Kuinka pitkään koululaisenne ovat kesäaikaan mummolassa,
ilman vanhempia?
Meillä on tullut jo perinteeksi, että alakoululaiset ovat syyslomaviikon, hiihtolomaviikon ja kesällä viikon mummolassa. Tänä kesänä taitavat olla yli viikon, kun se sopii sekä mummolle että lapsille ja me vanhemmat olemme töissä.
Kommentit (38)
Kumpikaan mummo ei lapsia sinne halua ja minkäs sille sitten teet.
kerran tai kaksi kesän mittaan. En kehtaisi hoidattaa heillä enempää, sillä vaikka eivät ole sitä suoraan sanoneet, tiedän etteivät jaksa.
kun mummi ja pappa lähtevät mökille niin yleensä joku lapsita lähtee mukaan. Todella harvoin ei sovi, yleensä minä sanon että pappan tarvii tehdä mökillä ulkotöitä ja siksi ei mukaan.
Asumme samassa pihapiirissä joten lapset ovat isovanhempien kanssa tekemisissä päivittäin.
Mökillä siis saattavat olla parikin viikkoa putkeen. Lapset ovat koululaisa joten osaavat tulla linja-autolla yksin kotiin jos isovanhemille tulee menoja mökillä.
Eivät ole koskaan olleet ilman vanhempia. Matka on niin pitkä, että ollaan sitten kaikki muutamia päiviä kesä-, syys-, joulu-, hiihto- tai pääsiäislomalla. Viikonloput ovat liian lyhyitä.
mummolassa kesälomalla,vaan mummo tulee meille :)
että voviat matkustaa itse linja-autolla mummolaan. Eikä mummon tarvitse hoitaa, huolehtia ja passata, vaan osaavat itse huolehtia itsensä. Ja ihme kyllä murkkukin vielä haluaa mummolaan.
ap
p.s. Meidän lasten mummo osaa myös sanoa ei, joten tiedän, että mummolla ei ole mitään lasten siellä olemista vastaan.
mummola samassa kaupungissa. Eivät ole siellä hoidossa, vaan päivastoin... auttavat mummin hoidossa omaishoitajana toimivaa pappaa sen minkä pystyvät.
joskus mummolaan kyläilemään noin! Harmittaa kun lapset kuulevat kavereiltaan juttuja mummolavierailuista ja kertovat että hekin tahtoisivat... Mitä siihen sitten pitäisi vastata??? Mummot nyt vaan eivät ole niin kiinnostuneita että tuhlaisivat aikaansa teihin?
Olen iloinen jos lapset pääsevät yhdeksi yöksi yökylään, olisi kiva päästä itsekin vähän tuulettamaan päätä ja olla hetki rauhassa.
Teen raskasta fyysistä työtä ja en kyllä itse jaksaisi jos syyslomani ja kevätlomani menisi lapsenlapsia hoitaessa.
Tätä nimittäin seuraan naapurista. Kohta eläkkeelle jäävä mummi on hoitanut kesät ja talvilomansa ja viikonloppuja ihan vauvojakin ja nyt isompia. Naapurin mummo on aika väsynyt ja lapsille on tapahtunut vahinkoja (esim. 1 vuoden ikäinen karkasi, toinen tippui ostoskärrystä kaupan lattialle). Joskus on huokaissut, että on tosi väsynyt kun aina on lapsenlapset hoidossa. Mutta ei uskalla sanoa vastaan kun ei sitten näkisi lapsia enää.
Lapsenlapien vanhemmat ei kinä käy mummin luona, muuta kuin nakkaamassa lapset sinne ja hakemassa.
Niin ja nämä samaiset lapset viettävät ne loppulomat ja viikonloput toisella mummolla. Eli eivät saa viettää kotonaan lomiaan, eikä viikonloppuja.
Ja toinen näistä tytöistä on ainakin opettaja, kenellä on pitkä kesäloma, joten luulisi siitä riittävän aikaa omille lapsilleen, mutta ei...mummolaan vain heti ja kun sieltä tullaan niin toiseen mummolaan.
joskus mummolaan kyläilemään noin! Harmittaa kun lapset kuulevat kavereiltaan juttuja mummolavierailuista ja kertovat että hekin tahtoisivat... Mitä siihen sitten pitäisi vastata??? Mummot nyt vaan eivät ole niin kiinnostuneita että tuhlaisivat aikaansa teihin?
Olen iloinen jos lapset pääsevät yhdeksi yöksi yökylään, olisi kiva päästä itsekin vähän tuulettamaan päätä ja olla hetki rauhassa.
Mummot kuolleet 2001 ja 2002. Ukit huonokuntoisia; toinen asuu kotonaan kotipalvelun turvin, toinen palveluasunnossa. Välimatkat 600m ja 850km.
Ei kai vaihtoehdot ole vain että joko olet jatkuvasti ilmainen lapsenvahti tai sitten et ota ikinä lapsia luoksesi???
Viime kesänä taisi olla kolme tai neljä päivä. Useampiakin päiviä olisi kyllä sieltä puolen voinut olla, mutta tahtoi olla kavereiden kanssa.
Tänä kesänä on nyt ainakin tämän viikon.
Tai mökillä siis ovst mummun js vaarin kanssa.
tai sairas/huonokuntoinen.
Meillä on siitä ihana tilanne, että mummo on eläkkeellä ja hyväkuntoinen. Lisäksi nämä kaksi koululaistamme ovat ainoa isot lapsenlapset (muut vielä pieniä) ja mummo ottaa heidät mielellään aina luokseen ellei hänellä ole aiempia suunnitelmia. Asumme kuitenkin sen verran kaukana mummosta, että kovin usein eivät tapaa. Minusta on hienoa, että lapsilla on sellainen suhde mummoonsa, että murkkuikäinenkin vielä nauttii ajasta mummolassa!
Mutta tottakai on pelattava mummolan ehdoilla. Mikään lapsenhoitoautomaatti ei mummo ole.
t.ap
Mummo on jo 75-vuotias, eikä jaksa muksuja hoitaa. Miehen vanhemmat ovat jo kuolleet.
Hoidamme lapsemme itse niin, että pidämme kumpikin lomarahatkin vapaina ja lomitamme lomamme peräkkäin (yhteistä lomaa 2 viikkoa juhannuksen jälkeen). Yhdeksi viikoksi palkkaan kotiimme hoitajan lapsille.
mummo toivoo lapsenlapsia luokseen kesällä (ja muina koulujen loma-aikoina).
t. ap
p.s. Meidän lasten mummo on myös päälle 70v, mutta onneksi täysin terve.
siskonlapsia, ei sitten jaksa lomalla muita. Eli lapseni 9v ja 7v eivät ole koskaan olleet mummulassa ilman muuta perhettä..
Ise olen vasta 64 vuotias ,mutta en ottaisi lomiksi lapsia hoitoon. Nyt olen olosuhteista johtuen hoitanut ekaluokkalaista kuukauden. ÄItinsä onollut öisin ja viikonlppuisin.Huomaan, että ole paljon väsyneemmpi, ja lasten vanhemmat sen tietävät. Vaikka olisivat jo koululaisia tarvitsevat säännöllistä ruokailua ja puhtaana pitoa, kuten pyykin pesua ynnä muuta.
olivatkin melkein koko sen ajan kun olin töissä, isäänsä ei kiinnosta lapset kesällä ja teen itse kolmivuototyötä, joten en pysty kouluikäisiä lapsia yksinkään esim iltaisin ja öisin jättämään.