Lapsen saaminen nuorena on elämätöntä nuoruutta

Jos haluaa lapsia yli 4-kymppisenä tai 2-kymppisenä on se mahdollista. Lähes kaikkien meidän elämä rakentuu samoista palikoista, miksi näistä tulisi rakentaa aina samanlainen torni?



Minä olen saanut lapseni 20-vuotiaana ja koen näin vuosia myöhemminkin, että olin täysin valmis vanhemmaksi. Se ei tee minusta parempaa tai huonompaa, mutta ehkäpä olin erilainen. Mielestäni ei ole outoa, että olen jo nuorena laittanut perheen perustamisen etusijalle. Olen onnellinen, että olen voinut rakentaa elämän, joka todellakin sopii minulle.



En koe menettäneeni mitään nuoren ikäni takia. Ikäni ei mielestäni ole millään tavoin tehnyt minusta huonompaa vanhempaa. Olen pystynyt aina opettamaan lapselleni uusia asioita ja opettamaan niitä tärkeitä arvoja (kuten suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa), jotka eivät missään määrin ole iästä kiinni. Olen myöskin pystynyt antamaan lapselleni aikaa ja rakkautta.



Minä ja mieheni emme ole missään vaiheessa kaivanneet tukiverkkoa.

On tietysti hienoa että tiedämme vanhempieni olevan apuna ja tukena, jos joskus sitä tarvitsisimme. Tietysti tälläinenkin voidaan osittain tukiverkoksi lukea, mutta olemme aina pärjänneet loistavasti kahdestaan. Ja tämä on ehkä omituista kuulla, mutta olemme myös oikeasti nauttineet vanhemmuudesta.



Opiskelu on täysin mahdollista vaikka niitä lapsia olisikin. Minä olen tässä ainakin onnistunut; olenpa jopa suoriutunut opinnoistani keskimääräistä paremmin. Eikä minun ole tarvinnut tehdä sitä perheeni kustannuksella.



Miksi ihmeessä meidän pitää väittää yhtä tapaa oikeaksi? On naurettavaa, että toista yli- tai aliarvoidaan iän takia. Emmekö voisi suhtautua toisiimme yksilöinä?

Sul on mun luonto...;)))

sen allekirjoitan minäkin (esikoinen syntyi 22 vuotiaana), mutta toisaalta kymmenen vuoden kuluttua esikoiseni on jo täysi-ikäinen ja minä vasta neljänkymmenen... jutut ei ehkä verrattavissa, mutta minä nautin siinä kohdin keski-iän parhaista vuosista suht. itsekkäästi.



Jokaisessa ajankohdassa on puolensa, jokainen tosiaan tekee niinkuin parhaaksi näkee. Itse en olisi kyennyt enää odottamaan, koska olin ollut vauvakuumeinen jo 18-vuotiaasta lähtien....

Vierailija:

Ehkä sen takia että suhtaudun elämään ja lasteni kasvatukseen " vakavasti" , mun mielestä lasten kanssa ei voi reissata tai sanoa että eihän lapset mitään estä, kyllä ne estää. Perhe-elämään pitää paneutua ja kyllä se sitoo.

Minäkin suhtaudun perhe-elämään tietyllä " vakavuudella" (ehkä väärä sana kuvaamaan sitä), mutta ei se minua elämästä estä. Lapset ei estä, ei edes hidasta, kaikki on siitä kiinni, miten elämänsä haluaa elää. Jos on tehnyt lapsensa nuorena, pitää osata elämänsä järjestää niin, että ei katkeroidu lapsille ja elämälle. Haastavinta kaikessa on tehdä se niin, että lapset eivät siitä kärsi.

39(?)

Itse suht nuorena (24v) ensimmäisen tehnyt jos nyt saisin valita uudelleen niin ehkä olisin tehnyt hieman aiemmin.

Tapasin mieheni jo 20-vuotiaana, eli olemme nyt olleet yhdessä jo yli 16 vuotta. Naimisiinkin menimme varhain. Mutta emme halunneet lapsia, koska piti asua ulkomailla, opiskella - ja olin täysin varma siitä, että haluan ensin täyttää 30.



Jos minä olisin hankkinut lapset nuorena, niin olisin tuntenut itseni sidotuksi, jopa levottomaksi siitä, että niin paljon on vielä tekemättä ja näkemättä. Nyt minulla on rauha olla kotona lasten kanssa. Minulla ei ole enää mihinkään kiire.

Kai tollanen ajatus tulee et hyvä kun oon päässy bailaan nuorena jos lapset jotenkin estää elämästä! :D



Mää luin joo koko ketjun ja jokanen riehuu et KYLLÄ MULLA ON ASIAT HYVIN, ei olis jos olisin tehny toisin. MIKSI TE JAUHATTE omasta onnellisuudestanne ja epäilette toisten onnellisuutta jos tekevät toisin?

Mua ei kiinnosta millonka joku tekee lapsensa. Kunhan lapsi on toivottu ja sitä hoidetaan ja rakastetaan. Eiköhän se kaikki muu ole epäolennaista?



Tai ehkä mää en tajua VIELÄ miten paska mun elämäni onkaan, jos se aukenee " lähempänä kolmeakymppistäni" niinkun joku kirjotti.. ;) Siihen kun on vielä kolme ja puolivuotta!



35

Sanotaan, että minä tein näin ja näin, ja että se oli oikea ratkaisu. Sitten odotetaan komppausta ja hyväksyntää muilta.



Ihan oikeasti, olisiko olemassa useita oikeita ratkaisuja? Vai pitääkö joka päivä vääntää siitä, mikä on ainoa oikea tapa hoitaa asiat?

Outoja tulkintoja mammoilla.

Sitten kun sen lapsen tekaisee viiden vuoden hedelmöityshoitojen jälkeen nelivitosena, ei auta viedä muksua tunniksikaan hoitoon, tai tapahtuu kauheita. Saati sitten juoda joskus saunakaljaa tai käydä tupakalla. Ja jos ei ole valmis luopumaan yöunistaan ja syömisestä taistellakseen täysimetyksen vuoksi, olisi kannattanut jättää lapset tekemättä.

Oletko ajatellut että elämäänsä voi elää eri tavalla ?!?

Täälläpäin suurinosa pääsee lukiosta 19 kieppeillä...



Ja toivottavasti tulkitsin väärin rivien välistä, että lukio olisi Ainoa Oikea vaihtoehto...?



Muutenhan nämä ovat mielipideasioita, nuo vaan pisti silmään.

Mitäpä jos olisit tavannut tuon unelmiesi miehen 19-vuotiaana?

Itsekin sain lapset vasta 33- ja 34-vuotiaana ja minulle se oli oikein hyvä ajankohta.



Mutta me naiset olemme kovin yksilöitä näissä asioissa. Eivät kaikki erityisesti edes halua matkustella ja luoda uraa tms.



Mutta siinä olen samaa mieltä, että se meneminen ja muuttaminen on HELPOMPAA, jos niitä voi tehdä lapsettomana. Vaatii aikalaista tunnollisuutta, ahkeruutta ja hyvää läheisverkostoa esim. hankkia lapset teininä ja sen jälkeen opiskella hyvä ammatti, matkustella ja asua ulkomailla.



Joten toivon, että omat lapseni saavat lapsia vasta lähempänä kolmenkympin ikää. Eihän siinä tietenkään minun mielipidettäni kysytä, mutta näin meidän kesken voin myöntää ;D

Opiskelua vai? Mutta senhän voi tehdä vaikka on lapsia?

Tää muuttuikin ammatinvalintaketjuksi...Jos ap olis kirjoittanut et ei olis kerinnyt käymään amista loppuun, joku ois varmaan kommentoinut että senkin sivistymätön moukka, et sit ees lukioon menny :)

en minä ammatinvalinnasta halua motkottaa, mutta lukio tuntui olevan ap:n tärkein virstanpylväs ennen lapsia.

Tottakai jokainen tekee omat ratkaisunsa, ja minun ratkaisuni ovat minulle hyviä, eivät muille! Täällä surutta parjataan " vanhempia" äitejä, että kyllä lapset vaan PITÄISI nuorempana tehdä, ja kirjoitukseni vaan oli mielipiteeni mm. siihen. En voisi kuvitella katuvani etten saanut lapsia nuorena tyttönä, itselleni oli tärkeää päästä maailmalle, näkemään muutakin kuin tämä ihanainen Suomi. Mutta. Ratkaisu oli siis MINULLE hyvä, jos joku haluaa tehdä lapsia vaikka 17 vuotiaana, niin fine. Saa ehkä elämältään erilaisia asioita, minun mielestäni vaan siinä jää ehkä moni asia tekemättä/kokematta!

Me saimme esikoisemme parikymppisinä, ja siihen mennessä teini-ikä oli jäänyt jo taakse. Lapsen kanssa teimme kaikkea sitä, minkä sinä luokittelet " elämäksi" : matkustelimme, opiskelimme, asuimme ulkomailla, näimme, koimme, teimme ja nautimme elämästä, perheenä. En ole koskaan katunut nuorena perheen perustamista.



Asiat voi siis tehdä erilailla, jokaisen elämä on erilainen, eikä yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua elämän valintoihin ole.

toi lukiojuttu oli kyllä hauska! Koska kirjoitin itsestäni, niin kirjoitin lukiosta, kun nyt sen satuin juuri siinä " parhaassa lastentekoiässä" käymään :) Hitsi etten sittenkin olis mennyt vaikka kauppaoppilaitokseen...Vaikka hei, olisin SENKIN halunnut käydä loppuun :)))