Paljonko teidän lastenne päiväkodissa ulkoillaan päivittäin?
Omat lapseni aloittivat päiväkodissa tänä syksynä ja olen yllättynyt siitä, kuinka vähän siellä ollaan ulkona: aamupäivällä tunti, jos sitäkään. Iltapäivällä ne jotka eivät nuku (omani nukkuvat), ovat pihalla puolisen tuntia. Kun haet heidät vartin yli neljän, ovat sisällä, ja vasta lähempänä puolta viittä puetaan viimeiset lapset ulos, josta heidät haetaan.
Ehkä ihan normimäärä, mutta mitättömästi verrattuna siihen, mitä olimme ulkona kun lapset olivat kotihoidossa.
En ota kantaa siihen, onko runsas ulkoilu jotenkin välttämätöntä, mutta omat lapseni viihtyvät tosi hyvin ulkoleikeissä, joten työ-, koulu- ja päiväkotipäivän jälkeen ulkoillaan sitten pimeässä omalla porukalla.
Kommentit (7)
Eivät sadesäällä tunnu menevän ulos juuri ollenkaan.
Edellisessä taas saattoi olla ihan hirveäkin sää (tyyliin että räntää tulee vaakasuoralla tuulella suoraan naamaan), ja silti oltiin ulkona 3 tuntia per päivä.
Henkkoht ihanteeni olisi jostain noiden kahden välillä. Ulkoilma sinänsä on yhdentekevää, mutta sisällä pienehkössä hoitopaikassa lapset eivät mahdu juoksemaan energiaansa samalla lailla pois kuin ulkona.
Oikeasti ottaa päähän! Kerrankin menin hakemaan viittä vaille neljä ja lapsia vasta puettiin ulos. Lapseni olivat pettyneitä, että tulin nyt "jo" hakemaan. Johon päiväkodintäti kommentoi, että niin kun ei oltu aamupäivälläkään ulkona. Ihan tavallinen sateeton päivä oli ollut. Että vähän sapettaa.
suunnitelmassa lukee. No illalla sanoivat, ettei metsään mentykään "oli niin kivasti lunta tässä pihassa". Voi jessus, mitä tekosyitä laiskuudelle!
kelistä riippuen. Jos on hyvä sää, voivat mennä jo ennen klo 15 pihalle, viimeistään klo 15.30 ovat ulkona.
Jos on aivan kaatosade, eivät ulkoile. Tai joskus harvoin jos on jotain spesiaaliohjelmaa.
Mutta kyllä normisti vähintään sen pari tuntia ulkoilevat.
Isompien lasten päiväkodissa ulkoilivat aivan millä säällä vaan, aina. Järkyn kovilla pakkasilla eivät tietysti voineet.
Meidän päiväkodissa aamulla tunti, jos on hyvä sää niin jopa 1,5 tuntia. Iltapäivällä menevät ulos siinä klo 15 jälkeen eli ulkoilua voi iltapäivälläkin olla parisenkin tuntia jos haetaan klo 17 kieppeillä. Kaatosateessa ja kovassa pakkasessa eivät mene ulos. Muuten yrittävät vähän huonommallakin kelillä olla ulkona ainakin tunnin verran jossain välissä.
Meillä ainakin hoitotädit suosivat senkin takia ulkoilua, että lapset kuulemma hyppivät seinille liikaa energiaansa jos joutuvat olemaan koko päivän sisällä. Ja niinhän se varmasti onkin.
Ehkä meidän päiväkodissa ei vaan viitsitä mennä ulos, kun pk on pieni ja siellä on sisäleikeissäkin jotenkin tosi harmoninen fiilis (ei mitään levotonta sähläämistä) kun lapsia menee hakemaan, mutta vähän silti harmittaa omien ulkoilmalasten puolesta.
on aika vähäistö mielestäni meidänkin päiväkodissa. Tai siihen nähden, että luulin niiden olevan lähes koko ajan ulkona. Monesti ovat olleet sisällä kun haen lastani 'kun on niin huono ilma', vaikka ei sataisi edes vettä.