Mahtaako nuoret äidit n. 20 vuotiaat kadehtia

Ihan omilla rahoillani rahoitan elämäni, lapseni elää samanlaista elämää kuin muidenkin, mieheni kanssa ollaan oltu 7 vuotta yhdessä. Aivan sama mitä katkerat palstamammat väittävät, minulla on hyvä elämä enkä kadu siitä päivääkään :).



t. 23-vuotias & mies & taapero

kovin nuorena lapsensa tekevät aina mainostavat sitä, kuinka ovatkin vapaita nelikymppisenä tekemään kaikkea "hauskaa" (=elämään itselleen). Ja sitten ne samat tyypit elää nelikymppisenä uusperheissä ja ovat edelleen pienten lasten vanhempia. Oma mieheni on eksänsä kanssa hyvät esimerkit eli pari lasta kaksikymppisenä ja ajatus vapaasta elämästä nelikymppisenä. Nyt ikää 42 ja 40 ja kummallakin on uudessa suhteessa pieniä lapsia...:) No, lapset on elämän rikkaus ja varmaan ovat onnellisia näin. Tämä vain omana havaintona.

Minä olen tyytyväinen elämääni ja parikymppinen olen. Rakastan lastani yli kaiken. En tunne tarvetta kadehtia ketään, itse olen elämäni rakentanut. On jokaisen oma asia koska lapsia saavat.

kahdehdi :) Miksi ihmeessä kadehtisin?!?! Itse olen lapset halunnut nuorena ja olen onnellinen päätöksestäni.

koska eivät osaa kurkistaa tulevaisuuteen.

Kypsemmät äidit taas näkevät taakseen.

Koin olevani heitä onnekkaampi. Nyt olen jo itseki kolmekymppinen ja parikymppisenä olin vaan onnellinen että meni niin hyvin. Me miehen kanssa mentiin kihloihin 15-vuotiaina, 16v oltiin jo töissä opiskelun lomassa ja asuttiin pienessä vuokrayksiössä, 18v ostettiin rohkeasti oma talo ja saatiin eka lapsi, parikymppisinä meillä oli kolme lasta, talo, koira ja auto. Kaikki mistä yhdessä oltiin haaveiltu. Kaverit biletti tyhjäpäisinä siinä iässä. Nyt kolmekymppisenä lapset on koululaisia, talo melkein maksettu, kivat työpaikat ja rakastetaan toisiamme edelleen:) usein mietin miten hyvä on että tehtiin lapset nuorina ja oltiin ahkeria.

kadehdi! mielestäni liian vanha jo jos saa vasta 30 vauvan =)

Nyt kolmekymppiä kummittelee pian mittarissa, kolme lasta, oma talo ja ihana aviomies. Olen opiskellut ja opiskelen vielä vuoden verran, saan hyväpalkkaisen yön. Miehelläni hyvä työ, lapsille on ollut aikaa, ja viime vuosina rahaakin.. Kroppani palautui hyvin synnytyksistä, vähän raskausarpia..keksikää siis syy olla kateellinen kolmekymppiselle ensisynnyttäjälle? :)

Jaa.

Mä en ainakaan mielestäni ollu liian vanha saadessani esikoisen 30v.

2kymppisenä olin ihan pentu.

ikää 25 ja lapsiluku nyt täynnä :) Koskaan en ole vanhempana halunnut lapsia tehdä. Ihan luonnollinen ikä tehdä lapset 2kymppisenä.

Minä en ainakaan kadehdi, edelleenkään, ikää nyt 35 v - edelleen tekisin tismalleen samat ratkaisut, niillä kavereilla jotka vasta nyt ovat saaneet ensimmäisensä näyttää jotenkin olevan paljon rankempaa kuin itsellä koskaan. Lapset on nyt sen ikäisiä etä heidän kanssaan kiva matkustella, oma väitöskirja valmistuu ihan pian ja hyvä työpaikka odottaa... ja opiskelijana oli mahdollista olla lasten kanssa kotona monta vuotta, mikä ei tässä vaiheessa uraa enää olisi mahdollista. Mitähän tässä kadehtisi;)?

Olen saanut lapset 32-38 vuotiaina, ja miehen kanssa ollaan mietitty että meillä voisi nyt olla parikymppisiä nuoria kotona jos oltais saatu lapset nuorina. Miten mukavaa sekin olisi, melkeinpä kadehdin nuoria äitejä.

enkä nyt 45-vuotiaana ja pienen lapsen äitinä, nuoria äitejä. Hyvä elämä ollut.

Itselläni on nyt ikää 30 ja risat, olen kouluttautunut tohtoriksi ja molemmat lapset ovat kouluikäisiä. Onpa vain mukavaa olla edelleen kohtuullisen nuori, korkeasti koulutettu äiti, jonka lapset eivät ole olleet enää vuosiin vaipoissa.

olla kateellinen, niin enpä keksi mitään.

Mulla on jo kaikki. No toisen ammatin voisin vielä opiskella :)

Hyvä aviomies, hyvä ammatti ja työ, lapset leikki-ikäinen ja eskarilainen. Rankkaa oli, mutta hyvä että se on nyt takana päin, vaikka tietyllä tavalla jotain siitä vaiheesta ikävöin. Ei ole kadehdittavaa, olen saanut tarpeeksi aikaiseksi ja tyytyväinen elämääni 30-kymppisenä. Rakastan miestäni ja lapsiani. Mielelläni autan ystäviäni heidän lastensa kanssa, kun omat jo isompia.

...ehkäpä juuri tällaista mainostavat eivät ole kovin kypsiä muutenkaan vielä. Kaikki parikymppiset eivät puhu tuollaisia, onneksi.

kovin nuorena lapsensa tekevät aina mainostavat sitä, kuinka ovatkin vapaita nelikymppisenä tekemään kaikkea "hauskaa" (=elämään itselleen). Ja sitten ne samat tyypit elää nelikymppisenä uusperheissä ja ovat edelleen pienten lasten vanhempia. Oma mieheni on eksänsä kanssa hyvät esimerkit eli pari lasta kaksikymppisenä ja ajatus vapaasta elämästä nelikymppisenä. Nyt ikää 42 ja 40 ja kummallakin on uudessa suhteessa pieniä lapsia...:) No, lapset on elämän rikkaus ja varmaan ovat onnellisia näin. Tämä vain omana havaintona.

myönnän että joskus ärsyttää kun ei ole jo varaa ostaa omaa taloa jne. Tai ehkä sekin johtuu siitä että monet sukulaiset kyselevät että miksei meillä ole jo omaa asuntoa. Hitto, onko se sitten jotenkin yleistä että parikymppisillä on omat talot sun muut?? eihän me edes tiedetä mistä päin tätä kaupunkia halutaan ostaa talo.





Mies on hyvässä työssä, rahasta ei juuri ole pulaa. ( ei kuitenkaan matkustella. ruokaan, vaatteisiin, autoon, sisustukseen ym. on rahaa)



Itse opiskelen, joten vielä pari vuotta mennään pääasiassa miehen rahoilla, joka kyllä monesti harmittaa..22v ja 23v ollaan, poika on 3v.

Mä sain esikoisen 22-vuotiaana ja kuopuksen 29-vuotiaana. Kukaan ei ole mua kadehtinut enkä mä ketään. Jokainen tekee tavallaan. Itse olen tyytyväinen omaan valintaani.

kovin nuorena lapsensa tekevät aina mainostavat sitä, kuinka ovatkin vapaita nelikymppisenä tekemään kaikkea "hauskaa" (=elämään itselleen). Ja sitten ne samat tyypit elää nelikymppisenä uusperheissä ja ovat edelleen pienten lasten vanhempia. Oma mieheni on eksänsä kanssa hyvät esimerkit eli pari lasta kaksikymppisenä ja ajatus vapaasta elämästä nelikymppisenä. Nyt ikää 42 ja 40 ja kummallakin on uudessa suhteessa pieniä lapsia...:) No, lapset on elämän rikkaus ja varmaan ovat onnellisia näin. Tämä vain omana havaintona.

jossain määrin ajattelen. JA toisaalta mielessä siintelee myös se, että mitäs jos sitä vielä ennen 40-v ikää päräyttäisi toisen sarjan mukeloita, kun on nuo niin mainioita, ja ekat on silloin jo teinejä. Kumpi silloin sitten tuntuukaan paremmalta.

Mä en oikein tajua näitä keskusteluja ylipäätään. Miksi pitää niin kärkkäästi olla tietämässä mikä kenellekin on parasta? Ihan samalla lailla on olemassa huonoja äitejä nuorissa kuin vanhoissa äideissä, ehkä ne huonouden tavat vaan on erilaisia. Eikä välttämättä edes sitä.