullakin on rajansa, jos ruvetaan änkäämään sillä, että työllään hyvin tienaavilla ei ole muuta oikeutta kuin veronmaksuoikeus, kun taas elämäntapatyöttömien Tinca-Mincat ja Nicoyampat saavat parhaat mahdolliset kouluavustajat, psykoterapeutit ja kuumakivihoidot yhteiskunnan laskuun.
Mun mielestä esimerkiksi Piia-Nooralta voidaan ottaa kaikki yhteiskunnan suomat etuudet kokonaan pois - hän ei niitä tarvitse, eikä ansaitse. Voisi vaikka kasvattaa kakaransa kotona ilman mitään tukea yhteiskunnalta, saattaisi olla kasvattava kokemus. Ja voisi jopa tutustua/kiintyä lapsiinsa sen verran, että ei tekisikään enää mieli ajaa 170km/h heidät kyydissä.
Eli siis ei missään nimessä kaikille saman verran!
se Pia-Noora, joka olisi jakanut teoreettisen miljoonaperinnön kahden veljeksen kesken siten, että rikkaampi saisi valtaosan ja köyhä, työtön "pummi" saisi vain sen verran, että olisi mahdollisuus päästä jaloilleen, mutta ei liian helpolla mitään.
tuohan on tälle tasapäistetylle demarikansalle ihan kauheaa. "Kun kaikille pitää saada yhtä paljon!"
siitä, että joku työtön saattaa omistaa kännykän ja vieläpä käydä joskus elokuvissa, ottavat itse auliisti vastaan kaikki tuet, joita yhteiskunta tarjoaa.
Kaikki tuet hyödynnetään ahnaasti liittyen esim. lasten saantiin ja kasvattamiseen. Lisäksi he hyödyntävät julkisen terveydenhuollon ja koulutuksen jne. Eikö ole aika absurdia, että Piia-Nooran mielestä työtön ei saisi omistaa edes kännykkää, samaan aikaan kun hän pumppaa tililleen lapsilisät kolmesta lapsesta ja käyttää hyödykseen verorahoin kustannettuja päiväkoteja (joiden todelliset kk-maksut ovat huimasti isommat kuin veloitettava osa) sekä verorahoin kustannettua koululaitosta.
te ylimieliset ajatelleet, että mitä jos satutte sairastumaan tai loukkaantumaan niin, että ette voi enää tehdä töitä, tai että kukaan ei enää palkkaa teitä? Ja rikas mieskin kyllästyy, kun ette ole enää täydellisiä? Vai luuletteko elävänne ikuisesti?
Kaikki tuet hyödynnetään ahnaasti liittyen esim. lasten saantiin ja kasvattamiseen. Lisäksi he hyödyntävät julkisen terveydenhuollon ja koulutuksen jne. Eikö ole aika absurdia, että Piia-Nooran mielestä työtön ei saisi omistaa edes kännykkää, samaan aikaan kun hän pumppaa tililleen lapsilisät kolmesta lapsesta ja käyttää hyödykseen verorahoin kustannettuja päiväkoteja (joiden todelliset kk-maksut ovat huimasti isommat kuin veloitettava osa) sekä verorahoin kustannettua koululaitosta.
jos tasapäistäminen on niin kamalaa, niin tehdään sitten niin, että yli 50 000 euroa vuodessa tienaavat maksavat lastensa koulunkäynnin ja eivät saa käyttää julkista terveydenhuoltoa edes syöpähoidoissa. Samaan aikaan työtön ei saa käydä leffassa. Ihan reilua kyllä.
kaljuudestaan ? ja nyt ylinopeudesta.
"Yhteiskunnan kuuluu turvata minimi, mutta ei sellaista elämää, jossa viihtyy ja nauttii ja pystyy puhumaan kännykkään ja käymään elokuvissa."
röyhkeästä oman edun ajamisesta ja törkeydestä. Näistä se Piitu on tehty.
http://fi.wikiquote.org/wiki/Piia-Noora_Kauppi
"Yhteiskunnan kuuluu turvata minimi, mutta ei sellaista elämää, jossa viihtyy ja nauttii ja pystyy puhumaan kännykkään ja käymään elokuvissa."
Minkä IHMEEN takia yhteiskunnan pitäisi kustantaa leffareissut? Kertokaas!
Jos olet itse työkykyinen, sinulla ei ole mitään tajua millaista on viettää koko elämä köyhyysrajan alapuolella. Enkä tarkoita hetkellistä pienituloisuutta, niinkuin opiskelijoilla tai minimiäitiystuilla eläjillä.
Ihmisarvoinen elämä myös yhteiskunnasta syrjäytetyille.
jossa se laukoi ihan älyttömiä kommentteja. Sehän on yrittänyt selitellä jälkeenpäin olleensa silloin niin nuori yms., mutta sehän oli silloin jo 25-vuotias.
"Yhteiskunnan kuuluu turvata minimi, mutta ei sellaista elämää, jossa viihtyy ja nauttii ja pystyy puhumaan kännykkään ja käymään elokuvissa."
Minkä IHMEEN takia yhteiskunnan pitäisi kustantaa leffareissut? Kertokaas!
samaa mieltä. Minä en aio maksaa kenenkään leffalippuja tai kännykkälaskuja.
Jos ei äly ja ahkeruus riitä niin se on voi voi. Ei tipu sympatiaa, ei sitten yhtään. Roskaväki muhikoot slummeissaan.
Ja nyt tuosta ylinopeudesta. Miksi meiltä pyytää lehdistön kautta pahoitteluja, pyytäisi lapseltaan, jonka laittoi hengenvaaraan.
"Yhteiskunnan kuuluu turvata minimi, mutta ei sellaista elämää, jossa viihtyy ja nauttii ja pystyy puhumaan kännykkään ja käymään elokuvissa."
Minkä IHMEEN takia yhteiskunnan pitäisi kustantaa leffareissut? Kertokaas!
samaa mieltä. Minä en aio maksaa kenenkään leffalippuja tai kännykkälaskuja. Jos ei äly ja ahkeruus riitä niin se on voi voi. Ei tipu sympatiaa, ei sitten yhtään. Roskaväki muhikoot slummeissaan.
Ei ihme jos löytyy joku päivä ruumiina.
Itselläni on nimittäin omituisen kookas takaraivo joten siksi olen sattunut kiinnittämään siihen huomiota.
Lisäksi tuo Nyt-haastattelu sekä kritiikki jota sai osakseen siirtyessään nykyiseen tehtäväänsä Euroopan parlamentista. Työssään on käsittääkseni ollut ja on edelleen hyvä. Lisäksi hyvä ulosanti, katsoin tällä viikolla kun hän oli aamu-tv:ssä eikä siinä paljon muut saaneet suunvuoroa.
Ensinnäkin jos on rahat tiukilla, niin kännykälle on halvempia vaihtoehtoja ja leffat on luksusta, jotka voi jättää väliin.
Olen ollut itse todella tiukoilla jossain vaiheessa. Onneksi tuota ei kestänyt mahdottoman pitkään, mutta silloin kun oli tiukkaa, ei rahat riittäneet todella muuhun kuin ruokaan. Ruokaankin riittivät niin ja näin. Luksusta oli ostaa kerran viikossa hedelmä jokaiselle perheenjäsenelle. Ei olisi tullut mieleenkään että siinä tilanteessa yhteiskunnan olisi tullut kustantaa meille leffalippuja.