Ai että 3 vuotiaana uhma helpottaisi - sallikaa mun nauraa
Joo'o, odotin kuin kuuta nousevaa, että tää meidän poika tulisi 3 vuotiaaksi ja uhma alkaisi pikku hiljaa kadota. No eipä kadonnut ainakaan vielä. Tosin vasta 2 kk odotettu tuosta 3 vuoden rajapyykistä, joten voi olla, että olen turhan kärsimtön. Toisaalta kun katson naapurin puoli vuotta vanhempaa tyttöä niin eipä sielläkään mitään merkkejä rauhoittumisesta vielä näy. Viikon ajan poika on saanut aivan ennen näkemättömiä raivareita. On raivonnut ja huutanut jo 1,5 vuotta, mutta nyt puhutaan jo aivan eri luokan raivareista, mitä lähiaikoina on tullut. Jotenkin optimistisena yritän ajatella, että ehkä nämä ovat niitä viimeisiä kokeiluja pojan puolelta ennen kuin alkaa se kauan odotettu seesteinen kausi ja jaksaisi nauttia pojasta ilman huonoa omaatuntoa, kun ei vaan enää jaksaisi uhman uhmaa. Joo... taidan vain psyykata itseäni ja POKS - kupla puhkeaa.
Ei paljon enää tässä vaiheessa naurata äidin muistelut, että ei teillä vaan mitään uhmaa ollut :-/ Ei ollu ei, tai sitten meidät hiljennettiin luunapeilla, tukkapöllyllä ja remmillä.
No ehkä tästäkin selvitään.
Kommentit (11)
meillä nuorimmainen täyttää kesällä 5 vuotta ja vasta nyt joulun jälkeen on alkanut näkyä sellaisia oireita, että järkipuhe voi jopa toimia. Mutta onhan uhmakohtaukset tietysti siitä 2 v ja risat -vaiheesta vähentyneet jo aikaisemmin.
Meillä pojalla ikää 2,5-vuotta ja odotetaan tuota maagista kolmea vuotta kuin kuuta nousevaa. Pysytään siinä uskossa, että helpottaa, jookos? :)
Tyttö on kyllä luonteeltaan ihan äitiisä tullu. Jääräpää.
Meillä pojalla ikää 2,5-vuotta ja odotetaan tuota maagista kolmea vuotta kuin kuuta nousevaa. Pysytään siinä uskossa, että helpottaa, jookos? :)
Mun kohdalla usko jo loppunut.
Mut 2 ja 3 sai mut ihan epätoivoon... APUAAA!!! Olisko vielä palautusoikeutta ;-)
Mites 2 ja 3 ootte psyykannut itsenne kestämään vai oletteko niitä kadehtimiani mammoja, joilla on hermoja ja pitkää pinnaa vaikka muille jakaa?
ap
aika turha on odottaa mitään maagisia rajapyykkejä - ne on joka lapsen kohdalla eripituisia ja eri kohdissa ne uhmakaudet.
ei ne kaikilla saman kaavan mukaan mene. Mäkin luulin tietäväni jotain uhmasta kun poika oli 2-3 v, mutta nyt kun se on juuri täyttänyt 6 v, niin sehän se vasta uhmaakin ja pistää vastaan. Ei pistä kurahousuja, ei pistä pipoa yms yms ja raivoaa ihan silmittömästi. Melkein asiasta kuin asiasta. Meillä toimii jäähyt ja lastenohjelmien peruminen, ja niitä sitten käytetäänkin.. Poika on aina ollut melkoinen tulisielu, tulta ja tappuraa koko poika, ja hyvin, hyvin itsepäinen luonteeltaan jo alusta asti. Että ei tämä järkyttävä uhma ja vastaanpistäminen oikeastaan mitenkään yllätyksenä tullut...
veljellä uhma kesti noin puoli vuotiaasta seitsemän vuotiaaksi. Eli se niistä muutaman kuukauden uhmakausista. Teini-ikä menikin sitten melko rauhallisesti.
Meilläkin oli varmaan jotain 2 viikkoa lähes seesteistä aikaa tuossa joulun tienoolla - ja sit lähdettiin ilmeisesti lipumaan kohti 4-vuotisuhmaa... :P
Poika täyttää kuukauden päästä 4v ja odottelen nyt sitten sitä maagista 5 vuoden rajapyykkiä. Kuulemma vois alkaa vähän laantua silloin.
Esikoinen ainakin vaihtoi raivarit jatkuvaan möksähtelyyn ja murjotukseen. Tarkemmin ajateltuna se oli lähes taivaallinen olotila! Ainakin ipana oli pitkiä aikoja varsin hiljainen ;)
Tää esikoinen tosin täytti juuri 7-vuotta ja on alkanut nakella mulle niskojaan ja jäkättämään kuin paraskin pikkuteini.. Ja kuopus tulee vinhaa vauhtia perästä. Ikää tasan 1v ja jessus millä tarmolla tyttö heittäytyy mahalleen teatraalisesti kiljumaan ja kiukkuamaan, kun jotain kivaa kielletään...
EI täs oikein nyt jouda seesteistä eläämää ehkä viettämään...
Eli meillä esikoisella alkoi hurja uhma tasan tarkalleen 2-vuotiaana. Eikä todellakaan helpottanut, muuttui vain järkyttäviksi kiukkukohtauksiksi, joissa lapsi oli ihan lukkiutuneena omaan tilaansa, eikä ottanut mitään vastaan. Näitä kesti 6-vuotiaaksi (kävin jo neuvolapsykologillakin juttelemassa) ja sitten vasta tuli se "naks" ja lapsesta tuli rauhallinen ja tasapainoinen eskarilainen :)
Luin noista kiukkukohtauksista hyvän tekstinkin (Ben Furmanin kirjoittaman), jossa kerrottiin syyn löytyvän aivoista, joiden "kiukunhallintakeskus" ei ole vielä kehittynyt. Eikä asia ole siis mitenkään vanhempien toiminnasta kiinni. Kuten kirjassa sanottiin ja kuten psykologikin sanoi - aika auttoi paremmin kuin mikään muu. Järki kasvaa iän mukana, lapsi osaa hallita tunnetilojaan, eikä tule enää ylilyöntejä.
Meidän likan uhma alkoi 2-vuotiaana eikä ole vieläkään loppunut näin 7-vuotiaana. No kohtahan se muuttaa jo pois kotoa, kai tässä vielä sellaset 10 vuotta kestää...
ev