Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainoa, jonka mielestä synnyttäneiden vuodeosastolla oli kauheaa?
29.12.2009 |
Etukäteen mainostettiin, miten äiti saa levätä. No, todellisuudessa kolmen hengen huoneessa ei ollut hetken rauhaa. Vierihoito tarkoitti sitä, että ensisynnyttäjä jätettiin oman onnensa nojaan raskaan synnytyksen jälkeen. Kun yritti jättää vauvaa hoitajille, mulkoiltiin. Väsymykselle naureskeltiin ja kaikki vauvan hoitoon kuuluvat asiat olisi jo pitänyt tietää etukäteen.
Kommentit (166)
mutta eri syistä. Juuri synnyttäneet mammat eivät ole mitenkään maailman mukavinta seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta sille ei mitään voi, varsinkaan kun wc-tilat ovat yhteiset. Kesähelteillä karseaa.
mutta hirveä paikka oli ja se verenhaju, yäääk!
no meil oli perhehuone! apua en pyytäny ku välillä.. mies oli mukana, mut oli mielestäni jotenki perseestä koko paikka. jorvissa synnytin! jotenki liian vankilamainen! en kyl vankilassa ikinä ollu =D
Kipulääkettä ei saanut tarpeeksi. Vauva oli pakko hoitaa vierihoidossa, vaikka oli kipeä. Vauva ei saanut myöskään lääkärin määräämää kipulääkeannosta yöllä (syntyi imukupilla, pää oli kipeä). Kuumemittaria ei saanut pyytämälläkään. Ruoka-ajoista ei informoitu. Vauvan hoitoa ei opetettu, vaikka pyysin.
Toisen lapsen kohdalla pääsin toiselle osastolle. Oli aivan toisenlainen kokemus. Kipulääkkeitä ja vauvanhoitoapua tarjottiin.
Ihan samaa ajattelin itsekin etenkin esikoisen synnytyksen jalkeen, eli siis etta jaetussa huoneessa ei saanut olla hetkeakaan rauhassa. Vierihoito oli minusta ihan jees, vauvaa en olisi edes halunnut antaa pois, kunhan olisi saanut olla rauhassa. Kakkosen ja kolmosen jalkeen sain sentaan yhden hengen huoneen, mutta silti oli rankempaa olla sairaalassa (jossa, juuri kun vauva nukahtanut ja itse nukahtamassa, aina joku hoitaja paukkasi huoneeseen tekemaan jotain "valttamatonta") kuin kotona, ja halusinkin kaikilla kerroilla mahdollisimman pian kotiin, jossa tiesin etta vauvanhoito alkaa luistaa ihan eri tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en ollutkaan siellä kuin vuorokauden. Ensimmäisessä synnytyksessä perhehuone ja se oli ok.
järin mukavaakaan ollut. Ainakin kipulääkkeitä sai aivan liian vähän (järkyttävät jälkisupistukset) ja lisämaitoa ei herunut. Vaikka imetin puolen tunnin välein 45 min. kerrallaan eli melki koko ajan.
Jos vielä menen, niin omat panadolit ja tuttelit mukaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vitun paska ja kallis suomalainen terveydenhuoltosysteemi.
Minä tunsin sairaalassa itseni yksinäiseksi vaikka olinkin kahden hengen huoneessa toisen mammam kanssa...tuntui että mitään ei saa jutella kenellekkään,ei varsinkaan toiselle äitille,hoitajat kävi kysymässä pakolliset.Kärsin raskausajan masennuksesta,synnytyksen jälkeen tuli paha babyblues joka äityi synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi....muistan kun sairaalan käytävillä kuljin itkien itkeävn nyytin kanssa ja kukaan ei edes tullut kysymään miten jaksan.Kyseessä oli silloin toinen lapseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tykkäsin kovasti. Hoitaja oli napinpainalluksen päässä, kaikki tykötarpeet olivat lähellä ja ruokakin (joskaan ei kummoinen) tuli valmiina.
Henkilökunta oli ihanaa, siinä ei mitään valittamista, mutta 1½ vrk sektion jälkeen huoneeseeni kärrättiin venäläisnainen, jolla epäiltiin sikainfluenssaa/jotain keuhkoinfektiota.
Kuuntelin koko yön vauvan kanssa peiton alla, kun hän ja hänen miehensä räkivät keuhkojaan pihalle ja valittivat oloaan. Hoitajat ramppasivat kuumeita alentavien lääkkeiden, veden, kuumemittarin ja verikokeiden kanssa koko yön. Pakkasin kamat seuraavana päivänä ja lähdin. Hoitajat yrittivät estellä ja sanoivat, että vaikka minä voin hyvin vauvan paino pitää saada nousuun ennen kotiutusta - kysyin, että kumpi on vakavampaa vauvan paino vai se jos vauva/minä saamme tuon järkyttävän taudin! Minut laitettiin kyseisen erittäin sairaan äidin kanssa samaan huoneeseen tilanpuutteen vuoksi, vaikka olin leikkauspotilas vastasyntyneen vauvan kanssa.
Vauva on nyt n.3kk ja voi hyvin, paino noussut 3,6kilosta 7,6kiloon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoastaan rasittava ja joka asiasta kitisevä huonekaveri otti välillä päähän, mutta suuremmin en antanut asian häiritä. Sairaala on sairaala eikä mikään lepolaitos. Eipä se vauvanhoito mitään löhölomaa kotonakaan ole, etenkään jos ei ole ensimmäinen lapsi kyseessä.
kummallakin kerralla.
Ensimmäisessä synnytyksessä menetin runsaanlaisesti verta ja minut kärrättiin paareilla sinne osastolle. Olin silloin niin huonossa kunnossa ettei osastoa alettu esittelemään ollenkaan vaan minut kärrättiin vaan nukkumaan.
Seuraavana päivänä sitten odotettiin että olisin yksin hoitanut vauvan (vaikka en pystynyt edes istumaan ilman että silmissä musteni), eikä edelleenkään esitelty niitä paikkoja eikä kerrottu esim. ruokailuaikoja.
Onneksi pääsin perhehuoneeseen ja mies sai hoitaa vauvaa.
Toisella kerralla synnytys oli normaali ja pystyin hoitamaan vauvaa itse ongelmitta. Osastolla hoitajien asenne oli kuitenkin omituinen. Tulivat aina välillä paasaamaan esim. että 'kyllä sinun nyt täytyy imettää', vaikka olisin juuri sillä hetkellä ollut imettämässä vauvaa.
Kuvittelivat myös että tunnen paikat ja tavat kun olen ko. osastolla ollut ennenkin.
Ihmeen vaikeaa oli saada tietoa esim. siitä missä on puhtaita vaatteita tai lakanoita.
Kummallakin kerralla sain hoitajakseni tylyn vanhemman naisen, joka ilmaisi selvästi ettei pidä minusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ruoka oli hyvää, ja aivan mahtava huonekaveri! meillä on samanikäiset lapset ja juttua riitti. viihdyin tosi hyvin, oikein harmitti kun piti kotiin lähteä. ;)
ja hätäsektiosta äiti-vauva-osastolle, kun oma vauvani oli samaan aikaan teholla...
En alkuun pystynyt kävelemään, enkä mitään muutakaan kunnolla, hoitajalla ei ollut aikaa tehdä eteeni mitään, kaikki piti hoitaa itse ja eri hoitajilla oli eri käsityksiä asioista.
Ruokailut sain hoitaa yksin muiden onnellisten äitien ja vauvojen keskellä ruokalassa. Enpä juuri saanut syötyä.
Kerran taapersin yksin käytävällä itkua tuhertaen kansliaan ja yritin pyytää särkylääkettä, sieltä kerrottiin että oma kätilöni on juuri nyt tauolla, hän palaa asiaan kun tulee takaisin.
Kotiutuspapereitakin odotin 3 tuntia, koska kukaan ei ehtinyt niitä laittaa.
Aivan järkyttävä kokemus, kammoan sairaaloita nykyään tosi pahasti.
Synnytin ja lapsi vietiin veke, mut jätettiin aivan yksin siihen synnytystuoliin, nilkat sidottuina. Pyörryin ja kun heräsin kömmin petiin joka oli samassa huoneessa (ei ilmeisesti ruuhkaa ollut kun sain salin noin pitää), peittelin alastomuuteni ja irrottelin kipeenä ne nilkkaremmit. Kun heräsin parin tunnin päästä taas, tuli kauhee hätä et missä mun lapseni on, mitä tapahtui? Näin siivoojan, ja kävin melkein sen raiveliin kiinni - se vaan tokas et eikös se ole tossa syntyneiden lasten puolella, tsekkaa sun ranneke...
tsekkasin rannekkeet ja löysin lapseni itse ja kaappasin sen heti itselleni ja vein takasin synnytyssaliin missä oli mun sänkynikin. Sen koommin en luottanut yhteenkään hoitajaan.
Ja mä sentäs olen sh! Ehkä sekin tekee musta veemäisen asiakkaan, et tiedän itse miten asioiden pitäis hoitua, mut kaikkihan puhuu "henkilökuntabonuksesta".
Luojoan kiitos en ollut kipee, mut ei todellakaan olis tullut kuuloonkaan et olisin antanut yhdenkään hoitajan koskee muhun tai mun lapseeni. Neuvoa sain kun pyysin, mut komensin ne käsivarren päähän vauvasta. Kätilö tuli kyllä puhumaan tapahtuneesta, mut ei edes pyytänyt anteeksi sitä et mut jätettiin vasta ekan lapseni synnyttäneenä yksin sinne huoneeseen verta valuen ja alapää paljaana!!! Mä olin siis - ja olen yhä - TODELLA HELVETIN VIHAINEN.
Babyn kanssa olin 6 hengen huoneessa, ja mua häiritsi aivan vitusti se, et parilla niistä oli kymmenittäin vierailijoita ja erittäin kovaäänisiä sellasia. Olis tehnyt kyllä mieli heittää maljakolla, kun just olin saanut unen päästä kiinni. Sama se vaikka kello oli 5 iltapäivällä - mä olin uupunut ja kaipasin lepoa, en mitään tollojen sukulaisten juoruja. Miten ne ihmiset käyttäytykin niin huonosti, en tajua! Olis ees henkilökunta ohjeistanut, mutta ei.
Kaikki oli periaatteessa ihan kunnossa. Ruokaa sai ja se oli hyvää. En edes viitsisi valittaa ruoasta, koska kaikkialla se ei ole itsestäänselvyys. Suurin osa kätilöistä ja muusta henkilökunnasta oli ystävällisiä. Kipulääkettäkin muistan saaneeni tarvittaessa. Vauvanhoitoa ei tosin kovinkaan paljoa opetettu, vaikka olin ihan paniikissa että mitä tuolle käärölle nyt täytyy tehdä ja tunsin suurta ylpeyttä kun ekaa kertaa vaihdoin vaipan ihan yksin :) iltaisin itkin, tietysti hormonien vaikutuksesta sekä väsymyksestä, mutta myös yksinäisyyttä. Toiset mammat oli verhon takana omassa sopessaan. Aina kun oman vauvan sai rauhalliseksi, viereinen vauva heräsi huutamaan. Eli nukuttua ei saanut, tietenkään. Ikävöin miestä ihan hirveästi, halusin vain kotiin. Lopulta en kestänyt vaan itkin hoitajalle että pää hajoaa kun ei saa olla rauhassa ja haluan kotiin. Oli pimeä vuodenaika joka masensi entisestään. Ihanaa oli se, että sai vaihtaa puhtaat vaatteet päälleen aina kun halusi ja pyykit sai vaan jättää muiden hommaksi. Hieman pahoja katseita sain, kun annoin pojan muutamaksi tunniksi hoitajille että sain itse nukkua. Olisivat toisaalta ottaneet joka tapauksessa koska vähän väliä veivät johonkin tutkimukseen hapenpuutteen takia. Muutamat hoitajat oli äreitä, yks herätti mut melkein huutamalla kun nukuin aamupalan ohi. Toinen valitti että en saa vielä lähteä kotiin, kun en muka ollut ollut vauvan kanssa yhtään kokonaista yötä (olin kyllä) ja perusteli vielä että "kun on niin nuori äiti." olin 20v. Ihan kiva paikka kuitenkin, mut henkinen jaksaminen oli rankkaa.
Ekalla kerralla oli perhehuone. Vauva valvotti, itkeskeli ja söi koko ajan. Oltiin ihan pihalla ja rimputeltiin hoitajia paikalle vähän väliä. Onneksi saatiin apua ja neuvoja... mutta kun olin miehen kanssa perhehuoneessa, niin tilanne ei ollut ihan niin paha.
Tokalla kerralla ei päässyt perhehuoneeseen (Kättärillä varasivat niitä ensisijaisesti ekaa kertaa synnyttäville)... vauva oli rauhallinen -söi ja nukkui- eli enemmän kuin helppo. No, niinpä tietysti huonekaveriksi esikoisen sektiolla saanut ylihysteerinen, jonka lapsi huusi kaiket yöt (ihme, ettei omani herännyt!) ja en saanut nukuttua.
Oli ihan karseeta sen huonekaverin takia. Omani kanssa kyllä pärjäsin -tokan kanssa kaikki on niin paljon helpompaa- tissiteltiin kaikessa rauhassa ja ihmeteltiin maailman menoa, mies oli kaiket päivät kaverina (esikoinen kävi katsomassa mummin kanssa ja oli yöt mummolassa). Mutta kun osui siihen verhon taakse tällainen palosireeni niin aivan väsynyt olin tietysti.
Henkilökunta Kättärillä oli molemmissa synnytyksissä sekä lapsiosastolla tosi mukavaa ja kaikin puolin asiallista. Ei moitetta. Sain kipulääkettä ja neuvoja just sen verran kun tarvitsin.
Kolme kertaa päksissä ja joka kerta on ollut kurja. Tuntuu että joka hoitajalla on eri käsitys lapsen hoidosta ja aina saat haukut teet sitten hoitaja a:n, hoitaja b:n, hoitaja c:n tai oman näkemyksesi mukaan. Ihan pulassa olin eka kerralla kun olin tosi kipeä enkä tiennyt vauvan hoidostakaan paljoa, siellä hoipuin pitkin seiniä ja hoitajat oli paria lukuunottamatta tosi tylyjä. Seuraavilla kerroilla sentään tiesin mitä tehdä mutta silti sapetti hoitajien tiuskiminen, lisämaidon ja tuttien tuputtaminen ensi hetkestä lähtien ja ne jokaisen hoitsun omat päähänpinttymät.
mutta hirveä paikka oli ja se verenhaju, yäääk!