Miksiköhän kerrostaloissa asuvat pahimmat valittajat?
Jos normaalit elämisen äänet häiritsee päiväsaikaan, niin muuttaisitte omakotitaloon keskelle korpea, missä lähin naapuri on kilsojen päässä.
Eri asia yöaikaan kuuluva häiritsevä melu, esim. musiikin huudattaminen, riitely, bilettäminen (jos se on joka viikkoista).
Mutta kyllä yöllä saa käydä paskalla ja vetää vessan ym.
Kommentit (9)
ja tässä talossa on ainut paha puoli se, että yks muija ukkoineen on ottanut sydämen asiakseen uhkailla koirien omistajia ja lapsiperheitä. Muija on koko ajan tekemässä lastensuojeluilmoitusta tai eläinsuojeluilmoitusta, jos koira vaan sattuukin pari kertaa haukkumaan (tai jos koiraperhe on vasta muuttanut uuteen kotiin ja koira totuttelee uuteen kotiin) tai lapsi itkee.. Meidän talossa asuu yhteensä 6 koiraperhettä/-pariskuntaa ja KAIKKI ovat saaneet osansa tuon eukon mäkätyksestä. Ja kaikki me ollaan lyöty luu kurkkuun tuolle akalla.
Mutta edellinen taloyhtiö oli kyylien paratiisi. Kirjaimellisesti! Onneksi se pahin kyylä kupsahti, mutta jäihän sinne vielä ne 5 kyylää.. Ne valitti siis ihan joka asiasta! Ja senpä takia lapsiperheet ei tuolla viihtyneet. Ja ne oli keksinyt ihan omia sääntöjäkin (esim. pesutupaan) ja kyttäsivät sitten, että kaikki tanssii heidän pillinsä mukaan.
kerrostalokyttaajat piste jotain
on toiminnassa?
Olen huomannut, että kerrostaloasujat valittavat eniten av:lla. Milloin naapurin koliikkivauva itkee, milloin on liian kuuma kun ei saa läpivetoa, jne. Kuitenkin omakotitalo vrs. kerrostalo -tappeluissa kerrostaloasujat aina ylistävät kerrostaloasumista.
En sitten tiedä.
Kyllä niitä kuule on maallakin omakotitaloissa. Ehkä ne vaan on kaupungissa tiiviimmässä muodossa. :)
eli laittaa vittumaisia valituslappuja esim lasten meteleistä ja askelista. HALOO!!Kävin sanoo et muuta okT:n jos et kestä. Silti mäkättää ja valittaa KAIKESTA ja ilman syytä. On työtön ja sil on aikaa kytätä muita joilla on töitä, elämää ja lapsia.
Kyl on rasittavaa.
Olen huomannut, että kerrostaloasujat valittavat eniten av:lla. Milloin naapurin koliikkivauva itkee, milloin on liian kuuma kun ei saa läpivetoa, jne. Kuitenkin omakotitalo vrs. kerrostalo -tappeluissa kerrostaloasujat aina ylistävät kerrostaloasumista.
En sitten tiedä.
Itse en ole kokenut mitään muuta häiristsevää, kun naapurin piskin ulinan (en ymmärrä miksi isoja koiria pitää ottaa kerrostaloon)
isoa koiraa saisi pitää kerrostalossa? Meillä on yli sadan neliön kerrostaloasunto, joten ei pitäisi koiran olo ahtaaksi käydä??? Pääse varmasti paremmin lenkeille kuin omakotitalon pihassa "ulkoilevat".
Kai se sitten purkautuu niin että pitää kiusata toisia kun itsellä on paha olla.
kaikkialta. Jopa haja-asutusalueella omakotitalossa ikävät naapurit voivat tehdä elämän tukalaksi.
Tällä hetkellä asun kivassa kerrostalossa lasten ja koirien kanssa, ja onneks muillakin asukkailla tuntuu olevan omaa elämää.
Oon myös kokenu lappuhäiriköintihelvetin kerrostalossa nuorempana.
Omakotitalossa asuessa taas kyläläiset ja naapurit olivat todella ikävää, jopa vihamielistä porukkaa.
Mä oon vaan tyytyväinen kuullessani ääniä muista asunnoista, saapahan itekkin elää rauhassa:)
Samaa mieltä oon siitä, että se joka ääniä ei kestä, sille häätö kerrostalosta ensimmäisenä!