Mahtaako nuoret äidit n. 20 vuotiaat kadehtia

Tässäkin viestiketjussa kirjoitti yksi lääkäri, jolla oli jo kouluikäiset lapset... eikö lääkäri olekkaan enää korkeasti koulutettu?? Itse haluan nauttia eläkeiästä esim matkustellen ja omista lapsenlapsista, jos niitä suodaan. Onpa kiva katsoa sitä omaa tytärtä sitten aikanaan kuola poskella sairaalan sängyssä, kun hän odotta vasta esikoistaan... tietäen ettei enää pääse kunnolla olemaan mummu, kun on tehnyt vasta omat lapset mummu-iässä!

on rapakuntoisia 60-70-80-vuotiaita naisia, kertoo kyllä enemmän teidän perheenne elintavoista, kuin siitä millaisia tuon ikäiset naiset ovat yleensä. Meidän 2kpl alle kouluikäisiä lapsia on päivähoidossa mummolla, joka on 76v ja kyllä se kuola valuu vaan niiltä lapsilta, ei mummolta :D

Mutta jos sulla on kuolaiset mummot niin... Ehkä sama kohtalo odottaa sua itseäsikin? Kiinnitäpä hyvä nainen huomiota elintapoihisi!

Niin, ja oma äitini sai minut ollessaan 35v. Silti on hyvä mummo, vaikka olikin vasta yli 70 mummoksi tullessaan.

koska eivät osaa kurkistaa tulevaisuuteen.

Kypsemmät äidit taas näkevät taakseen.

Hih, onneksi on kaltaisiasi ihmisiä. :) Ja ei, en todella kadehdi.

äitix3

Monet jotka saavat lapsia vasta 30-v tai yli, olisivat halunneet niitä jo paljon aiemminkin mutta olosuhteiden pakosta ovat joutuneet haavetta siirtämään (lapsettomuus, opinnot kesken, ei ole puolisoa tms).



Itse olen saanut esikoisen 24-vuotiaana enkä tiedä miksi kedehtisin niitä, jotka ovat lastenhankintaa lykänneet myöhemmäksi. Jos oma henkinen kypsyys riittää, parisuhde on hyvä ja lapsia haluaa, niin miksi pitäisi lykätä? Itse ihmettelen suuresti näitä nykyajan yli 30-v äitejä, jotka sanovat etteivät olisi olleet kypsiä vanhemmaksi nuorempana. Miksi ihmeessä? Mikä on mennyt kasvatuksessa ja henkisessä kehityksessä pieleen jos esim. 25-v aikuinen on teini-ikäisen tasolla eikä kykene vanhemmaksi?

ihmiset kypsyvät eri aikaan. Toiset ovat pentuja kakskymppisinä ja toiset taas eivät. Ei kukaan voi sanoa milloin on paras aika saada lapsia. Mulle paras aika oli kakskymppisenä ja jollekin toiselle paras aika on neljä kymppisenä. Jokaisen oma päätös, miksi kadehtia jonkun toisen tekemää päätöstä...?

Yli 10 vuotta vanhempi mies, parisuhde päin persettä, raha-asiat sitäkin enemmän päin persettä, työpaikka, noh, ei kovin kummoinen ja sisko itse niin tyhmä ja lapsellinen ettei tajua mitään mistään vaan pitää Visa-kortilla onnellista kulissia yllä, juu, en..

Jep, enpä löydä syytä kadehtia =)

t.äiti24v ja kolme lasta, suhde mitä oarhain ja talouskin ihan kondiksessa..

tuollaisesta ylimielisyydesta rangaistaan.

Itse asiassa en tiedä kuin yhden parin, joka on vielä keskenään naimisissa nyt 40 vuotiana kun tekivät lapset nuorina. Ja ne erot ovat todella raakoja ja rankkoja. Jompikumpi yhtäkkiä alkaa kärsiä kuolemanpelkoa ja alkaa se biletys ja alkaa syyttää toista kun elämä meni hukkaan.

Sitten vain yhtäkkiä uusi sielunkumppani, ero ja ehkä uusi perhe ja sitten tilitetään, että tuli tehtyä lapset liian nuorina ja nyt vasta vanhempana osaa nauttia perhe-elämästä.

Koin olevani heitä onnekkaampi. Nyt olen jo itseki kolmekymppinen ja parikymppisenä olin vaan onnellinen että meni niin hyvin. Me miehen kanssa mentiin kihloihin 15-vuotiaina, 16v oltiin jo töissä opiskelun lomassa ja asuttiin pienessä vuokrayksiössä, 18v ostettiin rohkeasti oma talo ja saatiin eka lapsi, parikymppisinä meillä oli kolme lasta, talo, koira ja auto. Kaikki mistä yhdessä oltiin haaveiltu. Kaverit biletti tyhjäpäisinä siinä iässä. Nyt kolmekymppisenä lapset on koululaisia, talo melkein maksettu, kivat työpaikat ja rakastetaan toisiamme edelleen:) usein mietin miten hyvä on että tehtiin lapset nuorina ja oltiin ahkeria.

mutta kukapa ei aina välillä tuntisi kateuden pistoa sydämessään jos rehellisiä ollaan? Kukapa ei joskus haluaisi edes vähän aikaa olla jonkun toisen kengissä...



Itse sain lapseni 19-vuotiaana, lukio kesken ja mieskin häippäsi ja tottakai joskus olisin vaan halunnut jättää kaiken ja lähteä juomaan pääni täyteen ja bilettämään. MUTTA en tehnyt niin, koska rakastan lastani yli kaiken. Jotain kun saa niin jostain joutuu luopumaan.



Noh nykyään olen naimisissa ihanan miehen kanssa, joka on ottanut lapseni "omakseen", akateeminen olen (kun se nyt aina kaikkia kiinnostaa ;-)) ja elämme melko boheemia elämää ja matkustellaan paljon. Olen tosi onnellinen, koska ilman tätä "yllätystä" en välttämättä ikinä olisi lapsia hankkinut ja paljosta olisinkin jäänyt paitsi.



Lapsihan minä olin kun pienen nyyttini syliini sain, mutta yhdessä me ollaan kasvettu ja yhteen hitsauduttu. Ei äitiyttä voi etukäteen kuvitella ja suunnitella, ei vaikka olisikin tietyn iän saavuttanut tai tietyn aseman elämässä tai mitä tahansa. Joskus kyllä mietin, että voisipa sitä yhä olla niin rohkea kun nuorena, jolloin kaikki tuntui mahdolliselta ja maailma oli avoin, ei sitä enää pysty samalla tavalla heittäytymään virtaan vaikka kuinka haluaisi :-)

kun sain rauhassa opiskella hyvän ammatin ja matkustella ja viettää opiskelijaelämää ja itsenäistyä rauhassa. En saanut, enkä löytänyt puolisoa vaan rauhassa valitsin itselleni puolison, kenen kanssa oli muutakin kuin vain vietti saada äkkiä mies ja lapsia ja saada isot prinsessajuhlat. Näitä tarinoita seurasin vuosien varrella paljon ja moni tuttuni oli jo kahden lapsen yksinhuoltaja siinä vaiheessa kun tein itse esikoisen.

Nyt kun olen lähempänä 50v niin olen todella onnellinen, että elin näin päin. Sain elää nuoruuden ja en hätäpäissäni sortunut johonkin nulkkiin, kenen kanssa väännettiin lapset parikymppisenä ja sitten kolmikymppisenä itkettiin tyttöporukassa baarissa kun elämä jäi elämättä.

Monet jotka saavat lapsia vasta 30-v tai yli, olisivat halunneet niitä jo paljon aiemminkin mutta olosuhteiden pakosta ovat joutuneet haavetta siirtämään (lapsettomuus, opinnot kesken, ei ole puolisoa tms).

Itse olen saanut esikoisen 24-vuotiaana enkä tiedä miksi kedehtisin niitä, jotka ovat lastenhankintaa lykänneet myöhemmäksi. Jos oma henkinen kypsyys riittää, parisuhde on hyvä ja lapsia haluaa, niin miksi pitäisi lykätä? Itse ihmettelen suuresti näitä nykyajan yli 30-v äitejä, jotka sanovat etteivät olisi olleet kypsiä vanhemmaksi nuorempana. Miksi ihmeessä? Mikä on mennyt kasvatuksessa ja henkisessä kehityksessä pieleen jos esim. 25-v aikuinen on teini-ikäisen tasolla eikä kykene vanhemmaksi?

Oma elämäni, omat valintani ja niiden kanssa elettävä. Samoinhan se niillä vanhemmillakin äideillä, omat ovat valintansa ja niiden kanssa elävät. Ennen kaikkea kyse on siitä, kuka halusi, mitä ja milloin ja saiko sen mitä halusi... Minä sain haluamani, eli ei mitään kadehdittavaa.

Mutta ilman muuta näin jälkeenpäin katsoen voin sanoa, että olen parempi äiti nelikymppisenä. En toki ollut teini-ikäsen tasolla 25 vuotiaanakaan, mutta 35 vuotiaana paljon avarakatseisempi ja elämää paremmin ymmärtävä.

Minulle lasten hoito ja kasvatus ei ole vain sitä, että on ruokaa ja puistoreissuja, vaan toivon, että pystyisin antamaan lapsille myös "työkaluja" käsitellä elämän vastoinkäymisiä, kohdata ja ymmärtää muita ihmisiä, yleensäkin ns. elämän hallintaa ja hyvän itsetunnon.

... Itse ihmettelen suuresti näitä nykyajan yli 30-v äitejä, jotka sanovat etteivät olisi olleet kypsiä vanhemmaksi nuorempana. Miksi ihmeessä? Mikä on mennyt kasvatuksessa ja henkisessä kehityksessä pieleen jos esim. 25-v aikuinen on teini-ikäisen tasolla eikä kykene vanhemmaksi?

Mutta ilman muuta näin jälkeenpäin katsoen voin sanoa, että olen parempi äiti nelikymppisenä. En toki ollut teini-ikäsen tasolla 25 vuotiaanakaan, mutta 35 vuotiaana paljon avarakatseisempi ja elämää paremmin ymmärtävä. Minulle lasten hoito ja kasvatus ei ole vain sitä, että on ruokaa ja puistoreissuja, vaan toivon, että pystyisin antamaan lapsille myös "työkaluja" käsitellä elämän vastoinkäymisiä, kohdata ja ymmärtää muita ihmisiä, yleensäkin ns. elämän hallintaa ja hyvän itsetunnon.

vaikka olenkin vielä sellainen teini-ikäinen, vasta 24-vuotias mutta kahden lapsen äiti.

Tottakai 35-vuotias on periaatteessa avarakatseisempi ja elämää paremmin ymmärtävä, kuin 25-vuotias, onhan se 35v. vanhempi ja nähnyt elämää enemmän. Mutta eiköhän joka ainoa äiti myönnä myös sen, että ne lapset kypsyttää ja kasvattaa - minä, kuten moni muukin, tuntee lapsettomia 40+ ikäisiä, jotka ovat tietyllä tavalla lapsellisempia kuin ne parikymppiset äidit. Heidän kun ei tarvitse huolehtia kuin itsestään ja siitä, että pikkujouluihin on olemassa muuhun asuun sopiva käsilaukku, kun taas joa sen parikymppisen äidin on huolehdittava, että lapsille on vaippoja, vaihtovaatteet, tarvittaessa ruokaa jne., minne sitten mennäänkin.

Mutta siis, en minä iästäni huolimatta katso, että mun roolini äitinä olisi tarjota vain ruokaa ja puistoreissuja lapsille. Elämänhallintaa, itsetuntoa, vastoinkäymisten käsittelytaitoja sekä suvaitsevaisuutta minäkin tahdon ja yritän lapsilleni opettaa. Samanlaiset uhmakohtaukset ja kehitysvaiheet mun lapsillani on, kuin on minua 10 vanhempien äitien lapsilla, joten eiköhän nämä aivan samat asiat kuulu ihan joka ainoan äidin repertuaariin, oli ikää sitten 20 tai 30 kun äidiksi tullaan.

Mutta ilman muuta näin jälkeenpäin katsoen voin sanoa, että olen parempi äiti nelikymppisenä. En toki ollut teini-ikäsen tasolla 25 vuotiaanakaan, mutta 35 vuotiaana paljon avarakatseisempi ja elämää paremmin ymmärtävä. Minulle lasten hoito ja kasvatus ei ole vain sitä, että on ruokaa ja puistoreissuja, vaan toivon, että pystyisin antamaan lapsille myös "työkaluja" käsitellä elämän vastoinkäymisiä, kohdata ja ymmärtää muita ihmisiä, yleensäkin ns. elämän hallintaa ja hyvän itsetunnon.

... Itse ihmettelen suuresti näitä nykyajan yli 30-v äitejä, jotka sanovat etteivät olisi olleet kypsiä vanhemmaksi nuorempana. Miksi ihmeessä? Mikä on mennyt kasvatuksessa ja henkisessä kehityksessä pieleen jos esim. 25-v aikuinen on teini-ikäisen tasolla eikä kykene vanhemmaksi?

mitään pelkkää hoitoa ja puistoilua. Kyllä minäkin kasvatan lapsiani siinä missä muutkin vanhemmat. Eikö minulla sitten voisi olla mitään annettavaa omille lapsilleni? Onko se tosiaan iästä kiinni? Iän takiako olen automaattisesti paska äiti joka ei osaa kasvattaa kunnon kansalaisia?

Olen nyt 22v, esikoinen 3v ja kuopus 4kk.

niitä vanhempia äitejä jotka on saaneet lapsensa siinä kolmenkympin korvilla tai hiukan yli?

mulla on kolme lasta, ja mua harmittaa lähinnä, etten voinut tehdä lapsiani vielä aiemmin. Esikoisen sain 25-vuotiaana. Olisi moni turha ja ahdistunut vuosi elämästä jäänyt elämättä, kun olisi saanut sen oikean sisällön heti alkuunsa.

Ja mulla on koulutus, tällä hetkelläkin olen töissä, ensi vuoden puolella aloitan vaativammat tehtävät ja otan ison harppauksen urallani eteenpäin. Mutta nuoruus mulla meni ihan hukassa, vasta lapsen syntymän myötä mulla alkoi loksahdella palaset paikoilleen. Ja itseni tuntien se olisi tapahtunut, vaikka olisin ollut 16-vuotias esikoisen saadessani.

Vastasin tuolle, joka ilkeilee niille, jotka katsovat olevansa yli 30 vuotiaina kypsempiä vanhemmuteen kuin 20 vuotiaina. En mielestäni mennyt ketään paskaksi äidiksi nimittelemään... en tee sitä netissä enkä IRL.

Minä muuden pidän sitä uskomattomana harhana, että lapset kehittävät ja tekevät vanhempansa älykkäämmäksi.

Mutta ilman muuta näin jälkeenpäin katsoen voin sanoa, että olen parempi äiti nelikymppisenä. En toki ollut teini-ikäsen tasolla 25 vuotiaanakaan, mutta 35 vuotiaana paljon avarakatseisempi ja elämää paremmin ymmärtävä. Minulle lasten hoito ja kasvatus ei ole vain sitä, että on ruokaa ja puistoreissuja, vaan toivon, että pystyisin antamaan lapsille myös "työkaluja" käsitellä elämän vastoinkäymisiä, kohdata ja ymmärtää muita ihmisiä, yleensäkin ns. elämän hallintaa ja hyvän itsetunnon.

... Itse ihmettelen suuresti näitä nykyajan yli 30-v äitejä, jotka sanovat etteivät olisi olleet kypsiä vanhemmaksi nuorempana. Miksi ihmeessä? Mikä on mennyt kasvatuksessa ja henkisessä kehityksessä pieleen jos esim. 25-v aikuinen on teini-ikäisen tasolla eikä kykene vanhemmaksi?

mitään pelkkää hoitoa ja puistoilua. Kyllä minäkin kasvatan lapsiani siinä missä muutkin vanhemmat. Eikö minulla sitten voisi olla mitään annettavaa omille lapsilleni? Onko se tosiaan iästä kiinni? Iän takiako olen automaattisesti paska äiti joka ei osaa kasvattaa kunnon kansalaisia?

Olen nyt 22v, esikoinen 3v ja kuopus 4kk.

i] on rapakuntoisia 60-70-80-vuotiaita naisia, kertoo kyllä enemmän teidän perheenne elintavoista, kuin siitä millaisia tuon ikäiset naiset ovat yleensä. Meidän 2kpl alle kouluikäisiä lapsia on päivähoidossa mummolla, joka on 76v ja kyllä se kuola valuu vaan niiltä lapsilta, ei mummolta :D Mutta jos sulla on kuolaiset mummot niin... Ehkä sama kohtalo odottaa sua itseäsikin? Kiinnitäpä hyvä nainen huomiota elintapoihisi! Niin, ja oma äitini sai minut ollessaan 35v. Silti on hyvä mummo, vaikka olikin vasta yli 70 mummoksi tullessaan.

Mun mielestäni olisi silti hienompaa, jos se mummo voisi sitten 76-vuotiaana nähdä vaikka niitä lapselapsenlapsia. Oma mummoni on hyväkuntoinen 92-vuotias, ja on mahtavaa, että hän on saanut nauttia pitkästä sukupolvien ketjusta.

Mutta jos on 40-v kun saa lapsen ja oma lapsi saa 40-vuotiaana lapsen, silloin on 80-v kun tulee mummoksi, eikä se ainakaan mulle ole mikään ideaali. Ja kyllä huomaan suurta surua niillä ystävillä, joilla on sellainen tilanne, että oma sisarus on tehnyt lapset 10-15-v sitten ja nämä lapset ovat saaneet nauttia läheisista suhteista isovanhempien kanssa. Ja nyt kun nämä ystäväni ovat saaneet/saamassa lapsia, on näille isovanhemmille tullut vaikeita sairauksia, elinvuosia enää max pari jäljellä, kyllähän se surettaa. Kun on vierestä nähnyt miten tärkeä asia ne isovanhemmat ovat lapsille olleet, ja tietää, että omat jäävät ilman sitä suhdetta.

ikätaistelu/asettelu. en kadehdi,miksi pitäisi? itse olen päättänyt saattaa lapsen maailmaan ja kasvattaa hänet. en vaihtaisi lasta ja perhettä mihinkään,enkä kadu päivääkään. elän silti nuoruuttani vaikka kannan myös vanhemmuuden vastuuta. Minulla on monen ikäisiä ystäviä ja tuttuja,kaiken ikäisillä perheillä,pareilla ja äideillä on samanmoisia ongelmia niin lasten,parisuteen kuin itsensä kanssa. Sen olen huomannut. äitiys yhdistää,oli sitten ikää 20,30 tai 40

lasten hankinta oli oma päätöksemme.

Meillä lapset syntyi ikävuosina 26-28, minä maisteri, mies tohtori. Vanhempamme olivat saman ikäisiä aikoinaan, kaikki maistereita ja nykyisin ylempää keskiluokkaa.

Duunarit hommaavat lapset nuorina, keskiluokka vähän myöhemmin. Luonnollista, koska keskiluokka tuppaa kouluttautumaan paremmin. Kumpikaan ei ole sen oikeampi tai väärempi ja poikkeuksiakin on, mikään ei ole mustavalkoista.

pysyvät harvoin yhdessä hamaan hautaan saakka. Onhan se surullista kun perheet hajoavat, niille lapsille suuri kriisi.

Melko asenteellista tekstiä noinkin vanhalta = avarakatseiselta aikuiselta ihmiseltä.

Se, että sinä olet 2-3 kympisenä ollut teini etkä ole elämässäsi saanut mitään aikaiseksi, ei tarkoita sitä, että asia olisi kaikilla samoin.

Omassa tuttavapiirissäni eniten eroja on tapahtunut niillä, jotka ovat pariutuneet siinä 3-kympin korvilla ja sen jälkeen vauhdilla tehneet pari naperoa, rakentaneet omakotitalon, ostaneet volvon jne, eläneet jonkun mielestä sitä täydellistä elämää.

kun sain rauhassa opiskella hyvän ammatin ja matkustella ja viettää opiskelijaelämää ja itsenäistyä rauhassa. En saanut, enkä löytänyt puolisoa vaan rauhassa valitsin itselleni puolison, kenen kanssa oli muutakin kuin vain vietti saada äkkiä mies ja lapsia ja saada isot prinsessajuhlat. Näitä tarinoita seurasin vuosien varrella paljon ja moni tuttuni oli jo kahden lapsen yksinhuoltaja siinä vaiheessa kun tein itse esikoisen.

Nyt kun olen lähempänä 50v niin olen todella onnellinen, että elin näin päin. Sain elää nuoruuden ja en hätäpäissäni sortunut johonkin nulkkiin, kenen kanssa väännettiin lapset parikymppisenä ja sitten kolmikymppisenä itkettiin tyttöporukassa baarissa kun elämä jäi elämättä.

Monet jotka saavat lapsia vasta 30-v tai yli, olisivat halunneet niitä jo paljon aiemminkin mutta olosuhteiden pakosta ovat joutuneet haavetta siirtämään (lapsettomuus, opinnot kesken, ei ole puolisoa tms).

Itse olen saanut esikoisen 24-vuotiaana enkä tiedä miksi kedehtisin niitä, jotka ovat lastenhankintaa lykänneet myöhemmäksi. Jos oma henkinen kypsyys riittää, parisuhde on hyvä ja lapsia haluaa, niin miksi pitäisi lykätä? Itse ihmettelen suuresti näitä nykyajan yli 30-v äitejä, jotka sanovat etteivät olisi olleet kypsiä vanhemmaksi nuorempana. Miksi ihmeessä? Mikä on mennyt kasvatuksessa ja henkisessä kehityksessä pieleen jos esim. 25-v aikuinen on teini-ikäisen tasolla eikä kykene vanhemmaksi?