kuinka helposti SINÄ teet lastensuojeluilmoituksen?
uskallatko tehdä sen omalla nimellä?
Oletko joskus tehnyt kiusallasi?
Kommentit (12)
enkä kiusallani, vaan päätös oli vaikea ja itkin ilmoituksen teon jälkeen (itseasiassa itkin jo ilmoitusta tehdessäni ja sos.työntekijä lohdutteli mua ilmoitusta vastaan ottaessaaan.)
Tein ilmoituksen sisareni lapsista, sisareni on alkoholisti. Teini-ikäinen oli jäänyt kiinni näpistyksestä, oireili itsetuhoisesti ja oli itkuinen. Leikki-ikäinen muuttui takertuvaksi, itkeskeli.
Viimeinen niitti oli, kun sisaren exä soitti, ja kysyi, mitä pitäisi tehdä, kun sisareni makaa sammuneena klo 12 aamupäivällä ja perhetuttu oli lapset hakenut. Teini-ikäinen oli kertonut isälleen tapahtumasta, perhetuttu oli salaillut asiaa.
En olisi kestänyt tällaisia soittoja enää, joten tein ilmoituksen 1/2 vuotta sitten. Ei ole enää kuulunut mitään siltä suunnalta, välit meni sisareen. Siskon teini-ikäinen tyttö kyllä pitää yhteyttä ja käy säännöllisesti kylässä. Eli koen tehneeni oikein, kun teini-ikäinen tuntuu kiitolliselta.
ja oletpa sinä rassukka jne.
Että vallan itketti.
Alkoa on käytetty liikaa ja siksi lapset hoidotta. Yhtään en kadu.
Täytyy olla hyvät todisteet ja pahasti lapsella asiat ennekuin tekisin ilmoituksen ja ensin pohtisin tarkkaan muut vaihtoehdot esim. hoito avun tarjoaminen tai vastaavaa. Ei lastensuojelu kerro kuka ilmoituksen on tehnyt, joten uskaltaisin tehdä omalla nimelläni ja voisin vielä varmistaa, että nimeäni ei kerrota.
huomannut sellaisia tilanteita, että olisi pitänyt. Voi olla, että kynnyskin on minulla aika korkea, sillä ajattelen, että lastensuojeluviranomaisilla on muutakin tekemistä kuin alkaa heppoisia ilmoituksia tarkistella.
Eli mieluummin kuulostelen tilannetta itse. Selkeät heitteillejätöt ja pahoinpitelut varmasti ilmoittaisin, mutta ei esim. pelkkä "mäyräkoira" ostosten joukossa ole mikään hälytysasia.
ja kaikki kaljapullon ostajat yhteiskunnan syyniin.
Juurihan sanoin, että se EI ole minusta asia, jonka takia ketään käräyttelisin. Eli täytyy tietää aika tarkkaan, mitä perheessä tapahtuu oikeasti.
7
Koko esimerkki oli ihan naurettava.
8
Ei ole tullut sellaista tilannetta vastaan että olisin jostain lapsesta huolissani, ja kiusallaan tekeminen on minusta paitsi väärin, niin vain idioottien ja vähämielisten puuhaa.
Siellä joku kertoo tehneensä useita ls-ilmoituksia sen takia, että perheissä kuluu liikaa alkoholia.
Voi ollakin, että kuluu, mutta jos joku on tehtaillut ilmoituksia USEITA, tulee epäilemättä mieleen se, mistä hän niiden perheiden alkoholinkulutuksen niin tarkkaan tietää. KOSKA kuten sanoin, alkoholin osto ei ole merkki vielä lasten laiminlyönnistä.
että sinä kyttäisit olutostoksia marketissa.
omasta puolestaan:
en ole koskaan tehnyt vaikka olis ollut aihettakin(vanhemmat humalassa 5vuotias kotona yksin päiväkausia, eikä ruokaa, vaan syötin itse kotonani).
En tekis omalla nimelläni.Enkä varsinkaan kiusallani.