auttakaa mua

minullekin mieleen on ammattilaisen tarjoama apu! Lähtisikö miehesi yrittämään parisuhdeterapiaan? Vai, olisiko apua asumuserosta, jossa saistte katsoa kumpainenkin mitä haluatte elämältä?

Mutta, ihan ensin, hae itsellesi apua!! Mene vaikka yksityiselle, jos et halua kunnalliseen turvautua. Apua kyllä saat, kun vain jaksat hakea!

Voimia!

-8-

Ja jos et mieheltäsi saa apua, niin miksi et eroa? Olet ilmeisesti vielä nuori. Miksi siis jäädä sellaiseen suhteeseen loopuiäksi, mikä ei tyydytä?

Erottuasi etsit vaikka netistä uuden miehen itsellesi, saat ehkä paremman anopinkin siinä sivussa ja uuden ystäväpiirin.



Nyt ryhdistäydyt ja laitata elämäsi kuntoon!!! Kukaan muu ei tee sitä sinun puolestasi.

ei ole sinulla kunnossa. Usein läheisten ja rakkaiden ihmisten on vaikea lähestyä toista, kun näkee, että on avun tarpeessa. Ei välttämättä löydy keinoja, edes sanoja, joilla voisi toista auttaa. SIlloin voi olla ainoa tapa osoittaa, että jotenkin välittää....usko pois, tuo huutaminen ja haukkuminen. Huolestuttavinta olisi, jos miehesi ei reagoisi sinuun ollenkaan. Tuo negatiivinen suhtautuminen ja ' haukkuminen' voi olla hänen keinonsa saada sinut tajuamaan, toimimaan, että tee tilanteellesi jotain!! Se on aika peloittavaa, kun oma rakas ihminen alkaa musertua vaikeuksien edessä.



Se, että koet vanhempiesi aiheuttaneen nykyisen olotilasi ja vaikeudet, on sinun tapasi nähdä ja jopa selittää nykyhetkeen johtaneet tapahtumat. Koska en tiedä taustoistasi ja nykyisestä elämäntilanteesta tämän enempää, en tuota puolta lähde kommentoimaankaan. Sen vain voin sanoa, että lapsuudenkoti ja sieltä saadut elämisen eväät merkitsevät todella paljon. Jos olet kokenut eläneesi ilman vanhempiesi rakkautta ja huolenpitoa, vailla turvaa, on hyvin luonnollista kipuilla sitä omasa parisuhteessa ja suhteessa omaan itseen. Mutta mennessä ei kannata elää; anna tulevaisuudelle mahdollisuus.



Netti on yksi tapa viestiä; siinä on se hyvä etu, että saat nopeasti palautteen ja voit siihen vastata. Voit olla anonyymi ja luottaa siihen, ettei kukaan pääse sinua satuttamaan. Netti ei kuitenkaan korvaa aitoa, kahden ihmisen välistä vuorovaikutusta ja mahdollisuutta saada tunnetasolla yhteydenkokemus toisen ihmisen kanssa; toisen ihmisen kohtaaminen vaatii paljon, mutta antaa myös paljon.



Siksi edelleenkin kehoitan sinua vakavasti miettimään sitä, voisitko ottaa yhteyttä sinne yths:n ja käydä edes kerran kokeilemassa, miltä se avun hakeminen tuntuu. Et kuole siihen, usko kun sanon näin.



Jos kuitenkin jatkat nykyisellä tavalla, niin eristäydyt lopulta kaikista muista ihmisistä, masennus saa sinusta vahvan otteen. Älä haaskaa elämääsi yksin taisteluun, kun kerran auttajiakin on tarjolla. Kukaan ei sinua voi pakottaa auttamaan itseäsi. Siihen kun ei kukaan muu meistä pysty.



Ajatuksin: psykologiäiti

' suodattimena' .



En tiedä onko sinulla mahdollisuutta - mainitsit sanan koulu - käydä terveydenhoitajan tai muun koulun oppilashuoltohlön luona. Jos tämä ei mahdollista, niin voit aina varata aikaa oman paikkakuntasi terveyskeskuksesta aikaa psykologille. Parempi mennä jo tuossa vaiheessa juttelemaan luottamuksellisesti, ennen kuin elämäsi muuttuu vielä raskaammaksi. Aina kannattaa hakea omaan pahaan oloon keskusteluapua. Yksikin kerta voi riittää.



Terkuin psykologiäiti

Olen etääntynyt hiukan tuosta ainoasta paremmasta kaveristakin.. masentaa, kun minä aina soitan hänelle tahtoisin soitella useamminkin mutten kehtaa... hän ei soita minulle päin koska hänellä on niin paljon kavereita ja sisko. Minulle ei ole kuin hänet.



olen niin masentunut etten pysty kuin itkeä. Syyt miksi en voi hakeutua yths tai kunnallisella psykologille on, että anoppi ja sukulaisia näkee noi tiedot ja olen itse töissä sellaisella alalla, ettei varmaan ole kovin hyvä jos itse käy jossain vastaanotolla.



en jaksa enää



ap

paikan päälle on korkea, mutta sen ensimmäisen käynnin jälkeen tajuaakin, että se oli parasta, mitä saatoin itselleni tehdä. Älä jää tilanteessasi yksin. Hoitamattomana masennus voi viedä sinut hyvinkin huonoon kuntoon.



Kerrot, ettei sinulla ole ketään muuta kuin tuo kaverisi, jolle haluaisit soitella useamminkin. Onko sinulla omaa perhettä, sukulaista, jonka kanssa jutella?



Taidan kuulostaa vanhalta gramofonilta, mutta toistan psykologina tämän perusajatukseni sinulle: vain sinä itse voit tuossa tilanteessa suoda itsellesi avun hakeutumalla vaikka yhts:lle. Et varmasti ole ainoa masennuksesta ja yksinäisyydestä kärsivä, mutta se tieto ei varmastikaan lohduta, vaan jopa satuttaa. Ole itsellesi paras ystävä ja hakeudu juttelemaan jonkun kanssa. Jos muuten jaksat lähteä ulos kävelylenkille -täällä Hgissä ainakin aurinko paistaa, niin tee se, jos jaksat. Tuuleta ajatuksiasi ulkoilemalla. Tee jotain sellaista, josta voit saada edes pientä ilon aihetta tähän iltaan.



Menen tästä herättelemään pienet poikani päiväunilta, mutta laita viestiä tänne palstalle vaikka otsakkeella Psykologiäiti, niin koetan vastailla, jos sille on tarvetta.

nyt enk yllä pysty hakemaan apua, en kehtaa. tuntuu helponnakta itkeä täällä pimeässä kotona ja selata nettiä...



mies lähti äsken töihn, huusi että inhoaa minua ja tästä ei tule mitään. että haluaa erota ja soittaa mun vanhemmille ja haukkuu mut... itken... miten voi olla elämä solmus :(



ette tiedä miten tärle' ä tää palsta on mulle!!!!! ainut paikka mistä saan apua/ tukea!! tuntuu että julkisivu pitää pitää kunnossa, en halu että kukaan tietää... tuntuu että oksennan. musta ei tosissaan välitä kukaan.



lisäksi painaa ettei oo niin läheisiä kavereita. ja tosi paljon painaa se, että olen väkivaltaisesta kodista... vanhempiin en pysty tukeutumaan, koska tunnen,että he ovat aiheuttaneet nämä minun ongelmat...



ap