Mahtaako nuoret äidit n. 20 vuotiaat kadehtia

Itse tiedän moniakin tuollaisia pareja, jotka edelleen onnellisia. Tiedän myös kaksi eronnutta paria, joista toiselle kävi noin. Tiedän kuitenkin myös samasta syystä eronneita iäkkäämpiä pariskuntia, jotka saaneet lapset myöhemmin.





Itse asiassa en tiedä kuin yhden parin, joka on vielä keskenään naimisissa nyt 40 vuotiana kun tekivät lapset nuorina. Ja ne erot ovat todella raakoja ja rankkoja. Jompikumpi yhtäkkiä alkaa kärsiä kuolemanpelkoa ja alkaa se biletys ja alkaa syyttää toista kun elämä meni hukkaan.

näiden oman ikäisten äitien kommentit tällä palstalla. Olen pahoillani puolestanne, nuoret äidit.



Suoranaisesti äitiyteen ei vaikuta kulttuurien tuntemus, ei ystävyyssuhteet ulkomailla sen enempää kuin kalliit korut, hienot talot tai autotkaan. Ok, kyllähän varallisuus ja tietynlainen näkemys maailmasta on eduksi, mutta sitä ei tarvita siihen, että kykenee huolehtimaan lapsestaan riittävän hyvin.



Niin vanhat äidit, kuin nuoret yhtä lailla tekevät kaikki virheitä äitiydessään, miettivät elämäänsä ja arvioivat tekemiään valintoja. Se on ihan normaalia yhtä lailla kuin sekin, että mikä sopii toiselle, ei välttämättä ole toiselle yhtä tärkeää. On umpimielisiä, tyytymättömiä maailmanmatkaajia, kuin herttaisia peräkylän kotiäitejä. Mistä nämä kaikki yleistykset? Onhan täälläkin osoitettu useaan otteeseen, kuinka nuoresta iästä huolimatta voi olla vastuuntuntoa ja kykyä rakastaa ja huolehtia, sen lisäksi tervettä järkeä. Ei se äitiys vaadi hienoja tutkintoja. Pienelle lapselle perustarpeiden tyydyttäminen on tärkeintä ja siihen kykenee terveellä järjellä varustettu nainen, jolla on mielenterveys ja elämänhallinta kunnossa. Kaikilla näin ei ole, eikä se katso välttämättä ikään.



Biologisesti ajatellen naisen kannattaisi saada lapset nuorena ollessaan itse terve. Toiset tarvitsevat näitä kokemuksia vapaasta elämästä enemmän ja siinäkin varmasti on etunsa. Mutta aina, jos saa jotain menettää jotain ja elämä on valintoja täynnä. Tästä on turha riidellä. Ehkäpä vanha äiti kadehtii kaunista nuorta jaksavaa äitiä, joka saanut nuoresta iästään huolimatta paljon aikaan yhtälailla kuin joku toinen harmittelee elämätöntä nuoruutta.



Kyllä onnellisuus rakentuu mielestäni toisenlaisille asioille kuin ulkomaanmatkoille öisen Seinen kauneudesta tai ihanista elämyksistä huolimatta. Toinen ihminen voi kuitenkin ehkä vaatia erilaisia kokemuksia saavuttaakseen onnen, kuin toinen.



Itselleni pohjimmiltaan se on sitä, että olen sinut itseni ja valintojeni kanssa ja mikä upeinta, ne ovat minun ainutlaatuisia kokemuksiani, joiden perusteella kukaan ei voi sanoa, ovatko ne vääriä tai oikeita. En minä sinun, etkä sinä minun. Ja harva kuolinvuoteella harmittelee kulttuurielämysten vajausta tai ulkomaanmatkojen vähäisyyttä. Useimmat kaipaavat rakkautta, läheisiä ihmisiä ja ihmissuhteita.

Ja mitä ruokailuun ja puistoiluun tulee, ovat ne pienelle lapselle perusta elämälle kuitenkin, ei voi siinä vaiheessa vaatia vielä/opettaa kovin paljoa, kun vauvasta tai pienestä taaperosta on kysymys. Ja hyvät käytöstavat, tunteiden hallinta, eivät ole välttämättä hallussa iäkkäämmälläkään.



Elämänkokemus tuo varmuutta ja vaurautta, nuorena on terveyttä ja fyysisesti toipuva, helposti mukautuvaisempi, kenties. Kovin ykslöllistä.





Jokainen eläköön tavallaan. Rauhaa, äidit.



t. 30 + äiti & 2 lasta

mukana vanhempien isovanhemmat, mun vanhemmat sisaruksineen ja aikuiset serkkuni=20 avioliittoa. Eroista yksi on teiniliitto, muun n. 30 v tai yli pariutuneita. Kaikki suvussa akateemisia ja keskiluokkaisia. Että eipä kannata yleistää tai vetää noin suoria johtopäätöksiä ellei ole oikeasti asiaa tutkinut luotettavin tilastollisin menetelmin.

pysyvät harvoin yhdessä hamaan hautaan saakka. Onhan se surullista kun perheet hajoavat, niille lapsille suuri kriisi.

Moni lähtee uusperhehelvettiin, koska kokee, että elämä on jäänyt elämättä kun astuivat nyrkin ja hellan väliin niin nuorina. Näitä surullisia uutta nuoruutta eläviä keski-ikäisiä naisia näkee kapakat pullollaan. Siellä volisevat kun nuoruus meni paskavaippoja pestessä. Yrittävät ottaa nyt takaisin sen, mitä jäi kokematta.



Hyvin yleistä ja hyvin surullista. Mutta onneksi monella ehtii jo lapset niin isoiksi, etteivät enää kärsi isänsä ja äitinsä uuden nuoruuden kriisistä.



Niin ja yleensä nuorena lapsen saaneet miehet lähtevät läpsimään useammin. Kun lapset alkavat leikkiä kotia niin mies siinä yleensä ensimäisenä kyllästyy. Mutta sama kai se on elää yksinhuoltajana kunhan vain on saanut ne lapset nuorena.

että nämä nuorena lapsensa tehneet naiset alkavat metsästää yleensä vielä naimisissa olevaa miestä uudeksi puolisoksi.



Kun se saadaan sänkyyn, hommataan itsensä paksuksi, että se saataisiin itselle. Samalla tulee hommattua toinen sarja lapsia. Joko se yksi vahinko, millä yritetään saada se naimisissa olevan mies itselle, ettei vain jäisi loppuelämäksi yksin. Tai sitten jos onnistuu vampata mies itselle niin tehdään heti perään sisarus ja taas leikitään vauvaperhe-elämää.



Tämä on se tyypillinen kuvio näille naisille, joiden suuri haave on lisääntyä ja leikkiä vauvaleikkiä mahdollisimman nuorena. Kun se on niin ihkuu kun on oma poikaystävä ja iso maha ja ihku beibi tulossa.

En ole ikinä nähnyt EN EDES AV PALSTALLA :D:D noin säälittävää, lapsellista ja leuhkaa kommenttia:D

Oletpas kakara!:D

niitä vanhempia äitejä jotka on saaneet lapsensa siinä kolmenkympin korvilla tai hiukan yli?

30-vuotias oli mun mielestä silloin niin vanha että mä suorastaan kavahdin sitä ikää. Enkä muutenkaan ajatellut sen pidemmälle minkälaista elämä on kolmikymppisenä.

Sain myös kolmikymppisenä lapsen ja en kadehtinut silloinkaan ketään, en nuorempia enkä vanhempia.

Olin silloinkin vielä ihan kakara, elänyt vain itselleni, opiskellut ja elänyt jatkettua teini-ikää. Ja hyvä niin, ei jäänyt fiilistä, että joku asia olisi jäänyt tekemättä ennen lapsia.



Sitten muuten oli jo tutkinto ja vakituinen työpaikka, taloudelliset asiat kunnossa.



20-vuotiaana olisin ollut kamala ja vastuuton äiti.

Mikä on Ap:n pointti?

nyt sain heidät 24 ja 28 vuoden iässä.



Väitöskirjan sain valmiiksi 30-vuotiaana. Nyt mulla on ikää 34, ja töiden kannalta on aivan mahtavaa, että olen saanut lapseni vähän keskimääräistä aikaisemmin. Ikätovereilla on ura lähtenyt etenemään (kuten minullakin), mutta he kamppailevat nyt sen kanssa, voiko sen vauvan hankkia nyt, mitä uralle tapahtuu, kauanko voi olla kotona... totuus on, että tuossa vaiheessa (lähiesimies - alempi keskijohto) se kotonaolo vaikuttaa urakehitykseen. Ja jos yhtään vielä lykkää lastenhankintaa, voi käydä niin, ettei saakaan lapsia...



Mulla on "isot" lapset. Heidän kanssaaan voi puuhata ja nauttia elämästä, vaikka työkin on minulle tärkeää.

ja syynä on tietenkin taloudelliset syyt. Me olemme "nuori" perhe, molemmat opiskelevat ja sitä rahaa ei ole koskaan liikaa. Välillä olisi hauska lähteä lasten kanssa ulkomaille, kun tuttavat reissaavat, mutta tähän asti olemme tyytyneet kotimaanmatkailuun. Mies valmistunee jouluksi, minulla vielä kaksi vuotta edessä. Sen jälkeen alkaakin sitten säästäminen ja asuntovelkaantuminen.



Muuten en kadehdi, mutta oma taloudellinen tilanne ei ole kaikista parhaimmasta päästä. Yli kolmekymppisillä vanhemmilla lienee jonkinmoinen ammatti, joka helpottanee työllistymistä. Emme mekään omasta mielestämme köyhiä ole, sillä varamme riittävät kaikkeen pakolliseen ja vähän muuhunkin.

Miehelläni on jo 2 lasta ennestään, nyt 20v ja 16v ja omamme on 5v.



Kyllä mies ainakin osaa nauttia ihan toisella tavalla isyydestään mitä vanhempien lasten kanssa, liikaa oli omia menoja ja kaverit tärkeämpiä silloin.



Ensimmäisen kerran oli 19 kun sai esikoisen ja viimeisen kanssa 35



Me täytetään kaikki tässä mainitut tunnusmerkit, kun tekee lapsia nuorena, kuvittelee että sitten 40 on taas "vapaa" tekemään mitä haluaa... jollei tapaa toista elämänsä naista ja tee lisää niitä lapsia.



Minä olen korkeammin koulutettu kuin mieheni ja siksi minä tulinkin vasta 31v äidiksi.



Itse olen onnellinen ettei 20-kymppisenä tarvinnut huolehtia kuin itsestään, mieleummin sen "sekoilu" ja vapaan ajan elän nuorempana kuin alan hyppäämään ympäri kaupunkia yli 50-kymmppisenä.



Matkustellut olen maailmaa ristiin rastiin ja sitä kaipaankin nyt kun lapsi on pieni, enää ei voi lähteä hetken mielijohteesta vaan kaikki pitää suunnitella.



Silti ehdin vielä teidän nuorena tehneiden lasten mukaan... tein mitä halusin parikymppisenä ja olen mukana taas siinä ennen viittäkymppiä taas, varmasti jo aiemminkin, eihän melkein aikuista lasta tarvitse koko ajan vahtia :)



Eli taisin syödä kakun ja säästää sen. Kukaan ei voi korvata niitä mahtavia reissuja tai ystäviä joita sain kun kuljin vapaana kaikesta.



Kukaan ei voi myöskään korvata tätä tunnetta kun ei enää lapsen kanssa ole kiire mihinkään vaan voin nauttia perhe-elämästä ja sen tuomista nautinnoista.



Eikä kukaan korvaa sitä että jo 50-kymppisenä elämä jatkuu taas toisenlaisena.

Kolmekymppiset ja varsinkin vanhemmat mammat ovat usein todellla porvarillisia asenteiltaan ja syrjivät nuorena lapsensa saaneita, puhuvat toisista äideistä kuin teineistä jne. Ihan uskomaton asennevamma tuon ikäisillä!

Sain esikoisen 20v iässä ja nyt 27v iässä olen 3 lapsen kotiäiti.



En voi sanoa kedehtivani ketään. Ei ole mitään syytä kadehtia... Olen äärettömän onnellinen että olen saanut toteuttaa suurimman unelmani jo tässä iässä ja että rinnallani tätä on ollut kokemassa suuremmoisen ihana mies joka on lapsillemme loistava isä!



Me satsaamme nyt tähän. Toki välillä kaipaa erilaisten elämäntilanteiden aikaa... Mutta se ei varmasti tule loppumaan koskaan.

Ja tulevaisuudelle meillä on haaveita, odotuksia, unelmia jne. Koko ajan kun lapset varttuu meille tulee vähän enemmän vapauksia harrastaa ja matkustella.

en kadu enkä kadehdi. Esikoinen menee kouluun, syntyi kun oltiin opiskelijoita, valmistuttiin ajallamme, duunit on, oma koti, autot ja ihan ok tulot, toinen lapsi syntyi kun oltiin 28.

Elämänkokemusta on 30 vuoden edestä niin kuin on muillakin saman ikäisillä, meillä vaan on erilaista. Eipä sitä voi tietää kolmekymmpisenä esikoisen saaneet mitä on se eläminen nuorena äitinä. Avarakatseisuus on ihan jostain muusta kiinni kuin eletyistä vuosista. Jostkut saattaa kasvaa vuosien varrella avarakatseisiksi, toiset on jo kotoa saaneet oikean asenteen. Lapsia kasvatetaan oman maailmankatsomuksern pohjalta, ei niiden ulkomaanmatkojen ja ylipitkän nuoruuden opeilla. 20-vuotiailla voi olla täysin toisistaan poikkeavia kasvattavia kokemuksia. Jos joku ei ole kokenut itseään riittävän kypsäksi nuorena, ei se tarkoita sitä etteikö joku toinen voisi olla valmis äidiksi.

Suvussa on naiset kouluttautuneita, ensimmäiset lapset on saatu nuorina, viimeiset yli 40-vuotiaina, viisi sukupolvea tällä hetkellä.

En ole kadehtinut, ikinä ei voi tietää, mutta tuskin kadehdin ketään vuosikymmenenkään päästä.



Onnellinen

Ihmeellisen pahantahtoinen asenne sinulla. Elämä vain ei mene aina niin kuin toivoisi. En pyytänyt syntyä väkivaltaisen isän lapseksi, joka repi minusta irti luottamuksen miehiin. Hakkasi ja piiskasi sen pois niin, että veri lensi selästä. Vasta 30 vuotiaana tapasin miehen, keneen uskalsin luottaa. Lapsia sitten sain hänen kanssaan ja olen onnellinen. Sinä sitä kypsä ihminen olet kun tunnut nauttivan toisen vaikeasta elämästä. Sen olen oppinut, että en koskaan voisi noin ajatella. Meille kaikille voi sattua elämässä vaikka mitä pahaa, missä vaiheessa elämää tahansa. Nauttikaamme ja olkaamme onnellisia siitä, mitä meillä on ja yrittäkäämme tukea niitä, jotka ovat heikoilla. Toivotan sinulle kuitenkin lämpimästi hyvää kesää.

Mulla on kaikki mitä haluan; ihanalla paikalla ok-talo (lainaa toki jäljellä;)), kolme maailman ihaninta lasta, täydellinen aviomies, joka on elämäni ainoa seksikumppani ja olen siitä erityisen ylpeä. Kokematta on jäänyt: en oikeastaan tiedä mitä? Irtosuhteet? Se yliarvostettu matkustelu? Vai mikä? Mahtaa kyllä mammoja vituttaa kun olen saanut kaiken tämän 10 vuotta monia nuorempana, mutta minkäs teet, joskus se onni löytyy nuorempana. Enkä ole enää ihan 20 kymppinen ;)

Luepa hieman enemmän näiti nuori äiti-vanha äiti ketjuja ja huomaa, että ne on juuri ne oikeanikäiset mammat, jotka ovat niitä pahantahtoisia ja oikein iloissaan jos nuorella äidillä menee huonosti. Anteeksi vain kun halusin kertoa, että ainakin tällä nuorella äidillä menee täydellisesti.. kaikki!

Ja on niitä vaikeuksia ollut tälläkin suunnalla, mutta ei parisuhteessa.

Typeriä perusteluja, miksi lapset vasta myöhemmin.... matkustelu, opiskelu jne. Näitä voi tehdä myös lasten kanssa. Ei elämä todellakaan loppunut siihen kun lapset syntyi, siitähän se oikeastaan vasta alkoi.



Biologisia tosiasioita ei vaan voi kieltää. On turvallisempaa ja terveempää saada lapset nuorina. Niin se vaan on tarkoitettu.



Olisi hirveää jos olisin oman elämäni heittänyt romukoppaan vain siksi että minusta tuli äiti. Ei todellakaan.



Ja mikä ihmeen hirvitys se on, että nuoret käyvät baareissa. Mitä sitten? Epäilen että kukaan nuoren äidin äiti ei suostu nelikymppisenä joka viikonloppu lapsenlapsia luokseen ottamaan, joten ei se baarittelu hirveän runsasta voi nuorilla äideillä olla (huom, enemmistöllä näin). Eläminen on elämistä varten ja baarittelu baarittelua varten. Mihin muuallekaan se nuori vanhempi menisi kavereitaan tapaamaan, kuin sinne missä ne ovat. Äly hoi älä jätä!



t: mummo 40v.

Olen kaunis, pirteä jne. Kolme lasta jo on ja neljäs tulossa! :)

että nämä nuorena lapsensa tehneet naiset alkavat metsästää yleensä vielä naimisissa olevaa miestä uudeksi puolisoksi.

Kun se saadaan sänkyyn, hommataan itsensä paksuksi, että se saataisiin itselle. Samalla tulee hommattua toinen sarja lapsia. Joko se yksi vahinko, millä yritetään saada se naimisissa olevan mies itselle, ettei vain jäisi loppuelämäksi yksin. Tai sitten jos onnistuu vampata mies itselle niin tehdään heti perään sisarus ja taas leikitään vauvaperhe-elämää.

Tämä on se tyypillinen kuvio näille naisille, joiden suuri haave on lisääntyä ja leikkiä vauvaleikkiä mahdollisimman nuorena. Kun se on niin ihkuu kun on oma poikaystävä ja iso maha ja ihku beibi tulossa.

Heh, omituinen tuttavapiiri sinulla. Onneksi minun ystäväpiiriini ei kuulu tuollaisia ihmisiä/enkä sellaisia tunne.

Olisiko kuitenkin näin, että nämä onnellisesti keski-ikäistyvät nuorehkoina vanhemmiksi tulleet eivät juuri näy missään? He elelevät onnellisesti matkustellen yhdessä, kun taas baareissa nämä ikuisen nuoruuden metsästäjät näkyvät.



Ei tällaisessa maassa kuin Suomi uskalla mainostaa olevansa onnellinen, nuori ja hyvinvoiva.... :D näkeehän sen tällaisellakin palstalla, että heti ollaan mainostamassa pahaenteistä tulevaisuutta. Kateellista kansaa kun olemme.



On lapsia ennenkin ollut nuorilla vanhemmilla ja ihan tavallisia aikuisia on kasvatettu tähän maailmaan. Vika on nykyisessä ylipitkää nuoruutta ihannoivassa kulttuurissa, jossa kaikkien on pakko saada kaikki heti, tänne ja nyt. Arvomaailma on pielessä, perhe ja äitiys ovat monelle pakollinen hankittava juttu, ei rakkauden ja unelmien täyttymys, kuten ennen muinoin.



Olen se 30 + äiti, jonka kaveri/ystäväpiirissä moni odottaa lasta nyt lähiaikoina ja perustaa perhettään. Myös joitakin ystäviä, jotka saaneet lapset nuorempina. Heistä yksi on kohdannut tällaisen kriisin ja tämänkin parin tarinasta tiedän sen verran, että lapset eivät olleet vielä alunperin toivottuja, silläkin lienee merkitystä tämän asian suhteen.



Mikä kummallinen vastakkain asetelma teillä on tämän asian suhteen? Oletteko tutustuneet nuoriin äiteihin, vai mistä nämä käsitykset ovat teille tulleet?



Myönnän, että joskus itsellänikin oli ennakkoluuloja, kunnes tutustuin itseäni nuorempiin vanhempiin. Samanlaisia ongelmia, puheenaiheita ja ilon sekä surun, löytyy. Äitiys yhdistää, vaikka ikäeroa on. Itse olen kokenut sen ihan mukavana tapana kurkistaa eritavalla elävien ihmisten elämään. Arvon vanhemmat rouvat(joihin kaiketi itsekin sitten kuulun) tutustukaapa muutamaan nuoreen äitiin ja tulkaa sitten kertomaan, millaisia tuttavuuksia olette tehneet.



Lämmöllä kaikkia kunnioittaen,

äiti 30 + & kaksi lasta