raskauden alusta jo yksin

googleta oman paikkakuntasi tai lähiseudun Tuike-ryhmä. Netissä on myös tukiryhmiä, löytyy varmaan hakusanoilla Eve Mantu ja Tuike

jos kerran lapsi on tervetullut ja olet valmis siitä huolehtimaan. Tuossa tilanteessa miehen mielipide on toisarvoinen, kyse on sinun kropastasi ja sinun lapsestasi ja olet sen ainoa äiti ikinä. Kyllä yksin pärjääminen on ihan mahdollista, itsekin olen yksin odottanut ja yksin vauvani hoitanut ja hyvin on mennyt. Kyllä siihen vanhemmuuteen kasvaa ja loppujen lopuksi se vauva-aika ainakin (muusta ajasta ei itselläni ole vielä kokemusta kun lapsi on yhä vauva) sujuu ihan luonnollisesti. Itse koen että tämä äitiys on juuri mua varten.

Rankkaakin tulee varmasti olemaan, mutta muista pyytää apua ystäviltä ja sukulaisilta tarpeen tullen. Huolehdi itsestäsikin! Sitten taas jaksat paremmin vauvan kanssa. Olisiko mahdollista että lapsen isä tulisi myöhemmin toisiin ajatuksiin ja voisikin olla mukana lapsen elämässä? On varmaan järkyttynyt nyt? Älä katkaise siteitä sinne jos mahdollista. Lapsi on ansainnut isä-suhteensa. Mutta jos ajatus on ihan mahdoton, sitten unohda.



Tsemppiä uuteen ja jännittävään elämänvaiheeseen!

Pärjäätte varmasti hyvin! Itsekin olen koko toisen raskauteni ja vauva-ajan ollut yksin ja hyvin pärjättiin, vaikka oli jo yksi lapsi ennestään ja rahat tiukilla. Ja voin sanoa, että oli yksin lasten kanssa paljon helpompaa ja mukavampaa kuin että olisi vielä ollut joku keskenkasvuinen typerä ukko rinnalla murheita aiheuttamassa. Siitä kokemuksia ensimmäisen lapsen kohdalla, joten suosilla erosin toisen lapsen ilmoittettua tulostaan.

Selviät varmasti vauvaiästä hienosti, kun on alusta asti selvää että on yksin vauvan kanssa niin osaa asenneitua heti siihen että toista vanhempaa ei arjessa ole. Ja lapsikin kasvaa perheessä mistä ei puutu ketään kun ei lapsi ole muunlaisessa parheessä koskaan elänyt.

Täällä toinen samassa tilanteessa ollut, nyt lapsi on jo 6v ja meidän perheessä on ihana mies joka on lapselle miehenmallina, ja biologista isääkin lapsi tapaa nykyään silloin tällöin. =)

Kyllä isä on tervetullut milloin vain kuvioihin isänä jos haluaa ja olen varautunut siihen vaikka en sitä tällä hetkellä jaksakkaan miettiä kun kerran toivoo että syntyis "vammanen paska".



On erittäin järkyttynyt niinkuin minäkin olin aluksi. Aivan ymmärrettävää mutta minun elämäntilanteeseen lapsi tulee juuri oikeaan aikaan vaikka vahinko kävikin. Tämä mies on saanut kaksi aikaisempaa naista tekemään abortit, toisen jopa 2 kertaan. Enkä voi sietää ajatusta että mies määrää mitä nainen tekee lapsen suhteen. Musta tuntuu ettei miehet ymmärrä abortin vaikeutta.



Itse ainakin tällä hetkellä tunnen jo lapsen kasvavan ja sukupuolikin on jonkin ihmeen tunteen kautta tiedossa vaikka viikkoa 9 eletään.



Mukavaa kuulla että on naisia jotka on valinnut yksin kasvattamisen. Koen sen myös niin että näin vältytään eroilta ja riidoilta myöhemmin eikä lapsen tarvitse nähdä niitä.

Niin siis tottakai perhe: isä, äiti ja lapsi olisi kaikista paras mutta mikään ei tunnu olevan niin ikuista kuin rakkaus vanhemman ja lapsen välillä.

Jos olet kerran valmis pitämään lapsen ja haluat lapsen niin et tietenkään tee aborttia, sitä katuisit varmasti.

Ja jos siinä kävisi vielä huonosti että kohtu vahingoittuu. Yksi asia mitä olen lapsen ajankohtaisuus asian kanssa pohtinut on että jos kävisi niin ihanasti että se elämän oikea ukkonen löytyy ja päätetään yhdessä tehdä lapsi... noh mitään ei tapahdu ja ei vaan ole mahdollista saada "Sen Oikean" kanssa. Niinkin voi käydä.



Tää lapsi on nyt päätetty antaa syntyä tähän maailmaan. Siittäjää kohtaa vielä lähipäivinä karu totuus. Noh kai se ajan kanssa rauhottuu.

Itse olen kasvattanut kaksi lasta yksin, enkä ole kokenut sitä kamalan rankkana. Hyvin pärjäät, varsinkin jos muu elämä on kunnossa (koulutus, työpaikka, terveys, ystävät jne).



Olisi mukavaa jos välillä nostaisit tätä ketjua ja kertoisit miten lapsen isä reagoi ja muutenkin.

Näin isän ohimennen enkä voinut katsoa sinne päinkään kun oli niin hirveä osittainen syyllisyyden tunne kun teen lapsen ilman "isän mielipidettä" ja osittain viha kaikista ilkeistä sanoista mitä se sano kun vihjasin pitäväni lapsen.

Se pelottaa jonkun verran että mitä mies voikaan keksiä jos haluaa eroon ei halutusta lapsesta..?

Täytyy varmaan hankkia henkivartija

Itse tein vuosia sitten melko vastaavassa tilanteessa sen ratkaisun, että vastustin lapsen synnyttyä isyyden selvitystä. Isä rauhottui kummasti, kun ei joutunutkaan maksamaan elatusmaksuja ei-toivotusta lapsesta. Lapsen kannalta tilanne on tietysti kovin surullinen.

Tein myös päätöksen pitää lapsi yksin isän kiristyksestä ja uhkailusta huolimatta. Sanoi, että mulla ei ole käsitystäkään minkälaista helvettiä hän tulee mun elämästä tekemään. Kysin, että miksi, koska mulla ei ole aikomustakaan rasittaa lapsella häntä mitenkään.



Kielsin sitten isyyden selvittämisen ja oltiin tytön kanssa kaksin kolmisen vuotta. Nyt olen naimisissa ja kohta uusperheeseemme syntyy viides lapsi:) Perheen sisäistä adoptiota emme ole tehneet, ainakaan vielä, mutta tyttärelläni on myös mieheni sukunimi ja mieheni on hänelle ihan oikea isä, vaikkei biologisesti sitä olekaan.



Tyttö on reipas ja iloinen ekaluokkalainen, joka tietää kyllä, ettei iskä ole biologinen, mutta rakas silti. Biologisesta isästä en ole sen koommin kuullut ja toivonkin, että tajuaa pysyä poissa. Meillä on hyvä perhe näin:)



Paljo tsemppiä sinulle! Vauva-arki sujuu yksinkin ihan mainiosti ja muista pyytää apua jos sitä tarvitset. Sinulla on kuitenkin taloudellisesti hyvä tilanne, joten siitä ei ole stressiä. Minä oli itse asiassa silloin raskauden alussa vielä opiskelijakin, mutta sain vakityön raskaudesta huolimatta. Asioilla on tapana järjestyä:)

Eve mantu: Musta tulee perhe



kertoo juuri 'totaaliyhärin' perheestä

kysyy, miksei isä halua tavata häntä?



Täällä oli jokin aika sitten aiheesta keskustelua, kun 9-vuotias oli kovin surullinen, kun isä ei halua olla missään tekemisissä.

Vaikka mikä olisi

Minusta lapsella on oikeus tietää biologinen alkuperänsä. Vaikka ei olisi isä elämässä mukana.

Jos tuleva isä vaatii aborttia eikä aio olla mitenkään mukana lapsen elämässä, en ymmärrä miksi "nimi papereissa" on välttämätön.

Lapselle voi silti kertoa kuka isä on. Itse olen kertonut lapselle ko asioista mahdollisimman touudenmukaisesti ja puhunut isästä positiiviseen sävyyn, vaikka se vaikeaa on ollutkin.

Hmmm...

Jos perintöäkään ei ole odotettavissa? Ja tilanne on siis se, että biologista alkuperää ei lapselta salata, isyyttä vain ei ole virallisesti selvitetty. Näin on siis vältytty isän jatkuvilta uhkauksilta, jotka kohdistuvat äitiin, joka ei suostunut aborttia tekemään.

Mitä väliä on jollain mahdollisella perinnöllä, jos isä käyttäytyy aivan kauheasti siihen asti? Olen aivan varma, että lapsellani on parempi lapsuus ilman sitä sekopäätä. Ja ei tietenkään ollut sellainen ennen raskautta, pimahti vaan kun tulin vahingossa raskaaksi. Asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia ja varmasti äiti ajattelee lapsensa parasta tässäkin asiassa!