Onko liikaa vaadittu kun hoitaja toivoo, että lapsen ulkovaatteista olisi putsattu
Kommentit (30)
mutta mieleenkikään ei oo koskaan tullut, että ne vois viedä kuraisina takaisin hoitoon. -olenko siis tehnyt turhaa työtä???
On tosi kurja pukea vaatteita joissa on irtoilevaa kuraa ja hiekkaa. Kengätkin on ikävä laittaa lapsen jalkaan kun ovat savessa. Ap
kuuluu putsata lapsetn kuravaatteet päivän päätteeksi, mikä on ihan tyhmää, koska kuraantuvat taas seuraavana päivänä. Umpi tyhmää
Lapselle oli tullut ripuli ja pph oli vaihtanut tietysti lapsen kuivaan vaippaan ja puhtaisiin vaatteisiin, kun oli vaipasta pursunnut yli. Ja eipä ollut vaatteita huuhdellut lainkaan, rullanut vain kasaan ja laittanut muovipussissa hoitolaukkuun. Arvatkaa mikä lemu!!
Riittääkö esim. vedellä huuhtelu? Minä en nimitääin pese joka päivä vaatteita, mutta toki pyyhin pahimmat hiekat ja kurat pois. Jälki niistä silti yleensä jää kunnes pesen ne koneessa.
halua kuraista lasta autoon ja se on myös päiväkodin toivomus. Kuravaatenaulakossa roikkuu kyllä myös tosi likaisia kuriksia, joten joiltakin vanhemmilta se on selvästi liikaa vaadittu... Taitavat olla niitä samoja, jotka jättävät lapsen hoitoon tullessaan ulkoeteiseen, vaikka toivomus on, että lapsen kanssa käydään pesemässä kädet, minkä jälkeen hänet saatetaan ryhmään.
Koskaan en huuhtonut kakkavaippaa. Jos kippaamalla pönttöön jotain irtosi niin hyvä muuten pakkasin kassiin ja pihalle odottamaan. Ulosteiden käsittely ei kuulu minulle, teenhän myös ruokaa. Ap
Onko teille ok, että lapsi pukee ne kuraa ja hiekka ropisevat kurahousut, haalarit ja kengät eteisessä?
Minä en halua.
Ja kun ajattelee, että päiväkotiryhmässä lapsia voi olla 20, ja pienimmät konttaa siinä kurassa ja se kulkeutuu joka paikkaan.
Täysin ymmärrettävää, eteinenhän olisi aika kauhessa kunnossa sen jälkeen kun 20 lasta olisi pukenut seuraavana päivänä kuraiset vaatteet päällensä.
Kyllä kurikset tai muut ulkovaatteet on pakko huuhdella, minä en voi käsittää miten joku jättäisi sen tekemättä. Eteinen on kyllin siivoton, en tarvitse sinne yhtään hiekkaa lisäksi (kolmen lapsen äiti olen). Nykyään olen kotona hoitamassa lapsia mutta kun olivat päiväkodissa kurikset oli helppo huuhdella päikkärin eteisessä, jossa oli iso allas. Viikonlopuksi kotiin ja pesukoneeseen.
Mielestäni ei ole liikaa vaadittu, että vanhemmat putsaavat kurahousuista, haalareista ja muista ulkovaatteista kurat pois. Siihen menee muutama minuutti päivässä, ja hoitajan on paljon mukavampi pukea lapselle ulkovaatteet seuraavana päivänä.
Itse pesen lasten ulkovaatteita äärimmäisen harvoin, mutta irtoavat liat siistitään aina kun on tarve.
Kurainen haalari kylppäriin roikkumaan, missä se harjataan puhtaaksi kun on kuivunut. Ei mikään iso homma siitä hyvästä, että eteinen pysyy edes hieman siistimäpänä...
Silloin kun meidän lapset oli perhepäivähoitajalla se antoi kuraset kuravaatteet pussissa ja sanoi, laita pesukoneeseen ja nurinpäin kuivumunaan niin kerkeää huomiseksi kuivaksi. Tien työtä käskettyä. Joka käytön jälkeen ei kuravaatteita antanut. Ainoastaan silloin kun ne oli jo tosi kuraiset.
Ulkovaatteet ei niin kuraisiksi ja hiekkaisiksi mene, jos käyttää kurahousuja ja hanskoja, että niitä tarvitsisi vaatia pestäviksi.
Jos vanhemmat ei kuravaatteita pyynnöstä huolimatta tuo, niin tietenkin voi vaatia, että huuhtasee ulkopuvun hoidon jälkeen tai edes pyyhkii rätillä.
Ei voi kuitenkaan vaatia, että ulkovaatteet laitettaisiin joka ilta koneeseen pesuun.
Siis sellaisia, ettei hiekka ropise lattialle kun kuriksia nostaa. Ja toivoa myös säännöllistä konepesua kuriksille, muuten haju on parin kuukauden kuluttua aika järkky... Perusteet kyllä tähän tiedetään.
Ja sille, jonka mielestä se putsaaminen oli tyhmää, niin tiedoksi, että aikuiset (ja lapsetkin) joutuvat tekemään asioita, vaikka se tuntuisi tyhmältä! Iköviäkin asioita täytyy tehdä, vaikkei huvittaisi.
eihän toi ap puhunut pesemisestä vaan PUTSAAMISESTA!
kuraisia vaatteita päälleen, vaan kiukuttelevat niistä enemmän. Kukapa ei?
näillä keleillä käytännössä heitän joka ilta kurahousut koneeseen pikaohjelmalle harjattuani ne, yleensä ilman pesuainetta (kerran viikossa pesuaineen kanssa). suihkuttaminen vaatisi kurahousujen viemisen yläkertaan ja siinähän jo rapaa roiskuisi pitkin kämppää. itsestäkin on mukavempaa viedä ne puhtaana takaisin.
Se ulkoilupuku vasta onkin järkyttävän näköinen näillä keleillä.
riippuu tietenkin kuinka kuraiset vaatteet ovat. Mutta kyllä meillä voi edellisestä kerrasta kurahousuissa jälkiä olla, ei nyt aivan mahdottomasti, mutta jos ei ole kylppärissä kuiviessaan tippuneet lattialle, ja minä unohtanut (aika usein unohdan) huudella kuravaatteet tai haalarit.