Lue keskustelun säännöt.
Miten pääsen eroon hirveistä sairauspeloista ja ahdistuksesta? Olen käynyt kolme
18.05.2007 |
kertaa lääkärillä puolen vuoden aikana. Joka kerta olen käynyt eri " vaivan" takia ja joka kerta olen pelännyt jotain todella vakavaa sairautta siinä määrin, että koko elämäni on ollut pelosta täysin jumissa. Tää on hirveetä. Mies on täysin mitta täys tätä eikä kukaan muukaan enää jaksa tätä alituista spekulointia sairauksista. Järjellä tajuan tämän järjettömyyden, mutta tunnepuoli on niin voimakas, ettei mahda mitään. Ei ole kahta viikkoa, kun viimeksi kävin lääkärissä ja nyt on jo uusi " pelko" päällä. Ei helvetti. Ulospäin olen ns. normaali ja fiksu eikä kukaan usko näitä lääkärissä juoksemisiani enkä pahemmin kehtaa niistä puhuakaan.
Kommentit (3)
Tunnen pari kaltaistasi ja on kyllä tosi rasittavaa läheisille jutella koko ajan näistä oletetuista sairauksista. Psykoterapia tai -analyysi voivat auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monihan tästä kärsii, mutta apu ei ole ihan yksinkertainen. Kai olet kuitenkin kokeillut psyk-puolen palveluita?
Itsellä ongelma katosi tullessani raskaaksi - ilmeisesti muuta huolehdittavaa ja panikoitavaa - nyt sitten mietin, että tuleekohan takaisin lapsen saannin jälkeen.
Olen sairaanhoitaja ja toisaalta tiedän aiheesta keskivertoa enemmän, eikä se ainakaan auta tilannetta. Olen kustantanut itselleni tuhansilla euroilla yksityislääkäreiden vastaanottoja ja tutkimuksia, julkiset päälle. Käynnistä saa avun hetkeksi, ja olo tuntuu jumalaiselta - kuulostaako tutulta? Muutamassa viikossa löytyy kuitenkin uusi pelkopeikko, joka kasvaa kasvamistaan kunnes ollaan taas pisteessä, jossa suunnittelen hautajaisiani ja läheisteni elämää kuolemani jälkeen.
Omituista kyllä, muiden sairauksiin ja oireisiin, myös läheisteni,suhtaudun rauhallisesti ja ammatillisesti, itseni kanssa en pärjää.
Onneksi olotilassa on pientä aaltoliikettä, ihan aina ei ole kaikista kamalinta..
Itse en ainakaan pystynyt itseäni auttamaan, se vaati psykiatrista apua ja lääkitystä, eikä sekään mikään lopullinen pelastus ollut. Lääkärini totesi viimeksi, ettei ole koskaan tavannut ketään, joka näin selvästi tajuaisi olevansa luulosairas, ja silti olisi sitä - tragikoomista..
Toivon sinulle voimia, jos yhtään lohduttaa, meitä todella on muitankin.
Itsellä sama homma. En syö lääkkeitä, mutta haaveilen pääsystä terapiaan. olen ollut lapsesta saakka tällainen. Ajoittain menee tosi hyvin, välillä meinaan seota pelkoiihini.