kysymys teille, jotka olette viikon tai parikin erossa kumppanistanne?

mutta musta kuulostaa sairaalta jos ei voi olla miehestään yhtään erossa. Meillä matkustellaan erikseen puolin ja toisin. Ikävä toki tulee ja ihana kotiin palata, mutta välillä on ihan tervettä mennä omia menojaankin. Olin esim. tänä keväänä ystäväni kanssa kahdestaan viikon lomalla ja teki tosi hyvää!

Tosine eipä noita ole liiemmin harrastettu.

Vierailija:

Ystäväni kertoi juuri, että mies lähti lasten kanssa kahden viikon matkalle. Itsekseni ihmettelin, miten joku kykenee tuohon. Ollaan joskus oltu miehen kanssa erossa toisistamme joku neljä päivää. Molemminpuolinen ikävä on ihan kamala ja yhteistä seksiäkin jo kaivataan kauheasti. Naimisissa ollaan sentään oltu jo kymmenisen vuotta. Ollaanko me jotenkin epänormaaleja? Meillä menisi molemmilla jo viikon matka pilalle, jos ei toinen olisikaan mukana.

7 kuukauttakin olen ollut erossa. Sähköposti, mese, puhelin, tekstarit keksitty.



Enkä tarvitse kumppania alati läsnä. Ei haittaa mua viikon tai parin ero mitenkään. Mieluitenhan sitä aina kyhnäisi rakkaansa kyljessä, mutta mulle tärkeää myös se oma elämä. Esim. jos lähtisin viikoksi kavereiden kanssa reissuun, niin se ois sitten aikaa kavereille, ei miehelle.



Eihän kaikkien täydy olla samanlaisia, mutta mä olen tällänen, jolle ei tee tiukkaa.

kyllähän seksiä voi harrastaa itsekseenkin, eihän 2 vkoa ole edes kovin pitkä aika. ja sittenpä maistuu taas kumppaninkin kanssa :)

Esim nyt on eilisestä saakka ollut reissussa ja tulee sunnuntaina ja tuntuu että seinät kaatuu päälle jo nyt.



Edellisessä liitossa seurustelin ruotsalaisen miehen kanssa eli meillä oli väkisinkin jopa kuukauden eroja. Ehkä sieltä jääny sitte joku ahdistus tai jotain, tiedä häntä

Tuli vaan mieleeni, että ehkä et ymmärrä, että ystäväsi ehkä kaipasi niin paljon omaa aikaa ilman lapsia, että mies teki palveluksen keksimällä lapsille ja itselleen menoa, jotta ystäväsi sai kerrankin olla yksin kotona. Tosin kaksi viikkoa on aika pitkä aika, mutta esim. kertomasi neljä päivää ilman miestä (ja siis samalla ilman lapsia) kuulostaa aika hyvältä...

Vierailija:

Ystäväni kertoi juuri, että mies lähti lasten kanssa kahden viikon matkalle. Itsekseni ihmettelin, miten joku kykenee tuohon. Ollaan joskus oltu miehen kanssa erossa toisistamme joku neljä päivää. Molemminpuolinen ikävä on ihan kamala ja yhteistä seksiäkin jo kaivataan kauheasti. Naimisissa ollaan sentään oltu jo kymmenisen vuotta. Ollaanko me jotenkin epänormaaleja? Meillä menisi molemmilla jo viikon matka pilalle, jos ei toinen olisikaan mukana.

niin ja parin päivän ero lapsista on ihan ok, mutta sen pidempään ei sitäkään haluta. Ap

Vaikeampaa se on aina sillä kotiin jäävällä.



Syksyllä olen muutamassa 600 km:n päähän opiskelemaan. Eiköhän se siitä...?



Kyllä aikuisen ihmisen pitää osata olla erossa muutaman viikon ainakin.

En jaksa olla lasten kanssa kaupungissa vaan olen paljon mökillä ja mies siis kotona kun eihän sillä nyt koko kesää lomaa ole. (minä hoitovapaalla)



Niin siis en tiedä lapsista vois olla vaikeeta olla erossa, siitä ei kokemusta kun naperokerho kulkee mun kanssa. Miehen kanssa soitellaan päivittäin. Ilman seksiä pärjään, mutta on se saanut uutta kiihkoa kun palaan kotiin ;-) Eli meillä nämä pienet erossa olot kyllä tuo lisä vipinää vällyjen väliin että senkin puolesta ok juttu.

Ei siinä yhdessä viikossa ehtinyt sentään niin himot nousta. Voi meillä kotonakin olla pari viikkoa hiljaiseloa. Ei eletä kanivaihetta enää :)

Enkä harrasta sitä itsekseni eron aikana. Mutta sitten taas eron jälkeen se onkin moninverroin ihanampaa! Suosittelen kokeilemaan jos tosiaan ette ole koskaan moista kokeneet. 3

ikävä on siinä vaiheessa niin suuri, että riittää piristämään suhdetta kummasti. Yhdessä ollaan oltu viisitoista vuotta.

Mies on töissä merellä ja on säännöllisesti ympäri vuoden muutaman viikon töissä ja muutaman viikon kotona. Ikävä tietty on kova, vaikka soitellaan ja viestitellään joka päivä. Oon silti monesti miettinyt, että varmasti nähdään vähintään yhtä paljon kuin sellaiset parit, joista toinen tai molemmat tekee pitkää päivää ja/tai on paljon työmatkoilla.



Lomillaan mies keskittyy kokonaan perheeseen ja ollaan melkolailla aamusta iltaan yhdessä. Meillä ei koskaan ole kotona töistä väsynyttä ja kiukkuista miestä, joka käy kotona vaan kääntymässä iltaisin tai viikonloppuisin.



Lisäksi yhteistä arkea osaa arvostaa aivan eri tavalla, kun ollaan paljon erossa. Turhat riidat mitättömistä asioista ovat jääneet pois ja oikeasti iloitaan yhteisestä ajasta. Arkikin on vähän niin kuin juhlaa.



Erossaolo on kehittänyt itsenäiseksi ja omaa aikaa arvostavaksi. Miehen töissä ollessa mulla on ihan oma elämä kotona ja silloin tulee tehtyä paljon sellaista, mihin ei raaski tuhlata aikaa miehen kotona ollessa. Itse olen sitä mieltä, että pieni erossaolo pitää parisuhteen virkeänä, kun vakituisesti tajuaa rakastavansa ja kaipaavansa puolisoaan.

Meillä ainakin tulee työmatkoja ja pitkiä poissaoloja ihan väistämättä.

on lomalla. Yleensa mina olen lomalla suomessa lasten kanssa. Miehella ei ole yhta paljon lomaa kuin minulla, han tekee pitkia tyopaivia enka aina halua lomailla taalla. Lasten suomen kielen kehityksenkin kannalta on tarkeaa kuulla suomea muiltakin kuin minulta.



Toki ikava on, mutta minusta se myos piristaa suhdetta, ei ota toista itsestaan selvyytena. En ymmarra sellaista rriippuvaisuussuhdetta, ettei ole enaa omaa elamaa tai minua, ainoastaan me. Ovatko nama niita samoja ihmisia, jotka seurustellessaan haluavat tapailla vain muita pariskuntia? En ymmarra sitakaan. Onneksi ystavapiiriin ei lukeudu tallaisia...

Kerralla reissut kestää keskimäärin viikon, yhteensä reissupäiviä vuodessa jotain 50.



Eipä siihen taida tottua, mutta sitä oppii sietämään, kun on pakko. Jos saisin valita, niin näitä työmatkoja ei hänellä olisi.

me ei juuri olla oltu yhdessäoloaikana erossa toisistamme öitä. Meille riittää molemmille omaksi elämäksi se, että molemmilla on oma työ, omia ystäviä, omia menoja ja omat harrastukset. Ei siihen omaan elämään tarvita mitään lomaa toisesta.

kun mies oli armeijassa niin pisimmillään meni 3 viikkoa ettei nähty ollenkaan.

Sitten oli monta sellaista viikkoa ettei pystytty edes 1-2viikkon puhumaan puhelimessa tai lähettelemään viestejä kun olivat leirillä.



minäkin luulin ettei osaisi olla ilman miestä, mutta loppujenlopuksi se on ihan helppoa ja jopa vapauttavaa :))

ja jos on erossa lapsista, meneekö sekin ihan yhtä helposti, ei tunnu missään?