Lue keskustelun säännöt.
ottaisinko yhteyttä äitipuoleeni pahoinpitelyjeni vuoksi??
07.04.2008 |
osallistuin tuohon suu saippualla pesemisketjuun... siitä tuli mieleeni, kuinka minä en pidä sitä pahana/ kauheana asiana, koska äitipuoleni pahoinpiteli minua koko lapsuuteni ajan:
-hakkasi milloin remmillä, koiran hihnalla, mattopiiskalla, henkarilla, isän kontio-kumisaappaalla, puukengällä, pisteli neuloilla, heitteli minua ympäriinsä.. pää tikattiin kerran kun olin ekalla luokalla..
potki,
-repi hiuksista niin kauan, että tukkoja lähti aina irti.. päänahka päiviä kipeä...
-pakotti istumaan saunan ylimmällä lauteilla, ja heittämään löylyä niin paljon, eetä kun olin pyörtymäisilläni tuskaan, pääsin pois. siis joka viikko, aina saunavuorolla,
-ei antanut ruokaa tarpeeksi, piti nälässä-
tai sitten syötti jotain, josta en pitänyt, esim. hernekeittoa, jossa maksapaloja-- väkisinkin tuli oksennus lautaselle, jouduin syömään ne oksennukset...
tarhaikäisenä, tiskasin astioita, ja tuli kakkahätä--pyysin saada mennä vessaan, " ei, tiskit ensin!.. no kakka tuli housuun, ja piti tiskata kakat housuissa ensin tiskit pois, sitten pesemään housut... eli kaikkea kiusaa, mitä ikinä voi tehdä.
tiskivesi piti olla aina kuuminta, mitä hanasta lähti.. perkele, että poltti käsiä, nainen seisoo ja vahtii vieressä, etten pääse nostamaan käsiä kuumasta vedestä pois..
16-vuotiaana onnistuin karkaamaan kotoa pois, silloin se tuska loppui. asuin ulkona, ja nukuin rapuissa, asemilla.
olen ajatellut , että mitäpä, jos menisin pimputtamaan oven taakse, ja pyytäisin päästä sisälle, juttelemaan.
ja ainut asia, mitä sanomista keksin, on että kysyisin, että MIKSI?
vai annanko p*skan olla?
Kommentit (23)
Menisin varmaan haukkumaan äitipuolen, v aikkei siitä mitään apua olisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
myöntää ettei rakasta miehensä edellisen liiton lapsia, muttei sitä kuitenkaan lapselle sano tai näytä. Hmm.
Oletko puhunut asiasta isäsi kanssa?
en tosiaan tiedä, miksi isä ei pelastanut minua.
ei toki ollut aina paikallakaan, kun tapahtui.
ei olla oltu puheissa 17vuoteen..
mutta silloin, kun mentiin päätä tikkaamaan, isä käski valehdella, että " liukastuin saippuaan" .. no ei se lääkäri uskonut.
käski isän mennä pois huoneesta, ja kysyi ja tivasi monta kertaa, että kuinka pääni osui lavuaariin-- en uskaltanut tunnustaa, koska pelkäsin sen naisen hakkaavan taas lisää, enkä halunnut " pettää" isääni.. olisi pitänyt..
olen tavannut heitä pari kertaa ohimennen suvun mökillä, ja ensimmäisellä kerralla se nainen kysyi minulta, olenko jo unohtanut tapahtuneet, ja annanko anteeksi.. en vastannut mitään.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aika ajoin se on kyllä mielessä, mutta en kehtaa. tuntuu että on vaan pärjättävä.
olen sellainen ns. tunnevammainen-- en esim. kestä mitään lapsiin liittyvää, en iloa, en surua, ilman että vetistelen.
kaikki lastenlaulut saavat minut itkemään, lasten joulujuhlat ym on aivan tuskaa, kun yritän sinnitellä itkemättä.
noloa.
viimeksi lapsen 2v, joulujuhliin oli pakko ottaa diapam, koska en pystynyt menemään ilman.
niitä on tohtori määrännyt unettomuuteen- no, eipä se edes auttanut, oli sellainen 5mg pilleri.
tiedänpähän kevätjuhliin ottaa 2:))
eli kaikki lapsiin ja lapsuuteen liittyvä saa minut vetistelemään.
eiköhän se liity oman lapsuuteeni kokemuksiin.
toisaalta, en edes pystyisi kohtaamaan äitipuolta itkemättä..
taidan kirjoittaa kirjeen.
-ap
Hae apua psykologilta, olisi tosi tärkeää päästä puhumaan kokemuksistasi, et pääse muistoista eroon joten niiden kanssa on vaan jotenkin opittava elämään. Menneiden asioiden käsitteleminen varmasti auttaisi sinua myös omassa roolissasi äitinä. Olen itsekin huomannut että omiin lapsuuskokemuksiinsa ja etenkin koettuihin vääryyksiin suhtautuu hyvin herkästi kun itsellä on lapsia (vaikkei omat kokemukseni ole ollenkaan samaa luokkaa kuin sinulla). Ota asia esille, sillä äitipuolesi tehnyt sinua kohtaan rikoksen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae apua psykologilta, olisi tosi tärkeää päästä puhumaan kokemuksistasi, et pääse muistoista eroon joten niiden kanssa on vaan jotenkin opittava elämään. Menneiden asioiden käsitteleminen varmasti auttaisi sinua myös omassa roolissasi äitinä. Olen itsekin huomannut että omiin lapsuuskokemuksiinsa ja etenkin koettuihin vääryyksiin suhtautuu hyvin herkästi kun itsellä on lapsia (vaikkei omat kokemukseni ole ollenkaan samaa luokkaa kuin sinulla). Ota asia esille, sillä äitipuolesi tehnyt sinua kohtaan rikoksen!
Missä äitisi oli?
Eikö kukaan koulussa tai tarhassa huomannut tilannetta (mustelmat jne)?
Tiesivätkö kaverisi ja heidän vanhempansa?
Entä naapurit?
Kuinka paljon on kaltaisiasi lapsia ja nuoria, joiden kurjasta elämästä ei kukaan tiedä? :(
Tunnut kuitenkin selviytyneen hyvin asiasta (elämä jatkuu) ja mielestäni tekisi kyllä hyvää, että nainen joutuisi vastaamaan teoistaan. Mitään puolustusta tuollaiselle henkiselle & fyysiselle pahoinpitelylle ei ole. Myös ulkopuolisen kanssa keskusteleminen tekisi hyvää, jotta voit purkaa sydäntäsi.
----------------
viestini oli kadonnut, vaikka lähetin sen... jotain häikkää ilmeisesti järjestelmässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ottaisin ehdottomasti yhteyttä. Se on kuitenkin oma päätöksesi, ihmiset ovat erilaisia.
äitipuolesi ei saa satuttaa sinua enää ja siksi ulkopuolinen apu ja mielipide voisi olla hyvä juttu. Myös sen takia että voisit kohdata tilanteen ilman strssiä ja itkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muista, ettei tapahtunut ollut sinun syysi!
kyllä koulussa kaverit huomasivat mm. liikuntatunneilla, että olin ympäriinsä hakattu.. se koiran nahkaremmi jätti pahimmat pieksentäjäljet, remmi oli hankaa, n. 1cmx1cm, eli aika kova nahkakapula.. sen jäljiltä ne iskujäljet olivat nahassani mustat ja koholla ihossa..
kielsin heitä ilmiantamasta asiaa, koska pelkäsin, että minua ei uskota, ja hakataan kahta kauheammin.
no, yhden liikuntatunnin jälkeen, kun jäljet taas näkyivät, luokkakaverini päätti kertoa koulumme pykologille, oltiin silloin 5. luokalla.
siitä seurasi se, että jouduimme koko perhe perheneuvolaan, jossa isä ja äitipuoli kielsivät kaiken, ja mitä kävi? äitipuoli hakkasi siitä hyvästä lisää.
naapurit eivät tienneet, koska hakkaustilanteissa oli periaate, jos huusin, sain lisää. eli minun oli oltava huutamatta.
ainut, mitä naapurit kuulivat, oli kun äitipuoli huusi aina samalla minulle " saatanan lutama" ...
kaverit siis tiesivät, mutta en antanut lupaa kertoa.
he tiesivät, että minua ei päästetä ulos, jouduin olemaan aina sisällä.
he tiesivät, kuinka näin nälkää.. koulussa, he antoivat omista ruoka-annoksistaan minulle, ja salakuljetin näkkileipää ruokalasta, jota järsin koulumatkoilla, kun menin kotiin.
olen kotona salaa " varastanut" koiran lautaselta ruokaa, ja syönyt koiranmakkaraa nälkääni.
he tiesivät, että en saanut edes tarpeeksi vaatetta--talvet, ja silloin oli pakkasta! jouduin viettämään ohuissa sammareissa, kreppisukkahousuissa ja kumisaappaissa..
että semmoista .
-ap
Vierailija:
Missä äitisi oli?
Eikö kukaan koulussa tai tarhassa huomannut tilannetta (mustelmat jne)?
Tiesivätkö kaverisi ja heidän vanhempansa?
Entä naapurit?Kuinka paljon on kaltaisiasi lapsia ja nuoria, joiden kurjasta elämästä ei kukaan tiedä? :(
Tunnut kuitenkin selviytyneen hyvin asiasta (elämä jatkuu) ja mielestäni tekisi kyllä hyvää, että nainen joutuisi vastaamaan teoistaan. Mitään puolustusta tuollaiselle henkiselle & fyysiselle pahoinpitelylle ei ole. Myös ulkopuolisen kanssa keskusteleminen tekisi hyvää, jotta voit purkaa sydäntäsi.
----------------
viestini oli kadonnut, vaikka lähetin sen... jotain häikkää ilmeisesti järjestelmässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
järkkyä, että olet joutunut kestämään tuollaista.
keskustelua ulkopuolisen kanssa suosittelisin minäkin. en sitten tiedä, kannattaisiko tuon elukan kanssa jutella asioista. syyte ennemminkin olisi paikallaan.
Mä lähdin 17 v, enkä takaisin ole mennyt.
Veljeni pitää isään yhteyttä, oli niin pieni, ettei muista /tai ei halua muistaa, miten isä kerrankin heitti hänet seinään. Kuvitelkaa, pienen pojan seinään!
Itse olen katsonut parhaaksi pysyä siitä iljetyksestä kaukana, enkä pidä mitään yhteyttä. Ja jos yrittää tulla 100 km säteelle meidän lapsista, kuristan sen vaikka omin käsin.
Miksipä se puhumalla muuttuisi. En kaipaa anteeksipyyntöä, se ei tee tehtyä tekemättömäksi.
Muista aina ettet ole syyllinen tuon sairaan ihmisen käyttäytymiseen, vaikutat vahvalta ja muuten elämääsi tyytyväiseltä, mutta älä yritä olla liian vahva. Varmasti tuollainen lapsuus jättää rankat jäljet.
Mulla tuli itku. Mä en vaan voi käsittää, miten joku voi tehdä tahallaan omalle lapselleen pahaa. Siis tottakai jokaisella hermo kiristyy, mutta tollanen kidutus...
Mä olen niin pahoillani ap. Lämpimiä ajatuksia sulle. Toivottavasti jaksat, vaikutat aika sisukkaalta. Mutta hae apua jos tuntuu pahalta, se on oikeutettua sulle.
Suosittelen ap:lle kyllä sitä terapiaa. Mulla ei ole mitään noin rankkaa taustaa, lähinnä henkistä mollaamista ja sen sellaista (tukasta repimisiä ja jotain vyöllä piiskaamista fyysiseltä puolelta vain).
Mun äiti itki joka kerta lyötyään, että ei se oikeasti haluaisi olla tollanen paska äiti, mutta ei se voi sille mitään kun sen äiti oli vielä paskempi ja pahempaa vaan ollu vielä mummon kotona... Eli sillein hyväksytettiin toi asia, eikä mulla ollu oikeutta siis olla siitä vihainen äitille.
Nyt kun mulla on oma lapsi, oon tajunnu, että tän sukupolvien ketjun on katkettava. En ole onneksi fyysisesti kurittanut lasta (mitä pelkäsin aluksi varsinkin todella paljon, koska onhan äitinikin sanonut, että niin sinäkin tulet tekemään lapsillesi). Toisaalta jo noin pienestä lapsesta huomaan, kuinka se toimii ihan niin kuin minä pienenä. PAri kertaa olen käyttänyt vastaavaa äänensävyä, mitä äiti aina käytti (" etkö sä ees tota osaa tehdä" ). Pysäyttävää huomata, kuinka lapsi sulkeutuu itseensä surkuttelemaan omaa epäonnistumistaan, ihan niin kuin minäkin pienenä.
Oon omalta äidiltäni oppinu sen käytöksestä tai sanomisista, että mä olen surkea paska, ei mun mitään kannata tehä, en mä kellekään kelpaa jne. Ja kun olen itse noin kieroon kasvanut, en voi olla hyvä roolimalli mun tytölle.
Musta tuntuu välillä, että elän lapseni kautta jotain uudelleen (tyttö on nyt 3 vuotta). Esim. aloin itkemään aivan kamalasti, kun lapselta hajosi vahingossa ilmapallo ja sille tuli paha mieli. Musta tuntu, että olen itse taas se pieni tyttö, jolla on paha mieli.
Olen saanut juuri lähetteen terapiaan, ihan lapseni ja oman loppuelämäni vuoksi. En tiedä, uskallanko sanoa äidilleni, että olen menossa...
Paljon voimia ap:lle. Lapsena ja nuorena meihin valetaan paljon asioita, joita ei saa kokonaan pyyhittyä pois. Silti kannattaa yrittää kaikkensa, että elämä olisi mahdollisimman onnellista.
juuri tohtori phil- ohjelmassa, käsiteltiin aika samanlaista aihetta.
äiti ja tytär kohtasivat nenäkkäin.