Mä en jaksa montaa ennalta suunniteltua "aktiviteettia" per päivä, outoko?

Pidän outoina ihmiisä, jotka jaksavat koko ajan ohjelmoitua elämää. Varsinkaan lasten kanssa ei tunnu mielekkäältä suorittaa koko ajan jotain päiväohjelmaa.

että olette järjestäneet elämänne niin, ettei ilmeisesti edes tarvitse jaksaa. Olette varmaan kotiäitejä? Koska mäkään en jaksaisi, mutta on vaan pakko, koska käyn töissä.

kun arki on lähinnä sitä kotona nyhjäämistä. Pelkkä yhden puhelun soittaminen voi olla "tosi rankkaa", eikä tee mieli tehdä enää mitään muuta. Olen ajatellut, että se johtuu siitä etteivät aivot ole tottuneet ohjelmoituun päivään, eivätkä ole skarppeina. Siksi menee ihan pirusti energiaa siihen, että koittaa muistaa sen yhden puhelinsoiton yhtenä päivänä ja postireissun toisena. Ei niinkuin ole vire päällä.



Sen sijaan työssä ollessa jaksaa painaa illallakin vaikka mitä, kun on jo valmiiksi vauhti päällä ja asiat järjestyksessä mielessä. Kotona ollessa kun ei aina edes tiedä mikä päivä on tai paljonko kello on, niin ei mikään ihme etteivät aivot oikein jaksa "rasitteita". :D

Mä luulen, että kutosella on aika hyvä analyysi. Tunnistan myös itsestäni sen, että kun olen alakuloinen ja väsynyt, niin en oikein jaksa mitään eikä saa oikein mitään tehdyksi, pyörii vaan kotiympyröissä.



Kun olen normaalivireessä, niin hauskat menot ja tapaamiset eivät tunnu ollenkaan riesoilta eikä kirjaston kirjojen palauttaminen riitä päivän aktiviteetiksi.

Viikonloput menevät oman perheen näkemiseen. Iltaisin pyrin tekemään niin, että edes joskus pääsen jumppaan. Mutta en todella jaksa mitään leffailtoja, baarireissuja, kyläilyjä jne. työpäivän päälle.

Tänään riitti aktiviteetiksi kolmen ikkunan pesu ja anopin luona käynti. Millään ei jaksanut tehdä enempää, vaikka (koti)työlista on pitkä. Töiden jälkeen jaksaa yleensä ruoanlaiton, ruokailun ja pienen levon jälkeen vielä yhden homman eli yhtä paljon kuin lomalla koko päivänä.

Olen ollut työelämässä n. 20v ja nyt opiskelen. Työ- tai koulupäivänä mulla saa olla tasan yksi muu meno (kauppareissuja ei lasketa) tai mulla kiristyy hermo. Joskus niitä päiviä on, että on lapsen harrastus ja joku oma meno ja silloin on hermo kireellä.



Nuorempana mulla oli kalenterissa vaikka mitä joka päivälle, mutta ikää myöden olen tähän päätynyt. Näin on hyvä. Tämän kaiken lisäksi pitää olla joka viikko yksi sellainen päivä ettei ole mitään ylimääräistä kuin pakolliset. Se voi olla arki tai pyhä, sillä ei ole väliä. Talvella se on usein arki, koska sunnuntaisin teen kouluhommia (=läksyjä). Nyt kesällä mikä tahansa päivä käy.

on tuollainen, ei jaksa tehdä oikein mitään, joku postissa käynti on hirmu urakka ja jotain virastoon soittamista vetkuttaa päiväkausia. Silloin kun oli työelämässä, suoriutui ihan hyvin kaikista kauppareissuista, lapsenhoidosta, juoksevista asioista jne.

Työpäivän jälkeen en haluaisi tehdä yhtään mitään muuta kuin ne välttämättömät kauppareissut sun muut pakkopullat, en oikeastaan koskaan ilahdu siitä jos pitäisi arki-iltana lähteä jonnekin kodin ulkopuolelle (edes oikein mukavien ihmisten luoksen kylään tms).



Kotona lasten kanssa ollessani vein tämän niin pitkälle että olin puolikoomassa enkä olisi halunnut tehdä melkein mitään. Siksi mulle ei sovi kotiäitiys, multa puuttuu se sisäinen aktiivisuus että saisin aikaiseksi tehdä arjesta mielekästä. Lyhyen aikaa se on ihanaakin ettei tarvitse tehdä melkein mitään, mutta jos jäisin moneksi vuodeksi kotiin niin passivoituisin aivan liikaa. Kotiäitiys sopii minua puuhakkaammille luonteille.

töissä, kotiäitivä tai työttömänä - kaikkea on tullut koettua. Olen aika impulsiivinen ja kiinnostunut monista asioista, ja haluan tilaa ja aikaa toteuttaa itseäni. Saattaa olla että esim. maanantaina töiden jälkeen ompelen vaatteita, tiistaina luen uutta kirjaa, keskiviikkona käydään uimassa, torstaina siivoan jne. ja seuraavalla viikolla taas eri kuviot. Ainoa vakio tuntuu olevan etät perjantaina katsotaan illalla leffaa miehen kanssa ja viikonloppuisin aamiaiset ovat hitaita, myöhäisiä ja runsaita :)

mutta työssä käyvänä en mihinkään halua mennä töiden jälkeen. Kaupassa käyn lasten kanssa mutta siinä on kaikki. Viikonloppuna sitten voin käydä kylässä jossain jos on tarvetta.

Riippumatta kotiäitiydestä tai työssäkäynnistä (nyt olen työäiti). Erityisesti mitä vähemmän vapaa-aikaa on, sitä vähemmän haluan erityispuuhia.



Haluan että on ihan täysin vapaata melko useinkin. En ainakaan hakemalla hae itselleni niitä "aktiviteetteja" kovin usein. Jos lähen illalla kauppaan niin sitten en lähde lasten kanssa puistoon. Oikein huvitti itseänikin kun tajusin aikatauluja sovitellessani että on ihan mahdollista käydä samana päivänä kampaajalla ja verinäytteessä. Ei nimittäin tullut aluksi mieleenkään tuo mahdollisuus.



Paras ystäväni on aivan päinvastainen. Hän ahdistuu jos koko ajan ei ole suunniteltua menoa. Minä aivan läkähdyn hänen aikataulustaan.

mutta työssä käyvänä en mihinkään halua mennä töiden jälkeen. Kaupassa käyn lasten kanssa mutta siinä on kaikki. Viikonloppuna sitten voin käydä kylässä jossain jos on tarvetta.

Mulla tosin on sellainen työ (asiakaspalvelussa) että kotona en sit jaksa enää seurustella. Ja vuorotyö vielä kaiken lisäksi. Silloin kun on viikonloppuvapaata, on kiva tavata ystäviä jne. Arkena en jaksa/halua mitään ylimääräistä. Harrastan liikuntaa ja se on mun oma juttu. Kolmen lapsen kanssa on muutenkin arki härdelliä..

tuo tietysti hyvä tilanne, jos ei tarvitse töitäkään tehdä, hohhailee päivät pitkät kotona. Itse olen nyt samassa tilanteessa, kun olen hoitovapaallaa ja on ihan kiva, kun välillä on päiviä jolloin ei ole mitään aikataulutettuja juttuja. Lapsi saa ruokaa, hoitoa, leikitään ja käydään ulkoilemassa, mutta ei ole pakko olla missään tiettyyn aikaan eikä edes kaupassa käydä. Mukavaahan tämä on välillä, joskus kyllä on päiviä, jolloin kotona käydään vain kääntymässä ja taas mennään, mutta ei siitä mitään stressiä tule minulle ja lapsikin tuntuu voivan hyvin.